Pään ja sydämen liitto

Kuormittunut ihminen on täynnä roskaa. Kehoon ja mieleen on sullottu loputtomasti elämän kielteistä tavaraa. Olkoonkin että myös ajatukset mainitaan tässä tavaraksi. Roska ruoka kruunaa pahoinvoinnin. On selvää, kun kuormitusta höystetään kemiallisilla-luonnottomilla aineilla, joku paikka pettää.

Onko se sydän, vatsa, pää, ranka? Vaiko hermot tai mieli!? Heikoin lenkki tuntuu pahalta, joten tuntemuksiin tutustuminen on kannattavaa. Mieluusti ennakkoon kuin että päästää itsensä petin pohjalle. Sieltä on vaikeaa, miltei mahdotonta palautua, paranemisesta puhumattakaan.

Miksi on niin vaikeaa muuttaa omaa ajatusta tai asennetta? Miksi on niin helppoa antautua marmattamisen ja valittamisen valtaan? Helpon elämän harmaalla vyöhykkeellä on niin turvallisen tuttua ja tylsän joutavaa köllötellä. Olkoonkin että kyse on omasta hyvinvoinnista tai elämän sisällöstä.
Tutkitusti pää ja vatsa ovat täydellisesti yhteydessä toisiinsa. Eli millä tavaralla täytät pääsi ja/tai vatsasi, vaikuttaa kaikkeen muuhunkin. Eikö ole selvää, ravitse itseäsi luonnollisella ravinnolla ja ajattele myönteisesti elämästä yleensä, itsestäsi ja muista. Terveys on pieniä tekoja, oikeaan suuntaan otettuja askeleita.
Aloita tänään ja pane merkille mitä tapahtuu. Olethan paras asiantuntija suhteessa itseesi ja elämääsi. Miksi et vihdoin ottaisi valtikkaa omiin käsiisi ja korjaisi kunnon pottia hetken päästä.
Hyvää, mieluista ja voimaannuttavaa tutkimusmatkaa omaan itseen ja elämän toimintamekanismeihin. Muista myös hengittää ja juoda vettä riittävästi.
+++

4 kommenttia julkaisuun “Pään ja sydämen liitto

  1. Kiitos laadukkaista elämänohjeista! Vauhdin hiljentäminen, jopa välillä pysähtyminen kaiken kiireessä on paikallaan. Näköala laajenee ja samalla itsensä löytäminen onnistuu. Vielä TAOlaisuuden viisaita sanoja : ”Taivaisiin kurkottava puu kasvaa yhdestä pienestä siemenestä. Yhdeksänkerroksisen tornin rakentaminen aloitetaan kourallisella multaa. Tuhannen mailin matka alkaa yhdellä askeleella.”

    Rauhan rakentamiseen ja parempaan elämään – juuri niitä pieniä askelia tarvitaan.

  2. Pahaolo usein puretaan täysin syyttömälle henkilölle. Otetaan esimerkki. Teen ”hienon” poliittisenkuvan Naapuriseura sanomiin. Hommassa menee noin 8 tuntia. Innostus ja Aatteen Palo on kova, työ maistuu. Kuva kuitenkin saa Manunolta tyrmäyksen ja herkkä taiteilija pettyy, masentuu. Sitten kotona tulee joku ihan pikkuasia ja alan siitä marmattamaan vaimolle. Riita on kova, koska purin tyhmästi, tuon kuvan pettymyksen, täysin syyttömään ihmiseen. Ihmisiä käytetään usein törkeästi roskapönttöinä, kun oma mieli on jostain syystä paha.

Vastaa