Trumpin budjetti suosii miljonäärejä
Varsin tunnettu tosiasia on, että USA:ssa sosiaaliturva on repaleista esimerkiksi Suomeen verrattuna ja että osittain siihenkin liittyen tuloerot USA:ssa ovat suuret.
Varsin tunnettu tosiasia on, että USA:ssa sosiaaliturva on repaleista esimerkiksi Suomeen verrattuna ja että osittain siihenkin liittyen tuloerot USA:ssa ovat suuret.
Monia sosiaaliturvan heikennyksiä on perusteltu työnteon kannustamisella. Niin sanotut suojaosat, joiden ansiosta työtulot eivät koko painollaan pienennä sosiaaliturvaa, on kuitenkin nyt poistettu sekä yleisestä asumistuesta että työttömyysturvasta.