SDP JA KESKUSTA SALLISIVAT ISKUT VENÄJÄLLE

Sekä sosialidemokraattisen että keskustapuolueen eduskuntaryhmät ilmoittavat kannattavansa rajoituksetta iskuja Venäjälle lännen Ukrainalle antamilla aseilla. Tiistaina eduskunnan käymässä ukrainalaissotilaiden koulutustukea koskevassa keskustelussa myös Ruotsalaisen kansanpuolueen ryhmäpuhuja tuki iskuja.

Sosialidemokraattien ryhmäpuhujan Jani Kokon mielestä Ukraina ei taistele pelkästään itsenäisyytensä puolesta, vaan ”meidän yhteisten arvojen, demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolesta”.

Kokko kertoi sosialidemokraatien kannattavan sekä pidäkkeiden ja rajoitteiden poistamista läntisten aseiden käytöltä Venäjän federaation maaperällä. Hän sanoi Ukrainan voiton varmistamisen edellyttävän länneltä enemmän poliittista, humanitaarista, taloudellista ja sotilaallista tukea.

Keskustan ryhmäpuhuja Mikko Savola sanoi Ukrainan asian olevan myös meidän asiamme. Hänkin totesi Kokon tavoin, että Ukrainalle on annettava mahdollisuus käyttää sille toimitettua aseapua omien tarpeidensa mukaan Venäjän sotilaskohteita vastaan ilman rajoitteita.

Kokoomuksen ryhmäpuheen pitänyt Jarmo Lindberg kiitti hallitusta koulutustukea koskevasta selonteosta. ”Kokoomukselle Ukrainan tukeminen on arvovalinta. Meidän on jatkossakin oltava valmiita lisäämään tukea Ukrainalle, olipa kyseessä sotilaallinen, taloudellinen tai humanitaarinen apu”, sanoi Lindeberg.

”Tässä taistelussa puolustetaan myös niitä arvoja, joiden varaan me Euroopassa olemme rakentaneet: vapautta, oikeusvaltiota ja demokratiaa.Ukrainan joukot ovat osoittaneet rohkeutta ja päättäväisyyttä puolustaessaan maataan. Meidän on tehtävä oma osuutemme”, sanoi Lindberg.

Kokoomuskansanedustajan mielestä avustusoperaatio on yksi askel tiellä kohti rauhaa ja vakautta Euroopassa.

”Muistuttaa Suomen talvisotaa”

Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt Toni Immonen katsoi suomalaisten ammattisotilaiden saaneen korvaamatonta tietoa ja kokemusta Venäjän taistelutaktiikoista ja nykyaikaisen sodankäynnin menetelmistä.

Immonen mainitsi Ukrainan tukipyynnön tulleen itsenäisen valtion pahimman mahdollisen kriisin eli sodan alkaessa.

”Se muistuttaa valitettavan paljon Suomen omaa tilannetta aikanaan talvisodan alkaessa. Silloin tukipyyntöjä kansainvälisille yhteisöille ja valtioille esitti maa nimeltä Suomi, kun Neuvostoliitto käynnisti sotatoimet Suomea kohtaan. Silloin me pyysimme apua, erityisesti aseita ja kaikkea muutakin mahdollista tukea”.

Immosen mukaan Suomen tulee horjumatta tukea Ukrainaa sen kaikissa pyrkimyksissä, sotaponnisteluissa ja sodan jälkeisessä jälleenrakentamisessa.

Perussuomalaisten Immosen tavoin myös kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd) vertasi Ukrainan sotaa Suomen talvisotaan. ”Sama brutaali hyökkäys tuli Suomeen, ja sen takia me suomalaiset katsomme kaikki yhdessä velvollisuudeksemme tukea Ukrainaa, ja sitä tukea varmasti annetaan jatkossa niin pitkään kuin on tarve antaa”, sanoi Kiljunen.

Vihreiden Hanna Holopaisen mukaan Ukrainan taistelussa on kyse Ukrainan itsenäisyydestä, mutta myös kaikkien Euroopan kansojen vapaudesta. Holopaisen mukaan Ukraina taistelee koko Euroopan puolesta.

”Ukraina taistelee vapaan ja demokraattisen maailman puolesta autoritääristä valtiota vastaan. Vähintä, mitä voimme tehdä, on tukea Ukrainaa kaikin mahdollisin ja tarpeellisin keinoin”, sanoi Holopainen.

Kansanedustaja Timo Furuholmin (vas) mukaan vasemmistoliitto tukee Suomen osallistumisen jatkamista tähän operaatioon ja sen koulutus- ja neuvonantotehtäviin. Hän piti tärkeänä tukea jatkossakin Ukrainan kykyä puolustaa suvereniteettiaan, alueellista koskemattomuuttaan sekä suojella siviilejä.

”Ukrainan on selvittävä voittajana”

”On olemassa vain yksi vaihtoehto: Ukrainan on selvittävä voittajana. Venäjä ei saa eikä voi missään olosuhteissa voittaa tätä sotaa”, sanoi Ruotsalaisen kansanpuolueen ryhmäpuheen käyttäjä Christoffer Ingo.

Ingokin asettui tukemaan sitä, ettei Suomen sen paremmin kuin muidenkaan länsimaiden Ukrainalle lahjoittamien aseiden käytölle aseteta mitään rajoituksia, kunhan niitä käytetään itsepuolustukseen ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti.

Kristillisen liiton ryhmäpuheen käyttänyt Päivi Räsänen kertoi eduskuntaryhmänsä kannattavan sotilasliitto Naton roolin vahvistamista Ukrainan tukemisessa, etenkin puolustusmateriaali- ja koulutustuen koordinoinnissa.

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas) mainitsi Suomen lähettäneen ukrainalaissotilaiden kouluttamiseen jo yli 200 suomalaista. Suomi on kouluttanut noin 4 500 ukrainalaissotilasta.

Hän sanoi ukrainalaista sotilashenkilökuntaa osallistuvan myös Suomessa Ukrainalle annettujen asejärjestelmien käytön, huollon ja ylläpidon koulutukseen.

Yrttiaho muistutti mm. Baltian maiden ja Puolan jo pitempään vaatineen EU:ta aloittamaan sotilaskoulutuksen myös Ukrainassa. Päätöstä asiassa ei ole toistaiseksi tehty, koska enemmistö EU-maista on katsonut sellaisen päätöksen voivan eskaloida Ukrainan sotaa.

Yrttiaho kysyi ulkoministeri Elina Valtoselta (kok) aikooko Suomi sallia jatkossa suomalaisten sotilaskouluttajien toiminnan Ukrainan alueella. Valtonen vastasi, ettei Suomi anna sotilaskoulutusta Ukrainassa eikä ole lähettämässä sotilaita Ukrainaan. Muissa operaatiomaissa asia on harkinnassa.


17 kommenttia julkaisuun “SDP JA KESKUSTA SALLISIVAT ISKUT VENÄJÄLLE

  1. Jos ja kun Trump voittaa USAn vaalit ja saa rauhan aikaiseksi Ukrainan ja Venäjän välille, niin kuka tai ketkä aloittavat mahdollisen vuoropuhelun Venäjän kanssa? Siis Suomessa. Onko täällä ketään, joka kykenee siihen. On tämä kyllä täysi aivottomien valtio, ainakin suomalaisten osalta.
    Mauno Saari, oletko valmis tehtävään, vai tunnetko jonkun toisen.

  2. Minä sanoin jo ennen eurovaaleja, että mm. vasemmistoliitossakin ollaan puhumatta mitään Ukrainan tilanteesta ja ollaan Ukrainan puolella. Minulle yritettiin sanoa, että pitää olla olevinaan, ettei menetä ääniä. Toisin kävi, he ovat alun alkaen olleet sitä mieltä, että Venäjä on suuri vihollinen ja hyökkäämässä Suomeenkin! Nyt se on nähty, julkisestikin ovat etunenässä hyökkäämään Venäjän maahan! Enemmän kuin oikeisto! Miten sitä kusta on heidän päähänsä kertynyt, mistä se tulee? Kysyin ennen vaaleja, kuka olisi sellainen ehdokas, joka uskaltaa virallisesti olla Natovastainen, yksikään ehdokas ei vastannut! Yrttiaholle laitoin s-postia, olisiko hän valmis perustamaan uuden puolueen, ei ole vastannut! Löytyisikö täältä ketään??????

  3. ”meidän yhteisten arvojen, demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolesta”.
    Eli siis minkä arvojen? Aloitetaan LGBT+ humpasta, joka on täysin mielipuolista ja sairasta. Entä maailman syleily. Tänne saa lompsia kuka tahansa kehitysmaalainen ja saa ilmaisen ylläpidon, kun taas tavan kansalta jatkuvasti leikataan. Sotahurmio on ällöttävää. Diplomatia ja rauha tuntuvat jääneen pölyttymään jonnekin historian kaappeihin. Feminismi on myös kuvottavaa nykymuodossaan. Toki kannatan naisten tasa-arvoa ja oikeuksia, mutta tämä feminismihypetys on täysin jotain muuta. Ilmastonmuutoskin on suuri huijaus siinä muodossa mitä väitetään. Mutta ilmastonmuutoskin on nykyään kuin jokin arvo länsimaissa. Länsi arvoineen on niin mätä että se haisee ja en voi missään nimessä puolustaa nyky lännen arvoja.

  4. Ei tiedä itkisikö vai nauraisi, kun lukee, kuinka pihalla kaikki kansanedustajamme ovat. Joku voisi ajatella, että ovat täysiä idiootteja, mutta ei, kyssä siinä jostain muusta on kysymys. Ovatko niin tietämättömiä Ukrainan kriisin kokonaisuudesta kuin näyttää vai valehtelevatko kaikki?

    Jos valehtelevat, niin… Niin mitä? Niin täytyy olla kysymys tahallisesta asettumisesta vääryyden puolelle. Miksi? Riittääkö motiiviksi samaistuminen Yhdysvaltojen kulttuuriin, mm. Hollywoodin viihdetarjontaan? Luultavasti se ei riitä, vaan mukana täytyy olla vahva annos rasistista russofobiaa.

    Edelleen uskon, että porukassa on myös niitä, jotka ymmärtävät totuuden eivätkä haluaisi valehdella, mutta ovat raukkamaisesti hiljaa pelätessään oman asemansa ja maineensa menettämistä. Millaista se oli Hitlerin Saksassa tai Suomessa ennen talvisotaa? Varmaan hyvin saman kaltaista kuin nyt.

    1. Selitys ’kansan”edustajien näkemyksiin voi olla se, että heille on syötetty CIAn tiedustelu”tietoa’, jota meille kansalaisille ei voi kertoa. He kokevat olevansa etuoikeutettuja ja mukana vaikuttamassa tärkeisiin ratkaisuihin, joilla Länsi pelastetaan Putinin juonimalta maailmanvalloitukselta. Nuo käsitykset näyttävät oudoilta meille tavallisille tallaajille, jotka joudumme tekemään päätelmämme vain sen perusteella, mitä todella tapahtuu ja mikä näyttää järkevältä. Toki media suoltaa meillekin noita tarinoita, mutta eliitti saa kuulla ne suoraan ”luotettavalta” taholta. Se siis tietää, että asiat eivät ole niin kuin ne näyttävät olevan. Heidät on vihitty salaisen tiedon piiriin. Eliittiin kuuluvat myös keskeisen median johtajat ja mm. yliopistojen johto. He ovat käyneet turvallisuuskursseilla.
      Nyt kun tapahtumien kulku ei vastaa kerrotun tarinan juonta, puheet käyvät levottomiksi. Mitä tarkoitetaan sillä, että Venäjä ei saa missään tapauksessa voittaa Ukrainassa. Johdonmukainen päätelmä olisi, että Suomen pitää mennä mukaan sotimaan, mutta onneksi ne, jotka oikeasti tietävät tilanteen (Pentagon) eivät suosittele tätä.

      1. Voihan tuokin olla totta, ja varmasti onkin, kun oikein ajattelee. Ainakin siltä osin, että suljetuissa istunnoissaan, mediapoolin ohjeistuksissaan, jne. varmasti syötetään surutta kaikenlaista Venäjä-vastaista disinformaatiota. Hiukan eri asia sitten, uskovatko kaikki tuon hömpän. Nyt näyttää siltä, että kaikki ovat uskoneet, aivan kuin heidät olisi hypnotisoitu. Sekin vielä, että suomalaiset ylipäänsä ovat taipuvaisia mielistelemään ns. asiantuntijoita, auktoriteetteja ja meidät ah niin mukavasti huomioivia ulkomaalaisia.

  5. Vasemmisto on halukkaasti unohtanut luokkaristiriidan sekä rauhanasian ja touhottaa sodanlietsonnan lisäksi aivan toissijaisten asioiden parissa. Lavrov eräällä Youtube videolla viittaa mm. suomalaisten taannoiseen liittoon natsi-Saksan kanssa ja sanoo että vanha ”vaisto” lännessä on herännyt yllättävän nopeasti uudelleen. Jotain tuollaista henkeä täällä ilmeisesti on latenttina haudottu kaikki nämä vuosikymmenet, kun asenteet näin nopeasti ovat muuttuneet avoimeksi vihamielisyydeksi. Tänään on jauhettu koko päivä drooneista. Poliisilla on havaintoja vaikkakaan ei mitään muuta tietoa asiasta. Lardot sanoo että ”esitutkinta on osoittautunut loistavaksi työkaluksi selvittää, ketkä siellä taustalla ovat ja mistä siellä on kyse”. Kuitenkaan mitään ei ole selvinnyt. Koko (paskan)jauhamisen tarkoitus on herättää epäilys Venäjän osallisuudesta ja pitää kansalaiset hälytystilassa. Miksei Venäjä tietysti voisi lennätelläkin lennokkejaan täällä, samoin kuin suomalaiset poliitikot haluaisivat lennätellä ohjuksia Venäjälle mutta sopisi uutisoida asioista sitten kun on jotain kerrottavaa.

  6. Tää korutont on kertomaa. Aivan kuin satu keisarin uusista vaatteista. Virkamiehistö ja muut loiset ylistävät sokeana kuviteltua . Ja jokainen tietysti pistää aina paremmaksi. Yhtä hullujen huonetta koko maa.

  7. Tuli mieleen sellainen vaihtoehto, että jos Naapuriseuran Sanomat tekisi jonkinlaisen pyramidi asiakirjan, jossa kerrotaan NSn lukemisen hyötyä ja vapauden liittoon liittymistä. Kukin lähettäisi sen asiakirjan sitten tutuille ja muillekin sähköpostin välityksellä. Ei maksasisi mitään eikä luvata kenellekään mitään rahallista voittoa, joten näinollen pitäisi olla täysin laillinen. Näin saataisiin tietoa kansalle.

  8. Selvän teki, nyt koko eduskunta kannattaa iskuja Kremlin sisäpihalle. Jos ei seuraavissa vaaleissa ole yhtään toisin ajattelevaa puoluetta, niin iso osa ihmisistä joko pudottaa tyhjän äänestyslapun uurnaan tai kirjoittaa siihen jotain hävitöntä. Nyt jos koskaan olisi Vapauden liitolla mahdollisuus näyttää mahtinsa ja avata kansan silmät, ainakin osaksi. Uskomatonta, että nämä kansan valitsemat järkiehdokkaat ovat antaneet aivonsa CIAn käyttöön.

    Tulevat kaksi viikkoa ovat jännittävät, kun Trump ja Harris ottavat yhteen. Jos Trump voittaa, on maailmalla mahdollisuus selvitä kunnialla, ainakin joidenkin maiden. Jos taas Harris voittaa, niin se tietää EUn menoa, jos vaan jatketaan Brysselin ohjeiden kuuntelua ja noudattamista. Joten alkaa tuo Etelä-Amerikka tuntua järkevältä vaihtoehdolta muuttomaana. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

  9. Miten kävi Suomelle talvisodassa? Turpiin tuli ja kovat rauhanehdot. Talvisota olisi myös pystytty estämään niin kuin Ukrainan sota. Ei Neuvostoliiton hyökäys Suomeen tullut yllätyksenä. Meidät on koulussa aivopesty uskomaan valtion sepittämiä taruja talvisodasta ja jatkosodat. Onneksi nykypäivänä löytyy tietoa monista erilaisista lähteistä ,ei olla enää yhden totuuden varassa.

  10. Suomalaisten poliitikkojen lapsekas into ja usko propagandakuvaan sodasta Ukrainassa olisi lähes liikuttavaa, ellei se muodostaisi rakkaalle isänmaallemme myös selvää uhkaa. Se, ettei edes parlamentaarisesta vasemmistosta löydy selkeää rauhantahtoista oppositiota, tekee Suomesta suurvaltapoliittisen narrin, jonka naruja vedellään kaikenlaisiin asentoihin CIA:n jollain osastolla, jonka nimeä en valitettavasti osaa kertoa.

    Historiaa harrasteille on selvää, että parlamenttimme on samanlaisen illuusion vallassa kuin 1930-luvulla ennen kohtalokkaita sotia. Jouduimme talvisotaan pitkälle sen takia, etteivät poliitikot uskaltaneet kuunnella ja totella ammattisotilas Mannerheimia, jonka mielestä ns. Jartsevin aluevaihdoehdotukset olivat perusteltuja ja Suomelle edulliset. Mannerheimia ei kuunneltu, koska kansalaiset ja heitä kuuntelevat päättäjät oli huijattu uskomaan satuun savijalkaisesta Neuvostoliitosta, joka ei ”uskalla” hyökätä Suomeen, ja toisaalta satuun Suomen turvaksi tuleviin länsivaltoihin, jotka eivät anna Neuvostoliiton hyökätä tai miehittää Suomea, vaan tulevat apuun.

    Kummankaan sadun opetusta ei käyty sotien jälkeen läpi, vaikka esimerkiksi Urho Kekkonen otti opiksi. Mutta nykypäivän päättäjät ovat ajat sitten unohtaneet Kekkosen ja Paasikiven opetukset, joten taas uskotaan satuihin savijalkaisesta Venäjästä ja Naton/Yhdysvaltain turvasta. Täytyy toivoa, ettemmme sentään joudu taas sodan liekkeihin päättäjien typeryyden ja sokeuden takia. Erityisesti Vasemmistoliitosta kuoriutunut militaristinen ja kansalliskiihkoinen parlamenttivasemmisto ansaitsee edellisen lauseen määret kylkeensä.

    1. Kristilliset on mielestäni syytä mainita vielä erikseen, vaikka en ole koskaan odottanutkaan heiltä mitään kummoista. Mutta tietääkseni monet heistä tunnustautuvat aidossa mielessä kristityiksi, mihin rooliin ei todellakaan kuulu toisen ihmisen tappaminen tai tapattaminen. Ilmeisesti valta, politiikka ja raha ovat turmelleet heidätkin tai sitten eduskunnan aivopesu on ollut niin voimakasta, että elävät jonkinlaisina zombeina.

  11. Pölvästit papukaijat hokevat samoja mantroja ja valtamediaklisheitä, koska heidän mentaalinen rajoittuneisuutensa ei anna muuhun mahdollisuutta.

    Brutaalipärstä Kiljunen voisi olla vetämättä horinoillaan koko suomen kansaa inhasti kuplivaan kiljussammioonsa, josta kaikki äänessä olleet politrukit Yrttiahoa lukuunottamatta vaikuttavat ottaneen kunnon kulauksen.

    Sairasta menoa.

Vastaa