Kiovan yötaivas. Kuva Al Jazeera

Kolumnit

Sodasta irti vain tosiasiat tunnistamalla

Jokainen rauhansopimus on kompromissi, jopa silloin, kun vastapuoli nostaa kädet ylös ja antautuu.

Heikki Poroila / 2.1.2025
Heikki Poroila

Rauhanpuolustajat julkaisi numerossaan 5-6/2024 vantaalaisen toimittajan ja kaupunginvaltuutetun Antero Eerolan kirjoituksen ”Ukrainan umpikuja”. Eerola käy läpi sodan vaiheita, syitä ja taustoja suhteellisen monipuolisesti ja jopa sikäli moniarvoisesti, ettei syytä tapahtumista pelkästään Venäjää, kuten Nato-Suomen liturgian ja Mediapoolin todennäköisen ohjeistuksen mukaan pitäisi tehdä. Kirjoitusta vaivaa kuitenkin yksi täysin sokea piste, joka on esiintynyt yleisemminkin parlamentaarisen vasemmistomme silmässä. Tuo piste on Yhdysvaltain rooli konfliktissa ja sen provosoinnissa.

Asia on elintärkeä siitä yksinkertaisesta syystä, ettei kriiseistä selvitä tosiasioita tunnistamatta ja tunnustamatta. Läntinen sotapropaganda on keväästä 2022 lähtien pyrkinyt pitämään yllä mielikuvaa Venäjän ”provosoimattomasta” hyökkäyksestä, Ukrainan täydellisestä uhrin roolista ja ennen kaikkea siitä, ettei Amerikan Yhdysvalloilla ole eikä ole koskaan ollut minkäänlaista roolia Ukrainan sodassa, mitä nyt pakon edessä antaa massiivista taloudellista ja sotilaallista tukea. Tämä mielikuva ei kuitenkaan vastaa tosiasioita, kuten kasvava todistusaineiston määrä geopoliittisen logiikan lisäksi osoittaa. 

Tarkoituksena ei tässä ole pohtia syitä siihen, ettei Vasemmistoliittoa edustava kaupunginvaltuutettu, joka on vielä ammatiltaan toimittaja, ole kyennyt tai halunnut avata Yhdysvaltain roolia kunnianhimoisemmin, vaan tyytyy toteamaan, että ”Euroopan unionin maat ja Yhdysvallat riensivät Ukrainan tueksi Venäjän hyökkäyksen ensi hetkistä lähtien.” Joudun olettamaan syyksi sen, että paneutuminen Yhdysvaltojen strategisiin ja taktisiin tavoitteisiin johtaisi nopeasti ulkopoliittisesti vaarallisiin johtopäätöksiin, joita Nato- ja DCA-sopimukset hyväksynyt Vasemmistoliitto ei voi ja halua ainakaan julkisesti tehdä saati tukea.

Jätänkin Eerolan kirjoituksen – joka ei kokonaisuutena ole vailla tiedollisia ansioita – ja pohdin enemmän tosiasioiden roolia kansainvälisessä politiikassa ja erityisesti sotien kaltaisten konfliktien ratkaisemisessa. On nimittäin tärkeätä ymmärtää, että tosiasioiden tunnistaminen on varsinkin kansainvälisessä politiikassa ja diplomatiassa eri asia kuin niiden olemassaolon myöntäminen. Valtioilla on paha tapa kiistää ilmeisetkin tosiasiat tilanteissa, joissa ne vielä toivovat sotaonnen tai jonkin muun yhtä mielikuvituksellisen ilmiön kääntymistä omaksi edukseen. Näin tehdään, vaikka tosiasiat olisi tunnistettu ja omassa keskuudessa tunnustettu. Tosiasioiden kiistämisellä pelataan aikaa, erityisesti ns. diplomaattista aikaa.

Diplomaattinen ajanpeluu on historiallisesti ikivanha keksintö ja käytössä edelleen aktiivisesti. Se ei ole välttämättä toiveajattelua, vaan yhtä usein taktista kypsyttelyä strategisesti tärkeiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Ajanpeluun tyypillisiä muotoja ovat absurdin ylimitoitetut tulitauon tai rauhanneuvotteluiden aloittamisen ehdot. Näistä olemme saaneet runsaasti esimerkkejä esimerkiksi presidentti Zelenskyin ”rauhanehdoissa”, joissa on esimerkiksi edellytetty Venäjän yksipuolista antautumista. Tuskin kukaan suhtautuu Zelenskyin ehtoihin vakavissaan, mutta ne viestittävät kansainväliselle yhteisölle, ettei sodan lopettaminen kuulu tällä hetkellä Zelenskyin tai hänen rahoittajiensa aktiivisiin tavoitteisiin.

Toinen diplomaattisen ajanpeluun tarkoitus on antaa aikaa ja mahdollisuus salaisille neuvotteluille. Emme näistä yleensä kuule kuin turvallisesti jälkikäteen, sillä salaisuuden tarkoitus on suojella julkikuvastaan arkojen johtajien uskottavuutta. Jos pääsisimme kärpäsiksi katonrajaan diplomaattisten taustaneuvotteluiden keskelle, voisimme yllättyä siitä, miten avoimesti niissä puhutaan verrattuna siihen salakieleen, jota julkisissa lausunnoissa kansalaisille tarjotaan. Juuri siksi neuvottelut ovat ehdottoman salaisia ja jos ne paljastuvat, kaikki kiistävät moisia koskaan käydynkään.

Sotaa Ukrainassa ei voida lopettaa julkisin vaatimuksin ja julistuksin. Kaikki valkohehkuinen patrioottisuus ja kuolemaa uhmaava rohkeus on tarkoitettu vain propagandaan, jonka avulla yritetään pitää omat kansalaiset luottavaisina ja vastusta pelon vallassa. Kun on kerran lähdetty räikeän propagandan ja valheen tielle, siitä on vaikea poiketa ilman nolostumisen riskiä. Siksi on turhaa odottaa Yhdysvaltain hallinnon virallisesti koskaan myöntävän, että se provosoi Venäjän hallintoa herkeämättä vuosien ajan ennen kevättä 2022. Aidoissa rauhanneuvotteluissa voidaan kuitenkin myöntää, että olihan sitä meissäkin vähän vikapäätä.

Jokainen rauhansopimus on kompromissi, jopa silloin, kun vastapuoli nostaa kädet ylös ja antautuu, kuten Hitlerin Saksa loppujen lopuksi teki keväällä 1945 tai Japani, kun Yhdysvallat oli pudottanut kaksi ydinpommia, yhden Hiroshimaan, toisen Nagasakiin. Rauhansopimukset ovat kompromisseja siksi, ettei maailma pysähdy rauhantekoon, vaan elämä jatkuu ja ainakin diplomaatit tietävät, että rauhansopimuksessa tehdään ratkaisuja, jotka vaikuttavat tulevaisuuteen, eivät vain yhteen historian hetkeen. Liittoutuneet päättelivät liian raskaiden ensimmäisen maailmansodan rauhanehtojen johtaneen Hitlerin nousuun Saksan johtajaksi, joten toisen maailmansodan jälkeen pidettiin näytösoikeudenkäynti ja ryhdyttiin sen jälkeen työllistämään alemman tason natsijohtajia ja lappamaan rahaa Saksan teollisuuden käynnistämiseksi ns. Marshall-avun muodossa.

Jotain tällaista täytyy myös Ukrainan kohdalla tapahtua. Ainakin kaksi isoa asiaa vaatii pidemmän aikavälin ratkaisua. Venäjälle on elintärkeää, ettei Ukrainasta tule Nato-maata (tai suoraan Yhdysvaltain valvonnassa olevaa DCA-kumppania) ja että Sevastopolin syväsatama säilyy Venäjän hallinnassa. Muista asioista voitaneen neuvotella. Ukrainalaisille puolestaan on elintärkeää, että maan jälleenrakentamisen rahoitus järjestetään kajoamatta paikallisten oligarkkien varoihin. Venäjä joutunee kustantamaan sille jäävien alueiden tuhojen korjaamisen, kun taas läntisen Ukrainan itäosien paikkaaminen jää todennäköisesti EU:n vastuulle. Ainakaan seuraavien neljän vuoden aikana ei Yhdysvalloilta ole tulossa dollariakaan muuhun kuin asehankintoihin (kun niiden myyjänä on yhdysvaltalainen yritys).

Rauhanneuvotteluissa istuvat joka tapauksessa vastakkain Venäjä ja Yhdysvallat, jotka ovat konfliktin todelliset osapuolet. Toki siellä ovat myös Ukrainan ja EU:n edustajat läsnä, mutta asioiden ratkeaminen riippuu tosiasiallisesti Donald Trumpin ja Vladimir Putinin harkinnasta – tai sen puutteesta. Ei ole pakko myöntää, että Yhdysvallat provosoi systemaattisesti ja Venäjä lopulta provosoitui tai että Venäjän hyökkäys oli kansainvälisen oikeuden näkökulmasta epäoikeutettu. Diplomaattien maailmassa tällaiset ikävät tosiasiat voidaan ylittää ja ohittaa, kunhan molemmat päävastuulliset ovat yhtä mieltä yhdestä asiasta. Kummankin täytyy haluta konfliktin lopettamista.

Tähän kohtaan päättyy ainakin allekirjoittaneen into spekuloimiseen. Emme yksinkertaisesti tiedä vielä, milloin tai missä olosuhteissa sekä Yhdysvallat että Venäjä haluavat päästä irti Ukrainan synnyttämästä tilanteesta. Yhdysvaltain puolelta voi ensimmäisiä merkkejä tulla sen jälkeen, kun Trumpin esikunta on saanut vaihdettua keskeiset virkamiehet ja Trump on päässyt kertomaan oman ”voiton tiensä”. Aiemman kautensa perusteella Trump on ennustelijoiden painajainen, koska muuttaa mieltään tuuliviirin tavoin. Taustalla on kuitenkin ammattisotilaita, joita Trumpin on pakko kuunnella, vaikka onkin uhannut vaihtaa myös kaikki johtavat sotilaat. Olivat Pentagonin edustajat keitä tahansa, heidän näkemyksensä eivät tule olemaan identtiset Trumpin poliittisten liittolaisten näkemysten kanssa.

Myös Venäjän tulevat kanta on arvoitus. Kun sotilaallinen tilanne on tällä hetkellä Venäjälle edullinen ja tulevaisuudessa se voi olla vielä paljon parempi, sotilasjohto tuskin suosittelee ripeää istumista neuvottelupöytään. Myös Putinilla voi olla omia syitään pitkittää konfliktia, kunhan se ei edellytä merkittäviä uusia liikekannallepanoja, joita kansalaiset eivät tule enää kannattamaan. Sotatapahtumien yksityiskohdatkin voivat vaikuttaa Putinin intoon tulla neuvottelupöydän ääreen. Länsivaltojen aseilla on Ukrainan annettu ylittää niin monta ”punaista viivaa”, ettei olisi yllätys, vaikka Putin haluaisi hyvittää ainakin muutaman ”viivan” jo taistelukentällä.

Venäjän puolella suhtaudutaan asiaan kuitenkin pohjimmiltaan rationaalisesti, koska sotatalous käy kansalaisten hermoille ja kukkarolle. Putin on julkisissa lausunnoissaan osoittanut sekä ärtymystä että melkoista itsehillintää, joten lienee perusteltua odottaa, että Venäjä ei tule jatkamaan sotaa, kun Yhdysvallat ilmoittaa haluavansa ryhtyä neuvotteluihin. Venäjällä on varmasti tunnistettu kansainvälisen politiikan muuttunut asetelma, kun Yhdysvalloissa militarismia vahvasti tukenut demokraattipuolue hävisi presidentinvaalit (ja samalla menetti myös enemmistönsä senaatissa). Vaihdos tarjoaa Yhdysvalloille mahdollisuuden muuttaa sotilaallista taktiikkaansa ns. kasvoja menettämättä. Se on vähän naurettavaa, mutta silti elämän tosiasia.

Turha siis ennustella aikatauluja tai rauhansopimuksen yksityiskohtia. On silti aika varmaa, että molemmilla suurvalloissa on Ukrainassa nyt tuhoutuville määrärahoille paljon muitakin käyttökohteita. Kun kumpikaan suurvalta ei kykene nujertamaan vastustajaansa, on jossain vaiheessa järkevää istua alas ja ruveta tinkimään ehdoista. Kun ainakin toisella puolella istuu kokenut ja osaava diplomaatti eli Sergei Lavrov, kyllä sieltä toimiva rauhansopimus ajan kanssa löytyy. Uskon näin tapahtuvan, vaikka EU:lla on kai lähettää neuvotteluihin vain Kaja Kallaksen kaltainen kokematon amatööri. Onneksi hän ei kuitenkaan päätä sodasta ja rauhasta.

 

Tags: , ,

23 kommenttia julkaisuun “Sodasta irti vain tosiasiat tunnistamalla”

  2. Ehkä on hyvä muistaa, ettei Zelenskyin asema ole todellisuudessa niin vahva, kuin millaiseksi läntinen propaganda ja median suitsutus on sen koristellut. Ukrainassa olisi pitänyt olla jo aikaa sitten uudet presidentinvaalit, mutta Zelenskyi ei ole sallinut vaaleja sodan perusteella, mutta ei ole käsittääkseni pyytänyt tai saanut parlamentilta myöskään poikkeusvaltuuksia. Näkemieni kyselyiden perusteella Zelenskyillä ei olisi vaaleissa mitään mahdollisuutta uudelleenvalintaan. Kansalaisten enemmistö haluaa rauhaa, ei sotaa, jota Zelenskyi nykyään symboloi.

    Tärkeää ei siten ole, mitä Zelenskyi sanoo tai tekee. Ratkaisun avaimet ovat Yhdysvalloissa ja Venäjällä, joiden sotilaallisesta mittelöstä on pohjimmiltaan myös kysymys. Jatkon rationaalisuutta ei tosiaan voi mitenkään taata, mutta itse uskon taloudellisten faktojen painavan loppujen lopuksi aika paljon. Yhdysvallat on pahasti velkaantunut maa ja jatkuva sotiminen rahoitetaan liittovaltion seteleitä painamalla. Se on onnistunut dollarin vahvuuden ansiosta. Mutta jos BRICS-maiden irtautuminen dollarikaupasta onnistuu, Yhdysvaltain mahdollisuus sotimiseen ja toisaalta pakotteilla uhkaamiseen (keskeinen väline globaalin etelän maiden painostamisessa) heikkenee. Nämä asiat tiedetään varmasti Trumpin taustajoukoissa, ymmärsi Trump itse niitä tai ei.

    1. Juha Siltala Sisällissodan psykohistoriassa kirjoittaa tuota sivuavasti kansalaissotaan joutumisesta. Kun jyrkkä vastakkainasettelun ja joukkojen varustamisen tie vastapuolen toimien pelossa oli kerran valittu, niin tuo valittu linja alkoi määrätä tulevan tapahtumisen. Ei enää löytynyt inhimillistä kykyä ja voimaa muuttaa suuntaa, vaan se mihin oli lähdetty vei aiemmin päätöksiä tehneet mukanaan.

  4. Oli todella mielenkiintoista pohdintaa, ja uutta tietoakin, kiitos!

    Kysyisin Heikiltä tarkennusta tähän lauseeseen: ”Ukrainalaisille puolestaan on elintärkeää, että maan jälleenrakentamisen rahoitus järjestetään kajoamatta paikallisten oligarkkien varoihin.”

    Tarkoitatko Ukrainan hallintoa vai tavallisia ukrainalaisia? Miksi paikallisten oligarkkien varoihin ei saisi kajota?

    1. Tämä oli puoleltani ironinen viittaus siihen, etteivät sikäläiset oligarkit ole kantaneet sotaponnisteluissakaan raskasta taakkaa, koska laskut on voitu osoittaa EU:lle ja USA:lle. Minä tietysti toivoisin, että kajottaisiin juuri näihin oligarkkien miljardeihin, koska osa oligarkeista on varmasti hyötynyt sodasta, joskaan eivät kaikki. Mutta kun tiedetään, miten vahva valta oligarkeilla on muodollisesti demokraattiseen päätöksentekoon, pelkään pahoin, että rikkaat – joihin myös presidentti Zelenskyi kuuluu – saavat pitää rahansa ja verolle pannaan meidät EU-kansalaiset ja ehkä myös läntisen Ukrainan ei-varakkaat.

      1. Kohta saamme nähdä Ukrainan sotilaat antatumassa valkoisen lipun kera, kokonainen Ranskassa koulutettu prikaati poistui käpykaartiin ja rintamalta pakomäärät jatkavat kasvuaan.Ei auta mitään Bidenin rahansyytäminen Ukrainaan, tosin minnehän nuo rahat kiertää on kysymysmerkki?Ukraina on pilkottava kolmeen osaan ja kukin niitä hallinnoiva vastaa kuluista jatkossa rauhan jälkeen.On selvää, että Naton on pysyttävä nuilta aluelta pois.Maailmassa on käyty paljon turhia sotia, mutta kyllä tämä Ukrainassa lännen masinoima konflikti menee jo ihan kärkisijalle.

      2. Zelenskyi saa pannan peliin kaiken taitonsa, jos aikoo säilyttää edes henkensä. Jos hän osallistuu rauhanneuvotteluihin (epäilen kyllä, että Venäjä ei hyväksy niihin laitonta diktaattoria), ukronatsit ottavat Z:n hengiltä. Jos onnistuu pakemaan miljoonaomaisuutensa luo länteen, saa elää kaiken aikaa kuoleman pelossa. Ukrainassa on miljoonittain ihmisiä, jotka halauvat tämän kansansa massamurhauttajan hengiltä.

  5. Liekö joku lipsauttanut vahingossa eiliseen tai toissapäiväiseen Ylen uutislähetykseen,kun siinä sanottiin että nyt Ukrainaan kaivataan ennenkaikkea rauhaa. Tähän asti kun on hoettu vain voittoa. Saas nähdä.

  7. Onpa hyvä ja paljon ajatuksia herättävä kolumni.

    Eerola ja vastaavat ovat ymmärrettäviä vellihousuja kun eivät uskalla kertoa julkisesti totuutta Ukrainan kriisistä tai sitten he ovat kansan tavoin aivopestyjä uskomaan sen saman propagandan, joka on kansallekin hyvällä menestyksellä syötetty. Ymmärryksen osuus tulee siitä, että totuuden kertominen on näinä aikoina Suomessa melkein sama kuin poliittinen itsemurha. Toisaalta Suomi tarvitsee kipeästi poliitikkojen ja/tai muiden julkkisten rohkeita ulostuloja kertomaan totuuksia mm. Ukrainan kriisin kokonaisuudesta.

    En kannata mitään sotaa (ihmisten tappamista), mutta en olisi niinkään varma, että ”Venäjän hyökkäys oli kansainvälisen oikeuden näkökulmasta epäoikeutettu”. Olen lukenut pätevän oloisia kirjoituksia, joiden mukaan näin nimenomaan ei ole. Ja joka tapauksessa mm. Yhdysvallat on harrastanut paljonkin epäoikeutettuja hyökkäyksiä ja olisi Venäjän asemassa ”hyökännyt” Venäjän tavoin Ukrainaan, mutta vuosia aikaisemmin. Minäkin olen saattanut puhua Venäjän hyökkäyksestä, mutta hyvin perustein hyökkääväksi osapuoleksi voidaan kutsua myös USA-Natoa tai Ukrainan armeijaa.

    Venäjähän on ilmoittanut alusta asti hyvin selkeästi sotilasoperaationsa tavoitteet, jotka olivat ja ovat mielestäni loogisia ja oikeutettuja ottaen huomioon Venäjän suurvalta-aseman geopolitiikassa ja kaiken ennen vuotta 2022 tapahtuneen, mitä en lähde tässä toistamaan. Donetsk ja Lugansk asukkaineen piti saada irti sisällissodasta ja turvaan Ukrainan odotettavissa olevalta (ja jo aloitetulta) suurhyökkäykseltä. Lisäksi tavoitteena oli natsismin lopettaminen Ukrainasta ja se, ettei Ukrainasta muodostu Venäjälle vakavaa ja pysyvää sotilaallista uhkaa.

    Ukrainan kriisi kaikkineen on USA-Naton Venäjä-vastainen projekti, johon kuului aluksi Ukrainan haltuunotto. Niinpä Venäjä ei onnistunut pääsemään tavoitteisiinsa, vaan USA-Nato käynnisti massiivisen – oletettavasti ennalta suunnitellun – talous- ja informaatiosodan Venäjän kaatamiseksi satsaten samalla Ukrainaan valtavasti aseita, sotilasasiantuntijoita, palkkasotilaita ja rahaa. Seurauksena totuus kuoli tietysti ensin. Sitten kuoli ja vammautui paljon ihmisiä (lähinnä sotilaita, mutta ihmisiä hekin ovat).

    Kävi kuten heti aluksi ounastelin eli USA-Naton tukeman Ukrainan vastustuksen ja rauhanhaluttomuuden vuoksi sota jatkui ja Venäjään liittyi Donetskin ja Luganskin lisäksi kansanäänestyksellä kaksi muutakin aluetta. En tältä istumalta usko, että Venäjä neuvottelisi noiden alueiden ja ihmisten palaamisesta osaksi Ukrainaa. Puheidensa ja tekojensa perusteella Ukraina ei näitä ihmisiä haluakaan eli oikeastaan Venäjällä on suorastaan velvollisuus suojella heitä ja kunnioittaa heidän tahtoaan.

    Ukrainahan ei periaatteessa lähde neuvottelemaan ollenkaan Zelenskin ja/tai Putinin aikana eikä ehkä Venäjäkään käytännössä mielellään ainakaan niin kauan kuin osa Kurskin alueesta on Ukrainan hallussa. Mutta jos ja kun neuvotellaan, niin mistä. Suhtautuminen Ukrainan natsismiin on ehkä helpoin rasti eli siitä luulisi päästävän kohtu helposti muodolliseen sopimukseen.

    Natoa Venäjä ei tosiaan hyväksy Ukrainaan, mutta Ukrainan turvallisuudesta voidaan sopia muillakin tavoilla; tavoilla, jotka ottavat huomioon myös Venäjän turvallisuustarpeet. Rahaa tarvitaan jälleenrakentamiseen, joten luulisi olevan kaikkien osapuolten (paitsi Yhdysvaltojen aseteollisuuden) etu, että säästetään sotilaskuluissa. Sotilaatkin voivat palata koteihinsa ja vaihtaa aseensa vasaraan.

    1. Sopimuksia ja säädöksiä tuntematta voi sanoa, ettei kaikkea mahdollista tehty lännessä 2022 alkuvuoteen asti, eikä sen jälkeenkään konfliktin eskaloitumisen välttämiseksi, vaan juuri päinvastoin. Voi nähdä, että sotilasliiton rakentaminen selkeästi jotain tai joitain maita vastaan on ainakin kansainvälisten sopimusten hengen ja julkilausuttujen pyrkimysten vastaista. Dominannssin ja ylivoiman hakeminen johtaa epävakauteen ja turvallisuuden heikkenemiseen kaikille. Täällähän on nyt puhuttu kolme vuotta turvallisuuden hankkimisesta ja kaiken aikaa se on mennyt vain huonompaan suuntaan. Paasikivi totesi -44 välirauhansopimuksen teon aikoihin jotenkin niin, että kun nyt olemme tässä tilanteessa, niin ulkopolitiikan on täytynyt epäonnistua. Tuollaiset johtopäätökset olisi nytkin hyvä tehdä mieluummin aikaisemmin kuin myöhemmin. Näin siis, jos kysymys olisi ollut turvallisuudesta ja Venäjän uhkasta. Hs.fi:ssä maanpuolustuskorkeakoulun tutkija ja toimittaja kertovat tänään millaisia mahdollisuuksia Trumpin presidenttikausi voi avata Kiinalle saada lisää globaalia jalansijaa ja tietysti ’lännen’ kustannuksella. Tiedotusvälineitä seuraava voi helposti laskea asioita yhteen ja nähdä mistä kaikessa on kysymys. Kaikki kerrotut yksityiskohdat ovat asia erikseen ja ne ovat kaikkein epäluotettavimpia, vaikka niihin halutaan ihmisten huomio viedä. Kuinka monta artikkelia kirjoitettiinkaan ja asiantuntijalausuntoa annettiin tämän paljon puhutun laivan olemattomista vakoilulaitteista? Tärkeää ei alun alkaenkaan ole ollut oikea ja väärä, syyttömyys tai syyllisyys, vaikka sotaisa asia täytyy kansalle kaikella tuollaisella myydä. Silti saattaa olla, että Venäjä on sopimustenkin mukaan tässä oikeassa.

  8. Trumpilla on pakottava tarve esiintyä voittajana. Miten hän sen voisi tehdä kun Ukrainassa joutuu tappion eteen ? Alastair Crooke esitti eilen Judge Napolitanon vieraana vastauksen. Nousemalla korkeammalle korokkeelle ja laatimalla uuden kansainvälisen turvallisuusarkkitehtuurin Venäjän ja Kiinan kanssa. Silloin Ukrainan tappio olisi vain alaviite ja voitto olisi parantunut yleismaailmallinen turvallisuus.

    Crooke on epäilemättä oikeassa mutta riittääkö Trumpilla niin laajaa näkemystä, että hän siihen pystyisi ? Valitettavasti ennusmerkit eivät toistaiseksi viittaa tähän. Varapresidentti Vance luultavasti ymmärtäisi mistä on kyse mutta varapresidentin rooli näissä väännöissä on vähäinen. Haukat kiertävät raakkuen Trumpin ympärillä.

      1. Tätä koko sotkua voi verrata tilanteeseen, jossa Kiina toisi pyssynsä Meksikoon. Vois amerikkalaiset hermostua. Kuubassa 1961 kokeiltiin.
        Sota päättynee niin, että Nato/Usa ei tule Ukrainaan. Ja sitten tuleekin Suomen vuoro. Mahtaako Venäjä hyväkysä Amerikan pyssyjä Suomessa.
        Ukrainan ja Suomen olisi hyvä muistaa Paasikiven ohje, maantieteelle emme mitään voi.
        Tänään uutisoitiin Trumpin ymmärtävän Venäjää ja että kysymyksessä on NATON laajentuminen Ukrainaan. Mm Iltasanomat kommentoi uutista hauskasti.

        https://www.theguardian.com/world/2025/jan/08/ukraine-war-briefing-trump-sympathises-with-russian-stance-against-ukraine-joining-nato

        https://kyivindependent.com/i-could-understand-their-feelings-trump-blames-bidens-ukraine-nato-stance-for-provoking-russias-invasion/

  11. ” Vaihdos tarjoaa Yhdysvalloille mahdollisuuden muuttaa sotilaallista taktiikkaansa ns. kasvoja menettämättä. Se on vähän naurettavaa, mutta silti elämän tosiasia.”
    Mahtaneeko Yhdysvallat käyttää tuota mahdollisuutta, koska ulkopolitiikan ”hoito” on luisunut Pentagonin ja CIA:n käsiin. Näin väittävät muunmuassa Seymor Hersh, Richard Wolff, Douglas Macgregor ja Jeffrey Sachs.

Vastaa