Saksan liittokansleri Olaf Scholzin ulostulo Ukrainan kysymyksessä viime viikonvaihteessa sekoitti pahan kerran EU-johdon huolella vaalitun geopoliittisen korttipakan. Saksan ZDF-kanavan kesähaastattelussa Scholz sanoi:
”Mielestäni tämä on nyt se hetki, jolloin meidän on myös keskusteltava siitä, kuinka voimme päästä tästä sotatilanteesta rauhaan nopeammin kuin tällä hetkellä näyttää. Tulee varmasti toinen rauhankonferenssi. Ja [Ukrainan] presidentti ja minä olemme samaa mieltä siitä, että sen pitää olla myös [konferenssi] Venäjän kanssa.”
Kanta oli selkeydessään Scholzin suusta poikkeuksellinen. Kansleri on ollut hajuton ja mauton kannanotoissaan. Ukrainan tukijat ovat syyttäneet häntä jarrutuksesta ja päättämättömyydestä, vaikka Saksa on EU-maista eniten tukenut Ukrainaa ja kuukausien mittaan myös asejärjestelmiä toimittaen.
Kanslerin myötävaikutuksella Saksa on aloittanut mittaluokaltaan poikkeuksellisen voimakkaan varustautumisen. Sille kansleri avasi ovet usein siteeratulla puheellaan ”aikauden käänteestä” Ukrainan konfliktin kärjistyessä sodaksi Venäjän ja Ukrainan välillä. Saksan varustelun hintalapuksi on sanottu 100 mrd euroa.
Saksan puolustusministeri Pistorius on omaksunut puhtaan militaristisen ajattelutavan toimissaan siitä huolimatta, että on sosialidemokraatti. Pistorius on toistellut kyllästymiseen asti fraasia, jonka mukaan Saksan tulee olla kykenevä suureen sotaan, jonka eräät ajatuspajat ja ”sotatatieteilijät” ennakoivat olevan edessä 3-5 vuoden kuluttua. Sodan aloittajaksi on määritelty Venäjä ilman, että sen motiiveja ja kykyä sodan laajentamiseen olisi kyetty perustelemaan.
Mika Aaltola X:ssa.
Scholzin linjan muutoksen aitoutta on hankala asettaa kyseenalaiseksi. UPI:n entinen johtaja, nykyinen europarlamentaarikko Mika Aaaltola kuitenkin yrittää. Aaltola edustaa hyvin laajalle levinnyttä ja valtamedian suhtautumista aiheeseen. Hän tietää – huhujen mukaan – jo Venäjän suunnitelmat rauhan ehdoiksi ja uuden sodan lähestymisen. Spekulaatiot käyvät kovilla kierroksilla.
Ennustajat ovat koonneet lähes kaiken saatavilla olevan aineiston venäläisten poliitikkojen ja etenkin Putinin eri yhteyksissa aiheesta lausuman. Tarjolla on jo kokonainen rauhan tai aselevon suunnitelma neuvotteluja varten. Esimerkiksi aktiivinen Kyproksella asuva bloggari Emilios George Ades Georgiades on julkaissut täydellisen Scholzin vuotamaksi väittämänsä rauhansuunnitelman luonnoksen.
Hän kertoo VK-kanavallaan: ”Saksan liittokansleri Olaf Scholtz on alkanut vuotaa yksityiskohtia uudesta Ukrainaan valmistelemastaan rauhansuunnitelmasta. Tietojen vuotaminen on vakiokäytäntö reaktioiden mittaamiseksi. Tässä muutamia tähän mennessä raportoituja yksityiskohtia:
•Takuut Moskovalle ja Ukrainan alueen luovuttaminen Venäjälle, pääasiassa Krim.
•Venäjän valtion varojen jäädyttämisen purkaminen, mukaan lukien korot, lähes 400 miljardia.
•Paluu rajoihin helmikuussa 2022 ennen Venäjän erikoissotilasoperaation (SMO) käynnistämistä ja demilitarisoidun alueen luomista Venäjän hallinnassa olevalle alueelle. Samanaikaisesti sekä Venäjän että Ukrainan joukot vetäytyivät pois.
• Ukrainan demilitarisointi, mutta myös Venäjän joukkojen vetäytyminen rajalta.
•Ukrainan Natoon liittymishakemuksen ”jäädytys” mutta mahdollistetaan sen liittyä EU:n jäseneksi.
Saksan hallitseva eliitti on vihdoin ymmärtänyt, että heidän maansa Euroopan maiden joukossa on antanut ja menettänyt eniten saamatta mitään hyötyä tästä konfliktista toisin kuin heidän liittolaisensa Atlantin takaa. Venäjän presidentin tiedottaja sanoi: ”Emme hylkää mitään ehdotusta etukäteen, vaikka kuulemme asiasta medialta”. Näin Georgiades.
On vaikea uskoa, että Scholzin hallitus laskisi ennakkoon liikkeelle yksityiskohtaisia kaavailujaan aseleponeuvottelujen sisällöstä. Georgiadesin listalla on kuitenkin kohtia, jotka keskusteluissa ovat esiintyneet. Jotkin niistä nousevat varmuudella neuvottelujen kohteeksi. Rauha on tärkeä myös Venäjälle. Pragmaattinen suhtautuminen on aina ollut Venäjälle ominaista. Jos todelliset neuvottelut pääsevät liikkeelle, ne eivät Venäjään kaadu.
Scholzin ”viimeinen” taisto?
Scholzin asema rauhan puolustajana on hutera. Omassa puolueessaan hänellä on valmis militarismiin luiskahtanut vastus sekä puolustusministeri Pastoriuksen, että sisäministeri Nancy Faeserin hahmoissa. Scholz ei ole edes yrittänyt sovitella jalkaansa suurten sosialidemokraattien, kuten Willy Brandtin tai Helmut Schmidtin saappaita. Häneltä puuttuu sekä kokemus, että arvovalta. Sekä Saksan liittolainen ja ”miehitysvalta” Yhdysvallat, että EU-johtoeliitti panevat parhaansa mukaan suitsia Scholzille, jos hän ryhtyy radikaaliksi.
Scholzin motiiveja uudelle käänteelle voinee etsiä kolmelta suunnalta:
* Saksan talous on huonolla tolalla. BKT:n kääntymistä kasvu-uralle ei ole ennakoitavissa. Oman tuoreen varustelukieteen ja Ukrainan tuen rahoittaminen lisää maan velkaantumista. Maan infra huutaa uusinvestointeja, mutta suuret yritykset panevat lappuja luukulle kustannusten noustessa, markkinoiden supistuessa ja energian kallistuessa.
* Sosialidemokraattisen puolueen kannatus on historiallisen alhaalla. Tuoreissa Itä-Saksan vaaleissa SPD kuittasi ennatyshuonon tuloksen alle kymmenen prosentin kannatuksellaan. Vuoden 2021 liittopäivävaaleissa puolueella vielä noin 25 prosentin kannatus. Tuore ennuste lupaisi sosialidemokraateille 15 prosenttia, jos valtakunnalliset vaalit olisivat nyt.
* Poliittinen näköalattomuus ja kahden uuden voiman nousun aiheuttama huoli ja jopa pelko radikaaleista muutoksista. Vaihtoehto Saksalle (AfD) ja Wagenknechtin perustama BSW etenivät Itä-Saksan maapäivävaaleissa yhteensä jopa 50 ääniosuuteen. Yhtenä käyttövoimana nousuun on umpikujaan ajautunut maahanmuuttopolitiikka.
Valtakunnallisesti vaihtoehtopuolueet eivät itäsaksalaisia kannatuslukuja saa. Kyselytytkimusten perusteella tulevat vaalit ennakoivat kristillisdemokraattien ja sosialidemokraattien hallitusta. Odotettavissa on uuden, todellisen opposition voimaperäistä hallintaa hallinnolisin ja julkishallinnollisen median keinoin. Vaikka se on todennäköisin poliittinen ”resepti”, ei se takaa menestystä pakkoavioliitolle kahden pääpuolueen kesken.
Vaihtoehto, ilman konkretiaa ?
Kyseiset AfD ja BSW edustavat kumpikin todellista poliittista vaihtoehtoa vuosikausien totunnaisen menon sijaan. Puolueilla on joitakin yhteisiä näkemyksiä sotaan, Ukrainaan ja energiapolitiikkaan liittyen. Mutta kamppailu kannatuksesta voimistaa erojen korostumista. Ukrainan sota, talouskriisi ja perinteisten puolueiden omaksuma jyrkkä uusien puolueiden torjunta dialogin asemesta lupaa sisäpolitiikkaan myrskyisiä aikoja.
Markus Söder ja kumppani.
Kansleripeli on jo täydessä käynnissä. Scholz ei viimeisimmästä käännöksestään huolimatta kanslerikilvassa pärjää. Nyt näyttää koittavan pitkään hetkeään odottaneen Baijerin pääministerin Markus Söderin aika. Söderin kristillissosiaalinen unioni (CSU) on taatusti perinteinen oikeistopuolue. Siellä geopoliittisella liennytyksellä ei ole kovin mehevää kasvualustaa.
Toisaalta raamikas Söder ei ole julkisuudessa päässyt ryvettämään mainettaan ulkopolitiikan alueella. Saattaa olla, että moni vielä muistaa Franz-Josef Straussin. Pitkäaikainen ja vaikutusvaltainen Strauss oli vahva eurooppalaisen puolustuksen ja turvallisuuden puolestapuhuja. Hän toimi mm. Saksan puolustusministerinä ja oli merkittävä hahmo maan puolustuspolitiikassa. Siitä huolimatta hän kykeni ylläpitämään taloudellisia suhteita myös kylmän sodan rautaesiripun yli geopoliittisen realismin nimissä.
Söderillä olisi Straussissa sopiva esikuva, jos miehellä kantti kestäisi Euroopan vahvaksi mieheksi.
Kun tunnetaan Saksan rooli ja tekemiset Minskin rauhansopimusten suhteen, niin mikä ihme se panisi ajattelamaan, että nyt sitten olisi kysymyksessä aito asia. ”Luottamuksen voi menettää vain kerran”.
Vaikuttaa siltä, että kaksi entistä mahtivaltiota tavoittelee nyt mennyttä mahtiasemaansa, toinen täydellisestä taloudellisesta romahdustilasta, toinen toisten sotajoukkojen selkänahasta, kuten ennenkin.
Nyt on vaikea sanoa, mitä kulisseissa oikein tapahtuu. Jotain joka tapauksessa. Jos Venäjälle hyökätään pitkän kantaman ohjuksilla, Venäjä on tehnyt selväksi, mitä siinä tapauksessa tapahtuu. Ainakin Yhdysvaltojen puolustusministeri vaikutti ymmärtäneen tämän.
Sodat on vaikeampi lopettaa kuin aloittaa, (ja pidän Ukrainan sodan aloittajana Ukrainan uhkapeluri-johtoa). Miten massat, jotka on propagandalla saatu uskomaan oikeutettuun ja voittoisaan sotaan, saadaan yhtäkkiä hyväksymään toisenlainen loppuratkaisu? Sehän oli Suomenkin johdolle ongelma jatkosodan lopettamisessa.
Alkaako kohta tulla mediaan kielteisiäkin tietoja Ukrainan hallinnosta, natsistisesta Azov-jengistä, kohdunvuokrausbisneksestä, Zelenskyin saamista huimista lahjuksista ynnä muusta?
Jos valtioita ajatellaan, niin minä pidän Yhdysvaltoja Ukrainan sodan aloittajana. Hyvinä kakkosina tulevat Suomi ja muut, jotka mm. tukivat Kiovan veristä Venäjä-vastaista vallankaappausta ja alkoivat kertoa satuja kaikesta Ukrainaan ja Venäjään liittyvästä. Toki Ukrainassa on paljon natsihenkistä Venäjää vihaavaa porukkaa, mutta Yhdysvallat ja vastaavat ovat olleet synnyttämässä tuota porukkaa ja tukemassa sen määrittelemää politiikkaa, jonka keskiössä on ollut venäläisvastaisuus.
Olen samaa mieltä, että perimmäinen ”aloittaja” on Yhdysvallat, mutta kyllä antaisin suuren vastuun myös Zelenskyille ja hänen kavereistaan kootulle hallitukselle. Hän antautui USA:n työvälineeksi isommassa projektissa kuin ehkä alun alkaen tajusikaan, politiikan amatööri kun oli. Mutta tietenkin olisi kyllä löydetty joku toinen keulakuva, jos Zelenskyi ei olisi lähtenyt mukaan.
Venäjä ei enää luovu Donbassista ja Luganshkista. Eikä tarvikaan, koska väestö valtaosaltaan venäläistä ja haluavat kuulua Venäjään.
Ukrainan itäisten osien mahdollisuudet menetettiin viimeistään tämän vuoden alussa, kun Moskovasta vielä tarjottiin kohtuullisia ehtoja, jotka Ukraina ja länsi hylkäsi suoralta kädeltä.
Länsi siis katsokoon peiliin, mutta sekin on turhaa, koska eivät sekopäisyydessään ymmärrä mitä peilissä on.
Olin suunnitellut kommentoida jotain saman suuntaista. Kolumniin viitaten olen jo paljon aiemmin pähkäillyt, että Venäjä varmaan sallii Ukrainan EU-jäsenyyden kunhan turvallisuusasioista päästään sopuun. Olen tosiaan samaa mieltä Origon kanssa mm. sillä lisäyksellä, että myös hyökkäys Kurskiin ja terroripommitukset Venäjän alueelle vaikuttavat Ukrainan kannalta ajatellen kielteisesti tulevaan rauhansopimukseen. Jokainen päivä olisi järkevämpi ajankohta sopia rauhasta kuin seuraava, erityisesti Ukrainan etua ajatellen.
Saattaisi todellakin käydä niin, että Venäjä sallisi Ukrainan liittyä EU:hun, mutta siinäpä se vitsi onkin. Nimittäin täysin konkurssissa oleva maa, Ukraina, tulisi ryöväämään muita EU maita. Tähän asti on ollut rajat EU:hun pääsemiseksi, mutta Ukrainan jälkeen koko idea vahvasta EUsta häipyisi kuin tuhka tuuleen. Venäjä tietää tilanteen ja jos se sallii Ukrainan liittyvän EUhun, niin sen se tekee viisaasti ajatellen. Sen jälkeen Ukraina olisi EUn ongelma.
Kiva huomata, että on muitakin jotka tajuavat asioiden todellisen tilan. Eikä se vaadi muuta kuin kyseenalaistaa valtamedian narratiivin ja tutustuu myös muihin julkaisuihin. Mutta aivopestyt eivät helposti luovuta. Omassa tuttavapiirissänikin olen saanut kuulla omista kommenteistani heille, että se on oma ”mielipiteeni”. Olen koittanut selventää, että kyse ei ole mielipiteestä vaan faktasta. Se ei vaan valtamedian silmukassa olevalle aukene.
Huvittavaa tämä Olaf Scholzin toiminta. Puolueen kannatus romahtanut aivan ratkaisevasti, isona syynä on SPD:n johdon ja Scholzin vellihousuinen lännen nuoleskelu. Miksi, ei mitään järkevää syytä, menivät USAn virittämään ansaan. Mahtava teollisuusmaa, joka kyntää nyt pohjalla. Varmasti kaikki politiikkaa seuraavat muistavat sen, että Saksa oli muiden maiden kanssa eturivissä toimittamassa aseita ja rahaa Zelenskyn pohjattomaan kassaan. Nyt kun Saksan talous on kuralla, on Scholzinkin ääni muuttunut kellossa. Aletaan jo puhua ja suunnitella rauhankokousta. Huvittaa katsoa Zelenskyn rauhansopimus ehdotusta ja verrata sitä Scholzin ehdotelmaan. Voin vain kuvitella, kun herrat johtajat istuvat venäläisten kanssa samaan pöytään, niin vastapuolella saattaa naama kalveta, kun venäläiset esittävät oman rauhanehdotuksensa. Saa nyt sitten nähdä, että aloitetaanko rauhanneuvottelu ennen USAn vaaleja ja pelättyä Trumpin voittoa. Vai odotellaanko joulukuulle, että joulupukki tulisi ja toisi paljon lahjoja.
Tappio alkaa häämöttää sekä kotona että idässä. Liian myöhään, kymmenen vuotta sitten SPD:n olisi kannattanut asettua Merkelin vehkeilyä vastustamaan ja sitä kautta vetää uutta linjaa. Ukrainan itäiset maakunnat ovat julistautuneet itsenäisiksi eivätkä enää takaisin tule. Vaan nyt kun senaattori Lindsey Graham on kertonut mitkä luonnonrikkaudet idässä olisivat tarjolla, ja ”niitä kun ei saa antaa Putinille ja Kiinalle”, nyt haluttaisiin peruuttaa, vaan ei mennyt aika enää palaa.
Ruotsista kuuluu kummia. News Voicen mukaan epäillään, että Saab-yhtiön sotilaallinen puoli on kärsinyt mittavat menetykset arvokkaimmassa segmentissään, eli henkilöteknisessä osaamisessa. Ruotsin toinen yritys lyödä Venäjä Poltavassa, kun ensimmäinen epäonnistui kolmesataa vuotta sitten, johti uusiin mittaviin tappioihin. Näin siis epäillään, vahvistusta ei ole saatu eikä varmaan saadakaan. Kyse on siitä, että Saabin parhaat asiantuntijat lentovalvonnassa olivat Poltavassa koulutustehtävissä ja kuolivat Venäjän iskussa. Tueksi epäilylle on esitetty, että ulkoministeri erosi välittömästi tapahtuneen jälkeen. Sekä ulko- että puolustusministeri oli kutsuttu kuningas Kaarle Kustaan puhutteluun ja ulkoministeri veti omat johtopäätöksensä. Jos esitetty pitää paikkansa jatkan omalla arvailullani: mitä kuningas sanoi ? Kuninkaalla on ilmeisen läheiset suhteet Saabiin ja on kenties jopa tuntenut osan uhreista. Hänelle on tullut järkytyksenä, että näin keskeiset asiantuntijat on lähetetty ilman kunnollista riskiarviontia näin riskialttiiseen ja helpohkosti tiedustelulle havaittavaan paikkaan.
Venäjä voisikin siis tällä kertaa osallistua rauhankonferenssiin, toisin kuin kesällä, jolloin länsi uhitellen jätti Venäjän pois. Montako ihmistä on kuollut tällä välillä taisteluissa?
Kun tunnetaan Saksan rooli ja tekemiset Minskin rauhansopimusten suhteen, niin mikä ihme se panisi ajattelamaan, että nyt sitten olisi kysymyksessä aito asia. ”Luottamuksen voi menettää vain kerran”.
Vaikuttaa siltä, että kaksi entistä mahtivaltiota tavoittelee nyt mennyttä mahtiasemaansa, toinen täydellisestä taloudellisesta romahdustilasta, toinen toisten sotajoukkojen selkänahasta, kuten ennenkin.
Mika Aaltola blokkasi minut X:ssä, kun totesin, että hänellä ei ole omia mielipiteitä. Heikkoa ainesta, toden totta.
Mikähän sananselittäjä tämä sotilaskarkuri Aaltola on mielettömällä palkalla??
Nyt on vaikea sanoa, mitä kulisseissa oikein tapahtuu. Jotain joka tapauksessa. Jos Venäjälle hyökätään pitkän kantaman ohjuksilla, Venäjä on tehnyt selväksi, mitä siinä tapauksessa tapahtuu. Ainakin Yhdysvaltojen puolustusministeri vaikutti ymmärtäneen tämän.
Sodat on vaikeampi lopettaa kuin aloittaa, (ja pidän Ukrainan sodan aloittajana Ukrainan uhkapeluri-johtoa). Miten massat, jotka on propagandalla saatu uskomaan oikeutettuun ja voittoisaan sotaan, saadaan yhtäkkiä hyväksymään toisenlainen loppuratkaisu? Sehän oli Suomenkin johdolle ongelma jatkosodan lopettamisessa.
Alkaako kohta tulla mediaan kielteisiäkin tietoja Ukrainan hallinnosta, natsistisesta Azov-jengistä, kohdunvuokrausbisneksestä, Zelenskyin saamista huimista lahjuksista ynnä muusta?
Jos valtioita ajatellaan, niin minä pidän Yhdysvaltoja Ukrainan sodan aloittajana. Hyvinä kakkosina tulevat Suomi ja muut, jotka mm. tukivat Kiovan veristä Venäjä-vastaista vallankaappausta ja alkoivat kertoa satuja kaikesta Ukrainaan ja Venäjään liittyvästä. Toki Ukrainassa on paljon natsihenkistä Venäjää vihaavaa porukkaa, mutta Yhdysvallat ja vastaavat ovat olleet synnyttämässä tuota porukkaa ja tukemassa sen määrittelemää politiikkaa, jonka keskiössä on ollut venäläisvastaisuus.
Olen samaa mieltä, että perimmäinen ”aloittaja” on Yhdysvallat, mutta kyllä antaisin suuren vastuun myös Zelenskyille ja hänen kavereistaan kootulle hallitukselle. Hän antautui USA:n työvälineeksi isommassa projektissa kuin ehkä alun alkaen tajusikaan, politiikan amatööri kun oli. Mutta tietenkin olisi kyllä löydetty joku toinen keulakuva, jos Zelenskyi ei olisi lähtenyt mukaan.
Venäjä ei enää luovu Donbassista ja Luganshkista. Eikä tarvikaan, koska väestö valtaosaltaan venäläistä ja haluavat kuulua Venäjään.
Ukrainan itäisten osien mahdollisuudet menetettiin viimeistään tämän vuoden alussa, kun Moskovasta vielä tarjottiin kohtuullisia ehtoja, jotka Ukraina ja länsi hylkäsi suoralta kädeltä.
Länsi siis katsokoon peiliin, mutta sekin on turhaa, koska eivät sekopäisyydessään ymmärrä mitä peilissä on.
Olin suunnitellut kommentoida jotain saman suuntaista. Kolumniin viitaten olen jo paljon aiemmin pähkäillyt, että Venäjä varmaan sallii Ukrainan EU-jäsenyyden kunhan turvallisuusasioista päästään sopuun. Olen tosiaan samaa mieltä Origon kanssa mm. sillä lisäyksellä, että myös hyökkäys Kurskiin ja terroripommitukset Venäjän alueelle vaikuttavat Ukrainan kannalta ajatellen kielteisesti tulevaan rauhansopimukseen. Jokainen päivä olisi järkevämpi ajankohta sopia rauhasta kuin seuraava, erityisesti Ukrainan etua ajatellen.
Saattaisi todellakin käydä niin, että Venäjä sallisi Ukrainan liittyä EU:hun, mutta siinäpä se vitsi onkin. Nimittäin täysin konkurssissa oleva maa, Ukraina, tulisi ryöväämään muita EU maita. Tähän asti on ollut rajat EU:hun pääsemiseksi, mutta Ukrainan jälkeen koko idea vahvasta EUsta häipyisi kuin tuhka tuuleen. Venäjä tietää tilanteen ja jos se sallii Ukrainan liittyvän EUhun, niin sen se tekee viisaasti ajatellen. Sen jälkeen Ukraina olisi EUn ongelma.
Kiva huomata, että on muitakin jotka tajuavat asioiden todellisen tilan. Eikä se vaadi muuta kuin kyseenalaistaa valtamedian narratiivin ja tutustuu myös muihin julkaisuihin. Mutta aivopestyt eivät helposti luovuta. Omassa tuttavapiirissänikin olen saanut kuulla omista kommenteistani heille, että se on oma ”mielipiteeni”. Olen koittanut selventää, että kyse ei ole mielipiteestä vaan faktasta. Se ei vaan valtamedian silmukassa olevalle aukene.
Huvittavaa tämä Olaf Scholzin toiminta. Puolueen kannatus romahtanut aivan ratkaisevasti, isona syynä on SPD:n johdon ja Scholzin vellihousuinen lännen nuoleskelu. Miksi, ei mitään järkevää syytä, menivät USAn virittämään ansaan. Mahtava teollisuusmaa, joka kyntää nyt pohjalla. Varmasti kaikki politiikkaa seuraavat muistavat sen, että Saksa oli muiden maiden kanssa eturivissä toimittamassa aseita ja rahaa Zelenskyn pohjattomaan kassaan. Nyt kun Saksan talous on kuralla, on Scholzinkin ääni muuttunut kellossa. Aletaan jo puhua ja suunnitella rauhankokousta. Huvittaa katsoa Zelenskyn rauhansopimus ehdotusta ja verrata sitä Scholzin ehdotelmaan. Voin vain kuvitella, kun herrat johtajat istuvat venäläisten kanssa samaan pöytään, niin vastapuolella saattaa naama kalveta, kun venäläiset esittävät oman rauhanehdotuksensa. Saa nyt sitten nähdä, että aloitetaanko rauhanneuvottelu ennen USAn vaaleja ja pelättyä Trumpin voittoa. Vai odotellaanko joulukuulle, että joulupukki tulisi ja toisi paljon lahjoja.
Tappio alkaa häämöttää sekä kotona että idässä. Liian myöhään, kymmenen vuotta sitten SPD:n olisi kannattanut asettua Merkelin vehkeilyä vastustamaan ja sitä kautta vetää uutta linjaa. Ukrainan itäiset maakunnat ovat julistautuneet itsenäisiksi eivätkä enää takaisin tule. Vaan nyt kun senaattori Lindsey Graham on kertonut mitkä luonnonrikkaudet idässä olisivat tarjolla, ja ”niitä kun ei saa antaa Putinille ja Kiinalle”, nyt haluttaisiin peruuttaa, vaan ei mennyt aika enää palaa.
Ruotsista kuuluu kummia. News Voicen mukaan epäillään, että Saab-yhtiön sotilaallinen puoli on kärsinyt mittavat menetykset arvokkaimmassa segmentissään, eli henkilöteknisessä osaamisessa. Ruotsin toinen yritys lyödä Venäjä Poltavassa, kun ensimmäinen epäonnistui kolmesataa vuotta sitten, johti uusiin mittaviin tappioihin. Näin siis epäillään, vahvistusta ei ole saatu eikä varmaan saadakaan. Kyse on siitä, että Saabin parhaat asiantuntijat lentovalvonnassa olivat Poltavassa koulutustehtävissä ja kuolivat Venäjän iskussa. Tueksi epäilylle on esitetty, että ulkoministeri erosi välittömästi tapahtuneen jälkeen. Sekä ulko- että puolustusministeri oli kutsuttu kuningas Kaarle Kustaan puhutteluun ja ulkoministeri veti omat johtopäätöksensä. Jos esitetty pitää paikkansa jatkan omalla arvailullani: mitä kuningas sanoi ? Kuninkaalla on ilmeisen läheiset suhteet Saabiin ja on kenties jopa tuntenut osan uhreista. Hänelle on tullut järkytyksenä, että näin keskeiset asiantuntijat on lähetetty ilman kunnollista riskiarviontia näin riskialttiiseen ja helpohkosti tiedustelulle havaittavaan paikkaan.
Kiitos tästä valaisevasta analyysistä!
Venäjä voisikin siis tällä kertaa osallistua rauhankonferenssiin, toisin kuin kesällä, jolloin länsi uhitellen jätti Venäjän pois. Montako ihmistä on kuollut tällä välillä taisteluissa?