Patria takoo rahaa Ukrainalla

Suomalaisen Patrian osaomistama Nammo-konserni on suuri kansainvälinen puolustusvälineyhtiö.

Valtion enemmistöomistuksessa olevan Patria-yhtiön yhdessä Norjan valtion kanssa omistaman Nammo-konsernin tehtailla Raufossissa valmistetaan moottoreita muun muassa Amraam- ja Sidewinder-ohjuksiin, joita Israelin armeija käyttää mm. Gazassa.

Ohjuksen moottori on käytännössä 80 prosenttia ohjuksesta, vain ohjuksen taistelukärki ja ohjausjärjestelmä tehdään muualla.

Patria on vienyt Israeliin myös elektroniikkaa ja komponentteja tulenjohtolaitteisiin sekä teknologiaa kenttätykkien tuliputkiin. Se tekee yhteistyötä israelilaisen Plasan Sasan ja yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin kanssa panssaroitujen ajoneuvojen valmistuksessa.

Lisäksi Patria tekee Nammon kautta yhteistyötä yhdysvaltalaisen Raytheonin kanssa, joka valmistaa aseita muun muassa Israelin armeijalle.

Nammo-konserni on kansainvälinen puolustusvälinekonserni, jonka tuotteita ovat muun muassa erilaiset ammukset. Suomessa Nammo Lapua Oy valmistaa Laukaassa ruutia ja Lapualla patruunatehdas tuottaa patruunoita.

Nammo AS:n liikevaihto vuonna 2022 oli noin 750 miljoonaa euroa.  Tilauskanta oli v. 2022 noin 1,5 miljardia euroa. Konsernin palveluksessa on runsaat 2 700 työntekijää 28:ssa tuotantolaitoksessa.

4 kommenttia julkaisuun “Patria takoo rahaa Ukrainalla

  1. Saksalaiset Harald Kujat, kenraali, Hajo Funke, professori, ja Michael von der Schulenburg, ent. YK:n apulaispääsihteeri ovat koostaneet raportin rauhanneuvotteluista Ukrainan ja Venäjän kesken maaliskuulta 2022. Siinä käydään läpi kaikki yksityiskohdat mistä oli sovittu ja todetaan, että molemmat osapuolet olivat ne hyväksyneet. Rauha oli vain allekirjoitusten päässä, ehtona oli liittoutumaton Ukraina ilman Krimiä ja ydinaseita mutta turvatakuin ja maan itäosat säilyttäen sekä lupaus tuesta EU-jäsenyydelle.

    Sitten paikalle porhalsi Boris Johnson joka käski, että sodan on jatkuttava, aseita toimitetaan sen mikä irti lähtee. Tämä oli Washingtonin, Lontoon, Berliinin sekä Naton tahto.

    Vuotta myöhemmin ja valtavien tappioiden jälkeen paluuta tähän ei enää ole. Nyt ehdot sanelee Venäjä eikä Nato. Sotilaallisesti länsi ei menestynyt mutta saatinpahan tapettua paljon venäläisiä, ilman että omia tarvittiin uhrata. Ja sehän oli päätavoitteena, viis ukrainalaisista. Suomen poliittinen johto seisoi tämän ohjelman takana, alusta loppuun – ei rauhaa vaan sotaa, niin kauan kuin tarvitaan – tai jaksetaan.

Vastaa