Trump ja talousnumerot
Toimittaja Pertti Honkanen kirjoittaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin esittämistä talouspolitiikkaan liittyvistä väitteistä ja niiden uskottavuudesta.
Toimittaja Pertti Honkanen kirjoittaa Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin esittämistä talouspolitiikkaan liittyvistä väitteistä ja niiden uskottavuudesta.
Tuoreessa blogissaan Paavo Väyrynen sanoo Suomen olevan kuilun partaalla. Hän perustelee kantaansa monisanaisesti käyden läpi
Vaikka lännen ja näiden asiantuntijoiden aiemmin povaama romahdusta ei sanktioiden myötä tullutkaan, suomalaisesta mediasta osa
BRICS-maissa näkymät nähdään Kazanin huippukokouksen tuloksena aamunkoittona, G7-maissa ja niiden liittolaismaissa päinvastoin lähestyvän yön pimeytenä.
Kolumnisti Ana Swanson arvioi The New York Timesissa, että Venäjän talous on selviytynyt siihen kohdistetuista pakotteista tähän saakka