
Presidentti Alexander Stubb aloittaa virallisen valtiovierailun Kiinassa maanantaina. Hän aikoo keskustella Kiinan johdon kanssa ”hyökkäyssodasta Ukrainassa”. Stubb on sanonut pitävänsä Kiinaa Venäjän Ukrainassa käymän sodan ”mahdollistajana”.
Tiistaina Stubb tapaa Kiinan presidentin Xi Jinpingin Pekingissä ja aikoo tasavallan presidentin kanslian tiedotteen mukaan keskustella Xin kanssa mm. Venäjän ”hyökkäyssodasta”. Esillä ovat myös kansainvälisen politiikan muut keskeiset kysymykset.
Heti presidentiksi tultuaan Stubb halusi matkustaa Kiinaan. Hän oli keskustellut mahdollisesta vierailustaan Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyn kanssa jo ennen virkaanastumistaan. Samanlaisia keskusteluja Stubb on käynyt myös presidentti Joe Bidenin hallinnon kanssa.
Vuoden 2024 helmikuussa Munchenin turvallisuuspoliittisessa konferenssissa Zelensky pyysi Stubbia olemaan yhteydessä useampiinkin globaalin etelän maihin, jotta ne saataisiin tukemaan toimia Venäjää vastaan.
Stubb ja Xi ovat tavanneet aikaisemmin
Stubb kertoi mielellään jo ennen valintaansa presidentiksi, että hän on käynyt keskusteluja Kiinan Xin kanssa jo aiemmin. Sen ansiosta hän tietää, miten presidentti Xi ajattelee, ja toivoo voivansa keskustelullaan saada Kiinan presidentin lopettamaan Ukrainan sodan.
Stubb on tavannut Xin vuonna 2009 Helsingissä, kun XI silloisena Kiinan varapresidenttinä vieraili Suomessa. Stubb oli silloin Suomen ulkoministeri. Jo aiemmin Pekingissä he kävivät Stubbin mukaan hyvän keskustelun kansainvälisistä suhteista.
”Pidän hänestä. Hän on hyväkäytöksinen”, Stubb sanoi Kiinan silloisesta varapresidentistä.
”Tunnen, että Xi haluaa oppia ymmärtämään. Olen aina pitänyt uteliaista ihmisistä”, Stubb kuvaili ja sanoi kysyneensä, miksi Kiina haluaa estää Internetin länsimaisten sovellusten käyttöä.
”Hän hymyilee ja kertoo minulle: Mister Stubb, tulet Nokian kotimaasta. Elämme kilpailun maailmassa. Miksi meidän pitäisi avata markkinamme amerikkalaisille tai suomalaisille tuotteille? Saattaisimme jopa hävitä”, Stubb kertoo vieraansa vastanneen.
”Venäjä käy Ukrainassa imperialistista siirtomaasotaa”
Stubb kertoi jo ennen Sveitsissä viime kesäkuussa järjestettyä ”rauhankonferenssia”, että ”hän aikoo nostaa Venäjän sodan luonteen esille” tapaamisissaan. Venäjä käy Stubbin mukaan Ukrainassa imperialistista siirtomaasotaa.
Sodan imperialistista ja kolonialistista luonnetta pitää Stubbin mielestä tuoda enemmän esiin keskusteluissa erityisesti globaalin etelän maiden kanssa, koska hänen mukaansa ne ”ratkaisevat uuden maailmanjärjestyksen ja sen, mihin suuntaan maailma lähtee etenemään”.
Ukraina kieltäytyi kutsumasta Venäjää ”rauhankonferenssiin”, jossa Stubb ja useimmat muut Nato-maiden johtajat antoivat tukensa Venäjään kohdistetuille uhkavaatimuksille. Intia kieltäytyi juuri samasta syystä hyväksymästä konferenssin päätöslauselmaa. Kiina ei osallistunut tapaamiseen lainkaan, koska sodan molempia osapuolia ei ollut kutsuttu paikalle.
Kiinan ja Brasilian rauhanehdotusta Stubb ei kuitenkaan tue, koska sen keskeinen tavoite on estää välittömin toimin sodan eskalaatio. Stubb puolestaan kannattaa välittömiä uusia sotilaallisia toimia, joilla parannetaan Ukrainan kykyä jatkaa sotaa Venäjää vastaan.
Siksi tulitauko ja neuvotteluiden aloittaminen sodan lopettamiseksi eivät Stubbin mielestä ole toistaiseksi ajankohtaisia kysymyksiä.
”Kiina voisi lopettaa Ukrainan sodan yhdellä puhelinsoitolla”
Sotilasliitto Naton Washingtonin huippukokouksen edellä Stubb antoi runsaasti julkisuutta saaneen haastattelun, jonka mukaan Kiinan presidentti voisi yhdellä puhelinsoitolla lopettaa Ukrainan sodan.
Yhdysvaltalaiselle uutistoimisto Bloombergille antamassaan haastattelussa presidentti Stubb sanoi sanatarkasti: ”Väitän, että Venäjä on Kiinasta nyt niin riippuvainen, että yksi puhelinsoitto presidentti Xi Jinpingiltä ratkaisisi tämän kriisin” (Bloomberg 2.7.2024).
Kun Yhdysvaltain entinen presidentti ja nykyinen republikaanisen puolueen presidenttiehdokas Donald Trump väittää pystyvänsä lopettamaan Ukrainan sodan 24 tunnissa, niin Stubb panee vielä paremmaksi. Sota Ukrainassa päättyy, kun Kiinan presidentti soittaa Putinille ja pyytää sodan lopettamista.
Haastattelussa Stubb myös syytti Kiinaa kovin sanoin Ukrainan sodan ”sallimisesta”.
”Jos Kiina on aidosti kiinnostunut kansallisvaltioiden välisistä harmonisista suhteista, ei se voi sallia Venäjän käyvän imperialistista, aggressiivista ja kolonialistista sotaa itsenäistä kansallisvaltiota vastaan”, Stubb sanoi.
Lausunnon voi lukea myös siten, ettei Kiina ole ”aidosti kiinnostunut kansallisvaltioiden välisistä harmonisista suhteista, koska se sallii Venäjän käyvän imperialistista, agressiivista ja kolonialistista sotaa itsenäistä kansallisvaltiota vastaan”.
Harvinaisessa lausunnossaan Kiinan ulkoministeriön edustaja Mao Ning vastasi heti Stubbin väittämiin.”Kiina ja Venäjä ovat itsenäisiä ja riippumattomia suurvaltoja. Me pysymme edelleen poikkeuksetta rauhan ja vuoropuhelun puolella ja ylläpidämme yhteyksiä kaikkiin osapuoliin, myös Venäjään”, Mao sanoi tiedotustilaisuudessa.
Mao muistutti lisäksi, ettei Kiinalla ollut osuutta Ukrainan sodan alkamiseen, eikä se osallistu koko sotaan. ”Me jatkamme rakentavaa rooliamme kriisin poliittisen ratkaisun edistämiseksi”, ulkoministeriön edustaja totesi.
Stubb kutsui Venäjää Kiinan ”vasallivaltioksi”
Stubb ei Kiinan moitteista piitannut. Presidentti antoi uuden haastattelun, tällä kertaa Wall Street Journal-lehdelle (WSJ 6.7.2024).
Stubb väitti jälleen kerran Kiinalla olevan Ukrainan sodan ratkaisun avaimet käsissään. Uusi lausunto oli nyt suunnattu suoraan Kiinaa vastaan. ”Kiina on tietenkin kuskin paikalla. Sanon asian suoraan: Venäjä on paljastunut Kiinan vasallivaltioksi”.
Stubb kehotti haastattelussa Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Ukrainan sodan lopettamiseksi.
Wall Street Journal totesi diplomaattisesti, etteivät kaikki eurooppalaiset päättäjät ja asiantuntijat jaa Stubbin näkemystä Kiinan roolista Ukrainassa. Asian olisi voinut sanoa suoremminkin; sekä diplomatian että osaamisen puute näkyivät Stubbin puheissa.
Kummallista on, ettei Suomen presidentti lainkaan näytä käsittävän sitä, että hän loukkasi vasallivaltio-puheillaan Venäjän ohella myös Kiinaa. Ennen kaikkea lausunto tietenkin osoittaa, ettei Stubb ymmärrä Kiinan ja Venäjän suhteiden luonnetta.
Nato: Kiina mahdollistaa Ukrainan sodan – Stubb samaa mieltä
Stubbin haastattelut pohjustivat sitä, että Suomen presidentti aikoi hyväksyä muutama päivä myöhemmin sotilasliitto Naton Washingtonin huippukokouksen heinäkuisen päätöslauselman, jossa Kiinaa arvosteltiin voimakkaasti.
Naton huippukokous väitti Kiinan olevan Venäjän Ukrainassa käymän sodan ”ratkaisevan tärkeä mahdollistaja”.
Kiinan ulkoministeriön edustaja Lin Jian kertoi Kiinan jättäneen asiasta vastalauseen Natolle.
”Vastustamme jyrkästi sitä, että Yhdysvallat levittää väärää tietoa Kiinan ns. tuesta Venäjän aseteollisuudelle. Todisteita väitteen tueksi ei ole. Valitamme ja torjumme Yhdysvaltojen taholta esitetyt väärät väitteet”, Lin Jian totesi.
”Jopa Yhdysvaltain sotilasjohtajat myöntävät, ettei Kiina ole antanut Venäjälle sotilaallista tukea Ukrainan kriisissä”.
Kiinan ulkoministeriön tiedottaja kertoi myös, että Ukrainassa tuhotuista Venäjän sotilaallisista komponenteista 95 prosenttia on tullut lännestä ja Venäjän valmistamissa aseissa 72 prosenttia läntisistä osista on peräisin yhdysvaltalaisyrityksiltä. ”Kuinka Yhdysvallat selittää tämän?”
Toistaiseksi selitystä ei ole saatu.
Kiinan ulkoministeriön edustaja sanoi haluavansa vielä kerran tehdä selväksi sen, ettei Kiina ole aiheuttanut Ukrainan kriisiä eikä ole sen osapuoli.
”Emme ole kuitenkaan vain olleet ja seuranneet kriisin laajentumista. Sen sijaan olemme työskennelleet aktiivisesti, jotta keskustelut rauhasta ja poliittisesta ratkaisusta olisivat mahdollisia”.
”Emme ole koskaan yrittäneet heittää bensiiniä liekkeihin, emme ole koskaan hyötyneet kriisistä ja emmekä ole antaneet aseita kriisin millekään osapuolelle. Kantamme tähän on selvä ja pysyvä. Kiinalaisyritykset käyvät tältä pohjalta normaalia kauppaa ja harjoittavat talousyhteistyötä muiden maiden yritysten, myös venäläisten yritysten kanssa Maailman kauppajärjestön WTO:n sääntöjen ja linjausten mukaisesti”.
Lin Jianin mukaan Yhdysvallat voisi hyvin pohtia kriisin juurisyitä ja tehdä jotakin rauhan puolesta eikä vain olla kriisin epäoikeudenmukainen tuomari. ”Yhdysvallat ei voi koskaan odottaa Kiinan maksavan Yhdysvaltain itse tekemistä virheistä eikä Kiina tule koskaan hyväksymään syyllisyyden siirtämistä, öykkäröintiä ja pakottamista”.
Stubb selitteli hyväksymäänsä Naton kannanottoa myöhemmin useaan otteeseen.
”Kyse on siitä, että Kiina käy kauppaa edelleen Venäjän kanssa”, Stubb sanoi myöhemmin ja totesi vielä varmemman vakuudeksi, että ”uskallan tässä vaiheessa sanoa sen, että Kiina mahdollistaa Venäjän sodankäynnin omalla toiminnallaan”.
Stubbia ei näyttänyt lainkaan vaivaavan sekään, että esimerkiksi EU:n ulkopolitiikasta vastaava komissaari Joseph Borrell totesi samoihin aikoihin, ettei mitään todisteita Kiinan asetoimituksista Venäjälle ole.
Ja todettakoon Stubbin olleen vielä vuosi sitten itsekin sitä mieltä, että ”mielestäni on ylitulkintaa, että Kiina olisi ollut Venäjän puolella” (Iltasanomat 10.9.2023).
Suomi sopi Yhdysvaltain kanssa Kiinan vastaisista toimista
Juuri ennen Stubbin virallista vierailua Kiinaan Yhdysvallat ja Suomi sopivat yhteisistä toimista ”Indopasifisella alueella”, johon kuuluvat Intian valtameren trooppiset osat, Tyynenmeren trooppisen osan länsi- ja keskiosa sekä niiden välissä olevat merialueet Indonesian ympäristössä.
Yhdysvallat julkisti tiedotteen maiden yhteistyöstä tiistaina 15.10.2024 maan ulkoministeriön sivustolla.
Suomessa asiasta on kertonut vain Naapuriseuran Sanomat.
Yhdysvaltain puolelta keskusteluja johti apulaisulkoministeri Kurt Campbell ja Suomen puolelta ulkoministeriön valtiosihteeri Jukka Salovaara. Yhdysvaltain puolelta keskusteluihin osallistui Campbellin ohella myös muita ulkoministeriön, kansallisen turvallisuusneuvoston ja puolustusministeriön edustajia.
Keskusteluissa käsiteltiin ”yhteisiä tavoitteita vapaan ja avoimen Indopasifisen merialueen vahvistamiseksi, kansainvälisen lain ja vapaan merenkulun turvaamiseksi Etelä-Kiinan merellä, rauhan ja vakauden säilyttämiseksi Taiwanin salmella ja merenkulkua ja turvallisuusyhteistyötä koskevan keskinäisen yhteistyön parantamista Indopasifisella merialueella”.
Yhdysvaltain varaulkoministeri ja Suomen valtiosihteeri ilmaisivat olevansa ”vakavasti huolissaan” sekä Kiinan Venäjän sotateollisuudelle antamasta tuesta että Venäjän ja Pohjois-Korean vahvistuvista sotilaallisista suhteista.
Molemmat osapuolet – sekä Yhdysvallat että Suomi – korostivat Nato-liittolaisten ja Naton Indopasifisen merialueen kumppaneiden kriittisen tärkeiden suhteiden kehittämistä, ”jotta olemassa oleviin turvallisuushaasteisiin voidaan vastata”. Molemmat osapuolet sitoutuivat lisäksi parantamaan talousyhteistyötä ja resilienssiä Indopasifisella alueella myös teknogisella kumppanuudella.
Vielä vuosi sitten Stubb oli toista mieltä
Vielä vuosi sitten Stubb totesi mm. Taiwaniin viitaten, ettei sen paremmin Kiinalla kuin Yhdysvalloillakaan ole ”varaa antaa tilanteen eskaloitua tai ajautua konfliktiin. Näissä tilanteissa kärsivällisyys ja de-eskalaatio ovat valttia”.
Nyt Suomi on sitoutunut noudattamaan Yhdysvaltain politiikkaa myös Indopasifisella alueella. Siitä, mihin yhteisiin toimiin Suomi on Indopasifisella alueella sitoutunut, ei toistaiseksi ole kerrottu.
Vuosi sitten Stubb myös totesi, että ”ainoa, mitä Kiina on pyytänyt vastineeksi, on yhden Kiinan politiikka, niin että ei puututa Taiwaniin ja Hong Kongiin”.
Vielä vuosi sitten Stubb oli sitä mieltä, ettei USA saa määritellä Euroopan Kiina-politiikkaa. Mutta ei enää.
Hän jopa vetosi silloin Ranskan presidenttiin Emmanuel Macroniin, joka oli todennut, ettemme kaikissa asioissa voi mennä Yhdysvaltain vanavedessä (Iltalehti 16.10.2023).
Stubbin mukaan Euroopan Kiina-suhde ei saa määräytyä Yhdysvaltojen kautta. Nyt näyttää kaikki olevan toisin, ainakin Suomen osalta.
Suomella on nyt presidentti, joka määrätietoisesti muuttaa koko Suomen ulko- ja turvallisuuspoltiikan ”arvopohjaisen realistisesti” Yhdysvaltain kulloistenkin toiveiden ja tavoitteiden mukaiseksi.
16 kommenttia julkaisuun “SYYTTÄÄKÖ STUBB YHÄ KIINAA UKRAINAN SODAN JATKUMISESTA?”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Voi ne Kiinassa hymyillä kokouksessa nähdessään tämän täydellisen narsistin esiintyvän. Kiinalaiseen luonteeseen kuuluu rauhallisuus ja toisen kunnioitus, ensimmäisellä tapaamiskerralla ei luottamusta vielä synny. Se syntyy vasta ajan kanssa.
Toivottavasti suomalaisilta avautuu silmät, tai ainakin toinen ennen seuraavia vaaleja.
Ei voi olla tuntematta suurta myötähäpeää. On se luojan kiitos, että en ole häntä äänestänyt. Aikoinaan tunsin yhden henkilön, joka oli narsisti. Ja ei voi olla tästä hevoshampaisesta koulukiusaajasta muuta mieltä olla. Tämä kaveri jonka tunsin osasi olla äärimmäisen arvostettu ja miellyttävä. Hän oli koko setutukunnan arvostetuimpia henkilöitä kansan silmissä.
Mutta siviilielämässä hän oli vaimonsa hakkaaja ja ylimielinen paskiainen. Rauha toki hänen sielulleen, kun hän nyt sattumoisin joi itsensä hautaan. Tämä meidän presidenttimme on täydellinen narsisti, joka saa meidän valtiomme ja kansamme ahdinkoon. Häntä toki pidetään naapurissamme täydellisenä pellenä, kuten tätä toistakin pelleä. Mutta se minkälaisen vahingon hän voi saada aikaan on kysymysmerkki.
Stubb on Iltasanomien mukaan antanut Kiinalle viisi tiukkaa viestiä. Kyllä Xi on nyt varmaan hiljaista poikaa…. Missä illuusiossa Suomen media oikein elää? Edessä on raju tömähdys kivikovalle sementtilattialle.
No, nyt on Mr. Bigteeth Kiinassa kehumassa USAn ulkopolitiikkaa ja myymässä Lappia kiinalaisille. Tosin sehän annettiin jo ilmaiseksi CIAlle. Mutta eiköhän sitä jotain löytyne, vaikkapa Abborreland.
Miksi Kiina ottaa pienen mitättömän valtion edustajiston vastaan?
Suomella ei ole mitään merkitystä Kiinan valtiolle,
ellei sitten Suomen ole tarkoitus luopua viimeisistä mineraalivarannoista?!
Tai ”myydä” vesivarannot, tai jokin satamista Kiinalle?!
Diplomatia kuuluu Kiinan ulkopolitiikkaan, toisin kuin monen ”läntisen” valtion…
Miksi Kiina ottaa vastaan?
1. Tämän tason valtiovierailua oli valmisteltu kuukausia, eli tavoite ja ohjelma oli tiedossa pitkään.
2. Venäjän tonttien takavarikointi tapahtui Stubbin vierailun aikana
3. Koska Suomi on tärkeä Venäjälle, niin se on tärkeä USA:lle ja Kiinalle
4. Ei ole julkista tietoa, miten Kiina suhtautuu Venäjän ja Pohjois-Korean väliseen sopimukseen, joten Suomen ”kosiskelulla” on selvä tarkoitus
5. Onko Stubb henkilökohtaisesti vienyt USA:n demokraatti puolueen viestiä Kiinan johtajalle ennen USA vaaleja?
”Vielä vuosi sitten Stubb oli toista mieltä”…
Sääntöihin pohjautuvassa maailmankuvassa on vain yksi sääntö: ”Minä olen aina oikeassa” joten on turha odottaa presidentiltä muuta kuin omaa narsismia ruokkivaa, loputonta, retorisesti sinetöityä takinkääntämistä
Kiitos tästä yhteenvedosta Presidenttimme suustaan päästämistä ”sammakoista”!
Toivonkin USA:n politiikan jäljittelyä siinä tapauksessa, jos Trump valitaan ja hän korjaa Yhdysvaltojen välit Venäjään. Sitä ennen tai samalla täytyisi varmaan tulla rauha Ukrainaan. Jos päättäjämme alkavat silloin toipua hypnoosistaan, niin he kukaties alkavat kuin alkavatkin taas rakentaa Venäjä-suhteita. Se olisikin kaikkien aikojen takinkääntö – myönteisessä mielessä – varsinkin jos ruvettaisiin samalla puhumaan totta Venäjästä ja Ukrainan kriisistä.
Voivat he olla hypnoosissakin, mutta psykoosia tarkoitin, sotapsykoosia.
Hyvä blogi taas tänään Pirkko Turpeinen-Saarella. Itsekin olen kaavaillut Suomen pelastukseksi Ukrainan konfliktin päättävää tai sen jälkeen solmittavaa isompaa rauhansopimusta, joka tähtäisi liennytykseen Ukrainaa laajemmalla alueella (Suomi mukaan lukien), jopa koko Euraasiassa. Venäjä olisi varmaan halukas tällaiseen, mutta olisiko Yhdysvallat? Trump ei ole mikään hyvis, mutta tässä asiassa hän saattaisi olla se ratkaiseva pelintekijä.
Voi olla toiveajattelua, sillä tuohan tarkoittaisi täyskäännöstä USA-Naton vuosia tai vuosikymmeniä harjoittamaan Venäjä-vastaiseen politiikkaan, jonka ajamiseen se oli valmis uhraamaan satoja tuhansia ukrainalaisia. Vaikka Trump yrittäisi kääntää kurssia, niin riittäisivätkö hänen lihaksensa siihen? Mutta jotain tällaista ulkoa päin tulevaa suurta ratkaisua Suomi tarvitsisi, koska omat johtajamme ovat kaikesta päätellen syvässä russofobiassaan kykenemättömiä perumaan tehtyjä virheitä.
Eliitillä on amerikassa kolme-neljä salaseuraa (mm skull&bones) jossa miekkoset&naikkoset ovat paukutelleet henkseleitä jo vuosikymmeniä hekumoidessaan KOKO MAAPALLON RYÖSTÄMISESTÄ. Siitä ”kulttuurista” ei ihan hetkessä irtauduta. Sieltä täältä löytyy vielä pölvästejä jotka ovat valmiita panemaan henkensä alttiiksi ”läntisten arvojen” (=juhlapuheissa luetellun hölynpölyn) vuoksi. Niin kauan kun niitä pölvästejä löytyy, länsi jatkaa sotaa.
Ai niin stupido. Sitä kun on tyyppejä jotka ihailevat suunnattomasti itseään (narsismi) ja pitävät niitä sössötyksiä joita siitä nenän alta valuu, suurina viisauksina (besser wisser). Sille emme voi mitään että sellaisia on mutta niitä ei saa koskaan päästää päättäviin asemiin.
Menee aivot solmuun kun yrittää ymmärtää presidentin aivoituksia. Vast ikään Stubb luennoi Norjassa mm. näin: ”… voisimme alkaa etsiä päivämäärää, kun maailma alkoi muuttua moninapaiseksi. Luultavasti aloitus oli jossain 9/11 – tietämillä, jolloin länsi hylkäsi perusarvonsa, jolloin aloimme taistella terrorismia vastaan enemmän kuin vapauden puolesta, jolloin aloimme viedä demokratiaa väkisin emmekä esimerkillä, jolloin hylkäsimme kansainväliset säännöt, instituutiot ja määräykset etujen ja turvallisuuden suojelemisen nimissä” ( käännös Matti Vesa Volasen blogista). Niin että jotain ajatusta siellä on, mutta punainen lanka puuttuu tai siitä ei piitata. Todennäköisesti kysymys on siitä, että puhutaan aina mitä tilanne vaatii, kuten Valtonen nyt on puhunut saksalaislehdelle. Toinen asia on sitten mennä neuvomaan kiinalaisia. Toivottavasti presidenttiä ohjeistetaan kuinka käyttäytyä siellä. Jenkeilläkin on ollut vaikeuksia menestyä Kiinassa, kun asenne on ollut vähän liikaakin kohdillaan.
Stubb on täysi stubido. Laulaa villin lännen countria, joka ei johda mihinkään. Uskomattoman itserakas stubido.
Amerikan hevonhammas tarvitsee 1000 miljoonaa dollaria vaalirahaa. Meillä vastaavalle riitti muutama miljoona euroa. Että sellaisia demokratian irvikuvia!!