Suomi on antanut sotilaallista tukea Ukrainalle jo 2 300 miljoonan euron arvosta. Kyse on asejärjestelmistä, muusta sotilaskalustosta ja ammuksista.
Suomi on toimittanut Ukrainalle jo 25 sotilasapupakettia. Ja uusi paketti on parhaillaan valmisteilla. Lisäksi Suomi on tukenut Ukrainaa kehitysyhteistyön kumppanimaana noin 800 miljoonalla eurolla.
Suomi antaa tällä hetkellä Puolassa Ukrainan asevoimille myös sotilaallista koulutusta. Puolustusvoimat osallistuu koulutustuen antamiseen Ukrainan asevoimille myös Britanniassa. Suomi on varautumassa myös siihen, että koulutusta annetaan Puolan ja Britannian ohella myös muissa operaatioon osallistuvissa maissa.
Lisäksi Suomi tukee Ukrainaa miinanraivauskoulutuksella Liettuassa. Suomi osallistuu myös F-16- lentokoulutuksen tukemiseen ilmavoimien ns. maalilennoilla Tanskassa.
Suomi on antanut myös tykistöammusten hankintaan 30 miljoonaa euroa.
Ukraina on myös Suomen suurin kehitysyhteistyön kumppanimaa. Suomi on antanut kehitysyhteistyötukea Ukrainalle yhteensä noin 800 miljoonaa euroa, josta 550 miljoonaa euroa on kohdennettu tilapäistä suojelua tarvitsevien ukrainalaisten vastaanottoon.
Myös tulevina vuosina Suomi aikoo jatkaa Ukrainalle annettavaa kehitysyhteistyötukea. Vuositasolla tuen määrä on 58 miljoonaa, josta 38 miljoonaa kohdistetaan kehitysyhteistyöhön ja 20 miljoonaa euroa humanitaariseen apuun.
Yli 100 000 sotilasta koulutettu ulkomailla
Länsimaat ovat Ukrainan armeijan yleisesikunnan mukaan kouluttaneet jo yli sata tuhatta ukrainalaista sotilasta ulkomailla. EU:n puitteissa tapahtuvaan koulutukseen on toistaiseksi osallistunut noin 60 000 ukrainalaista sotilasta. Koulutustuki on siten ollut mittavaa.
Koululutusoperaatioon osallistuu tällä hetkellä 24 EU-jäsenmaata. Kolme jäsenmaata ei osallistu sotilaskoulutuksen antamiseen. Ne ovat Slovakia, Unkari ja Itävalta.
Euroopan unionin jäsenmaat ovat tukeneet Ukrainaa jo lähes 40 miljardin euron arvoisella sotilaallisella tuella.
Kaikki EU:n jäsenmaat eivät sotilaallista tukea Ukrainalle kuitenkaan anna. Esimerkiksi Itävalta ei anna Ukrainalle lainkaan sotilaallista tukea. Myöskään Slovakia ja Unkari eivät anna Ukrainalle sotilaallista tukea. Kaikki kolme maata antavat Ukrainalle kuitenkin humanitaarista tukea.
Sodan alkamisen jälkeen Euroopan unioni on yhdessä jäsenmaidensa kanssa antanut Ukrainalle taloudellista, humanitaarista ja sotilaallista tukea yli 113 miljardin euron arvosta.
Venäjän varoja takavarikoidaan aseiden hankkimiseksi Ukrainalle
Ukrainalle annettavaa sotilaallista tukea rahoitetaan myös Euroopan unionin ns. rauhanrahaston kautta.
Rahastolla on merkittävä rooli myös Venäjän keskuspankin jäädytettyjen varojen ylimääräisten tuottojen käytössä. Tuotot on suunniteltu takavarikoitavaksi ja siirrettäväksi Ukrainalle, jotta se voisi hankkia näillä varoilla uutta aseistusta.
Suomessa ei ole juuri keskusteltu Venäjän varojen takavarikointiin sisältyvistä riskeistä. Orpon hallitus ei ole nähnyt tarpeelliseksi varoittaa mm. siitä, että Euroopan unionin alueilla olevien venäläisvarojen takavarikointi saattaa johtaa ulkomaisten investointien vähenemiseen EU:n alueella.
Esimerkiksi eräät rikkaat Lähi-idän öljyvaltiot ovat epäröineet investointiensa jatkamista EU:n alueelle, jos EU sallii Venäjän lännessä olevien varojen takavarikoinnin. Rikkat öljyvaltiot pelkäävät, että myös heidän varoilleen lännessä voi käydä tulevaisuudessa samoin.
Pahimmassa tapauksessa Ukrainan käyttöön siirrettävistä venäläisvarannoista voi joutua tulevaisuudessa jopa korvausvelvolliseksi, jos siirrot todetaan laittomiksi. Tästäkään riskistä ei ole Suomessa kerrottu.
Nato sitoutunut 40 miljardin vuosittaiseen tukeen
Myös Naton kautta Ukrainalle annettava tuki on jatkunut mittavana. Puolustusmateriaali- ja rahoitustuen osalta Nato-jäsenmaat ovat sitoutuneet vähintään 40 miljardin euron vuosittaiseen tukeen.
Suomen raportoima tukisumma Naton ensimmäiseltä raportointikaudelta eli vuoden 2024 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana oli noin 588 miljoonaa euroa. Eli lähes 600 miljoonaa euroa puolessa vuodessa.
Ukrainalle myönnettiin kesäkuussa 2022 EU:n ehdokasmaa-asema ja joulukuussa 2023 Eurooppa-neuvosto päätti käynnistää jäsenyysneuvottelut Ukrainan kanssa.
Ukrainan EU-jäsenyys aiheuttaa jättiläismäisiä kustannuksia paitsi EU:lle, myös unionin jäsenmaille. Suomen hallitus ei ole toistaiseksi tehnyt arviota siitä, kuinka suureksi Suomelle nousevat Ukrainan EU-jäsenyydestä aiheutuvat kustannukset.
8 kommenttia julkaisuun “SUOMEN ASEAPU UKRAINALLE JO 2300 MILJ. EUROA”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Onhan siellä suomalaista kalustoa pistetty romutukseen ja aika tavalla. Mielenkiintoinen video siltä toiselta puolelta, kun katsoin. Siinä venäläiset sotilaat tutkivat mitä kaikkea vastapuolen sotilailta jäi tarpeettomaksi. He herkesivät niitä tarvitsemasta. Siellähän oli muun muassa suomalaisia ruoka pussukoita. No varmaan venäjän sotilaat, jotka ihmeellistä kyllä olivat ihan fiksun oloisia söivät ne suomen avustuksen makoisiin suihin.
Kaikki tuo raha on suomalaisilta pois!!
Me tunnemme sen selkänahassamme, lääkärille ei pääse, hoitojonot pitenevät, nuoret voivat huonosti, työttömyyttä, irtisanomisia, verot ja maksut nousevat, yleinen negatiivinen ilmapiiri, suomalaiset ajetaan nurkkaan kohti totalitarismia.
Ja tämä kaikki vain sen takia, että Ukraina voittaisi oman sodan.
Suomalaiset uhrataan vieraan valtion eteen.
Mediassa on esiintynyt lukema 3200 miljoonalla eurolla toimitettuja tappovehkeitä Ukrainaan. Niistä ei ole kirjanpitoa kenelläkään. Tosin Kankikaikkosen 2500 rynnäriä palautuvat aikaa myöten yleiseen käyttöön!!
Niin, viime kädessä suomalaiset uhrataan USA:n eteen. Se valtava verenimijä-hyönteinen on upottanut imukärsänsä nyt myös Suomeen.
Suomen avustuksella on tapettu paljon venäläisiä, mutta epäsuorasti (sodan jatkumisen kautta) varmaan enemmän ukrainalaisia. Entä jos Suomi olisi sotimisen sijaan tunnustanut totuuden Ukrainan kriisistä ja ryhtynyt heti aktiiviseksi rauhan rakentajaksi? Suomen ansiosta sadat tuhannet ukrainalaiset ja venäläiset olisivat voineet säästää henkensä tai säästyä vammautumiselta.
Samalla Suomi olisi toki saanut pahan pojan maineen läntisten ystäviensä silmissä tärvellessään heidän hankkeensa kaataa Venäjä ukrainalaisia hyväksi käyttämällä.
No mitäpä ihmishengistä, totuudesta, oikeudenmukaisuudesta tai Ukrainan alue- ja muista menetyksistä. Pääasia, että Venäjä kärsii, venäläisiä kuolee, asekauppa käy kuin siimaa, Euroopan kilpailukyky heikkenee ja elää vielä toivo siitä, että Ukrainaan synnytetty kriisi kaikesta huolimatta kääntyisi tarkoitukseensa eli Yhdysvaltojen globaalia hegemoniaa vahvistavaksi.
Jos nyt oikein muistan tämän EUhun liittymisen, niin eikö säännöt olleet sellaiset, että hakumaan tuli täyttää tiukat taloudelliset rajat. Jos talous ei ollut määräysten mukainen, niin EUhun ei ollut asiaa.
No, nyt on aloitettu Ukrainan kanssa jäsenyysneuvottelut. Kuten melkein kaikki tietävät, Ukrainan talous on erinomaisella tasolla ja paranee koko ajan. Joten ei muuta kuin EUhun.
Suomen talous on ollut sukelluksessa jo useita vuosia ja riemukkaista lupauksista ja puheista huolimatta parempaa ei ole näköpiirissä, ellei seuraavaa erinomaista neuvoa Suomi ala toteuttaa:
Kuten melkein kaikki tietävät, on Ukrainan talous hyvässä tasossa, johtuen valtavista avustuksista melkein kaikilta lännen mailta. Siis, heti kun Ukrainan tekee rauhan Venäjän kanssa ja alkaa elämään omillaan, niin Suomen pitää aloittaa sota Venäjän kanssa ja ilmoittaa Brysseliin, että tarvitsemme taloudellista tukea ainakin 50 miljardia vuodessa, muuten häviämme sodan. Kas tässä on hyvä vinkki Stubbille ja kokoomukselle.
Suomikin sitoutui Presidenttimme suulla julkisesti sloganiin:”Ukrainan on pakko voitaa”….Palon on vielä tehtävää…:)
..siis ”paljon…”