George Orwellin dystopiaromaani Nineteen Eighty-Four (1949, Oiva Talvitien suomennos Vuonna 1984 ilmestyi 1950) on ollut suosittu siteerausten kohde myös vuoden 1984 jälkeen, koska fiktion on arvioitu kuvaavan osuvasti niitä monia tapoja, joilla valtiot (ja 2000-luvulla valtioita usein tärkeämmiksi muuttuneet suuryhtiöt) pyrkivät alistamaan kansalaiset tottelemaan ja olemaan kapinoimatta vallassa olevia vastaan.
Oikeistolaisen tulkinnan mukaan Orwell kirjoitti kirjansa varoittaakseen länsimaisia ihmisiä Neuvostoliitosta, vaikka romaanin diktatuuri Oseania hallitsee angloamerikkalaista maailmaa ja Etelä-Amerikkaa. Orwell itse selitti, että kirja on sijoitettu brittiläiseen ympäristöön, jotta kukaan ei kuvittelisi oman maansa olevan immuuni totalitaristiselle kehitykselle. Toryjen 14-vuotisen valtakauden päättäneen Rishi Sunakin hallinnon totalitaristiset tavoitteet ja menetelmät olisivat olleet Orwellille tuttuja.
Suomenkielisen Wikipedian mukaan Orwellin romaanissa ”kuvataan valtion tapaa valvoa kansalaisia heidän yksityisyydestään välittämättä ja kykyä muokata yleistä mielipidettä vallanpitäjien kulloistenkin etujen mukaan. Kansalaisten valvonta huipentuu uuskieleen, jota käyttäen on jopa mahdotonta ajatella väärin, koska kielestä puuttuvat Puolueelle vahingollisten ajatusten ilmaisuun tarvittavat sanat.” Uuskieleen (englanniksi newspeak) viitataan usein myös yleiskielisessä puheessa silloin, kun poliittiset toimijat ja media ryhtyvät hiukan rajoitetummin käyttämään kieltä propagandan tarpeita palvelevalla tavalla välttäen yksiä ilmaisuja ja suosien toisia.
Modernin internet-vetoisen viestinnän maailmassa orwellilainen uuskielisyys eri muodoissaan on noussut kukoistamaan sekä eliitin että sitä myötäilevän ja mielistelevän median piirissä – eivätkä ne kriittiset äänetkään aina viattomia ole, houkutus muokata viestiä helpommin läpäiseväksi on kaikille sama. Modernia uuskieltä käytetään pääasiassa kiertämään kiusallista totuutta, mutta myös luomaan tapahtumista fiktiivisiä, kokonaan keksittyjä tarinoita. Uuskielen tärkein tehtävä on vaikeuttaa nopeaa tiedon keräämistä vaihtamalla avainsanoja vaarattomiin ja suosimalla vastustajaa leimaavia iskusanoja riippumatta siitä, onko ilmaisuille todellisuudessa vastinetta. Uuskieli on erityisesti valtaan jo päässeen tai sinne pyrkivän äärioikeiston suosima väline. Jätän kuitenkin kotimaiset puoluetason esimerkit rauhaan, koska ne ovat triviaaleja ja globaalisti merkityksettömiä.
* * *
Kun Israel käynnisti Yhdysvaltain luvalla, aseistuksella ja rahallisella tuella operaation Gazan (ja nyttemmin myös Länsirannan) liittämiseksi Israelin valtioon (tekosyynä Hamasin toteuttama panttivankien sieppauskeikka), tavallinenkin median seuraaja pääsi nopeasti tutustumaan tyypilliseen valtamedian harrastamaan uuskieleen. Gazan tuhoamisen uutisoinnissa on nähtävissä (kun jätetään pois päämenetelmä eli vaikeneminen, selän kääntäminen ja teeskentely, ettei mitään ole tapahtunut) kaksi päämenetelmää. Ensimmäisessä kaikki väkivaltaisuudet jotenkin vain ”tapahtuvat” eli toimeenpanijaa eli Israelin armeijaa (IDF) tai sen määräilijää eli Benjamin Netanjahua ei mainita, ilmaiskuja vain tapahtuu, pommituksia ilmaantuu ja tuhannet ihmiset kuolevat näiden tyhjästä tulevien onnettomuuksien takia. Harmillista, mutta maailmahan on vaarallinen paikka asua. Varsinkin Ison-Britannian ja Yhdysvaltain ns. laatulehdet ovat suorastaan kilpailleet siinä, miten monilla eri tavoilla kuoleman ja hävityksen toteuttaja voidaan häivyttää uutisista, jotka jostain syystä on katsottu tarpeelliseksi sentään kertoa.
Toinen keskeinen tapa on korostaa vastustajan osavastuuta kielteisin vakioilmaisuin, kuten todeta jonkin pommituksen tapahtuneen ”terroristijärjestö Hamasin sotilastukikohdan tuhoamiseksi”. Inhimillisesti hirvittävä teko – siviiliväestön terroristinen ilmapommittaminen – muuttuu nimettömän, mutta terroristijärjestöä jahtaavan tahon välttämättömäksi ja siksi jotenkin hyväksi tai ainakin ymmärrettäväksi teoksi. Israelia tukevan median ja poliittisen rintaman uuskielessä ei ole sellaisia sanoja kuin ”miehitysarmeija” tai ”kansanmurha”. Yli puoli vuotta jatkunut terroristinen siviilikohteiden kuten teltoista koostuvien pakolaisleirien pommittaminen katoaa mediaa seuraavan yleisön mielestä, koska sen kuvaamiseen tarvittavia sanoja ei käytetä edes vahingossa.
* * *
Toinen esimerkkini uuskielestä on kotimainen ja esittelee menetelmän, jolla Suomessa on viimeistään keväästä 2022 alkaen pyritty estämään kriittinen keskustelu Suomen jäsenyydestä sotilasliitto Natossa ja tiiviistä sotilaallisesta yhteistoiminnasta Yhdysvaltain kanssa. Jälkimmäinenhän sinetöityi vastikään eduskunnan hyväksyttyä DCA-sopimuksen ”yksimielisesti” vain kansanedustaja Anna Kontulan ehdotettua sen hylkäämistä, mutta jäämistä vaille kannatusta. Tarkoittamallani uuskielellä on toki muitakin tavoitteita, kuten yleisen venäläisvastaisuuden ja sen symbolin eli presidentti Vladimir Putinin henkilön demonisoinnin pitäminen elossa ja voimissaan.
Suomalaisen uuskielen ydintermejä ovat ”venäjämielinen” ja ”putinistinen”, jotka kelpaavat nykyään leimaamaan mikä tahansa mielipiteen, joka ei noudata tempoilematta virallista totuutta, jonka määrittävät tasavallan presidentti, eduskuntapuolueet, valtamedia ja suomalaisen talouselämän eliitti. Uuskielisyydestä on kyse, ei tavanomaisesta propagandistisesta leimaamisesta, koska ”venäjämielinen” tai ”putinistinen” voi nykyään olla mikä tahansa mielipide, joka halutaan tulkita edistävän ”Venäjän tai Putinin tavoitteita”. Yleisradiossa soi vielä Pjotr Tšaikovski, mutta jos Putin erehtyy kehumaan, voi äijälle vielä käydä yhtä huonosti, onhan Tšaikovskin toisen sinfonian lisänimenä epäilyttävä ”Vähävenäläinen”.
Tällä hetkellä vaatimus aselevosta ja rauhasta Ukrainassa on Suomessa jyrkästi ”putinistinen”, koska rauha ei kuulu länsivaltojen ulkopoliittisiin tavoitteisiin Ukrainassa. Kun Unkarin presidentti Orbán vieraili Ukrainassa ja Venäjällä omien sanojensa mukaan ”rauhan asialla”, mediamme leimasi matkan välittömästi ”venäjämieliseksi”, varmuuden vuoksi (Yleisradiokin uutisoi ”rauhanmatkasta” ivallisesti lainausmerkeissä). Jostain syystä jonkun läntisen johtajan asetoimituksia lupaavaa vierailua ei koskaan kuvata ”amerikkalaismieliseksi”. Uuskielessämme Nato-maiden sotilaallinen varustautuminen ei ole koskaan kielteinen asia, vain rauhasta puhuminen ja sen tavoittelu ovat. Kielteinen ja ”venäjämielinen” ilmiö kerta kaikkiaan.
Erityisen vaikeaksi kielenkäytön logiikka menee, kun äärioikeiston etenemisestä huolestunut valtaoikeisto pyrkii leimaamaan äärioikeistolaisuudenkin ”venäjämielisyydeksi” tai ”putinistiseksi” siitä riippumatta, että se toisaalta leimaa Vladimir Putinin ja Venäjän varoitukset läntisistä natsijärjestöistä ja niiden vaikutusvallasta esimerkiksi Ukrainan politiikassa merkityksettömäksi propagandaksi. ”Putinismia” on siis sekä äärioikeistolainen Venäjän tukea hakeva eurooppalaisuus että natsismin uhasta varoittaminen. Ei ihme, jos äärioikeistolaiset menevät itsekin sekaisin yrittäessään tulkita erilaisten leimojen lyömisen kulloistakin syytä. Aidolla vasemmistolla ei ole tätä ongelmaa, se voi luottaa siihen, että mikä tahansa sen ajama politiikka on ”venäjämielistä” ja ”putinistista” aina, vaikka itse Putin olisi tuosta politiikasta täysin eri mieltä kuten esimerkiksi näyttää olevan mm. sateenkaaripoliittisista ratkaisuista.
* * *
Uuskielet ovat suosittuja vuonna 2024, koska niiden avulla voidaan globaalia viestintää harjoittaa hämäävämmin kuin koskaan aiemmin. Jonkinlaista uuskieltä harrastavat jokseenkin kaikki, jotka pyrkivät muokkaamaan viestintää seuraavien kansalaisten ajattelua oman näkemyksensä mukaiseksi. Kun esimerkiksi poliisi kohtelee väkivaltaisesti Elokapinan rauhanomaisia mielenosoittajia, ilmastonmuutoksen kiistävä poliittinen oikeisto otsikoi mielellään poliisin ”joutuneen” käyttämään kovia otteita ja vihjailee Elokapinan hyödyttävän ”venäjämielisiä” ilmaisemalla epäluottamusta suomalaisiin päättäjiin.
Uuskielen tarjoamista mahdollisuuksista riippumatta viestinnän tehokkain keino on kuten aina eliitin intressien vastaisten ajatusten ja näkemysten hiljentäminen eli niistä vaikeneminen. Helsingin keskustassa on järjestetty jo kymmeniä näkyviä ja kovaäänisiä Gazan kansanmurhan vastaisia mielenosoituksia, joita ei valtamedian mukaan kuitenkaan ole eikä niistä siis tarvitse kertoa mitään. Kansanmurhapolitiikan aktiivinen tukeminen voi olla kiusallista puuhaa, mutta uhrien hädästä muistuttavista mielenosoituksista vaikeneminen ei maksa mitään. Tyly selänkääntö on itse asiassa selvää säästäväisyyttä!
Tämän pienen kesätekstin ulkopuolelle jäävät kaikki ne tavat, joilla eri somealustat, joita hallitsevat muutamat valtioitakin vahvemmat yritykset, pyrkivät vaikuttamaan poliittisista ja ideologisista syistä vaikuttamaan alustoillaan käytävään keskusteluun. Ei-toivottuja avainsanoja sisältävät viestit on helppo seuloa esiin ja sensuroida teknisesti pois näkyvistä. Esimerkiksi monet viestipalvelu X:n (entisen Twitterin) käyttäjät kirjoittavat systemaattisesti ”r*pe”, ”g*noside” ja ”I*rael”, jotta viestit eivät jää automaattisen sensuurin haaviin (jostain syystä pro-Israel-sivuilla ei ole tätä ongelmaa). Tämäkin on omalla tavallaan uuskieltä, kieltä, jonka toivotaan läpäisevän globaalien portinvartijoiden tarkat, mutta mielikuvituksettomat silmät.
Lienee selvää, että uuskieli on vaarallisempi ilmiö vallankäyttäjän kuin vallankäytön kohteen käsissä. Meillä tavallisilla kansalaisilla ei ole mitään keinoa saada muita valitsemaan sanoja, joita itse pidämme hyvinä ja edistettävinä. Vallankäyttäjillä on uuskieleen käyttöön ja vaikutukseen sekä motiivi että keinot. Siksi on hyvä lukea minkä tahansa vallassa olevan tahon tuottamaa kirjallista ja kuvallista viestintää myös uuskielisyyden tuottaman uhan näkökulmasta. Uuskieli on hyödyllistä tunnistaa myös omasta ja muiden tavallisten ihmisten tekstissä. Uuskieltä käytetään paljon, koska emme vielä osaa suhtautua siihen kriittisesti. Kun osaamme, sen tuhovoima heikkenee.
31 kommenttia julkaisuun “Orwellilainen uuskieli vuonna 2024”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Erittäin hyvä teksti kielen ilmaisuvoiman rappeuttamisesta, jonka avulla sekoitetaan ihmisten ajatusmaailma ja tehdään elämisestä munankuorilla kävelyä. Uuskielestä yksi loistava esimerkki on keskussairaalan uusi nimi ”hyvinvointikeskus”. Sairastaminen on siis hyvinvointia! YLE:n jornalistista rappiota osoittaa keskusteluohjelmille laaditut turvallisen tilan säännöt, joka toimittaja Sanna Ukkola toi esille ja sai siitä sapiskaa.
Leimaaminen on nykyajan keskustelukulttuuria. Poroila itse käytti leimakirvestä puhuessaan äärioikeistosta. Termiä käytetään väkevänä leimana niitä kohtaan, joiden halveksittavuutta halutaan alleviivata. Sana äärivasemmisto on sen sijaan kiellettyjen leimojen listalla. Jako vasemmistoon ja oikeistoon on kaiken kaikkiaan menettänyt merkityksensä ja nyt olennaista on jako paikallisuus vs. globalismi.
Globalismissa hylätään demokratia. Vaikka EU:ssa ja USA:ssa mantrana hoetaan demokratiaa, tärkeimmistä asioista eivät kansalaiset (eivätkä aina edes prepatut kansanedustajat) saa äänestää, eivätkä edes keskustella eduista ja haitoista. Jos vaaleja järjestetäänkin, ehdokkaista karsitaan toisinajattelijat suoraan tai vaietaan kuoliaiksi. Lopulta ääntenlaskijat varmistavat halutun tuloksen. Todellinen demokratia voi toimia vain paikallisesti, jossa ihmiset tuntevat päätettävät asiat ja ehdokkaat.
DCA-miehityssopimus tuo uuden elementin sananvapaudettomuuteen. Nyt miehittäjällä on lupa eliminoida suomalaisia, joka mielipiteillään häiritsevät miehittäjien mielenrauhaa.
Minusta on kiinnostava sellainen yksityiskohta, että sanat ”äärioikeisto” ja ”äärivasemmisto” on nykymediassa korvattu sanoilla ”laitaoikeisto” ja ”laitavasemmisto”. – Mitä sillä oikein haetaan? Ainakin sanana ”laitaoikeisto” kuulostaa jotenkin rennommalta kuin sana ”äärioikeisto”.
”Laidalla” oleminen viitannee eduskunnan paikkojen sijoitteluun poliittisesti oikealta vasemmalle. ”Ääri” taas viittaa enemmän ajattelutason äärimmäisiin kannanottoihin. Puhutaankin ”ääriajattelusta”, ei ”laita-ajattelusta”. 🙂
Lisäksi sana ”laita” viittaa ehkä enemmän marginaalissa olemiseen kuin ”ääri”, joka ei ole arkikielen sanakaan samalla tavalla. Poliittisessa kielenkäytössä ehkä halutaan vahvistaa sellaista mielikuvaa, että ääriliikkeet eivät ole uhka vallitsevalle komennolle, vaan pysyttelevät omassa marginaalisessa asemassaan. (Mikä ei ole ollenkaan varmaa tulevaisuutta ajatellen.)
Oma lukunsa on se, että nämä käsitteet ovat käyneet niin epäselkeiksi, että jokainen voi ladata niihin omia merkityksiään. Siksi niiden informaatioarvo kommunikaatiossa on huono.
Leimaamisesta puheen ollen on suorastaan huvittavaa miten sana Putin on yleistynyt yleiseksi leimakirveeksi. Keskustellessani eräällä toisella foorumilla historiasta, joka tapahtui kauan sitten sain eräältä keskustelijalta Putin-leiman, vaikka keskustelua koskevana ajankohtana Putin ei ollut vielä syntynytkään.
Samalla vahvistui se käsitykseni, että mitä vähemmän joku jostain asiasta todella tietää sitä varmempi hän on asiastaan. Tämä lienee juuri sitä infantiiliyttä. On sitä itsekin joskus ollut nuori, jolloin kaikki oli niin varmaa, vaikka todellisuudessa ei tiennyt juuri mistään mitään. Kaikki ”tieto” oli peräisin mediasta ja siitä riippuen siis totta tai valetta.
Globalismi on pohjimmiltaan ylikansallisten suuryhtiöiden, pankkien jne. valtaa ja sitä kautta oligarkkimiljardöörien valtaa. Poliitikot ovat näiden vallankäyttäjien juoksupoikia.
Ensimmäinen askel kohti rauhaa on tunnistaa tosiasiat, kuten länsimielisten ukrainalaisten vallankaappaus joka oli johtanut sisällissotaan. Tässä ukrainalaisen Aleksanterin näkemys nykyhetkestä
(https://en.m.wikipedia.org/wiki/Alexander_Khodakovsky) suomennettuna.
”Naton huippukokouksessa Ukrainalle vakuutettiin jälleen kerran, että sen liittyminen liittoumaan on väistämätöntä. Se, että nämä lupaukset aina sisältävät ehtoja, joita Ukraina tuskin pystyy täyttämään, on toissijainen asia. Pääasia on, että Ukrainan eliitin pyrkimys sukeltaa Natoon on itse asiassa ollut tapahtumien syynä. Jos Naton jossakin muussa tilanteessa olisi päättänyt ottaa Ukrainan suojelukseensa estääkseen kielteisen kehityskulun, tällainen ”humanismi” olisi vielä ymmärrettävissä. Mutta Nato on tarkoituksellisesti provosoinut sodan, asettamalla porkkanan aasinhampaisiin, ja jatkaa tämän porkkanan uusimista, jotta se ei menettäisi houkuttelevuuttaan. Mutta millaisia ovatkaan tämän onnettoman Ukrainan hallitsevat piirit! Ne ovat kuin ihmishahmoisia paholaisia: tietäen, mikä on jännityksen syy, ymmärtäen, että niin kauan kuin syy on olemassa, Ukraina kärsii – he tietoisesti pahentavat tilannetta.
Ukrainan propaganda onnistui hetken aikaa nostattamaan kansan innostusta. Butšan lavastus ja muut väärennökset tekivät tehtävänsä ja käänsivät Venäjää vastaan ne,
jotka muuten olisivat hyväksyneet sen saapumisen. Mutta sota jatkuu ja sen päättymisen ajankohta on epäselvä – tästä on tullut tekijä, joka vaikuttaa voimakkaammin kuin propaganda. Ajan myötä jopa Ukrainassa on ymmärretty, että Venäjän armeija ei ole syyllistynyt julmuuksiin, ja Butšan tragedia on ukrainalaisten rikollisten käsialaa. Mielipiteet muuttuvat, ja pääosa ukrainalaisista haluaa vain sodan loppumista. Heille on kauan sitten käynyt selväksi, että Nato merkitsee sotaa. Jos joku nyt tekisi riippumattoman kyselyn, sen tulokset osoittaisivat, että ajatus liittyä Natoon, kun Nato vain käyttää Ukrainaa hyväkseen, saa enää vähän kannatusta.”
MTV:n uutisartikkeli 10.7.: ”Stubb kertoi pitävänsä nurinkurisena sitä, että aina kun länsiliittoutuneiden ja Nato-maiden keskuudessa on ollut havaittavissa merkkejä sotaväsymyksestä, Venäjä tekee uuden siviileihin kohdistuvan iskun, joka nostattaa tahtoa tukea Ukrainaa.
– Aina kun on havaittavissa edes vähän sotaväsymystä lännessä, silloin Putin hyökkää kouluun, teatteriin, lastensairaalaan tai asuinrakennukseen. Hänen ajoituksensa oli jälleen pettämätön, jos hän haluaa meiltä voimakasta reaktiota, Stubb sanoi.”
Niin. Älykäs mies ihmettelisikin juuri tätä: aina ilmaantuu uusi siviileihin kohdistuva isku, joka laitetaan Venäjän nimiin, kun on havaittavissa lännen ”sotaväsymystä” tai puhutaan rauhasta, kuten nyt Orbanin kiertomatkan aikana. Juuri silloin Venäjä haluaakin ampua itseään jalkaan, pommittaa siviilikohteita ja saada lisää vastustusta lännen suunnasta – ja estää rauhan suuntaan etenemisen. Iltalehden sodanlietsojatoimittaja Kastehelmikin toteaa, että mitään järkevää selitystä iskuille sairaalan kaltaisiin siviilikohteisiin on vaikea löytää. Venäjä siis räiskisi järjettömästi? Se ei vastaa kuvaa, joka minulla on Venäjän pragmaattisesta ajattelusta puolustuksellisesti.
.
Ukrainan sodassa ei pohjimmiltaan ole lainkaan kyse Ukrainasta. Yhtä hyvin sen tilalla voisi olla Suomi tai mikä tahansa Venäjään rajoittuva valtio.
Tämä sota suunniteltiin yhdysvalloissa ja sen tarkoituksena oli heikentää Venäjää ja lopulta romahduttaa se, jotta USA ja muut länsimaat pääsisivät Rosvoamaan maailman pinta-alaltaan suurimman maan Venäjän rikkauksia. Sitä varten noudatettiin samaa kaavaa kuin Hollywood ns. toimintaelokuvia tehdessään. Ensiksi väkivallan kohde demonisoidaan, joka oikeuttaa vastaväkivallan ja sitten provosoidaan itse toiminta (sota) käyntiin kunnes saavutetaan ”onnellinen loppu” eli ”pahan” tuho.
Sivutavoitteena Yhdysvalloilla oli Euroopan – pahin taloudellinen kilpailija – heikentäminen. Siinä onnistuttiin hyvin. Euroopalla menee sanktioiden takia aina vain huonommin ja huonommin taloudellisesti. Päätavoite sen sijaan tökkii eikä tule onnistumaan. Lopulta pölkyllä saattaa olla itse ”suuri ja mahtava” USA.
Lisäbonuksena Yhdysvallat sai aikaan sen, mitä se on aina eniten pelännyt. Venäjä ja Kiina liitoutuivat ja liittoutumaan on tulossa mukaan vähitellen koko muu (kuin ns. länsi) maailma.
”..luulevat puolustavansa oikeutta vihatessaan Venäjää ja venäläisiä”
Eikö ole näin, että viha tekee ihmisen sokeaksi ja sen päätökset tyhmiksi?
Jos vihan russofobeja ja ”natoilijoita”, niin alistun ja ruokin pahuutta, vaikka minulla on hyvät aikomukset parantaa maailmaa ?
Vihan polku on usein keveämpi kulkea, sillä se kumpuaa vaistojen syvistä syövereistä, pelosta ja itsepuolustuksen tarpeesta, eikä vaadi sydämen syvää ponnistusta kuten rakkaus. Rakkauden tie vaatii haavoittuvuuden alttarille astumista, luottamuksen siltaa ja jatkuvaa ponnistelua, kun taas viha on nopea ja yksinkertainen tapa käsitellä mielen mustia varjoja ja elämän kolhuja.
Tämä oli mielestäni hyvin olennainen huomio. Ihmisen on jostain syystä helpompaa vihata kuin rakastaa.
Ensinnäkin, ”rakastaa lähimmäistä” edellyttänee
empatiakykyä, joka militaristis-maskuuliinisessa yhteiskunnassa tulkitaan heikkoudesksi, ja jota siksi ei arvosteta. Toiseksi, nykyisessä hektisessä kilpailuyhteiskunnassa ihmisten stressihormoonitasot huitelevat ”pilvissä”, minkä vuoksi voimat eivät riitä empatian osoittamiselle, vaan päinvastoin houkuttelevat olotilaa helpottaviin vihanpurkauksiin.
Kysymys Heikki Poroilalle: Kirjoituksesi käsittelee orwellilaisen uuskielen käyttöä nykyisissä länsimaissa ja suuryritysten propagandassa. Et kuitenkaan tarkastele lainkaan orwellilaisen uuskielen käyttöä nyky-Venäjällä ja muissa itsevaltaisesti hallituissa maissa. Eikö tämän päivän Venäjällä esiinny lainkaan orwellilaista uuskieltä vai onko Naapuriseuran linjaan sopimatonta arvioida orwellilaisen uuskielen käyttöä tämän päivän Venäjällä?
Kuten jo edellä totesin, olen kommentoinut lähinnä jotenkin tuntemiani asioita. Nyky-Venäjän tarkastelu edellyttäisi asiantuntemusta, jota minulla ei ole, koska en seuraa venäläisiä viestimiä (lukion kolme vuotta venäjää antoivat eväitä perusteisiin, mutta eivät sujuvaan luetun tai kuullun ymmärrykseen). Samasta syystä en nostanut esimerkkejä Kiinasta, Singaporesta, Koreasta, Saudi-Arabiasta jne. Ja – kuten senkin jo edellisessä vastauksessani mielestäni aika selkeästi totesin -, arvelen jonkinlaista uuskieltä käytettävän ainakin kaikissa suurvalloissa ja sellaiseksi haluavissa valtioissa. Mutta haluan toisaalta korostaa, ettei uuskieli ole suinkaan vierasta ns. edustuksellisen demokratian valtioissakaan. Se soveltuu menetelmänä joustavasti kaikkialle.
En ole siinä asemassa, että voisin arvioida Naapuriseuran linjauksia potentiaalisen nyky-Venäjällä ilmenevän uuskielisyyden arvion ”sopimattomuudesta”. Mielestäni mitä tahansa asiaa voi arvioida ja analysoida, jos sen tekee vakavissaan ja totuuteen pyrkien. Mutta olen vain yksi kirjoittaja, en Naapuriseuran toimihenkilö.
Uuskieli ei tosiaan ole tuntematon liberaaleissakaan maissa, kävisikö esimerkiksi on ilmaus ”hyvinvointialue” ja ”hyvinvointivaltio”. Prof. Matti Klinge aiheellisesti huomautti jotenkin niin, että käsite on harhaanjohtava siksi, että ihmisen hyvinvointi edellyttää myös sellaisten elämän osa-alueiden hyvinvoimista, jota valtio ei voi taata eikä tuottaa, esim. tyydyttäviä ihmissuhteita tai tunnetta elämän mielekkyydestä.
SOTAPROPAGANDAA
Heikki Poroila kirjoittaa aivan oikein ”uuskielestä”. Se on tieteellistä propagandaa, joka tulee russofobiasta, jota lietsoo mediapooli, hybridintorjuntakeskus, valtamedia ja UPI (ulkopoliittinen instituutti). Suomalaisia valmennetaan sotaan Venäjää vastaan. Kun USA alkaa rakentaa tukikohtia Suomeen, niin Venäjä vastaa luoteisrajallaan. Suomen poliittinen eliitti syyllistyy törkeään maanpetokseen sallimalla Suomeen vieraan maan joukkoja ja asevarastoja. Kyberpolitiikassa on USA:n sionistien yritys aiheuttaa maaimansota taktisilla ydinaseilla, joita myös tulee USA:n Suomen tukikohtiin. Elämme Suomen historian vaarallisimpia aikoja. Jumala Suomen kansaa suojelkoon!
Heikki Poroila, kirjoityksestasi saa käsityksen, että orwellilainen uuskieli on nykyään lähinnä läntisen maailman ja suuryritysten harjoittamaa mielen manipulaatiota. Eikä Venäjällä ja muissa itsevaltaisesti hallituissa maissa ole miele hallintaa tarkoitettua orwellilaista uuskieltä ja jos on, eikä Naapuriseuran palstoilla ole sovitaa sitä eritellä?
Heikki, ”oppia ikä kaikki”…
https://archive-helsinki.mid.ru/web/helsinki-fi/yleistietoa
Keskityn tekstissäni meille läheisiin esimerkkeihin, joihin Venäjän viestintä ei kuulu, meillähän ei ole sinne mitään yhteyksiä enää. Itse en seuraa venäläisiä uutislähteitä sen innokkaammin kuin läntisiä, koska molemmat tuottavat sodan aikana sotapropagandaa, joten en osaa tarkemmin kuvailla tapoja, joilla Venäjällä valtakoneisto käyttää uuskielisiä ilmaisuja. Pidän kuitenkin selvänä, että jokainen suurvalta tai sellaiseksi pyrkivä soveltaa kaikkia tehokkaan viestinnän keinoja omalla tavallaan. Esimerkiksi se, että Putin on alusta alkaen käyttänyt ilmaisua ”erikoisoperaatio” eikä ”sota”, on tyypillinen uuskielinen tapa käsitellä epämukavaa asiaa. Menetelmähän ei rajoitu sotatoimiin, Suomessa on esimerkiksi ”aina” kerrottu asiakkaille, että yritys tai pankki ”tarkistaa” tai ”muuttaa” hinnoitteluaan, kukaan ei totea nostavansa – taas kerran – hintoja.
Henkilökohtaisesti en pidä monistakaan Putinin Venäjän toimista ja monia – kuten jyrkkää seksuaalivähemmistöjen kaltoin kohtelua lakienkin tasolla – pidän yksiselitteisesti väärinä ja vastustettavina. Näissä Naapuriseuran teksteissä lähestyn Venäjää kuitenkin pääasiassa geopoliittisesta näkökulmasta, jonka yhtenä kulmakivenä on tosiasioiden tunnustaminen eli että Venäjä on Suomen rajanaapuri, Venäjä on suurvalta, Venäjällä on samat legitiimit turvallisuustarpeet kuin muillakin itsenäisillä valtioilla ja että pienen valtion kannattaa aina pyrkiä isomman naapurin kanssa mahdollisimman hyviin väleihin.
Itse lukisin mielellään asiantuntevaa tekstiä uuskielen käytöstä eri valtioissa ja hallinnoissa, koska en asiaa laajemmin tunne. Mutta en tunne kiinnostusta esitellä esimerkiksi kiinalaista hallintoa informaatiolla, jota tuottaa Kiinalle vihamielinen yhdysvaltalainen ajatushautomo tai tiedustelupalvelu. Propagandan lukeminen ei lisää ymmärrystä, vaan ennakkoluuloja. Toivottavasti en ole itse sortunut moiseen, koska minulla on vahva pyrkimys ymmärryksen lisäämiseen ja ennakkoluulojen vähentämiseen. Tieto voi lisätä tuskaa, mutta aina se propagandan ja vihapuheen voittaa.
Ovat pistäneet silmään ristiriitaiset väitteet:
”Henkilökohtaisesti en pidä monistakaan Putinin Venäjän toimista ja monia – kuten jyrkkää seksuaalivähemmistöjen kaltoin kohtelua lakienkin tasolla – pidän yksiselitteisesti väärinä ja vastustettavina. ”
”Nyky-Venäjän tarkastelu edellyttäisi asiantuntemusta, jota minulla ei ole, koska en seuraa venäläisiä viestimiä ”
Olisi hyvä täsmentää, mitä tarkoitat jyrkällä seksuaalivähemmistöjen kohtelua lakien tasolla?
Minulle riittää, että duuma on 2022 hyväksynyt lain, joka kriminalisoi julkisen viestinnän, joka suhtautuu jotenkin ”myönteisesti” seksuaalisiin vähemmistöihin. Jo 2013 kriminalisoitiin homoseksuaalisuuden ”mainostaminen” lapsille. Tällaiset lait kertovat mielestäni jyrkän kielteisestä suhtautumisesta seksuaalisuuteen, joka jollain lailla poikkeaa ”normista”. Minusta sellainen on typerää ja vaarallistakin (johtaa helposti ihmisten eriarvoiseen kohteluun), eikä sen toteamiseen tarvita mitään erityistä Venäjän olojen tuntemusta, koska mediamme huolehtii kyllä tällaisten asioiden kertomisesta. https://yle.fi/a/74-20005983
Toivon hartaasti, ettei Naapuriseuran puitteissa odoteta ajattelua, jonka mukaan mitään Venäjään liittyvää tai siihen kohdistuvaa kritiikkiä ei pidä harrastaa ja osoittaa. Hyvät naapurisuhteet voidaan rakentaa vain tosiasioiden pohjalle. Vaikeneminen tai valehtelu eivät mahdu omaan työkalupakkiini. Vaikenen vain, kun en omasta mielestäni tiedä tarpeeksi kommentoidakseni. Ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat myös eri asioita.
”Venäjän hyökkäyssota” on uuskielinen hokema. Se on samalla mantra ja uskontunnustus. Mantrana se suojelee ihmistä totuudelta ja uskontunnustuksena se liittää yhteen samaan totuuteen uskovat yksilöt. Se toimii kuten ”Jumalan rauhaa” tai ”Jumala on rakkaus” eikä eroa niistä oleellisella tavalla. Se auttaa ryhmäytymisessä.
Uuskieliset hokemat jakavat ihmisiä vastakkaisiin leireihin: niihin, jotka hokemaa toistelevat, ja niihin, jotka eivät toistele. Sitten ihmetellään jyrkkää vastakkainasettelua uuskielisin hokemin.
Minun yksi kurkistusikkunani ”kansan” mielialoihin on Sanoma Oy:n ylläpitämä Vauva-lehden keskustelupalsta, jossa keskustellaan kaikesta muusta paitsi vauvoista, aika paljon yhteiskunnallisista asioista.
Siellä on hyvin ankara moderointi: kiellettyjä sanoja ovat muun muassa ”maahanmuuttaja”, ”natsi” ja ”raiskaus”, joita sisältävät viestit häviävät lähetettäessä automaattisesti. Siksi ihmiset kirjoittavat esim. ”raizkaus” tai ”nasse” tai ”maahantulija” saadakseen viestinsä ilmoille.
Viestien sisältöjä tarkemmin tutkiva ihmismoderaattori poistaa esim. kaikki Zelenskyihin kriittisesti suhtautuvat viestit alle kymmenessä minuutissa. Testasin sitä taas äsken ja laadin lyhyen aloituksen, jossa kerroin Pandora-papereista paljastuneen, että Zelenskyi sai ennen sotaa 30 miljoonaa dollaria oligarkki Kolomoiskyiltä, joka rahoitti myös äärioikeistolaista Azov-kaartia. Aloitus lähti pois noin viidessä minuutissa kuuden kommentin jälkeen, joista eka oli: ”Tapa ittes, ryssäläisrotta”. (Tuolla palstalla päivystää fanaattisen aggressiivinen NATO-mielinen kommentoija, jonka viestit saavat olla modelta rauhassa, vaikka täyttävät vihapuheen kriteerit.)
On kiellettyä olla venäjämielinen, vaikka minusta vapaassa maassa pitäisi saada olla venäjämielinenkin. Itse en ainakaan halua olla amerikkalaismielinen ihan kulttuurisistakin syistä, poliittisista puhumattakaan. Sieltä tulee nykyään niin perverssejä trendejä kuten peräsuolipenetraation normalisoimista, naisten rintojen ja takapuolten muovilla täyttämistä, provokatiivisen paljastavaa pukeutumista, sukupuolielinten kirurgiaa, joka heikentää niiden toimintaa sekä terveiden rintojen amputoimista.
Kyseessä on juuri se kaksoisstandardi, joka muunmkuassa mailmanpolitiikassa jyllää, ja josta Putin on useammin huomauttanut. Se, mikä USA:lle on ”sallittua”, sitä älköön muut tehkö tulematta sanktioiduksi.
Lisäksi amerikkalainen tajuntateollisuus on valtava voima, joka on muokannut koko eurooppalaista kulttuuria ja ihmistä 1950-luvulta lähtien. Älypuhelin ja some nostivat kierrokset uudelle tasolle – ja kontrollinkin.
1970-luvulla USA:han suhtauduttiin terveellä kriittisyydellä tähän aikaan verrattuna.
Täytyy kuitenkin muistaa, että valtaosa tavallisista suomalaisista ei tiedä totuutta Ukrainan kriisin taustoista ja syistä. Siksi he luulevat puolustavansa oikeutta vihatessaan Venäjää ja venäläisiä. Ikävä kyllä syvään russofobiaan vaipuneina he ovat lisäksi haluttomia ottamaan vastaan heidän maailmankuvaansa rikkovaa informaatiota.
Usein ihminen, jolle esittää vallitsevasta tarinasta poikkeavaa tulkintaa tästä sodasta, kiusaantuu ja sanoo, ettei jaksa koko asiaa ajatella ja siihen perehtyä, koska on niin vaikea tietää, mikä on propagandaa ja mikä ei. Silti tällainen ihminen kuitenkin ottaa tukevasti kantaa Ukrainan puolesta. Fiiliksellä messiin.
Minusta kuitenkin, jos itsekin tunnustaa, että ei jaksa perehtyä, pitäisi olla ottamatta kantaa.
Kerran tuli oman pojan kanssa vähän puhetta Ukrainan tilanteesta. Kun kerroin muutaman valtamediassa vaietun faktan, hän alkoi selittää kuinka taitava Venäjä on levittämään disinformaatiota. Toisin sanoen hänkin piti/pitää kaikkea valtamediasta poikkeavaa valheena. Olin mielessäni surullinen ja turhautunut ja jätin asian sikseen, etten rikkoisi välejä tuollaisten takia eikä aiheesta ole myöhemminkään puhuttu. Hänellä on myös sellaisia ystäviä, jotka ovat muuten mukavia, mutta käsittääkseni täysiä russofobeja kiireestä kantapäähän. Sama tilanne on veljeni ja muutamien muiden kanssa.
Suomen kansa siis sairastaa omien havaintojeni mukaan pahaa russofobiaa. Suurin osa kansasta paranisi, jos valtamedia – edes Yle – hylkäisi propagandan ja lähtisi totuuden tielle. Kerrottaisiin riittävän usein ja selkeästi, mistä Ukrainan kriisissä on todella kysymys. Osaa kansasta (kokoomuslaiset?, RKP?, jopa vihreät?) mikään ei parantaisi. Sitten on vielä eliitti, jolla on omat korruptiosyynsä seurata Bilderberg-aatteita, mikä huomattavasti vaikeuttaa tai jopa estää paranemista.
Sama täällä, tosin vaimon kanta muuttunut amerikkalaisia inhoavaksi. Olen pannut merkille, kun tulee YLEn uutiset ja uutistenlukija aloittaa propagandan koskien Ukrainaa, niin lukijan koko olemus muuttuu ikäänkuin yrittäisi vakuuttaa soopan olevan totta. Miksi suurimmalla osalla ihmisistä on aivan väärä käsitys koko Ukrainan sodasta ja Venäjästä, niin syylliset ovat mm. YLE ja Sanoma, nämä pitää muuttaa tai lakkauttaa. Ainakin johto on vaihdettava TÄYSIN.
Uuskieli ja uusmoraali ovat hyviä kavereita keskenään.
Ylen hyvä ja tuore esimerkki on uutislähetyksessä kuultu väite Venäjän ohjusiskusta lastensairaalaan, jota amerikanhöppänä Biden piti osoituksena Venäjän raakuudesta.
Toisaalta on saanut lukea asiantuntijoiden osoittaneen kyseessä olleen amerikkalainen ilmatorjuntaohjus, joille lastensairaalat ja muut siviilikohteet ovat tuttua kauraa.
Onhan Biden muine hallintopotilaineen jo pitkään edesauttanut murhaamaan palestiinalaislapsia ja tuhoamaan heidän sairaaloitaan maan tasalle näillä jenkkipaukuilla. .
Ne vaan voivat jauhaa mitä tahansa paskaa koko kansan verovaroilla, eikä siihen ole nokan koputtamista. Tai voi koputtaa, mutta ei siitä mitään hyötyä ole.
Heikille jälleen kiitos erinomaisesta luennosta!
Uuskieltä tai ajatuksia ja asenteita tiettyyn suuntaan ohjaavaa kieltä esiintyy oikeastaan kaikkialla, mutta erityisesti silloin, kun ajetaan jotain agendaa. Esimerkiksi seksuaaliagendoja ajavien suosikki on ”tasa-arvoinen”, mikä kuulostaa hyvinkin asialliselta, ellei tutustu asiaan muista näkökulmista. ”Sukupuolen korjaus” voi kuulostaa hyvältä niin kauan kuin tutustuu tarkemmin sen mahdollisiin seurauksiin, jne.
Esimerkkejä voisi löytää vaikka kuinka paljon, jos käyttäisi aikaa niiden etsimiseen. Ukrainaan liittyen valtamedian käyttämät sanavalinnat aivopesevät kansaa yhä syvemmälle siihen uskoon, että Venäjä on näytelmän konna ja Ukraina viaton uhri. Totuushan on hyvin toisenlainen, jos perehtyy mm. Yhdysvaltojen rooliin tapahtumien kulussa ja sen tavoitteisiin eikä käytä kaksoisstandardeja asioiden tulkinnassa.
Erinomaiseen tekstiin pieni täydennys. Facebook otti käyttöön ”faktantarkastajat”. Voisi kuvitella että näiden tarkastajien tehtävä on pitää huoli siitä että asiat ovat kommenteissa totta. Näin ei ole vaan faktantarkastajien tehtävä on poistaa kaikki faktat ja pitää Facebookin sisältö tyhjänpäiväisenä lässytyksenä.