Yhdysvaltain voiton näkymät hämärtyvät
Valtiotieteen tohtori Pekka Visuri muistuttaa Geopoliittisen seuran sivustolla julkaisemassaan kirjoituksessaan, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump
Valtiotieteen tohtori Pekka Visuri muistuttaa Geopoliittisen seuran sivustolla julkaisemassaan kirjoituksessaan, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump
Donald Trumpin entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja, kenraali Michael Flynn, sanoo että Iranin sodan avulla ”Yhdysvallat pyrkii globaaliin herruuteen” ja ”heikentämään Kiinaa”.
Suomi on umpikujassa, ja me suomalaiset. Demokraattisesti valitut johtajamme ovat osoittautuneet – anteeksi kulunut sanonta – hyväuskoisiksi hölmöiksi, mutta myös pelureiksi ja luikureiksi.
Itämeri on nyt lännen ja Venäjän välisen jännityksen yksi keskeinen kenttä, ja toimenpiteet ovat ajautumassa vakavaan eskalaatioon.
Aatonaaton aamuna heräsin varhain. Merkitsin muistiin ajatuksia siinä järjestyksessä, kun ne pulpahtivat pintaan. Tiedän, etteivät
Mitä tekevät eliitit, jos maailmansota syttyy taas kerran poliitikkojen toimien seurauksena?
Miten rauhaa rakastanut Suomi lähti sotaisuuden tielle ja ketkä johtivat verhojen takana tätä pitkää projektia?
Presidentti Alexander Stubb tekee virallisen valtiovierailun Kiinaan lokakuun lopulla.
Wikileaks oli paljastanut CIA:n soluttaneen Ranskassa poliittisia puolueita, vakoilleen Ranskan ja Saksan johtajia, Euroopan keskuspankkia ja eri Euroopan maiden talousministeriöitä.