Itä-Saksa äänesti ”väärin” – Berliinin hallituksen puolueet nuijittiin maan rakoon
Itä-Saksan vaalit osoittavat Saksan luisuneen parlamentaariseen kriisiin.
Itä-Saksan vaalit osoittavat Saksan luisuneen parlamentaariseen kriisiin.
Vaalitulos tulee nakertamaan maata liittokansleri Scholzin NATO-johtoisen idänpolitiikan alta. On todennäköistä, että vaalitulos aiheuttaa otsien rypistymistä myös Brysselissä.
CDU:n ja CSU:n johtajat ovat reagoineet iloisesti vaalimenestykseensä Hessenissä ja Baijerissa. AfD toinen vaalien voittaja.
Saksalaisen AfD-puolueen puheenjohtaja Tino Chrupalla on puoluetoimiston mukaan päässyt sairaalasta. 48-vuotias Chrupalla joutui sairaalaan keskiviikkona
Nykyisen puheenjohtajakaksikon Chrupalla ja Weidel aikana populistiseksi ja äärioikeistolaiseksi puolueeksi luonnehditun AfD:n kannatus on lähtenyt nopeaan nousuun.
Wagenknechtin mahdollinen uusi puolue voisi houkutella äänestäjiä sekä vasemmalta että oikealta, sillä hän vetoaa erityisesti työväenluokkaan ja globalisaation häviäjiin.
Saksan Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD on noussut toiseksi suurimmaksi puolueeksi 23 % osuudella ohitse liittokansleri Olaf Scholzin johtaman sosialidemokraattisen puolueen.
Saksan AfD eli Vaihtoehto Saksalle esittää liittopäiville oman ”rauhanaloitteensa” ja ”rauhankonsertin” järjestämistä. Puolue perää diplomaattisia