Presidentti Stubb on nukkunut yön yli. Kahdentoista tunnin kypsyttelyn tuloksena hän saattoi esittää punnitun arvion kahden muun presidentin, eli Ukrainan Zelenskyin ja Yhdysvaltojen Trumpin kiihkeäksi käyneestä mielipiteenvaihdosta perjantai-iltana Washingtonissa.
Stubb lausui toimittaja Vaaherkummulle Ylen Ykkösaamussa:
– Se oli diplomaattinen epäonnistuminen, jossa oli käytännössä vain ja ainostaan yksi voittaja, joka ei edes ollut paikalla, Stubb lausui tarkoittaen hyötyjällä presidentti Vladimir Putinia.
Stubbin virkkeen alkuosasta voidaan olla yhtä mieltä. Ukrainan kannalta sovinnollinen keskustelu olisi ollut eduksi. Sen sijaan on vaikea kuvitella, miten presidentillinen kärhämä Putinille olisi ollut voitoksi. Sota jatkuu Ukrainassa. Yhdysvaltojen ja Venäjän hallitusten väliset neuvottelut ovat vielä kesken. Keskusteluyhteyden katkeaminen Zelenskyin ja Trumpin välillä ei edistä neuvotteluja eikä nopeuta Zelenskyin pääsyä isoon pöytään rauhan ehdoista puhumaan.
Hitusen kummastelen Stubbin häilyvyyttä. Ei siitä kovin pitkä aika ole, kun hän kysyttäessä kieltäytyi vastaamasta puhelimeen, jos Putin soittaisi. Pienen maan presidentin mykkäkoulu kansainvälisissä suhteissa ei ole kovin iso diplomatian voitto sekään. Herää kysymys, arvostaako Stubb diplomatiaa ollenkaan?
Ja jos palaamme ajassa pari vuotta taaksepäin, niin Ukrainan aseellisen konfliktin päättäminen diplomatian keinoin valmiin sopimuksen allekirjoituksella torjuttiin niiden toimesta, jotka nyt parkuvat osallisuuden puutteesta rauhanneuvotteluissa. Diplomatia ei heille silloin kelvannut.
Vielä kauemmaksi kelaten eli runsaat kolme vuotta sitten presidentti Putin lähestyi kirjeitse Yhdysvaltojen ja EU-maiden hallituksia. Kirjeessä Putin esitti huolestumisensa Ukrainan tilanteen kärjistymisen johdosta ja samalla teki konkreettisia ehdotuksia maansa turvallisuustilanteen kohentamiseksi. Se oli rakentava diplomaattinen ele, jonka läntiset liittolaiset, NATO mukaan lukien heti torjuivat. Ei ollut diplomatian riemuvoitto, sillä sen jälkeen alkoi sota.
Ei ole ehkä tarpeen kelata yksityiskohtaisesti historian lehtiä taaksepäin. Mutta presidentti Putin on kautta vuosien, lähtien vuoden 2001 puheestaan Saksan liittopäivillä, toistuvasti esittänyt huoliaan ja toivomuksiaan maansa turvallisuusympäristön parantamiseksi NATO:n itälaajentumisen johdosta. Hänen vetoomuksiaan ei ole kuunneltu.
Kun presidentti Stubb nyt puhuu rauhansuunnitelmista Venäjän ja Ukrainan väliseen sotaan liittyen, hänen olisi hyvä muistaa, että tangoon tarvitaan kaksi. Ykkösaamussa Stubb antoi ymmärtää, että Suomen suhteet Yhdysvaltoihin ovat kunnossa. Olisi ehkä ollut korrektia kertoa täsmällisemmin, että maiden välillä diplomaattisuhteet toimivat ja rutiinit hoidetaan.
Mutta Stubbilla Suomen presidenttinä ei ole minkäänlaisia suhteita presidentti Trumpin hallintoon. Eikä ole suhteita Vladimir Putiniinkaan. Sen sijaan Stubb häärää aktiivisesti ideoineen Ukrainan eurooppalaisten tukijoiden joukossa. Vahva johtaja pitäisi Euroopalle löytää, Venäjä pitäisi pakottaa oikeudenmukaiseen rauhaan Ukrainan kanssa ja asevarusteluun tulisi saada merkittävästi nykyistä suurempi osa valtionbudjetista. Tässä on nykyisen eurooppalaisen rauhanajattelun ydin.
Diplomatialla ei stubbilaisessa ajattelussa näytä olevan isoa painoarvoa. Se on vain tyhjä sana suulaan miehen suussa.
37 kommenttia julkaisuun “SUURET SANAT EIVÄT SUUTA HALKAISE”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Täähän on hyvä blogi! Täältä löytää järkeä mikä valtamediasta on kaikonnut kokonaan.
De facto amerikan ”bully” S. Ritter, joka de facto jaksaa hehkuttaa Trumppia kaikissa käänteissä, mikä jäyhässä suomalaismielessä näyttäytyy yliampuvana optimismina, de facto kertoo mielipiteensä hölösuu-Stubbosesta, joka de facto on, mitä on.
54:40 – 1:01:25
https://www.youtube.com/live/hA2u19r-o_c?si=bQR2b5bON5dBnWA3
Kiitos linkistä! Sieltä tuli täyslaidallinen niin EU:n, kuin NATO:nkin tulevaisuudesta. Naureskeli myös Stubb`in ”ulostulolle” Ukrainan turvatakuu-asiassa..
Scott Ritter ei suinkaan ole mikään ”Trump-fani”. Vielä viime syksynä hän suhtautui hyvin epäilevästi Trumpin tulevaan toimintaan, jos hänet valitaan presidentiksi. Minäkään en ole luottanut Trumpiin. Kirjoitinkin tänne jotain siitä.
Trump on kuitenkin yllättänyt minut (ja varmaan Scottinkin) täysin. Olisin ollut täysin tyytyväinen, jos Trump saisi Ukrainan sodan loppumaan. Trump on kuitenkin pistänyt tuulemaan ja tehnyt jotain sellaista, jota yksikään presidentti Kennedyn jälkeen ole saanut aikaiseksi. Trump näyttäisi aikovan poistaa mm. korruption sikäläisestä hallinnosta (eli deep statesta). Toki hänen toimissaan on edelleen paljon moitittavaakin esimerkkinä suhtautuminen terroristivaltio Israeliin.
Itse asiassa on mielenkiintoinen aihe, onko ChatGPT-4o:n tuottama analyysi jornalismia.
Nykyonen journalismi ei noudata tiukasti objektiivisia standardeja, kuten neutraaliutta, tasapuolisuutta ja kriittistä lähdekritiikkiä, siksi kielimallin analyysi on joissain tapauksissa objektiivisempi.
Stubbin tapauksessa se perustuu suuriin tekstiaineistoihin, kuten uutisiin, julkisiin asiakirjoihin ja muihin lähteisiin, joista se on oppinut hahmottamaan Stubbia koskevia tietoja. Tämä tekee analyysistä lähtökohtaisesti faktapohjaisen ja objektiivisen, koska se ei perustu omiin mielipiteisiin.
Toisaalta kielimalli ei ole täysin neutraali, sillä sen vastaukset voivat heijastaa sitä, miten Stubbista on kirjoitettu eri lähteissä. Jos aineistossa on painotuksia tai näkökulmia, ne voivat vaikuttaa siihen, mitä tietoa malli nostaa esiin. Lisäksi vastauksissa voi olla sävyeroja sen mukaan, millä tavalla kysymys on asetettu.
”Jos aineistossa on painotuksia tai näkökulmia, ne voivat vaikuttaa siihen, mitä tietoa malli nostaa esiin. Lisäksi vastauksissa voi olla sävyeroja sen mukaan, millä tavalla kysymys on asetettu.”
Ja jos jostakin asiasta vaietaan mediassa, tekoälykään ei löydä sitä. Syntyy vinoutunut kuva. Tämä on minusta huolestuttava asia tulevan historian kirjoituksen kannalta. Me tiedämme paljon asioita Ukrainan sodasta, joista valtamedia on vaiennut. Mediapooli yhdenmukaistaa tiedottamista ja siten loukkaa niitä eurooppalaisia arvoja, joista niin paljon puhutaan.
Alexander Stubb edustaa nykypäivän globalistista, teknokraattista ja liberaalia eliittipolitiikkaa, jossa keskeisiä arvoja ovat EU-keskeisyys, kansainvälisyys, markkinaliberalismi ja asiantuntijavalta. Hän on tyypillinen länsimainen eliittijohtaja, jonka ideologinen suunta muistuttaa Emmanuel Macronin ja Justin Trudeaun kaltaisia liberaaleja globalisteja.
Keskeisiä Stubbin edustaman poliittisen suuntauksen piirteitä ovat:
1. Euroopan integraatio ja federalismi – EU:n roolia halutaan vahvistaa, ja kansallisvaltioiden merkitys väistyy.
2. Monikulttuurisuus ja globalismi – Avoimet rajat, työvoiman vapaa liikkuvuus ja monikulttuurisuus nähdään itsestäänselvinä arvoina.
3. Teknokraattinen hallinto – Päätökset halutaan siirtää pois poliittisesta kamppailusta asiantuntijoille ja virkamiehille.
4. Markkinaliberalismi yhdistettynä vihreään siirtymään – Talouskasvu yhdistettynä ilmastopolitiikkaan, jossa painotetaan päästötavoitteita ja kestävää kehitystä.
Mikä on tämän trendin suurin uhka syntyvyyden romahtamisen valossa?
Suurin ongelma Stubbin edustaman politiikan näkökulmasta on se, että Euroopan väestörakenne on muuttumassa kestämättömäksi. Syntyvyys EU:ssa on romahtanut tasolle, jolla väestö ei enää uusiudu. Tämä aiheuttaa monia kriittisiä seurauksia:
1. Työikäisen väestön hupeneminen – Eurooppalaiset yhteiskunnat perustuvat korkeaan verotukseen ja hyvinvointivaltioon. Kun työikäinen väestö vähenee ja eläkeläisten määrä kasvaa, järjestelmä ajautuu taloudellisiin vaikeuksiin.
2. Siirtolaisuus nähdään ainoana ratkaisuna – Koska syntyvyys on laskussa, globalistinen eliitti (kuten Stubb) näkee maahanmuuton ainoana vaihtoehtona. Tämä johtaa siihen, että Euroopan väestörakenne muuttuu nopeasti, ja monissa maissa syntyy kulttuurisia ja sosiaalisia jännitteitä.
3. Kansallisvaltioiden merkityksen väheneminen – Stubbin kaltaiset poliitikot eivät panosta syntyvyyden nostamiseen tai perinteisten perhearvojen tukemiseen, vaan ratkaisevat väestökriisiä lisäämällä maahanmuuttoa. Tämä kiihdyttää kansallisvaltioiden roolin hiipumista ja edistää kulttuurillista muutosta, jossa perinteinen eurooppalainen identiteetti jää taka-alalle.
4. Taloudellinen epävakaus ja heikentyvä kilpailukyky – Eurooppa ei pysty kilpailemaan taloudellisesti, jos väestö vanhenee eikä uusia sukupolvia synny tarpeeksi. Tämä johtaa hitaaseen mutta vääjäämättömään länsimaisen vaikutusvallan hiipumiseen.
Johtopäätös: trendi, joka ajaa Euroopan kriisiin?
Stubbin edustama liberaali globalismi ei tarjoa ratkaisua syntyvyyden romahtamiseen, vaan nojaa pääasiassa maahanmuuton lisäämiseen ja työperäiseen siirtolaisuuteen. Tämä voi toimia lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä tähtäimellä se muuttaa Euroopan sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti tavoilla, joita ei välttämättä ole täysin ymmärretty.
Jos syntyvyyskriisiin ei puututa aktiivisesti, Eurooppa muuttuu hitaasti, mutta vääjäämättömästi mantereeksi, jonka perinteinen väestöpohja kutistuu ja jossa uudet väestöryhmät määrittävät yhteiskunnan suunnan. Tämä voi johtaa pysyvään epävakauteen ja siihen, että Eurooppa menettää vaikutusvaltansa maailmassa Aasian ja Afrikan noustessa väestöllisesti ja taloudellisesti vahvemmiksi.
Vaikea sanoa, edustaako Stubb tekoälyn analyysin mukaisia kehitystavoitteita. Stubb on osittain avaamaton lehti, koska hän on kasvanut entisen Yhdysvaltojen hallituksen poliittisiin linjauksiin. Nyt on realismin aika. Arvopohja meni Bidenin hallinnon mukana.
Tämä on keskeinen paradoksi: voiko rauha olla oikeudenmukainen, jos se saavutetaan pakottamalla osapuolta, joka ei pidä sitä oikeudenmukaisena?
Historiassa ”oikeudenmukainen rauha” on usein ollut voittajan määrittelemä, ja sen oikeudenmukaisuus riippuu siitä, kenen näkökulmasta asiaa tarkastellaan. Jos rauha saavutetaan pakottamalla, se voi kyllä lopettaa sodan, mutta sen kestävyys riippuu siitä, hyväksyvätkö kaikki osapuolet sen lopulta oikeudenmukaiseksi.
Venäjän tapauksessa pakottaminen voisi tarkoittaa taloudellisia, poliittisia tai sotilaallisia keinoja. Mutta jos Venäjä kokee rauhan omalta kannaltaan epäoikeudenmukaiseksi, se saattaa johtaa uusiin konflikteihin myöhemmin – aivan kuten ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Versailles’n rauha loi pohjan toiselle maailmansodalle.
Siksi pitkäaikainen rauha ei yleensä synny pelkästään pakottamalla, vaan tarvitaan myös kompromisseja ja mekanismeja, jotka estävät uuden eskaloitumisen. Kysymys kuuluukin: haluaako Eurooppa ja muu maailma ratkaisun, joka vain pysäyttää sodan hetkeksi, vai sellaisen, joka vähentää uuden sodan todennäköisyyttä pitkällä aikavälillä?
”Kysymys kuuluukin: haluaako Eurooppa ja muu maailma ratkaisun, joka vain pysäyttää sodan hetkeksi, vai sellaisen, joka vähentää uuden sodan todennäköisyyttä pitkällä aikavälillä?”
Muusta maailmasta en tiedä, mutta EU-Eurooppa ei näytä tajuavan tilanteen vakavuutta päättäessään jatkaa ukrainalaisten tuhoamista!
Ensimmäinen ajatus, mikä Stubbin esiintymisestä tulee mieleen, on vanha, joskus ”Vappuna” ilmestyneessä ”Äpy-nimisessä kulttuurijulkaisussa esiintynyt ajatutus, että poliitikoilla ovat suun ympärillä ne poimut, jotka muilla ovat aivojen kuorikerroksessa. – Siis kapasiteetin lisäämiseksi..
Ensinnäkin Ykkösaamun sisällön faktantarkastajien tehtäviin kuuluisi tarkistaa Stubbin väitteet Suomen sotimisista Venäjää vastaan alkaen 1300-luvulta. Tässä suhteessa myös Ylen toimittaja Vaaherkummun mitäänsanomattomuus asiassa edustaa juuri sitä mitä se edustaa, eli YLE-agendaa, mennyttä RKP:n ja Stubbin edustaman Ruotsin ideologian mukaista maailmankäsitystä Ruotsin imperialismin ajoilta nykyisiin olosuhteisiin sovellettuna.
Menemättä jääkauden jälkeiseen jään vetäytymiseen kalottialueilta, tietolähteet mm. internetissä kertovat Suomen varhaishistoriasta alkaen 1323.
Kirjalliset lähteet Suomesta alkavat vasta 1100–1200-luvuilla. Silloin Suomen alue liitettiin ristiretkillä osaksi Rooman Paavin valtapiiriä ja keskiaikaista hansakauppiaiden verkostoa.
Katolinen kirkko levisi Suomen alueelle Ruotsista ja ortodoksinen kirkko idästä Novgorodista, nykyisen Venäjän alueelta. Ruotsin ja Novgorodin taistelu alueen hallinnasta päättyi 1323 Pähkinäsaaren rauhaan. Rauhan myötä Suomeen vakiintui länteen katolinen uskonto ja itään ortodoksinen uskonto. Tämä uskontojen raja on edelleen olemassa, mutta uskonpuhdistus vaihtoi katolisen uskon luterilaiseksi uskoksi.
Ruotsin itäinen osa 1323–1809
1323 Pähkinäsaaren rauhan jälkeen suurin osa Suomen alueesta oli osa Ruotsia. Suomen historia on noin 500 vuotta Ruotsin historiaa. Suomen alue oli Ruotsin puskuri itään, ja rajat muuttuivat lukuisia kertoja eri sodissa.
Suomalaiset pitävät itseään länsieurooppalaisina, koska aika Ruotsin valtakunnan osana sitoi suomalaiset vahvasti läntiseen kulttuuriperintöön. Esimerkiksi suomalaisia sotilaita taisteli kolmekymmenvuotisessa sodassa Ruotsin joukoissa Keski-Euroopassa. Samaan aikaan yhteyksiä oli kuitenkin myös itäisiin kauppakeskuksiin ja ortodoksiseen kirkkoon. ”
Tässä valossa Suomi ei siis käynyt sotia Venäjää vastaan, vaan Ruotsi, joka ”paavillisella päätöksellä” oli saanut mandaatin silloiseen Suomeen kohdistuville agressioilleen.
Annettaneen anteeksi käyttämäni ilmaisu, mutta TP Alexander Stubb suoraan sanoen puhuu tässä suhteessa täyttä hevonpaskaa, ja syyllistyy historian vääristelyyn. Anteeksiantamatonta on se, että hän yrittää levittää samaa lantaa ympäri maailmaa, saatuaan mandaatin puhua Suomen nimissä globalistien äänitorvena, jossa ei Suomen kansalaisten hyvinvoinnilla ole mitään sijaa.
Kannattaa aina muistaa tässä yhteydessä se TP Stubbin Ruotsin vierailunsa aikana ilmaistu ajatus, että ”koskaan en ole tuntenut itseäni enemmän ruotsalaiseksi kuin nyt.”
Tarina jatkuu seuraavasti:
Venäjä valloitti Suomen alueen Ruotsilta 1808–1809. Suomesta tuli autonominen osa keisarillista Venäjää, ja suurin osa Ruotsin vallan aikaisista laeista jäi voimaan. Suomi muuttui Venäjän vallan aikana erityiseksi alueeksi, jota kehitettiin keisarin käskystä. Esimerkiksi Helsingin keskusta on rakennettu Venäjän vallan aikana.
Vuodesta 1899 alkaen Venäjä tiukensi otettaan Suomen suuriruhtinaskunnasta. Suomi ei osallistunut ensimmäiseen maailmansotaan, mutta nationalismi vaikutti myös Suomen alueella. Suomelle myönnettiin oma eduskunta 1906 ja ensimmäiset vaalit järjestettiin 1907. Suomi julistautui itsenäiseksi 6.12.1917, ja Venäjän lokakuun vallankumouksessa valtaan noussut bolsevikkihallitus tunnusti itsenäisyyden 31.12.1917.
—
Ruotsin kunkulta meni nk. Suomen sodan loppuvaiheessa nk. paskat housuun, ja hän lahjoitti rauhan aikaansaamiseksi silloisen Suomeksi katsotun territorionsa Venäjälle, joka sitten viisaasti takasi Suomelle itsehallinnon ts. autonomisen statuksen.
Suomen itsenäisyys saavutettiin tästä autonomisesta tilasta v. 1917 sillä, että jotkut, joilla aivan aidosti oli älliä päässä menivät Leniniltä hakemaan kuittauksen Suomen demokratiaa tukevaan itsenäisyysjulistukseen, samaan aikaan kun vallalla olivat myös ajatukset kuningaskunnnasta. Kuningaskin oli jo Saksasta ehdolla.
Menemättä nyt toistaiseksi vielä TP Stubbin kaikkiin ”YkkösAamussa” esittämiin muihin vakavallla naamalla esittämiin lausahduksiin, niin on vain todettava, että selittäminen presidentiaalisen statuksen voimalla ylipäätänsä on tärkeämpää, kuin se mitä faktoihin perustuen vakavalla naamalla YLE:n toimittajille selitetään.
Nyt on pakko kysyä, mikä tämän historian kehityksen valossa suvereniteetin aikaansaamiseksi on lopputulos, ja kenen tai keiden toimesta ?
”Annettaneen anteeksi käyttämäni ilmaisu, mutta TP Alexander Stubb suoraan sanoen puhuu tässä suhteessa täyttä hevonpaskaa, ja syyllistyy historian vääristelyyn. Anteeksiantamatonta on se, että hän yrittää levittää samaa lantaa ympäri maailmaa, saatuaan mandaatin puhua Suomen nimissä globalistien äänitorvena, jossa ei Suomen kansalaisten hyvinvoinnilla ole mitään sijaa.”
Saat anteeksi, koska sinulla oli rohkeutta julistaa kansalle, että ”Keisarilla ei ole vaatteita”..:)
Syvä kiitos anteeksiannosta. Tässä vaiheessa elämääni, -täytin juuri joitain päiviä sitten, Suomalaisen kulttuurin päivänä tasan 80 vuotta, jonka saavuttaminen oli kyllä monesti katkolla, vaikka me elämme tässä hyvinvointiyhteiskunnassa, kaiken onnelan keskuksessa.
Se onnela näyttää näkökulmastani katsoen olevan jossain muualla, kuin siellä, missä työ ja uhraukset sen onnelan saavuttamiseksi tehdään. Mitä pitäisi vielä sanoa?
Onnittelut! Olet näköjään ”perässä hiihtäjä”..:) Äitienpäivänä tulee 90 täyteen..
Vääntöä vaan kohti äitienpäivää . Tasakympit eivät ole hyviä lukuja. Tähtää vähintäinkin ysiykköseen. Sataykkönen täydellä käsitys ja ilmaisukyvyllä olisi toivottava tavoite nykyisen hölmölän kehyksissä.
En ole perässähiihtäjä. Ole uurtomies, käytä 10 vuoden etumatka. Kaikki faktat ovat tiedossa. Ne pitää takoa myös nuijien lanttuun kansakunnan hyvinvoinniksi. Ei tähän hätään nyt muuta🙂
”Suomen itsenäisyys saavutettiin tästä autonomisesta tilasta v. 1917 sillä, että jotkut, joilla aivan aidosti oli älliä päässä menivät Leniniltä hakemaan kuittauksen Suomen demokratiaa tukevaan itsenäisyysjulistukseen, samaan aikaan kun vallalla olivat myös ajatukset kuningaskunnnasta. Kuningaskin oli jo Saksasta ehdolla.”
Täydennyksenä tuohon mainitsen, että Suomen yksipuolinen senaatti (sosialidemokraatit eivät osallistuneet sen toimintaan) julisti Suomen yksipuolisesti itsenäiseksi 6.12.1917. Senaatti ilmeisesti odotti itsenäisyyden tunnustuksia tulvivan maailmalta, mutta niitä ei tullut. Ei edes rakas naapuri Ruotsi tunnustanut itsenäistä Suomea. Suomalaisten oli mentävä Pietariin anomaan itsenäisyyttä Venäjän päämieheltä Leniniltä, vaikka se heistä varmasti pahalta tuntuikin (vähän kuin jos Stubbi joutuisi anomaan jotain Putinilta ;-).
Sen jälkeen tunnustuksia Suomen suvereniteetistä alkoi tullakin maapallon eri puolilta. Itsenäisyyden taustalle nousi kuitenkin musta pilvi Saksasta. Se ei niinkään ollut kuninkaaksi aiottu saksalainen aatelinen, vaan pala paperia. Suomen senaatti oli nimittäin joutunut allekirjoittamaan sopimuksen Saksan keisarikunnan kanssa, jotta se sai saksalaiset sotajoukot maahan taistelemaan punaisia vastaan.
Tuosta paperista ei ole pahemmin meteliä pidetty näihin päiviin asti, sillä se olisi toteutuessaan tehnyt Suomesta Saksan vasallin. Onneksi Saksa hävisi maailmansodan ja sopimuspaperin pykälät jäivät toteutumatta. Kuningashanke kaatui myös.
Tässä on nyt kysyttävä sellaista asiaa, jonka kysymyksen eräs jo edesmennyt ystäväni joissain keskusteluissamme esitti asioita tutkittuaan, että ”Mikä oli sen orgaanin itsensä valtiollinen status, jolta haettiin Suomen itsenäisyysjulistuksen hyväksyntää”. Voisi ajatella, että kysymys ei ollut mistään anomuksesta itsenäisyyden hyväksymisessä, vaan tilanteen hyväksikäyttämisessä olosuhteissa, joissa molemmat tahot saivat kansainvälisesti hyväksytyn valtiollisen statuksensa. Siksi näitä hyväksyntää tuli muualtakin, kun NL oli sen ensin antanut, kun se samalla vahvisti oman statuksensa valtiollisena toimijana. En minä vaan tiedä, kun en ole asiaa tutkinut. Mutta kysyn, koska tällainen ajatus on esitetty, ja sen valossa voidaan ajatella, että ei kysymys ole ollut mistään hattu kourassa anomisesta, vaan
tilannetajusta, ja ällistä tilanteen hyväksikäyttämiseksi olosuhteissa, joissa molemmat siinä voittivat.
Mitä sitten tulee rinnastukseen Stubbin suhteen tämän päivän olosuhteissa, niin jos mies joka on sanonut että hän ei edes vastaisi puhelinsoittoihin, jotka tulisivat Putinin suunnasta, niin Suomen itsenäisyysjulistukseen vahvistusta hakieneey eivät olleet sen ajan globalistiporukan klovneja, johon ajatukseen TP Stubbin osalta nykyolosuhteissa on tekemistensä valossa päädyttävä.
Siis vahvistusta hakeneet, oli tarkoitus sanoa. Tässä suhteessa diplomaattisen kyvykkyyden suhteen on todettava TP Stubbin painivan vasta maakuntasarjassa, huolimatta tähänastisista toimistaan maailman turuilla. Tätä mieltä minä olen.
”( ”Mikä oli sen orgaanin itsensä valtiollinen status, jolta haettiin Suomen itsenäisyysjulistuksen hyväksyntää”)”
Olisiko ”vallankumoushallitus” sopiva nimi, koska, kuten esität, myös he tarvitsivat legaliteetin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lokakuun_vallankumous
31.12.1917 Lenin oli Neuvosto-Venäjän (eli Venäjän koska muutakaan Venäjää ei enää ollut) hallitsija. Neuvostoliitto syntyi paljon myöhemmin vasta 1922. Samalla Neuvosto-Venäjä lakkasi olemasta.
Historian professori Matti Klinge ruotii yleisiä harhakäsityksiä Venäjän ja Suomen sotahistoriasta päiväkirjassaan ”Rooma, Moskova, Sesenheim” (2005). Hän käsittelee Ulkopoliittisen instituutin silloisen tutkijan, Henrikki Heikan, Aamulehdessä julkaistua artikkelia. Siinä esitetään näitä virheellisiä näkemyksiä, joiden levittämistä Stubb näköjään jatkaa.
Klinge kirjoittaa, että Upin tutkija aloittaa artikkelinsa emävaleella sanoessaan: ”Suomi on käynyt Venäjän kanssa jo 14 sotaa, joissa kolmessatoista on saanut apua eurooppalaisilta liittolaisilta”.
Lainaan Klingeä:
”Suomi on erillisenä itsenäisenä toimijana käynyt sotia vain 1900-luvulla, 1918 ja 1939-1944. Kun Heikka seuraavassa lauseessa siirtyy puhumaan p u o l u s t u k s e s t a,
annetaan lukijalle se käsitys, että enin osa näistä – siis Ruotsin valtakunnan käymistä sodista – oli puolustuksellisia, vaikka suurin osa oli hyökkäyssotia. Ensin itärajan työntämistä itään jo varhain ja viimeistään 1240 alkaen Stolbovan rauhantekoon vuonna 1617, josta lähtien raja oli kaukana idässä Laatokan toisella puolella melkein vuosisadan.
Hattujen sota ja Kustaan sota 1700-luvulla olivat kiistatta hyökkäyssotia, ja sellainen oli myös jatkosota 1941-1944. Puolustuksellisiksi voidaan laskea lyhyet sodat 1500-luvun ja 1600-luvun keskivaiheilla, sitten, vaikka varauksin, Suuri Pohjan Sota 1700-1721 ja niin sanottu Suomen sota 1808-1809 sekä Talvisota 1939.
Suuri Pohjan Sota käytiin Venäjää, Tanskaa, Saksia ja Puolaa vastaan, ja sitä käytiin osin Ukrainassa: kysymys ei ollut ’Suomen’ ja Venäjän sodasta vaan paljon suuremmasta asiasta.
Suomen sota 1808 olisi vältetty, jos Ruotsi olisi luopunut liitosta Englannin kanssa ja liittynyt Venäjän ja Ranskan liittokuntaan.”
Heikan väitteeseen, että kolmessatoista näistä neljästätoista sodasta ”suomalaiset ovat taistelleet yhdessä länsimaisten joukkojen kanssa”, Klinge vastaa:
”Eikö Heikka tiedä edes sitä, että kaikissa 1700-luvun sodissa Ruotsi-(Suome)n liittolaisena oli ottomaaninen Turkki, Korkea Portti, ja että vuosina 1741 ja 1788 hyökkäykset pyrittiin koordinoimaan Turkin operaatioiden kanssa. Turkkia ei mitenkään voine pitää historiallisessa mielessä ’länsimaisena’.”
Kun Upin tutkija kirjoittaa länsimaiden tuesta Suomelle: ”Useimmiten tuki on tullut Ruotsista”, Klinge puuskahtaa kolmella huutomerkillä: ”Sodathan olivat Ruotsin valtakunnan sotia!!!” Ja huomauttaa, että Englanti Krimin sodassa hävitti Suomen rannikoita ja poltti kauppalaivaston ja julisti Suomelle sodan 1941. Klinge jatkaa: ”Ranska oli kyllä tukemassa hyökkäyssotaa 1741 ja sen jälkeistä Viaporin varustamista, mutta 1788-1790 ja 1808-1809 se oli Venäjän liittolainen!”
Klinge korostaa, että ennen vuotta 1809 Suomea ei poliittisena toimijana ollut edes olemassa ja senkin jälkeen vain rajallisesti, ja diplomaattisena toimijana Suomi oli olemassa vasta vuodesta 1918 alkaen.
Klinge lainaa analyysinsa päätteeksi Heikan artikkelin loppua: ”Rajan itäpuolella on taaperreltu bysanttilaisesta autoritarismista mongolien mielivallan ja tsaristisen harvainvallan kautta neuvostodiktatuuriin. Korruption, vallan väärinkäytön ja ihmisoikeusloukkauksien leimaama nyky-Venäjä on tämän kehityskulun viimeisin mutta ei välttämättä viimeinen kehityspiste.”
Klinge luonnehtii tätä huomautusta uskomattoman typeräksi, tietämättömäksi ja arvottomaksi ja muistuttaa, että että roomalaisen oikeuden perusteos ”Corpus iuris civilis” on toimitettu Bysantissa.
Klingen johtopäätös on, että nämä karkeat historiaväärennökset tehdään sitä varten, että Suomi voitaisiin ajaa Naton syliin. Tämä siis vuonna 2005.
Nämä tällaiset ovat mielestäni erityisen tervetulleita kommentteja. Hyvä jos joku osaisi, ehtisi ja viitsisi vääntää tämän tyyppisistä asioista ihan kunnon artikkelinkin. Varsinkin tuosta lopusta tuli mieleeni muutama vuosi sitten lukemani Juha Ahvion kirja Venäjän karhu heräsi. Muistikuvieni mukaan kirja on kannesta kanteen russofobista mielikuvituksellista panettelua. Ahvio sinänsä on viisas mies ja kirjoittanut hyviäkin kirjoja. Lisäksi hän lienee lieventynyt Venäjä-vihassaan, mutta ainakin tuo kirjoittamansa kirja on sitä itseään.
Luen parhaillaan Klingen päiväkirjoja uudelleen läpi, oli harvinaisen tarkkanäköinen ja selväjärkinen mies, ja laajasti lukenut.
On aika hämmentävää huomata, että jo kymmenen vuotta sitten Ulkopoliittisessa instituutissa saatettiin tuottaa näin epätieteellisiä tekstejä.
Joku jossain kirjoitti, että UPI perustettiin suunnitellun politiikan perustelemiseksi. Tulkitsen, että sen tarkoitus oli ja on kertoa EU:ta, Natoa ja Yhdysvaltoja tukevia tarinoita ja lietsoa Venäjä-vihaa. Vaikea sanoa, onko Suomessa ainakaan enää tahoja, jotka oikeasti luottavat noihin tarinoihin. Ehkä olen perusteellisen väärässä niin että kansanedustajat, yms:t luottavat juurikin kyseisiin tarinoihin, ainakin Suomen harjoittamasta politiikasta päätellen.
Organisaatioiden nimet johtavat joskus harhaan. Ulkopoliitisen instituutin nimeksi sopisi paljon paremmin Venäjän Vastainen Instituutti (VVI), sillä tuo nimihän kuvastaan kyseisen instituutin toimintaa parhaiten.
Tosiasioilla ei ole ollut mitään merkitystä, kun poliittisiin tavoitteisiin sopivaa kertomusta laaditaan. Heikki Patomäen kirjoittaa blogissaan, että Hs:n toimittajan mukaan ”väite Naton uhasta on Ukrainan sodan kantamyytti” ja Patomäki korjaa: ”Ukrainan sodan kantamyytti on manikealainen idea pahasta toisesta”. Se, että Hs edelleen kyseenalaistaa Ukrainan kaavaillun Nato-jäsenyyden merkityksen tapahtuneelle, osoittaa että tosiasiat ovat tuolle väelle yhdentekeviä.
Kun Ursula Von der Leyen nyt vaahtoaa, että ”Eurooppa kohtaa selvän ja välittömän vaaran, jollaista kukaan meistä ei ole aikuisikänään kokenut”, niin saattaa se tuollaisten johtajien hallitessa olla kuitenkin tottakin. Päättäjien ja lehdistön toiminta on ollut kolme vuotta ja ylikin sotaan yllyttävää ja Suomen ja suomalaisten turvallisuuden vaarantavaa, mikä on maanpetoksellista tai vastaavaa rikollista toimintaa. Rikoslain kohdassa ’Sotaan yllyttäminen’ esimerkiksi: ”julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi”.
”[Rikoslain kohdassa ’Sotaan yllyttäminen’ esimerkiksi: ”julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi”.]”
Kuka mahtanee istua syttäjän penkillä?
Näissä oloissa, mihin USA-Nato ja Ukrainan hallinto ovat asiat ajaneet, oikeudenmukainen rauha Ukrainaan tarkoittaa mm. sitä, että ne alueet, joiden ihmiset halusivat liittyä Venäjään (ja joita ihmisiä Ukrainan hallinto kaikesta päätellen vihaa), myös Venäjälle jäävät sekä sitä, ettei Ukrainan kautta Venäjään kohdistu vakavaa sotilaallista uhkaa.
Mitä kauemmin Ukrainan kriisi kestää, sitä huonommin Ukrainalle käy. Alun perinkään ei olisi pitänyt ryhtyä mihinkään lännen tukemaan vallankaappaukseen. Sen jälkeen oli virhe hyökätä Donbassiin. Minskin sopimus olisi silti ollut melkein kuin mitään ei olisi tapahtunut. Venäjän ehdotus joulukuussa 2021 ei olisi vahingoittanut Ukrainaa millään tavoin, päin vastoin. Istanbulin sopimus olisi tarkoittanut silloisen tilanteen hyväksymistä lisättynä sillä, ettei Ukraina liity Natoon.
Mutta kun mikään ei ole kelvannut, paljon ihmisiä on kuollut ja vammautunut ja Ukraina joutuu luovuttamaan Venäjälle entistä enemmän myös aluettaan. Saapa nähdä, mihin tämä vielä päättyy, jos Stubb eurooppalaisine kumppaneineen onnistuu jatkamaan sotaa. Ehkä Ukrainaa jaetaan entistä enemmän, myös muille kuin Venäjälle. Ukrainan kannalta ajatellen paremman ratkaisun avain voisi olla presidentin vaihtuminen.
Nyt jos koska olisi hyvä otollinen aika sulkea Starlink ja kysyä Zelenskyltä, miten tästä eteenpäin ajattelit jatkaa?
Joko palautuisi vierailun käytöstavat ja ahneus nieltäväksi.
Kuten totesin aikaisemmin, hulluus ei ole kadonnut minnekään EU:sta. Sotaa halutaan jatkaa katkeraan loppuun asti.
Jos Ukraina käyttäisi nyt järkeä, niin antaisi lähtöpassit Zelenskylle. Ilmeisesti Ukrainan johdossa on isompi poppoo, joka yhdessä päättää mitä tehdään ja mitä ei tehdä.
Yhtäkaikki, nyt on Zelenskyn kortit nähty ja todettu, että peli on ohi, game over.
Samaa voidaan sanoa myös Suomelle. Lähtöpassit Stubidolle ja Orpon porukka orvoksi. Sen jälkeen kriiittinen ns. älymieshallitus johtoon. Paavo Väyrynen voi toimi presidenttinä Stubidon virka-ajan loppuun saakka.
Ukrainan johdossa ei ole mitään muuta kuin Zelenskin puolue. Kannattaa katsoa netistä Ukrainan hallituksen kokonpano. Googlaa englanniksi!
Trumpilla tuskin on mitään sanottavaa Suomen presidentille mutta jos Vancella riittäisi sen verran aikaa, että ilmoittaisi missä sarjassa Suomi ottelee. Ykkösdivisioonassa kun on kolme maata. Ja sitten on nämä Ranskat sun muut jotka osasivat nätisti istua takkatulen ääressä. Eivät ole edes kakkossarjassa nekään mutta ymmärsivät edes, että Valkoisessa talossa käyttäydytään eikä sinne mennä aineita nauttineena. Washingtonissa sanottiin aikanaan Ruotsin isottelevasta Carl Bildtistä, että hän on keskikokoinen piski joka luulee olevansa isokin hurtta.
Suomi elää ikäänkuin Bidenin aikaa edelleen ja on yhtä tillintallin kuin entinen isäntänsä. Viime viikolla oli YouTubessa pitkä haastattelu jossa Valkoisen talon nuori ”staffer” eli virkailija avautui Bidenin hallinnon tilasta. Hän oli katsellut touhua aikansa ja v. 2022 hän alkoi vuotaa lehdistölle tietoja siitä, ettei Bidenin terveydentila sallinut normaalia johtamista. Ja kun isäntä ei kyennyt johtamaan niin nilkit hyppivät seinille ja tuloksena oli sekä kaaos että yltiöpäinen riskinotto. Mentiin todellakin kohti kolmatta maailmansotaa kuten Trump aivan oikein totesi Zelenskille.
Nyt Euroopan pitäisi kuulemma astua johtoon. Kuka luottaisi Eurooppaan joka pettämällä Minskin sopimukset ihan tarkoituksellisesti samalla avasi portit sotaan johtavalle tielle ? Täydellinen realismin puute sekä tahallinen konfliktinhaku koska kuviteltiin, että Venäjä on niin heikko, ettei siitä tarvitse välittää ja sitä voidaan nöyryyttää kuristamalla sen talous hengiltä.
Nyt Suomella ei ole ystäviä enää lännessäkään. Täyssuora Mustaa Pekkaa käsissä. Jos Trump ei kotimaan reformeissaan mene liiallisuuksiin on todennäköistä, että seuraavakin presidentti on republikaani ja jatkaa Trumpin jalanjäljissä. Diplomatiaa ja voimatasapainoa. Rannalle jääneet voivat jatkaa ruikuttamistaan.
Mielestäni Stubbin jutuissa ei ollut taas juuri mitään sisältöä. Pääsi kuitenkin kehaisemaan arvopohjaisen realisminsa odotettua suurempaa käyttökelpoisuutta, kun muuttunut USA on nyt otettava vissiin realiteettina. Stubb aikoo laittaa painetta niin Usalle kuin Venäjälle ja sitten asiat alkavat ilmeisesti hoitua. Suomella on sellainen armeija ettei tarvitse ketään pelätä eikä sotaa tarvitse pelätä. Siinä se, uskokoon ken voi.