Puolustusministeri Antti Häkkänen Kuva: Valtioneuvosto

Puolustusministeri Häkkänen: ”Suomi on miinoittamisen suurvalta”

”Suomi ei ole ”perinteisessä mielessä” sodassa Venäjän kanssa”.

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) allekirjoitti Naton Washingtonin huippukokouksen yhteydessä järjestetyssä tilaisuudessa merimiinayhteistyötä koskevan aiesopimuksen, jonka tavoitteena on sotilasliittoon kuuluvien maiden yhtenäisen miinoitusjärjestelmän hankinta Itämeren alueelle. Häkkänen kehui Suomen olevan miinoittamisen suurvalta.

Allekirjoitustilaisuuteen osallistuivat Häkkäsen lisäksi myös Saksan, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Puolan puolustusministerit. Viro, Latvia ja Liettua ovat myös allekirjoittaneet miinasopimuksen, vaikka ne eivät olleetkaan nyt paikalla Washingtonin allekirjoitustilaisuudessa.

Häkkänen sanoo, että sopimuksessa on Suomen kannalta kaksi keskeistä kysymystä; miten miinajärjestelmää käytetään puolustuksellisesti ja miten hankitaan yhteensopiva miinajärjestelmä Itämeren Nato-maille.

”Merimiinat ovat erittäin tehokas puolustusase. Niillä pystytään suojaamaan rannikkoalueita, mutta myös eri kulkukäytäviä. Tällä on merkittävä pelotevaikutus vastustajalle”, sanoo Häkkänen.

Suomen puolustusministerin mukaan sopimuksella näytetään ei vain Naton sisällä, vaan ennen kaikkea myös ulospäin, että Nato ottaa konkreettisia puolustuksen vahvistamisen askelia Euroopassa. 

Häkkäsen mukaan kaikki Itämeren valtiot, jotka ovat Naton jäseniä, osallistuvat merimiinasopimuksen.  

Puolustusministerin mukaan Suomi on sopimuksessa erittäin keskeisessä asemassa. Suomella on paljon osaamista annettavana koalitiolle ja teollisuuden kyvykkyydelle. ”Merimiinasopimuksessa on todella iso potentiaali Suomelle”, sanoo Häkkänen. 

Puolustushallinnossa tehdään Häkkäsen mukaan vielä loppuvuoden ja talven aikana tarkempi sopimusasiakirja ja sen jälkeen pyritään siihen, että Itämeren alueella on yhteinen miinoitusjärjestelmä. 

Näin esimerkiksi Naton Norfolkin ja Brunssumin puolustusalueilla voitaisiin jatkossa käyttää yhteisiä asejärjestelmiä.

”Euroopassa ryhdytään tämän seurauksena tekemään isoja yhteisiä asehankintoja ja miinoituksen osalta Suomella on koulutuksellista puolustuksellista osaamista, mutta myös teollista osaamista”, sanoo puolustusministeri.

Miinasopimus tehdään Venäjää vastaan

Häkkänen ei toimittajille avannut aiesopimuksen kaikkia käytännön yksityiskohtia tai merkitystä tilanteessa, jossa Itämerellä puhkeaisi konflikti. 

Washingtonin tilaisuudessa puolustusministerit puhuivat kuitenkin avoimesti siitä, että tarkoituksena on luoda pelotetta Venäjää vastaan. 

”Olemme miinoittamisen suurvalta”, sanoi Häkkänen. Puolustusministerin mukaan myös Venäjä tietää, mikä vaikutus tällaisella on.

”Kautta historian merimiinoittamisella on ollut erittäin keskeinen rooli puolustuksellisena välineenä ja Venäjä tietää sen. Sen takia Suomi ei ole missään vaiheessa laskenut alas miinoituksen käyttöä puolustuksellisena aseena, ja meillä on tässä Naton sisällä erittäin korkeata osaamista”, sanoi Häkkänen.

Sotilasliitto Natossa arvioidaan, että merimiinojen merkitys sodankäynnissä on viime vuosina korostunut Ukrainan sodan myötä. Naton tehtävänä kerrotaan olevan Itämeren pitäminen turvallisena merenkululle myös kriisitilanteessa.

Puolustusministeri Häkkäsen mukaan Nato-maat ovat erittäin kiinnostuneita Itämeren suojaamisesta sekä artikla viiden puolustuksellisista näkökohdista, mutta myös kriittisen infran suojaamisen osalta.  Itämeren aluetta pitää pystyä Häkkäsen mukaan suojaamaan laaja-alaisesti myös Itämeren pinnan alla.

Suomi sidotaan uusilla sopimuksilla yhä tiukemmin Natoon

Miinasopimus ei jäänyt ainoaksi Washingtonin huippukokouksen yhteydessä allekirjoitetuksi uudeksi sopimukseksi.

Häkkänen allekijoritti myös useita muita uusia sopimuksia, joilla Suomi sidotaan yhä tiukemmin sotilaalliseen yhteistyöhön muiden Nato-maiden kanssa.

Muiden pohjoismaiden puolustusministerien kanssa Häkkänen allekirjoitti myös julkilausuman maiden ilmatilan käytöstä. Puolustusministeriön mukaan tavoitteena on tehostaa ja vahvistaa Pohjois-Euroopan ilmaoperaatioiden suunnittelua ja toteutusta.

”Tarkoituksena on kehittää muun muassa Naton pohjoisen alueen ilmatilaratkaisuja, mukaan lukien ilma- ja ohjuspuolustusta. Tähän voi sisältyä esimerkiksi laaja-alaisempaa harjoitustoimintaa”, sanoi Häkkänen. 

Häkkänen allekirjoitti yhdessä 18 muun Nato-maan kanssa sotilasliiton satelliittikuvaustiedustelun ja -valvonnan yhteisymmärryspöytäkirjan. Tarkoituksena on parantaa satelliittikuvantamisen kykyä hyödyntämällä jäsenmaiden jo olemassa olevia resursseja. 

Suomi on mukana kuvatuotannolla, jolla sotilasliiton jäsenmaat voivat jakaa satelliittikuviin liittyvää tietoa ja tuottaa näiden tulkintaan liittyviä palveluita Natolle.

Suomi liittyi myös monikansalliseen pilviteknologian käytön yhteistyön aiesopimukseen, jonka tavoitteena on kehittää pilvipalveluita Nato-maiden käyttöön.

Suomi ei ole sodassa Venäjää vastaan, sanoi Häkkänen, mutta puolusti myös Toveria

Toimittajat kysyivät Häkkäseltä Naton huippukokouksessa myös, onko Suomi sodassa Venäjän kanssa. 

Häkkäsen mukaan Suomi ei ole ”perinteisessä mielessä” sodassa Venäjän kanssa. 

Puolustusministeri puolusti kuitenkin Pekka Toveria, joka on myös kokoomuksen kansanedustaja ja väitti äskettäin Suomen olevan sodassa Venäjän kanssa. Häkkänen sanoi, ettei usko Toverinkaan sitä tarkoittaneen.


 

28 kommenttia julkaisuun “Puolustusministeri Häkkänen: ”Suomi on miinoittamisen suurvalta”

  1. Hei kaikille ”putinisteille ja 5. kolonnan edustajille”, kuten valtalehdistö, YLE ja valtiovalta nimittelevät! Saa nähdä milloin Supo koputtelee oveani, kun kommentoin omalla nimelläni. ”Miinoittamisen suurvalta” Häkkänen on yksi Suomen vaarallisimmista ihmisistä. Uho muistuttaa vuoden 1941 tapahtumia, jolloin Risto Rytin sanoja mukaellen ”lähdettiin Saksan nerokkaan johtajan Adolf Hitlerin kanssa suuremmin voimin kuin koskaan idän vainolaista vastaan”. Häkkäselle.kypärä päähän ja juoksuhautaan. Eiköhän uho laannu?

  2. Onko Suomi miinoittanut alueitansa ? Tai naapurimaidensa alueita? Vastauksen varmaan tiedättekin. Pahan päivän varalle kyky tähän tulee olla olemassa. Miinasodankäynnissä julistetaan alueita miinavaarallisiksi, tähän jälkeen vastuu on kulkijalla.

      1. Suomen armeijan terävintä kärkeä edustava Pekka Toverin evp lausunnot ovat menneet 100% kaikilta osin pieleen, esim hänen mukaan(kesäkuussa 2023) ukraina tulee valtaamaan Krimin yms alueet takaisin elokuuhun 2023 mennessä, lisäksi hän ilmoitti Suomen olevan jo sodassa Venäjän kanssa jota muut sittemmin korjailivat.Jos taso on tätä luokkaa niin……

  3. Joskus menneisyydessä oli aika, kun sai olla ylpeä edustajistamme. vaan nyt saa tuntea suurta myötähäpeää. Pitäisivät nyt edes typerät möläytykset mahassaan. Tyhmähän saa olla, mutta ei sitä pidä kaikille näyttää.

  4. Aku Ankassa oli aikoinaan varis joka uskoi luumuja syömällä tulevansa vahvemmaksi kuin kukaan muu. Varis veti ison satsin niitä luumujaan ja meni soittamaan suutaan karhulle. Karhu löylytti variksen perinpohjaisesti. Viimeisessä kuvassa varis mietti että ”taisi tulla syötyä liikaa niitä luumuja”. Ja kiepsautus tähän päivään : Suomi istuu nyt niin tyytyväisenä luumulautanen edessään. Voimme jo arvata miten tässä käy.

  5. Rauhanmerestä miinakentäksi on muuttumassa Itämeri.
    Miten puistattavia ovatkaan Häkkäsen lausunnot. Pahuus ei ilmene vihaisin kasvoin vaan hymysuin.
    Luulevatko he tosissaan voittavansa suursodassa Venäjän ja keräävänsä tuloksena voiton mannaa.
    Eikö mahdollisen ydinsodan vaara pelota.
    Miten se peloittaisikaan, kun järki on lähtenyt päistä karkuteille.

  6. Miinoista puheen ollen joku voisi kertoa tarkemmin, miten Suomi miinoitti toisen maailmansodan aikaan Suomenlahtea sillä seurauksella, että tuhansittain Virosta laivoilla pakenevia siviilejä hukkui. En nyt muista, oliko uhriluku peräti 20.000. Onkohan tämäkin sellainen asia, josta Suomessa ei mielellään kerrota koulujen historiantunneilla.

  7. Surullista linnoittautua merkittävimmän naapurimme viholliseksi, kun tarjolla olisi taloudellisesti, inhimillisesti ja sotilaspoliittisesti järkevämpi ratkaisu pysyä Venäjän ystävänä. Venäjän, joka halusi olla meidän ystävämme ja joka ei ollut koskaan uhannut Suomea millään tavalla. Venäjälle sotilaallisesti liittoutumaton ystävällismielinen Suomi oli ja olisi ollut kuin perheenjäsen.

    Entäs Venäjän ”hyökkäys” Ukrainaan. Länsimaat olivat tehneet ja tekemässä keinoja kaihtamatta Ukrainasta astinlautaa Venäjän tuhoamiseksi. Venäjän käytettyä loppuun diplomaattiset keinonsa sille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin käynnistää sotilaallinen erikoisoperaationsa. Senkin jälkeen Venäjä oli valmis rauhaan, mutta länsivallat halusivat ja haluavat edelleen jatkaa yritystään kaataa Venäjä.

    Kymmenen vuoden aikana sotapropagandaksi kiihtyneellä aivopesulla Suomen kansa saatiin aivan väärään käsitykseen Venäjästä ja Ukrainan kriisin kokonaisuudesta, mikä on mahdollistanut russofobisten poliitikkojemme Venäjä-vihamielisen politiikan.

    Laskevatkohan Häkkäset ja vastaavat sen varaan, että pääsevät saaliinjaolle, kun Venäjä kukistuu. Entä jos ei kukistukaan. Ehkä sodaltakin vältytään (vaikka sitä kovasti kerjätään), mutta oliko järkeä ruveta valheellisin perustein vihaamaan ystävällistä naapuria, joka ei ollut sanonut meistä pahaa sanaa.

    1. Ei Suomen tarvitsisi olla edes Venäjän ystävä. Pelkkä puolueettomuus/sotilaallinen liittoutumattomuus riittäisi (ainakin Venäjän kannalta eli juuri siltä kannalta, jolta meidän pitäisi osata asiaa ajatella, jos järjissämme olemme). Olisi luullut sen kelpaavan jopa poliittiselle oikeistolle (ja pitkään kelpasikin muille paisti äärioikeistolle), mutta ei sota Venäjän kanssa pitää saada aikaan keinolla millä hyvänsä. Mistä näitä idiootteja tulee?

      1. Niin varmaan riittäisi. Toisaalta en ymmärrä yhtään, miksi emme voisi olla Venäjän ystäviä. Plussapuolia olisi vaikka kuinka paljon. Ehkä joku keksii jonkun miinuksenkin, itse en keksi. Tosin nyt kun läntinen maailma on saatettu sotapsykoosiin, meitä aluksi vieroksuttaisiin, mutta sehän olisi vain niiden häpeä jotka vääristelevät asioita ja tavoittelevat Venäjän tuhoamista.

        1. Ilmeisesti Suomen kansa tarvitsee taas sellaisen kurinpalautuksen, että osaa olla ihmisiksi naapuria kohtaan.Viime ihmisiksi oloaika jäi naapuria kohtaan varsin lyhyeksi 80v.Tietysti on suuri vaara, että koko suomi ja kansa pyyhkäistään tällä kertaa kertaheitolla pois.Onneksi on alkanut ilmaantua puhetta rauhan puolesta, eli järkeviäkin ja hyvän puolesta toimivia ihmisiäkin on, kunhan nuo pahan edustajat saadaan pois.Tietäen Venäjän aseituksen arsenaalin voi sanoa heidän toimineen maltillisesti, tosin monet on vaatineet presidentti Vladimir Puuttinilta kovempiakin otteita mikä todistaa Puuttinin maltillista toimintaa ukrainassa.Koko katastrofi on lännen aiheuttama ja kaiken lisäksi luulivat vielä lyövänsä ja sitä myötä silpovansa Venäjän pakotteillaan ja aseillaan, näin käy kun luulee itsestään aivan liikoja ja luulee olevansa maailmanvaltias.Kyllä se vaan niin on, että Jenkit ja Nato jos erehtyvät konfliktiin Venäjän ja Kiinan kanssa niin ottavat turpiinsa kovemmin kuin koskaan aikaisemmin historiassa.

  8. Jos Häkkänen olisi realisti niin hän ymmärtäisi, että Venäjä on todellinen ydinaseitten suurvalta sanan varsinaisessa merkityksessä ja ei kannata epäillä hetkeäkään etteivätkö he tarvittaessa niitä käytä.Suomi näyttää täysin luottavan, että sotaa käytäisiin toisen maailmansodan malliin, mm puheet tykistöistä ja merimiinoista, todennäköisesti hyökkäyksetkin on suunniteltu entiseen malliin, suojattoman aukean yli päiväsaikaan ja kova huuto, etenkin talvella tämä hyökkäystapa oli erityisen suosittu.ukrainassa on erikoisoperaatio ei täysimittainen sota Venäjän taholta joten sieltä ei kannata oppeja ammentaa.Siinä ei merimiinat paljon auta kun taivaalla alkaa suhina käymään.Tuntemattoman sotilaan Rahikaista siteeraten ”mennään sitte puunoksalle kaikki”

    1. Verrataanpa ihan huvikseen Suomen ja Venäjän tämänpäivän sota-ajan vahvuuksia.Suomessa 16% koko asukasluvusta on n
      se paljon puhuttu 900 000 sotilasta.Venäjällä tämä tarkottaisi samalla laskentamallilla 23 000 000 sotilasta.Ulkomaisissa alan julkaisussa on mainittu Venäjän sota-ajan vahvuutta karkeasti vähintään 20 000 000 sotilasta.Pieniä on silakat joulukaloiksi.

  9. Unohtiko Häkkänen, mikä suurmiinavaltio olikaan ja on vieläkin Vietnamin osalta ? Edelleen leikkivät lapset astuvat amerikkalaisen kylvämiin miinoihin, hyvää rikasta viljelyamaata ei voida ottaa käyttöön miinojen vuoksi. Jos mikä, tuo törkeydessään pitäisi korjata ja siivota amerikkalaisten toimesta välittömästi. Mutta eihän Häkkänen uskalla kritisoida ruokkivaa kättä.

    Tuleeko näiden merimiinojen valmistus Suomeen? Älkää nyt uskoko, usan aseteollisuutta vain pönkitetään tälläkin hankkeella.

    1. Ne ovat menneet ”Tannerin ajasta” vielä paljon oikeammalle. Muistanemme vielä, kun pääministeri Marin vieraili Ukrainassa tunnetun natsijohtajan hautajaisissa. Tanner vihasi kyllä Venäjää (Neuvostoliittoa) yhtä paljon kuin Marinkin ja oli ”asevelisosialisti”, jne. mutta veti kuitenkin tiukan rajan demarien ja natsien välille. Kokoomus kelpasi yhteistyöhön, mutta natsit eivät. Sota-aikana Tanner ei toki voinut julkisesti vastustaa natseja (sotilasliittolaisia). Marin tervehti aktiivisesti Ukrainan natseja yhteistyökumppaneina ja aseveljinä ja vaati venäläisten tappamista (ei siis pelkästään Putinin). Samaa vaati eduskunnan puhemies Halla-aho. Minusta tuo on kiihottamista kansaa vastaan jos mikä.

      1. Ukrainan natsimenneisyydessä olisikin tutkivalle journalistille paljon tongittavaa.

        Itse pinnalta kuopaisin Wikipediassa ja luin, että v. 1943 Ukrainassa perustettiin vapaaehtoisista Galitsian SS-divisioona, joka taisteli neuvostojoukkoja vastaan. Galitsia sijaitsee Länsi-Ukrainassa, se on välillä ollut Puolankin osa. Himmler ajatteli, että galitsialaiset ovat ”enemmän arjalaisia” kuin muut ukrainalaiset. Divisionaan jäsenet tekivät uskollisuusvalan Hitlerille. (Suomalaisillahan oli myös oma vapaaehtoisryhmänsä SS-joukoissa, kuten monilla muillakin mailla.)

        Idea divisioonan perustamisesta tuli itävallansaksalaiselta kansallisosialisti-politiikolta Otto Wächteriltä, joka toimi yhteistyössä poliitikko Volodymyr Kubijovyčin kanssa, joka oli saksalaisten käsikassara Ukrainassa sodan aikaan, juutalaisvastainen ja ”etnisen puhtauden” puolestapuhuja. Nyt Ukrainassa tälle Kubijovycille pystytetään patsaita ja nimetään katuja.

        Kubijovyč pääsi sodan jälkeen Ranskaan, ja sen jälkeen jatkoi touhujensa puhtaaksipesemistä ja nationalistista propagandaa ulkomailta. Hänen sodan jälkeen kirjoittamiaan teoksia on nyt uudelleenjulkaistu Ukrainassa, (Encyclopedia of Ukrainian Studies 10 vols., 1949–84) . Saksalaiset ovat kritisoineet sitä, että hänen teoksissaan ei käsitellä holokaustia ja että edelleen ne sisältävät hylättyjä ja aika äärimmäisiä rotuteorioita. Ukrainan ääriainesten piirissä niitä arvostetaan.

        Suomenkielinen wikipedia sanoo, että ei ole saatu todistettua ukrainalaisen SS-yksikön tekemiä sotarikoksia, mutta englanninkielinen wiki sanoo, että on, pitävästi. (Tässä näkee muuten wikipedian epäluotettavuuden.) Puolan kansallinen sotarikostutkimusryhmä on todennut divisioonan suorittaneen puolalaisten siviilien massamurhia, samoin Ukrainan tiedeakatemian historian instituutti. Viimeisimmät tulokset näistä ovat 2000-luvun alusta. Wächter oli itse vastuussa vankien leirikuljetuksen logistisesta järjestämisestä, ja sen takia hänen kontolleen on laitettu jopa 800 000 ihmisen kuolema.

        Suomalainen wiki sanoo: ”…SS-divisioonan ei todettu taistelujoukkona syyllistyneen sotarikoksiin, mutta saksalaisten puolella taistelleena pidetään sitä neuvostonäkökulmasta ja itäukrainalaisesta näkökulmasta fasistisena. Neuvostojälkeisen ja voimakkaan länsiukrainalais-kansallisen tulkinnan mukaan kyseessä oli vapaustaistelu ja pyrkimys välttää virolaisten SS-miesten tapaan neuvostovallan paluu.”

        Minua ihmetyttää tämä, että fasistisen maailmankuvan valinneita ihmisiä ja hallintoja puolustellaan sillä, että taisteltiin valtion itsenäisyyden säilyttämiseksi. Kyllä sillä on merkitystä, millaisen ideologian kanssa liittoudutaan. Voi tulla karhu vastaan sutta pakoon juostessa.

        Esimerkiksi Suomessa monet poliitikot ja erityisesti kulttuurityöntekijät tunsivat 1930-luvulla vaistomaista vastenmielisyyttä fasistisen Saksan ilmentämää ideologiaa kohtaan. Toki oli niitä myötäjuoksijoita paljon myös kulttuuriväen piirissä, kulttuurieliittiä johtavasta runoilija V.A. Koskenniemestä alkaen, joka vieraili joka vuosi natsien puoluekokouksessa.

        Mielestäni selityksesi natsismin valinneiden ihmisten virhevalintaan ei riitä se, että ei tiedetty keskitysleireistä. Kyllä rotupuhtauden todellisuudelle vieras ideologia oli täälläkin tiedossa, ja sitä myös toteutettiin Itä-Karjalassa suomalaisten ylläpitämillä keskitysleireillä. Ja natsismin henkinen ilmapiiri oli kyllä aistittavissa heidän johtajistaan ja kulttuurituotoksistaan.

        1. Luin juuri äskettäin ”Antti Joutsenvirran” (André Svanströmin) kirjan ”Hakaristin ritarit”, joka kertoo suomalaisen SS-pataljoonan (n. 1400 miestä) vaiheista 1941-1943.

          1960-luvulta lähtien natsihenkisen Mauno Jokipiin kirjaa ”Panttipataljoona” on pidetty tuon pataljoonan vaiheista kertovana lähdeteoksena. Jokipiin kirja pyrkii ”valkopesemään” suomalaisten natsien vaiheet pääasiassa jättämällä kertomatta sen pahoista teoista ja kaunistelemalla sitä, mitä ei voi kiistää.

          Svanström on tutkinut perusteellisesti pataljoonan vaiheita laajan lähdeaineiston kautta, josta muuten suuri osa on samaa kuin Jokipiillä. Vaikka paljon aineistoa on kadonnut tai hävitetty, kumoaa Svanström kohta kohdalta Jokipiin väitteet ja paljastaan sen mitä edellä mainittu on jättänyt kertomatta. Tuloksena syntyy teos, joka kertoo ssuomalaisten SS-miesten osallistuneen aivan samoihin julmuuksiin ja sotarikoksiin kuin muutkin SS-joukot.

          1. Tunsin muuten 1970-luvulla yhden suomalaisen SS-miehen. Hän oli selvästi muuttanut näkökantaansa sitten 1940-luvun, sillä oli liittynyt erääseen vasemmistopuolueeseen ollen jopa sen ehdokkaana paikallisvaaleissa. SS-pataljoonan ajoista hän ei kuitenkaan suostunut keskustelemaan.

  10. Onpa hyvä, että Häkkänen muisti tehdä pilvipalvelusopimuksen. Nythän koko Suomen valtiojohto ”leijailee yläilmoissa”, joten saamme pilvipalvelun avulla heidät silloin tällöin takaisin..:)

  11. Tämä suurvalta-asema voi siis tarkoittaa eri asioita; valtio voi olla varsinainen suurvalta tai se voi olla suurvalta jonkin erityisen asian tai ominaisuuden suhteen. Joskus muistan Suomea sanotun rauhanturvaamisen suurvallaksi mutta nyt siis olemme suurvalta miinoittamisen alalla. Eipä tuo suuremmin tai ei siis lainkaan, rinnassa läikähdä. Paavo Haavikko taisi luonnehtia Suomea propagandan suurvallaksi.

Vastaa