Mielipiteet

Onko vielä aikaa?

Rauhan ja diplomatian ääni politiikassa ei saa sammua

Kari Arvola / 17.7.2024
Kari Arvola
Kari Arvola

Vielä on kesää jäljellä, kuten suosikki-iskelmäkin muistuttaa. Mutta miten kauan on rauhan tilaa jäljellä?

Käsittämättömällä vauhdilla ja intensiteetillä EU-maat ovat siirtyneet varustelukilvasta suoraan sodan valmisteluun jättimäisiä taloudellisia suunnitelmia viritellen.

Saksan suistuminen varovaisen Ukrainan tuen  tieltä sotaisten valmiuksien nopeaan kehittämiseen yksisilmäisen puolustusministerin johdolla ja kansalaisten haltioituneen tuen saattelemana on myrskyvaroitus.

Maassa arvioidaan kenraalikunnan ammattimaisella arvovallalla, että Venäjä hyökkää viiden vuoden kuluessa länteen, ja tähtäimessä ovat Baltian maat, Puola ja muut Ukrainan ottamisen jälkeen.

Samaan aikaan median yhdenmukainen propaganda ristiriitaisesti tähdentää, että Venäjä sotatalouteen siirtymisestä huolimatta piakkoin romahtaa, kun pakotteet ajavat maan ahtaalle. Siksi maa on lyötävissä ja se on sotilaallisesti tuhottava nyt.

Arki Euroopassa ja etenkin Suomessa on värittynyt sodan odotuksella ja vastaavalla henkisella varustautumisella. Ylen radio ykkönen toistaa jo mietelauseissaankin menneen ja hävityn Suomen sotien aikaisia ”isänmaallisia”, lue sotaisia, mietelmiä uhrivalmiuksineen.

Historian unohtanut poliittinen ”eliitti” – muutamia arvokkaita poikkeuksia lukuunottamalla – huutaa suoraa sotahuutoa Venäjää vastaan ilman, että kyseinen valtio olisi Suomen sotavarustautumiseen antanyt yhtäkään konkreettista aihetta.

Suomalaiset ovat sotaisessa joukkopsykoosissa. Media löytää päivästä toiseen yhä uudelleen aiheita ja teemoja, joiden julkaisun päätarjoitus on tähdentää ja voimistaa Venäjän ympärille rakentuvaa uhkakuvaa.

Raakuus ja julmuus saa jalansijaa yhteiskunnassa. Väkivallalla ja sotaisilla kuvilla mässäillään. Historiallinen häviö sodassa Neuvostoliittoa vastaan käännettään voitoksi Tali-Ihantalan viimeisten taistojen perusteella.

Aktiivisesti unohdetaan, että Suomi solmi pakkorauhan, jonka ehtona oli saksalaisten aseveljien karkottaminen Lapista. Rauhan valvojaksi Suomeen asettui Neuvostoliiton valvontakomissio. Noin kahdenkymmenen vuoden sotaisa ja sotahenkinen aika päättyi isojen uhrien ja alueluovutusten jälkeen lopulta hyvin, Suomen ja suomalaisten kannalta. Siitä kiitos muutamalle kauaskatseiselle poliitikolle.

Jos tämänhetkiseen sotapsykoosiin liittyy mahdollisesti pinnan alainen haave Karjalan takaisin saamisesta uusien NATO-aseveljien avustuksella, sen on vain piste iin päälle sotakiimassa.

Monia ihmisiä tilanne ahdistaa. Luultavasti suuri hiljainen joukko suomalaisia haluaisi kuulla vaihteeksi rauhanomaista puhetta ja haluaisi tukea diplomaattista asennetta suhtautumisessa turvallisuuspolitiikkaan ja tilanteiden muutoksiin.

Me toisinajattelijat olemme alistettuja. Meidän äänemme ei kuulu. Rauhanliikkeet ovat lamassa tai keskittyvät Venäjän syyllistämiseen valtavirran osana.

Tämä ei käy. Suomella ei ollut asiallista syytä ryhtyä Ukrainan kumppaniksi sodassa, jonka juuret ulottuvat aina Ukrainan itsenäistymiseen ja Neuvostoliiton hajoamiseen asti.

Rauhan ja diplomatian ääni politiikassa ei saa sammua. Siksi ehdotankin, että ryhtyisimme pohtimaan sellaisen kansalaisfoorumin perustamista, jossa yksittäiset ihmiset, järjestöt ja tahot kokoontuisivat miettimään, mitä vielä olisi tehtävissä sodan ehkäisemiseksi.

Sellaista pohdintaa ei vakiintuneen poliittisen kentän piiristä enää kuulla. Nyt on viimeinen hetki.

 

Tags: , ,

31 kommenttia julkaisuun “Onko vielä aikaa?”

  1. Kaikki on nykyään ristiriitaista. Itäraja pannan kiinni ja aidataan muutaman lähi-Itäläisen ja afrikkalaisen tulijan takia. Säädetään oikein lakikin tulijoiden estämiseksi. Länsiraja on ollut auki tulijoille kymmenen vuotta. Kummallakin rajalla on samainen johdonmukaisuuden johtotähti Petteri Orpo ollut asialla.
    Haaveillaan Suur-Suomesta ja samalla presidentin johdolla julistetaan, että kansallisvaltio Suomen aika on ohi.
    Suomi pelkää vieraan suurvallan miehitystä, mutta kutsuu samaan aikaan vieraan suurvallan miehitysjoukot maahan ja maksaa siitä hyvästä miljardeja.
    EU:n liittovaltiojunttausta kiihdytetään Venäjän pelolla. Venäjä kuulemma valtaa koko Euroopan, mutta toisaalta sen heikko armeija häviää Ukrainassa (Herra Stubb: Venäjän armeija on heikko, Suomen armeija on vahva).

    Ihmismuisti on lyhyt. Eniten kuitenkin ihmetyttää se, että samaan aikaan hyväksytään toistensa kanssa täydessä ristiriidassa olevia ilmiöitä, mielipiteitä ja perusteluja.

    1. Ristiriitaista on, mutta luullaksesi Venäjä-viha selittää monia asioita, varmaan myös Venäjä-pelko. Kumpaankaan ei ollut syytä. Ehkä useimmat päättäjistämme tiesivät, ettei ollut mitään syytä Venäjä-pelkoon (siis ennen ryhtymistämme ja sotilaallista liittoutumistamme Venäjän viholliseksi), mutta heitä ajoi Venäjä-viha.

      Itärajan aitaaminen ja rajalaki ovat jääneet itselleni hämärän peittoon. En ole ollut niistä kiinnostunut enkä siksi tunne niitä tarkemmin. Varmaan niihin liittyy suunnitelmia, joista ei haluta suoraan julkisesti kertoa. Itse epäilen, että nämä ovat osaltaan valmistautumista Venäjä-vastaiseen sotaan. Idea (käsky) on voinut tulla Suomea korkeammalta taholta.

      Toisaalta rajan sulkeminen palvelee kaikessa yksinkertaisuudessaan Marinin toivetta katkaista kaikki yhteydet Venäjään. On kaiketi vaikea vihata ihmisiä, joiden kanssa on tekemisissä ja jotka vaikuttavat aivan meidän kaltaisilta. Myös sotimisen aloittaminen on helpompaa, kun maassa ei ole vihollisiksi määriteltyjä.

  2. I.B.Singerin ”Shosha” kirjasta: ”Hankaluuksia tulee siitä, että hiljaiset, kärsivälliset ihmiset ovat toimettomia ja vallassa olijat, pahantekijät ovat hyökkääviä. Jos kunniallinen enemmistö päättäisi kertakaikkisesti ottaa vallan käsiinsä, niin ehkä silloin saataisiin rauha.”

    Rauhan aikana sota kai näyttää jollain tavalla mahdottomalta asialta. Kun on sanottu, että se että talvisota todella syttyi, tuli suomalaisille yllätyksenä, olen ihmetellyt kuinka se voi olla mahdollista kun sinä syksynä oli liikekannallepano käytännössä vaikka ei ehkä muodollisesti pantu toimeen. Kun valtioiden väliset suhteet askel askeleelta huonontuvat, mikä tarkoittaa että ne tärvellään koska eiväthän ne itsestään huonone, on sodan syttyminen sitten vain yksi askel lisää tuossa epäonnistuneessa politiikassa. Ulkosuhteiden hoidossa tärkeintä on, ainakin omasta mielestäni, ettei ainakaan sota syttyisi. Vaikka eräänlainen minimi, silti ehdottoman tärkeä.

    Kuten 1939 oli niitä jotka toivoivat sotaa, on sellaisia varmasti nytkin. Vaikka suurimmalla osalla ihmisistä ei olisi tähän tilanteeseen itsenäistä kantaa, niin rauhan puolella ihmiset kai pääsääntöisesti ovat. Kansan osaksi näyttää kuitenkin jäävän seurata sivusta kuinka sen maailman myrskyissä käy. Sen verran siitä demokratiasta. Amerikkalainen tapa kompromettoida yhteiskunnallinen toimija sen sijaan, että puhuttaisiin asioista, on saanut vallan meilläkin. Rauhan asialla oleva on lapsellinen ja Putinin asialla.

    Singerin kirjassa vastaus tuohon ”jos kunniallinen enemmistö päättää” kuuluu:

    ”Sitä he eivät päätä eivätkä he koskaan pääse valtaan”, minä sanoin. ”Valta ja passiivisuus eivät käy yhteen.”

    Kari Arvolan ajatus sen sijaan viittaa toimintaan ja on kannatettava kuten Naapuriseuran toiminta kaikkineen on kannatettavaa. Kun ihmisiä siellä täällä herää huomaamaan asioiden oikean laidan on tärkeää, että he löytävät jotain mihin tarttua. Ja yhteistyössä on voimaa.

  3. Ei ole aikaa enään. Nyt vaaditaan jo tekoja, ei pelkkiä puheita.
    Mutta mitä teet, mitä?
    Kaikki lähipiirissä on aivopestyjä. Itse haluaisin jo ryhtyä vaatimaan rauhaa,
    mutta kukaan ei kuuntele, kun on se paha-paha Venäjä.
    Haluaisin muuttaa ulkomaille, mutta rohkeus ei riitä.
    Vähän on shakki-matti tilanne.

  4. ”Aktiivisesti unohdetaan, että Suomi solmi pakkorauhan, jonka ehtona oli saksalaisten aseveljien karkottaminen Lapista. Rauhan valvojaksi Suomeen asettui Neuvostoliiton valvontakomissio. Noin kahdenkymmenen vuoden sotaisa ja sotahenkinen aika päättyi isojen uhrien ja alueluovutusten jälkeen lopulta hyvin, Suomen ja suomalaisten kannalta. Siitä kiitos muutamalle kauaskatseiselle poliitikolle.”

    Aivan oikein. Mutta vain vähäksi aikaa. Uudet nuijat joilla oma hyvä menee yli kansakunnan hyvän ovat nyt asialla. Mitään ei ole opittu, vaikka rautalangasta on yritetty vääntää.

  5. Vaikutusmahdollisuudet maailman menoon

    Olen menettänyt toivoni, että omilla kirjoituksillani voisin juurikaan vaikuttaa maailmanmenoon tai edes Suomen ilmapiiriin. Valtamedia on vuosien saatossa vallannut ihmisten mielet niin, että heillä ei ole eväitä nähdä mieliin iskostetun yhden ”totuuden” läpi sen takana olevaa todellisuutta. Tarina on totuus. Venäjän toimintaa ei haluta ymmärtää, koska ”sehän teki provosoimattoman hyökkäyksen Ukrainaan”. Mitään muuta selitystä ei tarvita. Täällä Naapuriseuran sivuilla asian todellinen laita kerrottu ja kerrattu monesti, joten en sitä lähde toistamaan.
    Muutoksen täytyy lähteä Suomen ulkopuolelta. Kannatan yhteyksien solmimista eurooppalaisiin rauhan aktivisteihin. Se antaisi ainakin perspektiivin omaan tilanteeseemme. Muutoksen vaikuttavin tekijä on näkemykseni mukaan se, että Lännen tuki Ukrainalle hiipuu, kun Venäjän operaatio jauhaa Ukrainan asevoimat tuhkaksi riippumatta niiden saamasta sotilaallisesta tuesta. Samalla jauhautuu NATOn asemahti. Jäljelle jäävät vai uho ja juhlavat puheet, jotka pitävät yllä tarinaa demokratiaa puolustavasta Lännestä. Tarinalle pitää vain keksiä uskottavalta kuulostava loppu, jossa Länsi lopulta peri voiton. Tämä jäänee lähinnä eurooppalaisten ideologien tehtäväksi. Yhdysvaltojen ”deep state” on alkanut jo kehitellä uutta tarinaa, jossa Kiinalle on kirjoitettu pahiksen osa. Mutta siellä kytee myös uudenlaisia ajatuksen virtoja.
    Global Politics sivustolla oli toiveita herättävä kirjoitus amerikkalaisten ajatushautomoiden pohdinnoista, että ehkä USAn johtama yksinapainen maailmanjärjestys on tulossa tiensä päähän. Trumpin varapresidenttiehdokkaan puheet viittaavat samaan suuntaan. Yhdysvaltojen syksyn presidentin vaalit on kiinnostava tilanne, joka voi mahdollistaa jonkinlaisen käänteen. Mutta mihin suuntaan käänne johtaa, on vielä auki. Äskeinen Trumpin murhayritys paljastaa tilanteen epävakauden. Deep state ei luovu vallasta helpolla, jos sitä pääsevät johtamaan militantit ideologit. Jos taas Wall Streetin päättäjillä on viimeinen sana, niin taloudellisen rationaalisuuden nimissä maailman ajaminen kaiken tuhoavaan ydinsotaan ei ole järkevää. Finanssikapitalistit ajattelevat vain rahaa, ja usein liian lyhyellä perspektiivillä, mutta jos näköpiirissä on kaiken menettäminen, niin silloin järki voi voittaa. Ideologit eivät toimi järjen varassa.
    Lännen talouseliitin päätöksiin toivottavasti vaikuttaa se, että sen vaikutusvalta globaalissa maailmanjärjestyksessä on katoamassa, kun kehittyvät maat ovat hakeutumassa Brics-liittoutumaan ja erityisesti Kiinan kasvavan talousmahdin kylkeen.
    Siis en ole menettänyt kaikkea toivoani, enkä koe huonoa omaatuntoa nauttiessani Suomen kesästä, saunasta ja järvestä. Nuorena mieheni tavoitteeni oli päästä asumaan järven rannalle ja oppia ymmärtämään maailmaa. Edellinen tavoite on suurin piirtein toteutunut. Jälkimmäisen tavoitteen haaste on oppia käsittämään järjettömyyttä.

  6. – – ”Jos tämänhetkiseen sotapsykoosiin liittyy mahdollisesti pinnan alainen haave Karjalan takaisin saamisesta uusien NATO-aseveljien avustuksella, sen on vain piste iin päälle sotakiimassa.” – – Internetin ihmemaailman algoritmit päättivät tarjota minulle mainosta hopeariipuksesta ja pinssistä, jossa aiheena on ”kokonainen Suomineito lähellä sydäntä.” Kyseisen tuotteen sopimusvalmistajiksi mainitaan Rahapaja ja Kultakeskus ja mainoksen mukaan Viestihopeat sopivat kaikenlaisiin tilaisuuksiin ”arjesta Linnan juhliin.”…

    Suomen yleisestä ilmapiiristä kertonee jotain tämäkin, että ainakin jotkut tahot Suomessa ovat nyt haistaneet markkinaraon tällaisille jalometalleista painetuille Karjala-takaisin tuotteille. – ironista kyllä maantieteellisesti suuremmasta Suomesta haaveillaan nyt avoimesti samalla kun ollaan hyväksytty tänne sijoitettavat ulkovallan sotilastukikohdat ja luovutettu suurelta osin Suomen suvereniteetti ulkomaille.

  7. Suomella ei ole tällä hetkellä minkäänlaista sanavaltaa omaan kohtaloonsa, siitä on joukko niljakkaita rottia pitänyt huolen. Kansakin käyttäytyy kuin tomppeli, josta herää ajatus että tuo sakki ei viisastu ennenkuin se on vedetty (taas) kölin alta. Maa on lahjoitettu rikollisille joita kansa ihailee. On todella vaikea säilyttää optimisminsa tällaisina aikoina.

  8. Kannattaisin ajatusta löytää samanhenkisiä ihmisiä muualta lähivaltioista.Olisihan se alku. Toivottomalta alkaa tuntuun,tämä meidän pikkuporukan touhu. Onhan tämä suomalaisten mielenosoittamisen teho nähty,aivan nolla. Radikaalimpaa jos alkaa oleen, niin tulee hyvin äkkiä,historiasta tutut,kiinniotot ja vaientamiset.

  10. Onhan se selvä, että oppositio löytyy kaikista maista, mutta yhtenevää kokonaisuutta ei. Sen verran olen antanut itselleni ymmärtää, että Norjassa on kova vasta-asettelu Natolle. Me täällä olemme kyllä vakavissamme, mutta lähinnä jupistaan ja puristetaan nyrkkiä taskussa. Meidän pitäisi saada jonkinlainen johto asialle, mutta täällä ihmiset on niin voimakkaasti aivopestyjä, että vaikeaa on.
    Siinä on sekin ongelma, että lähinnä nuoret on kiihko natoilijoita ja me vanhemmat olemme enemmänkin rauhan aatteen ihmisiä.
    Vaikea on tilanne. Odotellaan pressan vaihtoa jenkeissä.

  11. Suomalaiset ovat maailman aivopestyin kansa – kenties Pohjois-Korea vielä menee edelle. Valistuneita on vähemmän kuin missään muussa länsimaassa, jossa niissäkin heitä on vain pieni – vaikkakin jatkuvasti kasvava – vähemmistö. Suomessa tämä pikkiriikkinen vähemmistö on valitettavasti lisäksi jakaantunut moniin omissa poteroissaan kyhjöttäviin kuppikuntiin, joilla kullakin on oma ”oikea” tulkintansa maailman tapahtumista.
    Ensimmäinen tehtävä olisi yhteisen foorumin luominen valistuneelle vähemmistölle. Tämä olisi esimerkiksi seminaari, johon kutsuttaisiin puhumaan kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita.
    Toinen tehtävä olisi vapaan median perustaminen. Aluksi se olisi nettiperusteinen, mutta pitkällä tähtäyksellä printtimedia. (Naapuriseuran sanomat eivät valitettavasti sovellu tällaiseksi, sillä se voidaan perustellustikin leimata venäläismieliseksi)
    Kolmanneksi tulisi perustaa vapaa kirjankustantamo.
    Neljänneksi näitä rahoittamaan tulisi perustaa säätiö, joka ottaa vastaan lahjoituksia, testamentteja ym.
    Viidenneksi tulisi pyrkiä kartoittamaan löytyykö maasta sanan yms. vapautta arvostavia lakimiehiä. Valtamedian ”uutisointi” kun täyttää kaikki Nürnbergin määritelmät sotapropagandasta. Oikeusjutuille olisi näin ollen perusteita lisättynä kaikki henkilöihin menevät solvaukset, jotka täyttävät kunnianloukkauksen tunnusmerkit.

  12. PROPAGANDAN MAHTI
    Kuinka voivat älykkäätkin suomalaiset mennä sotapsykoosiin? Syynä tieteellinen propaganda, jota mediapooli, hybridiuhkien torjuntakeskus ja UPI (ulkopoliittinen instituutti) suoltavat. Ihminen on laumaeläin, joka menee mielellään lauman mukana. On todella tärkeätä lukea hyviä vaihtoehtomedioita kuten Naapuriseuran Sanomia. Totuudella on mahtava voima. Presidentti Trump ja varapresidentti J. D. Vance ovat rauhantekijöitä, jotka lopettavat Ukrainan sodan. Toivottavasti heitä ei murhata.

    1. Oma havaintoni herroista Trump ja Vance on, että on liioittelua kutsua heitä rauhantekijöiksi.
      Trump tullaan näkemään jatkossakin piippalakki pässään itkumuurilla teeskentelemässä, eikä hän tule nostamaan sormeaan kansanmurhan pysäyttämiseksi.
      Rauhantekijä Vance puolestaan on puoltanut asetoimituksia Israeliin, jotta tappovehkeet ei ihan heti lopu. Lisäksi hän on vaatinut kovia toimia Irania kohtaan.
      Ihmeellisiä ovat rauhantekijät nykyisin.

      1. SIONISTIEN VALTA USA:SSA
        On totta, että sekä Trump että Vance ovat valitettavasti sionismiin myönteisesti suuntautuvia. Mutta he eivät ole sokeita. Ukrainassa Zelensky, pääministeri ja puolet hallituksen jäsenistä ovat juutalaisia. Siitä huolimatta Trump ja Vance ajavat rauhaa Ukrainaan ja osittain Venäjän ehdoilla. Sionistit hallitsevat USA:ta, ja presidentiksi ei voi päästä sionismin vastustaja. Ariel Sharon: ”Me, juutalainen kansa, hallitsemme Amerikkaa.”

  13. Toivoa on! Kissinger kommentoi moninapaisen maailmanjärjestyksen sillä hetkellä vasta teoreettista muotoa ja mahdollisuutta luonnehtien sitä epävakaaksi. Vertauskohtana oli sodanjälkeisen aikakauden kaksi- ja yksinapainen järjestys. On hyvä pitää mielessä, että napojen laskemisen taustalla on viisisataa vuotta kestänyt länsimaisen kulttuuripiirin globaali hegemonia, joka on parhaillaan murenemassa. JD Vance otti puheessaan vertailukohdaksi Kiinan harjoittaman käytännöllisen ulkopolitiikan ja totesi, ettei amerikkalaistenkaan pitäisi moralisoida muita kansoja, vaan suhtautua niihin kunnioittavasti. Asennemuutokset vaativat aikaa samoin kuin vuosisataisten käytäntöjen ja sopimusten muuttaminen.

    Edessämme on vuosikymmenien mittainen asemataistelujen ja sopeutumisen ajanjakso.

    Miten sitä voidaan hallita, säädellä ja ohjata? Toisenlaisen johtajuuden alla suomalaiset diplomaatit kiertäisivät nyt maailmalla valmistelemassa ETYKn 50-vuotisjuhlakokousta.
    Sellainen olisi voinut toimia lähtölaukauksena valtioiden omistautumiselle Wesfalenin rauhan tapaan monta vuotta kestävään yhteiseen projektiin, ei ainoastaan Euroopan pelisääntöjen, vaan uuden maailmanjärjestyksen periaatteista sopimiseen. Työ yhteisen tavoitteen hyväksi olisi sellaisenaan ollut omiaan puskuroimaan väistämättä nousevia ristiriitoja valtioiden välillä.

    Juhlakokouksen mahdollisuus on hukattu, mutta voisiko ajatus kantaa jollakin muulla tavalla? Orbanin kierros antaa syyn hienoiseen optimismiin kunhan vain löytyisi riittävän neutraali lähtökohta.

    1. Niin, uskookohan ne itse, että tässä ollaan arvojen puolesta ristiretkellä. Tarkoitan muiden arvojen kuin USA & kumpp. taloudellinen ja valta-asemaan liittyvä etu. Tänne tuo moralisointi näkyy savuverhona jonka suojissa omia päämääriä ajetaan. Se ettei tämä länsi enää ollutkaan sellainen suvereeni, jonka onnistuu pakottaa toiset tahtoonsa, tuli yllätyksenä ja nyt ei oikein tiedetä kuinka tilanteesta päästään pois. Tosin on tainnut käydä niin, että ne joilla valta on eivät enää päätäkään, vaan tapahtumisen logiikka, liian helposti lausutut sanat ”Ukraina ei voi hävitä” jne. päättävät heidän puolestaan. Kuinka valheilla voitaisiin päästä hyvään lopputulokseen, pienemmissäkään asioissa tai sellaiseen tilanteeseen, joka olisi kestävä pohja rakentaa tulevaa. Tämän keitoksen tekijöiden on tietysti pidettävä yhtä sekä pysyttävä tarinassa. Hankala tilanne kun sodanrakentajilla on tiedotusvälineet taskussaan, niin sanotusti. Seikka, jota ilman ei koko tilannetta olisi päässyt syntymäänkään. Tuo kunnioitus on tietysti avainasia, toisen osapuolen tunnustaminen jotenkin itsen tai meidän kaltaiseksi. Nythän sellaista ei ole nähty ei kuultu eikä Venäjän kanssa ole haluttu neuvotella. Se jo yksin vie pohjan tämän läntisen arvoyhteisömme toimilta.

    2. Wesfalenin rauha, joka solmittiin vuonna 1648 päättäen sekä kolmikymmenvuotisen sodan että kahdeksankymmenvuotisen sodan, toi mukanaan kolme keskeistä periaatetta, jotka vaikuttivat merkittävästi Euroopan valtiojärjestelmään:

      Suvereniteetin periaate:
      Tämä periaate korosti valtioiden täyttä itsemääräämisoikeutta omilla alueillaan. Jokaisella valtiolla oli oikeus hallita omaa aluettaan ilman ulkopuolista
      puuttumista. Tämä loi perustan modernille valtiolliselle suvereniteetille.

      Uskonnonvapauden periaate:
      Wesfalenin rauhassa tunnustettiin eri kristillisten uskontokuntien, erityisesti katolilaisten, luterilaisten ja kalvinistien, oikeus harjoittaa uskontoaan
      vapaasti. Tämä oli merkittävä askel kohti uskonnollista suvaitsevaisuutta ja uskonnonvapauden kehittymistä Euroopassa.

      Valtioiden välinen tasapaino:
      Rauhansopimuksessa pyrittiin estämään yhden valtion ylivalta ja varmistamaan valtioiden välinen tasapaino. Tämä merkitsi käytännössä sitä, että
      valtioiden tuli kunnioittaa toistensa suvereniteettia ja pyrkiä säilyttämään tasapaino Euroopan valtarakenteessa, mikä vähensi sotien todennäköisyyttä
      tulevaisuudessa.

      Nämä periaatteet muokkasivat merkittävästi Euroopan poliittista karttaa ja loivat pohjan nykyiselle kansainväliselle oikeudelle ja diplomatialle.

      Venäjän Federaation johto alussa varoitti ja sen jälkeen vuonna 2014 käytti hyväksi Ukrainan venäläisten eduksi YK
      kansainvälinen tuomioistuimen (ICJ) vuonna 2010 annettua lausuntoa Kosovosta.
      Silloin ICJ katsoi, että kansainvälisessä oikeudessa ei ole säännöksiä, jotka nimenomaisesti kieltäisivät itsenäisyysjulistukset. Tuomioistuin totesi, että useimmat itsenäisyysjulistukset eivät ole ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa. Tuomioistuin otti huomioon Kosovon väestön kokemukset, mukaan lukien vakavat ihmisoikeusloukkaukset ja konfliktit. Tämä humanitaarinen näkökulma vaikutti siihen, että Kosovon itsenäisyysjulistus nähtiin oikeutettuna keinona suojella väestöä ja saavuttaa vakaus alueella.
      Venäjän nykyjohto yrittää kaataa sotilallisiin keinoin yhden valtion (USA) ylivaltaa Eur0opaassa tällä tavalla varmistamalla valtioiden välinen tasapaino. Enimmäinen askel oli diplomaattine josta uutisoi mm. YLE (https://yle.fi/a/3-12297823).

      Ronald Suny, historian ja politiikan tutkimuksen professori Michiganin yliopistosta, kirjoitti lokakuussa 2022:

      ”Taistelukuukausien edetessä myös kahden osapuolen toimia tukevat narratiivit ovat kehittyneet. On kuin Venäjä ja Ukraina yrittäisivät molemmat kirjoittaa historian – konfliktin syyt ja tapahtumat – reaaliajassa.

      Historioitsijana tiedän, että narratiiveissa on ongelmia. Ensinnäkin, vaikka ne voivat olla totta ja perustua faktoihin ja todellisiin tapahtumiin, vallalle pääsevät narratiivit voivat myös olla täysin keksittyjä. Toiseksi, kun narratiivi on esitetty, se antaa ymmärtää, että tarinasi on yhtä pätevä kuin vastustajasi kertoma tarina. Usein näin ei ole.”

      https://theconversation.com/the-ukraine-conflict-is-a-war-of-narratives-and-putins-is-crumbling-192811?fbclid=IwZXh0bgNhZW0CMTEAAR3immHpvkwNWYynDbuyamSNEqDR9R_22nU2DWLM8Wi-uURdP5JAyezLtE4_aem_JXPtJIlLS6ouss6S3XlgIQ

      Ukrainalaisten ja useimpien länsimaalaisten näkökulmasta Kremlin narratiivi siitä, että vuoden 2014 ”arvokkuuden vallankumous” oli USA
      tukema ja masinoima äärioikeiston vallankaappaus, on väärä. Päinvastoin, vallankumous pyrki vapauttamaan Ukrainan Vladimir Putinin tukahduttavasta painostuksesta ja edistämään länsimaista integraatiota. Tämän narratiivin inspiroimana – ja voimakkaan naapurinsa provosoimattoman hyökkäyksen vuoksi – ukrainalaiset ovat rohkeasti ja tehokkaasti vastustaneet Venäjän hyökkäystä ja saavuttaneet merkittäviä voittoja taistelukentällä.

      Länsi korostaa jatkuvasti, että Ukraina ei koskaan ollut vakava, välitön uhka Venäjälle. Mutta Putinille ja hänen kannattajilleen, jotka ovat huolissaan geopoliittisen vaikutusvaltansa menettämisestä suhteessa Yhdysvaltoihin ja Natoon, Ukrainan suuntautuminen länteen enteili haavoittuvaa tulevaisuutta.

      Tämä narratiivi ajoi Venäjän johdon siihen, mitä se pitää ennaltaehkäisevänä sotana. Se perustuu tulevaisuuden vaarojen aiheuttamiin huoliin. Länsi väittää, että sitä ei esitetä kylminä realistisina termeinä, vaan pikemminkin ylikorostettuna tunteellisena kertomuksena väitetystä harmonisesta veljeydestä venäläisten, ukrainalaisten ja valkovenäläisten välillä.

      Ukrainalaisten ei tarvitse keksiä suuria narratiiveja, jotka ovat ristiriidassa tosiasioiden kanssa. Silti liioitteluja sodan aikana on melkein väistämätöntä. Kiovan hallitus sekä länsimaiset johtajat väittävät, että sodasta on tullut taistelu Ukrainan kansakunnan olemassaolosta, että Putin on päättänyt hävittää ukrainalaiset ukrainalaisina.

      Putinin esittämä narratiivi on vastaavasti eksistentiaalinen. Se kehystetään taisteluna lännen ”uuskolonialismia” vastaan, jonka hän uskoo pyrkivän hajottamaan Venäjän. Putinin narratiivissa sota Ukrainan kanssa haastaa Amerikan vaatimuksen maailman hegemoniaan, joka alentaa Venäjän nöyryytetyksi alueelliseksi vallaksi.
      Niin kauan, kuin tämä narratiivit ovat olemassa, kompromissia ei löydy…

    1. My name is Tynkkynen, James Tynkkynen.Suomikin on saanut viimeinkin oman salaisen agenttinsa.Missä ihmeen hallusinaatioissa eu:n Ursulat yms elävät, kun taannoin väittivät että ukraina on kitkenyt korruption ja nyt on selvinnyt, että kymnenittäin ukrainan virkamiehiä on sekaantunut pahasti aseapujen korruptioon/varastamiseen.Jo on nimi keksitty, EU:n rauhanrahasto=rahaa sotimiseen ja tappamiseen ovatko nämä Brysselissä täysin sekaisin!!!

  15. Pari viikkoa sitten julkaistiin mielipidemittaus joka mittasi sotahalukkuutta Euroopassa. Suomi ei ollut mukana mutta Suomen lähin kumppani Viro oli ja se oli taulukon kärjessä ja jopa ylivoimaisesti. Rauhoittavaa on Euroopan kannalta, että sotahalukkuus on varsin vähäistä EU:n suurissa jäsenmaissa Puolaa lukuun ottamatta. Kreikka erottui edukseen ollen vähiten sotaisa. Kun Suomi, Viro ja Puola lähtevät rynnäkkön venäläiset kuolevat lähinnä nauruun.

    Suomi on tuuliajolla eikä sen kohtalo enää ole sen omissa käsissä. Varustautuminen sille tasolle, että Washingtonista annetaan marssikäsky kestää kuitenkin vuosia ja sinä aikana ehtii tapahtua paljon, jopa Washingtonissa. Siellä kun kahdeksan sadan miljardin budjetti aseisiin ei riitä ostamaan kahdensadan dollarin dronea jolla edes omaa tulevaa presidenttiä suojeltaisiin omilta kansalaisilta.

    Koronapsykoosin jälkeen tuli sotapsykoosi. Se iski lujimmin Suomeen eikä siitä näy päästävän irti. On pantava toivomme Saksaan, Ranskaan, Italiaan ja Espanjaan, että heidän kansansa sanovat ei. Toivoa on vielä.

    1. Naapuriseuran Sanomat tulee kasvattamaan merkittävyyttään ja lukijakuntaa tasaisen varmasti.Meille jotka haluamme elää rauhassa ja hyvissä suhteissa naapurin kanssa on Naapuriseuran Sanomat kanava rehellisille ja kiihkottomille sotapsykoottomille julkaisuille ja kommenteille.Lukijakunta lisäntyy jatkuvasti, monet heräävät ajattelemaan mikä on totta ja mikä keksittyä probagandaa.Tälläiset Pekka Toverit aiheuttavat puheillaan ainoastaan vahinkoa lännen omalle agendalle, mikä sinänsä on hyvä asia, pötypuheet kun tuppaavat aina paljastumaan.Sota on sen verran raakaa touhua, että vaikutuksia on aina toiseen jopa kolmanteen sukupolveen asti.Viime sodan jälkeen Suomessa käytettiin huumejohdannaisia väkilukuun nähden eniten maailmassa, muuta kun ei ollut tarjota traumoihin yms, kaukana totuudesta on valtamedian sotaa ihannoivat julkaisut, aivopesua sekin.

      1. Hyvä kannanotto. Olen viime sodan jälkeisessä lapsuudessani nähnyt, kuinka jotkut kasvattavat Stadissa skurukiskojen viheralueella juureksia ruokkiakseen perheensä. Nykypäättäjien aivomaailmassa nämä juurekset ovat jo lähtökohtaisesti saastuneita ainakin seuraavaan sukupolveen.

    2. Mielestäni Jan Nybondas on aivan oikeassa siinä, ettei juuri nyt kannata odottaa Suomen nousevan vastustamaan Yhdysvaltain ja EU:n sotaisimpia voimia. On muistettava, että ääni voi muuttua kyselyihin vastanneiden sotaintoilijoidenkin kellossa, jos sanallinen räyhääminen itään muuttuu laillisesti sitovaksi määräykseksi astua minkä tahansa valtion komentaman sotajoukon palvelukseen.

      Suomalaisten mieli muuttuu, kun isommat valtiot näyttävät mallia, Jan Nybondas on oikeassa. Ilman sotaa Ukrainassa suomalaisten sotainto laantuu nopeasti, se kuuluu psykoosien luonteeseen. Jos Trumpista tulee taas USA:n presidentti – mitä en itse vähimmässäkään määrin toivo, sillä siinä on fasistisen vallankaappauksen mahdollisuus turhan lähellä -, sota Ukrainassa voi sammua yllättävänkin nopeasti. Se vaatii kuitenkin jonkinlaista ”kunniallista” perääntymiskuviota, jonka kuluessa EU:n militaristinen johto säilyttää kasvonsa. Trumpin presidenttiyden lisäksi sodan liekkejä voi sammutella myös Ranskan uusi hallinto, jonka kanssa Macronin täytyy tulla toimeen, jos haluaa jatkaa presidenttinä. Veikkaan, ettei rahan ja aseiden syytäminen Ukrainaan kuulu vaalivoittajien suunnitelmiin.

      Suomihan tekee loppujen lopuksi sen ja vain sen, minkä Washington/Pentagon määrää sen tekemään. TP Stubb voi joutua mielenkiintoisiin muotoiluihin selittäessään joskus tulevaisuudessa, miksi se rauha Ukrainaan sittenkin oli mahdollinen ja välttämätön, vaikka ihan muuta on jo vuosia vakuuteltu. Uskoakseni sillä, mitä Naapuriseurassa tapahtuu, ei vaikuta maailmanpolitiikan käänteisiin niin tehokkaasti, että siihen kannattaisi kaikki panokset laittaa. Tärkeintä on olla valmiina, kun ison peräsimen liike taas kerran muuttuu. Suomi on vasallivaltio, joka kääntyy, kun isäntä kääntyy.

  16. Kiihottamisen laittomuus on ok. Tosin lakia on tulkittu aiemmin liian tiukasti ja nyt siitä ei välitetä ollenkaan. Tunteita sen sijaan ei kai voi kriminalisoida. Periaatteessa olisi hyvä kriminalisoida tahallisen disinformaation levittäminen, mutta esimerkiksi nykyisessä tilanteessa vallanpitäjät käyttäisivät lakia vain toisinajattelun (totuuden) tukahduttamiseen.

  17. Suomen kansa on aivopesty, kaikki puolueet on aivopesty. Muutama itseajattelija on säästynyt tuholta.
    Pelkästään suomalaisten voimin ei tapahdu mitään positiivista, muualta on tultava lähtölaukaus, johon voidaan sitten liittyä, mutta mistä? Yhtäkaikki, saattaa käydä syksyllä niin, että Suomi reppana jää yksin lehdellä soittelemaan. Jos jotain pitäisi tehdä, on se, että hajoitetaan hallinto eli eduskunta, presidentti sekä hallitus. Kaikki Venäjä-viha pitää tehdä laittomaksi, ja ruvettava rakentamaan uutta yhteistyötä Venäjän kanssa, sekä muillekin maille uusin ajatuksin ja opein. Ne, jotka eivät tätä halua, voivat lähteä muualle.

  18. ”Vielä on kesää jäljellä” -> ”Siksi ehdotankin, että ryhtyisimme pohtimaan sellaisen kansalaisfoorumin perustamista, jossa yksittäiset ihmiset, järjestöt ja tahot kokoontuisivat miettimään, mitä vielä olisi tehtävissä sodan ehkäisemiseksi.”
    Jos ”pohtimisella” tarkotietaan aktivista toimenpitesuunnittelua niin mitkä ovat konkreettiset tavoitteet ja aikataulu?
    Koska Suomella on Venäjän lisäksi kaksi rajanaapuria, Ruotsi ja Norja + viisi Itämeri-”naapuria”, Viroa, Latvia, Liettue, Puola Saksa ja Tanska, niin olisi luonnollista etistä sieltä vastaavia rauhan eteen tekiviä ihmisiä ja, kenties, yhdistyksiä.
    Äänet täytyy saada kuulumaan koko EU:n tasoolla.
    Olisko ensimmäinen askel, yhdistää voimavarat Pål Steigenin kanssa ja perustaa monikileinen kansainvälinen online-alusta?
    Askelet:
    1. Norja + Suomi
    2. Ruotsi + Viro
    3. Saksa
    4. Latvia
    5. Liettua ja Puola

  19. Kannatettava ehdotus. En tosin itse juuri nyt keksi, mitä uutta asian eteen olisi tehtävissä.

    ”Luultavasti suuri hiljainen joukko suomalaisia haluaisi kuulla vaihteeksi rauhanomaista puhetta” Varmaan näin, mutta pelkään valtaosan tuostakin porukasta uskovan kaiken, mitä valtamedia on kertonut Venäjästä ja Ukrainan kriisistä. Toisin sanoen että he haluavat rauhaa ja diplomatiaa huolimatta siitä että Venäjä on itse piru, tai juurikin siksi. Parempi silti sekin kuin haluta sodan jatkuvan tai jopa toivoa sen laajentumista.

Vastaa