Yhdysvallat ja Tyynen meren alueella Australian pohjoispuolella sijaitseva Papuan Uusi Guinea solmivat toukokuussa keskinäisen puolustussopimuksen. Sopimus antaa Yhdysvaltain maavoimille, ilmavoimile ja sotalaivoille oikeuden liikkua vapaasti Uuden Guinean maa- ja vesialueilla sekä käyttää maan satamia ja lentokenttiä.
Sopimuksen allekirjoittivat maan pääkaupungissa Port Moresbyssä Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken ja Papuan Uuden Guinean puolustusministeri Win Bakri Daki. Blinken kertoi Yhdysvaltain kanssa solmittavan puolustussopimuksen tuovan sopimuskumppanille 45 miljoonaa dollaria amerikkalaisapua maan turvallisuuden parantamiseen.
Blinkenin vierailu Papuan Uudessa Guineassa oli lyhyt. Alunperin presidentti Joe Bidenin piti allekirjoittaa sopimus Yhdysvaltain puolesta, mutta muiden kiireidensä takia hän ei ehtinyt paikalle.
Myös Suomi on parhaillaan neuvottelemassa Yhdysvaltain kanssa puolustussopimuksesta, joka antaa Yhdysvaltojen asevoimien käyttää Suomen alueita. Blinken kävi heti Papuan Uuden Guinean jälkeen myös Suomessa ja presidentti Bidenin on tarkoitus vierailla Suomessa heinäkuussa.
Yhdysvaltain ja Papua Uuden Guinean solmima puolustussopimus takaa, että Yhdysvaltain asevoimien henkilöstö ja puolustushallinnon kanssa operoivat yritykset ja niiden henkilöstö saavat erityisoikeudet ja syytesuojan Papuan Uudessa Guineassa. Sopimus vapauttaa myös kaikki maahan saapuvat puolustushallinnon kanssa tavalla tai toisella työskentelevät amerikkalaiset maahantulon muodollisuuksista.
Papuan Uuden Guinean kansalaisjärjestöt ja opiskelijajärjestöt ovat arvostelleet voimakkaasti puolustussopimuksen solmimista. Brittilehti Guardianin mukaan monien yliopistojen opiskelijat ovat osoittaneet mieltään sopimuksen solmimista vastaan.
Myös Papuan Uuden Guinean entinen pääministeri Peter O`Neill syytti nykyistä pääministeriä James Marapea puolustussopimuksen solmimista ilman, että kansalta on kysytty mitään.
Papuan Uuden Guinean sotilaallinen liittoutuminen yhä tiiviimmin Yhdysvaltain kanssa nähdään osana Tyynen valtameren alueen militarisointia ja pyrkimystä asemoida Papuan Uusi Guinea ennen muuta Kiinaa vastaan.
Papuan Uusi Guinea itsenäistyi vuonna 1975.
+++