RYSSIMSTÄ AMERIKKALAISITTAIN

Ryssiä osaavat jenkitkin.

Aina sattuu ja tapahtuu, kun jenkki saa kengän oven väliin. Jos tapahtuu niin, ettei ovi aukea, rymistellään sisään karmit kaulassa, ja sitten vasta sattuukin, eli tekee kipiää.

Suomalaiset ovat ruotsalaisten tavoin pragmaattisia, ja ovat ymmärtäneet pitää ovet sepposellaan jenkkipoikain tulla ja mennä, ottamatta huomioon, että he monesti tulevat jäädäkseen. Sen todistavat ikoniset ”Jenkki mee himaas!”- kyltit.

Monille oma ja aito kotijenkki ei ole ongelma, koska heihin on saanut tutustua omalta kotisohvalta päivittäin amerikkalaisen populaariviihteen kautta. Tuttua ja turvallista.

Made in U.S.A., kyllä, taattua laatua. 

Ja Made in Germany, kyllä sekin. Polttivat Lapin, mutta eihän kukaan ole täydellinen, kuten Fortumkaan, Made in Finland, joka poltti Saksassa perinteen mukaan näppinsä ja osakkeenomistajien varallisuutta. 

Tästäkin on viimekädessä amerikkalaisia kiittäminen.

Mutta Made in China tai India, saati Russia? No joo, pitäähän köyhillekin jotain olla, vaikka näitä vinkuintiaanien tai minkä lie hapankaalin purijoiden halpoja romuja.

Onneksi Suomessa ollaan laatutietoisia, ja voimme iloita seuraavat 4 vuotta vallan kahvaan palaavasta isäntämaamme presidentistä, joka on täydellinen yhdistelmä äkkivääryyttä, viihdettä, vaaraa ja valhetta.

Edellinen papparainen esikuntineen edusti vain kahta viimemainittua, joten tuskin kenenkään tulee ikävä tuollaista tylsimystä.

Joku oli nähnyt poikamaisen nuorekkaan presidenttimme huolestuneen viestin X:ssä, jossa kertoi pelkäävänsä ei vain olemaan pakotettu vastaanottamaan puhelua Putinilta, vaan soittamaan ja pyytämään anteeksi. 

Viesti oli nopeasti kadonnut. Äkkiväärät liikkeet osataan meilläkin.

***

Viimeisten tietojen mukaan sadan kilometrin pituisen ojan Suomenlahden kansainvälisen merialueen pohjaan on kyntänyt Yhdysvaltalainen sukellusvene Cable Cutter,  joka kykenee katkomaan myös pienempiä kaasuputkia.

Natosta on sotatorveen toitottajien lisäksi löytynyt pilliinpuhaltaja, jonka henkilöys ei ole tiedossa, mutta arvellaan kyseessä olevan sama taho, joka julkesi avautua Seymour Hearshille Nord Stream- räjäytyksistä.

”Nato-merisuunnitelma”, jota oltiin hahmoteltu jo vuosikymmeniä, alkaen Naton varjosukellusveneiden seikkailuista Ruotsin rannikolla, sai varsinaiset suuntaviivat Nord Streamin lähes täysin onnistuneesta valtioterrorista, jossa vain yksi putkista jäi ehjäksi.

Suomessa tehtiin vääriä johtopäätöksiä syyllisestä, koska oli totuttu amerikkalaisten ja heidän pommiensa tehokkuuteen, joka oli tullut todistetuksi maailmanlaajuisessa demokratiaviennissä, jossa löysät puheet on korvattu tymäköillä pommeilla. 

Ajateltiin, etteivät jenkit jätä kiveä kiven päälle, saati ehjää putkea rautaromun viereen, ja käännettiin katse Venäjään, johon se oli jumittunut monilla vanhasta muistista; ryssivät taas tuonkin! 

Ryssiä osaavat jenkitkin.

Cable Cutterista katkesivat sähköt, sen katkaistessa jännitteistä kaapelia.

Rajaojan kyntäminen jäi kesken, ja paikalle lennätettiin Karhu-ryhmä, joka leudon talven vuoksi oli vielä virkeässä kunnossa.

Onneksi laivan kannella luki isolla NO SMOKING, jonka keskivertopoliisinkin ymmärtää, joten pyssyissä pysyi varmistin päällä.

Kun laiva oli viety kansainvälisiltä vesiltä kuljeksimasta jatkomanipulointia varten, paikalle lipui vähin äänin sukellusveneiden pelastusalus mukanaan ruotsalaisen terästeollisuuden huippunäyte: ankkuri mittojen mukaan.

***

Myöhemmin on käynyt ilmi, miksi saksanpuudeli Scholz seisoi amerikansheriffi Bidenin – tunnettu myös lempinimillä Bomber Biden ja Genocide Joe – vieressä vingahtamattakaan, kun tämä uhkasi possauttaa kaasut taivaan tuuliin. 

Saksalaiset ovat amerikkalaisten tavoin omanarvontuntoista herrakansaa, joille autot ovat elämän suola. Jenkeissä auton pitää olla iso ja hörpätä isosti, koska siihen on varaa mm. muiden maiden öljyvarantoja  haltuunottamalla. 

Saksassa sen pitää olla tehokkuuden, tyylikkyyden ja teknisyyden lisäksi kallis, koska siitä tunnistaa herran.

Suomessa monet saksalaiset ovat tulleet tunnetuksi ahtamalla ravintolan seisovasta pöydästä muonaa kassiin kotivaraksi, mikä erottaakin herran tavan tallaajasta. Herra ottaa, mikä herralle kuuluu.

Saksanseisoja on tunnettu koirarotu, ja yksi varteenotettava ihmisrotu voisi olla seisovan pöydän sakemanni.

Saksalaisen sielun perimmäisiä pohjukoita kutitellen Biden sai Scholzille vakuutettua, ettei mikään halpa ole hyväksi herroille, varsinkaan jos se tulee Venäjältä, jossa tunnetuin automerkki on Lada.

– Olaf, kuvitteleppa itsesi Ladan rattiin. Niin juuri, kyllä minuakin puistattaisi! No way, man!

– Teille tuodaan halpaa kaasua jossain putkessa, jota et edes näe. Me tuomme kaasua komeilla aluksilla – jotka köyhempikin voi havaita kilometrien päähän – herrojen arvolle sopivampaan hintaan. 

Scholzin tohvelisankaruuden mielekkyyttä ei osattu heti totuuden paljastuttua arvostella, vaan luotettiin sanontaan ”tukka ja järki eivät viihdy samassa päässä”.

Scholz taas luotti siihen, että kävi miten hyvänsä, häntä olisi vaikea tukistaa.

 Ja julkisuuskuvaa voisi tarvittaessa kiillottaa hieromalla päälakeen lisää linimenttiä.

Mutta ei auttanut vähäinen tukka, ei kiillotukset, herra sai tohveleineen mennä.

Tuntemattomia ovat herrain tiet.


 

6 kommenttia julkaisuun “RYSSIMSTÄ AMERIKKALAISITTAIN

  1. Olin eräässä vaiheessa elämääni tilaisuudessa laatimaan integrroitujen järjestelmien testausohjelmat kahdelle viimeiselle Suomesta silloiseen Neuvostolittoon toimitetuille seismiseen tutkimukseen tarkoitetuille erikoisalukselle, ja sittemmin projektipäällikön tehtävissä instrumentoinin osalta ajamaan telakkayhtiön ja instrumenttitoinmittajan intressit läpi. Suurimman ongelman muodostivat Amerikasta ja Nokia elektroniikasta tilatut laitteet, jotka eivät täyttäneet ddokumentoituja spesifikaatiota. ”Most modern Western and American technology.”

    Kyllä sitä lännessä osataan.

  2. Niinpä. En tosiaan tiedä, miksi Nordstreaminkin tapauksessa puhutaan vain sukeltajista. Ehkäpä Hersh sai selville tai hänelle kerrottiin, että sukeltajia käytettiin. Kuitenkin luulisi USA:lla, Natolla ja Norjalla olevan myös tarkoitukseen sopivia sukellusveneitä. Varmaan melko pienikin riittää. Mielenkiintoinen on sellainenkin kysymys, että – jos em. tai vastaava on totta – tietääkö kukaan suomalainen totuutta asiasta ja jos tietää, niin kuka tai ketkä.

  3. Olipa hauska pakina.

    Onko tuo juttu amerikkalaisesta sukellusveneestä vain mielikuvituksen ja spekuloinnin tuotetta vai onko joku tosiaan kertonut, että sellainen olisi ollut asialla? Itsehän olen hiukan ihmetellyt, miksi kukaan ei puhu mahdollisen sukellusveneen roolista. Siksikö, ettei kukaan tiedä niiden kulkemisista tai kyvyistä? Nordstreamin tapaukseen en minäkään hoksannut sukellusvenettä yhdistää. Mutta ei tästä enempää, kun en vedenalaisesta maailmasta oikeastaan mitään tiedä.

Vastaa