On ehkä vaarallista jossitella, varsinkin nyt, kun Donald Trump järjestelee ihmiskuntaa uuteen asentoon. Trumpin röyhkeys on tavatonta. Se kertoo narsismista, itserakkaudesta, kun vuosia vainottu mies on päässyt maailman valtiaaksi kostamaan häntä ahdistaneille ja toteuttamaan visiotaan itsestään maailman johtajana, jonka ei tarvitse välittää kenestäkään tai mistään.
Jossittelu voi kuitenkin olla silmiä avaavaa. Siispä avataan, räpytellään edes vähän.
1) Entä jos Suomi irrottautuisi Natosta, joka monien arvioiden mukaan on kuoleva paperitiikeri?
2) Entä jos Suomi irrottautuisi Yhdysvaltain kanssa tehdystä DCA-sopimuksesta ja kertoisi, että tästä lähtien Suomi on itsenäinen ja puolueeton valtakunta?
3) Entä jos Suomi irrottautuisi yhteisvaluutasta ja ottaisi oman markkansa käyttöön?
4) Entä jos kaiken edellisen johdosta valta vaihtuisi Suomessa? Ex-pääministeri Sanna Marinin, Sdp, (paras kokoomuslainen) vaatimus, että ”kaikki siteet Venäjään on katkaistava”, käännettäisiin nurin: ”Kaikki siteet Venäjään on rakennettava uudelleen.”
5) Entä, jos Suomi ehtisi irrottautua Eu:sta, pian hajoavasta tai ydinvaltioiden muodostamasta liittovaltiosta, ennen kuin Eurooppa vajoaa taloudelliseen ja poliittiseen kaaokseen?
Olisimmeko köyhä mutta itsenäinen maa, joka tunnustautuu puolueettomaksi, ketään uhkaamattomaksi valtioksi?
12 kommenttia julkaisuun “SILMÄT EDES SIRRILLEEN”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Yhdessä asiassa Paasikivi erehtyi. Hän parkaisi, että me olemme viimeisiä jotka erkanemme Saksan rinnalta kun hän näki, että olisi erottava mitä pikimmiten. Suomi kuitenkin sitten erosi ennen suursodan loppua, vaikkakaan ei Yhdysvaltain suositusten mukaan jotka olisivat olleet heti eikä viidestoista päivä. Näin se usko Yhdysvaltojen neuvoihin on vaihdellut.
Läpimurrot tulevat usein sieltä mistä niitä vähiten odotetaan. Hauska tapahtumasarja on nähty viime viikkoina kun Yhdysvalloissa oli tarkoitus kieltää TikTok, joka oli kiinalaisomistuksessa mutta toimi länsimaissa. Nuoret Yhdysvalloissa yksinkertaisesti siirtyivät käyttämään toista kiinalaista alustaa, RedNote’a. Mutta jälkimmäinen erosi siinä, että se on aidosti kiinalainen ja toimii nimenomaan Kiinassa. Yht’äkkiä Yhdysvaltojen nuorille avautui suora näyteikkuna Kiinan nuorten toimiin ja heidän kanssaan saattoi avata keskustelut. Kiinaa vuosikymmenet mustanneen propagandakoneiston kannalta isku oli tyrmäävä. Nuoret huomasivat, että heitä on huiputettu kaikki nämä vuodet, ja raskaasti. Sekä Kiinan että Yhdysvaltojen nuoret ovat innoissaan uudesta yhteydestä.
Varsinainen haloo on noussut kiinalaisten julkaisemasta avoimen lähdekoodin tekoälyohjelmasta nimeltä deepseek. Se julkaistiin Trumpin virkaanastujaispäivänä. Nyt kerrotaan että amerikkalaisten tekoälyyn kytkeytyvien yritysten osakkeiden arvosta on sulanut 1000 miljardia taalaa. Tätä verrataan 1950 luvun tilanteeseen, kun Neuvostoliitto lähetti Sputnikin. Katsotaan, mihin päädytään, kun alkuhuumasta/paniikista on toivuttu (jos toivutaan).
Minä lienen hyvinkin tyhmä, mutta ihmettelen sitä, että ns ”ukrainan sota” jota käydään vain ja ainoastaan Ukrainan ja Venäjän kesken. Niin miksi rauhan neuvottelut käydään Usa:n ja Venäjän kesken?
No hyvä, että käydään tai tullaan käymään. Helppo hommahan se on. Raja siihen missä nyt ollaan ja pulinat pois.
Ensinnäkin 4.10.2022 Zelenski sääti lain, joka kieltää rauhanneuvottelut Putinin kanssa, ja toiseksi USA on myös sodassa osapuolena toimittaessaan sotamateriaalin (, paitsi sotilaat), ja rahoituksen Ukrainalle.
Lisäksi Putin toteaa, että Zelenski ei järjestänyt vaaleja virkakautensa päätyttyä, joten hän EI ole virallinen Ukrainan presidentti, eikä siis oikeutettu neuvotteluihin.
Samoin saattoi ihmetellä vuoden -21 lopussa ja -22 alussa sitä, miksi Ukrainan asiassa Venäjän kanssa neuvotteli USA.
Kannatan.
Pahan Valtakunnan päällikkö vaikuttaa olevan samanlainen kuin 45 vuotta sitten valittu rodeoratsastaja. Virkamieshallitus voisi olla paikallaan, kun kansalaiset on aivopesty estämään järkevien ihmisten valinnan eduskuntaan!!
1-2. Suomi voi erota Natosta ja sopia Trumpin kanssa, että puretaan DCA-sopimus, koska Venäjä ei ole eikä uhkaa Suomea millään tavalla, päinvastoin on ystävällinen naapurivaltio.
3. Ei vielä, muuten markka devalvoitaisiin suuresti.
4. Ehdottomasti nykyinen hallitus purettava ja tilalle ns. virkamieshallitus ainakin siksi aikaa, kun talous ja muut asiat on saatu kuntoon.
Suhteet on luotava uudelleen Venäjään ja tehtävä sopimus Venäjän kanssa, jotta Venäjä turvaa Suomen alueellisen koskemattomuuden. Näinollen voidaan purkaa Suomen nykyinen armeija minimiin.
5. Mitä aikaisemmin Suomi eroaa EUsta, sitä vähemmän tulee maksamista. EU hajoaa joka tapauksessa.
Noin tietenkin pitäisi tehdä jo oman etummekin vuoksi. Ystävällinen suhtautuminen Venäjään (en tarkoita alistumista tai mielistelyä, vaan aitoa ystävyyttä, jossa mahdollisista ongelmistakin puhutaan avoimen luottamuksen ilmapiirissä) johtaisi turvallisuuden lisäksi taloudelliseen menestykseen. Länsivallat nikottelisivat aikansa, mutta myöntäisivät Suomen toimineen järkevästi. Suomen kansainvälinen arvostus nousisi.
Trump vaikuttaa röyhkeältä ja varmaan onkin röyhkeä, mutta ei nähdäkseni niin röyhkeä kuin äkkiseltään luulisi. Käyttäytymisessään ja puheissaan on myös harkintaa, mm. tarkoituksellista liioittelua. Siitä on kauppamiehen sitten hyvä tulla vastaan ja kas kummaa, lopputulos on kuin onkin Yhdysvalloille edullinen. Siihen Trump ainakin pyrkii.
Hyvä kommentti… ” Trump vaikuttaa röyhkeältä ja … ”
Samaa mieltä. Presidentti Trump haluaa jäädä historiankirjoihin,
joten hän ei tule olemaan pelkkä öykkäri.
Palataan asiaan 4 v. päästä.
Kohtien 1 ja 5 toteutumisen edellytys on, että Saksassa AfD muodostaa (enemmistö)hallituksen. Puolueen puheenjohtaja Alice Weidel saattaisi avata ehjäksi jääneen Nord Stream-kaasuputken venttiilin, ja hänhän on antanut EU:n ja Naton vastaisia lausuntoja.