Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump

Trump aloitti toisen kautensa – Amerikka suureksi jälleen

Trumpin voimapolitiikka tekee Euroopan taloudesta raunion ilman maanosan johtovaltioiden totaalista uudelleen orientoitumista ja ajattelua.

Kari Arvola

Yhdysvaltojen uusi presidentti Donald Trump aloitti tehtävänsä vannomalla virkavalan eilen illalla Suomen aikaa. Presidentti sai perinnökseen kahtia jakautuneen kansakunnan ja suursotaa oirehtivan geopoliittisen näyttämön.

Hänen virkaanastujaispuheensa sisälsi runsaasti jo vaalikampanjassa toistettuja teemoja.

Sellaisia olivat esimerkiksi paperittomien maassa olevien rikollisten ja heidän jengiensä tuhoaminen ja häätäminen erityisen hätätilan turvin, energian hinnan alentaminen energiahätätilan julistamisen avulla  ja tuntuvien tuontitullien määrääminen maan talouden vauhdittamiseksi.

Ennalta odotettu ilmastopolitiikan täystyrmäys tuli selkeässä ilmoituksessa, jossa vihreä siirtymä, eurooppalaisten Green Deal, kumottiin. Nyt Yhdysvalloissa porataan taas öljyä ja tehdään autoja.

Lööppien aiheita

Tuoreempia lööppien aineksia olivat esimerkiksi Trumpin toteamus, jonka mukaan sukupuolia on perinteisesti vain kaksi. Kielipolitiikkaa harrastetaan nimittämällä Meksikon lahti Amerikan lahdeksi.

Viittaus korkeaan tieteellisteknologiseen osaamiseen tuli ilmoituksella astronauttien lähettämisestä Marsiin. Aluepolitiikkaan liittyi ilmoitus Panaman kanavan ottamisesta Yhdysvaltojen hallintaan. Kampanjassa toistettu vaatimus sananvapaudesta tuli selkeänä liittyen ilmisevänä Trumpin tukijoiksi nousseiden nuorten mediamogulien tarpeisiin.

Varovainen ulkopolitiikka

Hartaasti maailmalla odotettu ulkopoliittinen sanoma jäi varovaiseksi. Puheensa alussa Trump tosin antoi hienovaraisesti ymmärtää, että hänen roolinsa uunituoreessa Lähi-Idän aselevossa oli olemassa. Sen sijaan Ukrainan sota ja ennalta monipuolisesti julkisuudessa spekuloitu suhde Kiinaan jäi vain viitteeksi kiinalaisten roolissa Panaman kanavan käytössä.

Mutta maan puolustus ei ollut unohtunut. Trump mainitsi erikseen armeijan vahvistamisen työlistaltaan.

Puheesta ei löydy viitteitä Trumpin ulko- ja turvallisuuspolitiikan tulevista painopisteista. Syynä voi olla yksinkertaisesti se, ettei sellaisia ole.

Trumpin poliittinen ajattelu

Trumpin poliittinen ajattelu iskulauseineen Amerikan suuruuden palauttamisesta perustuu atavistiseen voiman mieltämiseen kaiken toiminnan perustana. Voima voi olla aseellista, mutta se voi olla myös suurten ja voimakkaiden henkilöiden voimaa suurmiesteorian pitkässä perinteessä. Varallisuus kuuluu erikseen mainitsematta arsenaaliin.

Bisnesmies Trumpin talousajatellussa korostuu tieto USA:n, maailman suurimpien ja monipuolisimpien sisämarkkinoiden, painoarvosta ja merkityksestä.

Molemmille edellä otaksutuille periaatteille löytyy perusteita. Yhdysvaltojen vuosien kuluessa rakentama sotilastukikohtien, ja virallisten, kuten myös epävirallisten ja salaisten organisaatioiden verkko on osoittanut, että valtion johto kykenee tavalla tai toisella sekaantumaan ja vaikuttamaan poliittiseen elämään lähes jokaisessa maailman maassa.

Jos avoin toiminta ei onnistu, toimitaan salassa, ja viimein tartutaan aseisiin. Sellaisia tapauksia on Neuvosto-imperiumin hajoamisen jälkeisessä historiassa useita.

Jättimäiset sisämarkkinat

Yhdysvaltojen sisämarkkinat ovat suuret ja dynaamiset. Vaikka Yhdysvaltojen rooli maailmankaupassa on keskeinen, viennin osuus oman maan bruttokansantuotteesta on sittenkin vain 11 prosenttia. Trumpin ajatus energian hinnan alentamisesta tarkoittaa selkeää boostia kotimaan kysynnälle ja teollisuudelle. Maa kykenee olemaan jälleen suuri ja mahtava ilman sekaantumista kaiken maailman asioihin. Ilmasto veroineen ja byrokratioineen ei ole agendalla.

Eroopassa keskeinen huomio on kiinnitettu Trumpin mahdollisiin toimiin Ukrainan sodan suhteen. Puheesta ei siihen saatu viitteitä. Yleisluonteinen lausuma, jossa Trump kertoo olevansa rauhan presidentti korostui hänen aforistisessa lausunnossaan, joka mukaan paras armeija on sellainen, jota ei koskaan tarvita.

Siitä ei tietenkään seuraa, etteikö Trump kantaisi huolta maan puolustus- ja avaruusteknologiankin tuotteiden markkinoista. Jos hän tiimeineen päätyy neuvottelemaan Ukrainan sodalle aselevon tai pidemmälle menevän rauhansuunnitelman, hänellä on hihassaan Kiinan muodostama hypoteettinen uhka, joka edellyttää asevoimien uudelleen ryhmittelyä ja uusia strategioita. Siitä aseteollisuus on kiitollinen. Vastaavanlainen aseteollisuuden ja Israelin kannalta myönteinen vaihtoehto Lähi-Idän väliaikaiselle rauhanratkaisulle on Iran. Se on sopiva kohde asetoimitusten ja varustelun jatkamiseksi Lähi-Idässä Gazan mahdollisen rauhoittumisen jälkeenkin.

Aikaisempaan viitaten maan puolustus- ja avaruusteknologian roolia koko USA:n kansantaloudessa ei pidä kuitenkaan liioitella. Suuruudestaan huolimatta sen prosentuaalinen osuus on bruttokansantuotteesta vain 1,6 prosenttia  (v.2023). Se tarkoittaa noin kahden prosentin osuutta liittovaltion verotuloista.

Tulevat haasteet

Pöytä puhtaaksi. Tukijoiden tuomiot nurin.

Trumpin presidenttikaudelle on kertynyt monenlaisia haasteita. Niitä ei paraatipuhein  voida ohittaa. Kysymys on Trumpin lähipiirin osaamisesta halinnoida ja muuttaa sisänsä selkeät ohjelmalliset viestit käytännön poliittisiksi teoiksi. Eurooppa-politiikalla on Trumpin politiikassa oma roolinsa, mutta se ei ole Suomessakin hoettua sopimuksiin perustuvaa sääntöliturgiaa.

Jos lähiajan tulevaisuutta Trumpin kaudella ennustaa pitäisi, luvatut tullit tulevat.

Toiseksi USA:n liittolaispolitiikka Kiinan suunnalla syvenee (Japani, Etelä-Korea, Filippiinit ja Australia).

Neuvottelut Kremlin ja Putinin kanssa käynnistyvät. Trump haluaa sodan loppuvan.

Trump siirtää vastuuta Euroopan NATO-maiden puolustuksesta yhä enemmän niille itselleen. Diplomatiasta ei edelleenkään puhuta. Se käsite ei kuulu Trumpin poliittiseen arsenaaliin.

Diplomatia on Euroopan keksittävä itse uudelleen. Trumpin voimapolitiikka tekee Euroopan taloudesta raunion ilman maanosan johtovaltioiden totaalista uudelleen orientoitumista ja ajattelua.

Voisi lausua runollisesti, että Euroopasta pitäisi tehdä uudelleen se, mitä sen joskus alkutaipaleellaan kerrotaan olleen: Suuri rauhan projekti.


 

20 kommenttia julkaisuun “Trump aloitti toisen kautensa – Amerikka suureksi jälleen

  1. Tuolta pohjalta mitä Trump on tänään kirjoittanut truth social sivulla on turha järjestellä mitään tapaamisia, uhkailemalla sota jatkuu ja eskaloituu, valitettavasti tässä näyttää nyt näin käyvän.

  2. Amerikkalaiset ovat saaneet tarpeekseen Ukrainan sokeasta tukemisesta ja aseistamisesta. Toivottavasti Trump pitää lupauksena ja saa aikaan sopimuksen koskien Ukrainaa. Tosin hän jo sanoi, että Zelensky on valmis sopimukseen mutta Putin ei ole ja tämän vuoksi Putin on tuhoamassa Venäjää. Varmasti jotain yritetään sorvata, mutta Putin on ihan eri sarjassa kuin lännen lökäpöksypoliitikot, tämän varmaan Trump tietää.

    1. Valmis ja valmis. Tuo kaikki on tyhjänpäiväistä höpinää kunnes kerrotaan, mihin oikeastaan ollaan valmiita. Venäjä on kertonut sen erityisoperaationsa alusta alkaen ja oikeastaan jo sitä ennen, kun mm. pyrki lännen kanssa sopimukseen turvallisuusasioista. Sitten vuoden 2022 alkupuolen tilanne Ukrainassa on kehittynyt, mikä tietysti vaikuttaa siihen, mihin Venäjä on nyt valmis. Pääosin tilanne on kuitenkin sama.

  3. Kongressin ”The Budget and Economic Outlook: 2025 to 2035” mukaan USA:n sotilaskulut olivat vuonna 2024 3 % bruttokansantuotteesta. (Vuosina 1975-2024 keskimäärin 4,2%) Rahana se vuonna 2024 oli virallisesti 855 miljardia dollaria, mutta kun päälle lasketaan veteraanien kulut tekee se yhteensä yli 1000 miljardia dollaria. Tämän päälle vielä apu Ukrainalle, joka oli keskimäärin 20 miljardia/vuosi. (Ehkä ei jatku tänä vuonna). Edellä mainittujen päälle tulee laskea myös tiedustelupalvelujen kulut sekä osa kehitysavusta, joka sekin usein on sotilaallista. Liittovaltion verotulot taas olivat 4,918 miljardia. Menot yhteensä olivat 6,826 miljardia. Vaje katettiin velkarahalla. Eli maan sotilasmenot olivat runsaasti yli 20 % liittovaltion verotuloista. USA:n veronmaksajien kannalta hukkaan heitettyä rahaa kun taas miljoonille ihmisille ympäri maailmaa se tuotti helvetin.

    1. Sotimalla tavalla millä hyvänsä joko proxyna tai itse ei Amerikkaa tehdä suureksi ja kukoistavaksi tämä on päivänselvä asia sen Trump on varmaankin ottanut huomioon .Oikea liikemies ei koskaan polta siltojaan takanaan varsinkaan niihin joitten kanssa on mahdollista tehdä bisnestä, tätä voi päätellä lämminhenkisestä keskustelusta Xi:n kanssa, otaksun samaa tapahtuvan myös Venäjän kanssa onhan yhteyksiä jo pidettykin.Ukraina on rasite ja pohjaton kuluerä, eli mitään tuottoja sieltä ei Trumpille ole odotettavissa.Tietysti kaikki on pelkkää spekulaatiota kunnes nähdään mustaa valkoisella, olkoon asiantuntijana sitten vaikkapa oraakkeli.

  4. Talonpoikaisjärjen voi jalostaa viisaudeksi jos siihen on malttia mutta onko Trumpilla sitä kun pitää koko ajan esittää mahtavaa ? Pelkään, että protektionismi on se vipu joka potkaisee omille kintuille ja voi aiheuttaa primitiivireaktion. Kiinan kehityksen momenttumia ei oikein tajuta. Se perustuu vankkaan tekniseen koulutusjärjestelmään jonka kehittäminen kestää vuosikymmeniä. Tyhjästä on paha nyhjästä. Lisäksi Kiinassa tuotannon eri sektorit ovat kehittäneet klustereita, ne sijaitsevat samalla alueella ja tukevat toinen toisiaan. Sellaistenkin kehittäminen kestää vuosikymmeniä. Kun Etelä-Korean autoteollisuudella kesti vuosikymmeniä kehittyäkseen kilpailukykyiseksi Kiina on puolittanut tämän ajan ja kiitää sähköautojen osalta jo ohituskaistalla Euroopan saavuttamattomissa. Tätä se ylimielisyys teettää, Saksa on tehnyt strategisia virheitä liian pitkään.

    Mutta aluksi on lupa iloita ainakin pienemmistä avauksista. Trump on vähentämässä sensuuria eikä tämä ole aprillipila. Sensuuria lienee jatkossakin mutta selvästi vähemmän. Ero WHO:sta on oikea askel, siitä oli kehittynyt oligarkkien käsikassara joka hamusi itselleen ylikansallista valtaa. Ja sukupuolia on edelleenkin vain kaksi, tämä ei ole vain Trumpin oivallus vaan esim. evoluutiobiologi Richard Dawkins on painokkaasti todennut saman. Subjektiivisia kokemuksia voi olla, mutta ne eivät muuta perusasiaa. Kunhan Robert Kennedy pääsee töihin voi kansanterveys Yhdysvalloissa ottaa harppauksen eteenpäin.

    Eurooppaa Trump ei rakasta eikä hän salaa asennettaan. Tästä Eurooppa voi halutessaan lopultakin ottaa kimmokkeen ja ryhtyä itsenäiseksi. Se tarkoittasi Yhdysvaltojen sotilastukikohtien sulkemista ja taloudellisesti oman suuntauksen käynnistämisen. Tällä hetkellä utopistiselta kuullostava muutos.

  5. Maailma muuttuu. Ja on jo muuttunut. Nyt mietitään eri maissa pää märkänä, miten tästä eteenpäin.
    Euroopassa asia n:o 1 on Ukraina. Zelensky tietää, että peli on pelattu. Mutta mihin lähtisi karkuun, ehkä Suomesta löytyisi joku kartano tai kesämökki, johon voisi piiloutua. Rahaa on tämä sionisti saanut kavallettua riittävästi.
    2. Seuraava asia on saada Saksa jaloilleen. Ensin on saatava Scholz pois sähläämästä ja sitten Alice Weidel johtamaan Saksaa uuteen nousuun. Autoteollisuus ja muu teollisuus nostaa Saksan jaloilleen.
    3-10. Suomen tilanne on surkea. Johto veikkasi väärän voittajan. Nyt on edessä takinkääntö. Ja nöyrtyminen. Ensiksi voisi avata nuo rajat Venäjälle ja sitten lähettää tekstarin Kremlin talkkarille, että kun näkee Putinin, niin sanoo, että Stubbi pyytää anteeksi käytöstään ja toivoo tapaamista Putinin kanssa. Ja mainitsee ohimennen, että kyllä se venäläinen ruisleipä ja suolakurkku on tosi mahtavan makuista.
    Nyt sitten vain odottamaan ja katsomaan, mitä tuleman pitää.

    1. Hyviä toiveita tai arvioita. Kerrankin oikein ison palttoon kääntäminen Suomen poliittisessa kentässä olisi enemmän kuin toivottavaa. Jotenkin en vain usko näistä olevan siihen. Russofobiansa on liian voimakasta ja Venäjän tosiasioihin perustumattomassa demonisoimisessa on menty liian pitkälle. Jotain muutosta on kuitenkin odotettavissa varsinkin jos Ukrainaan laskeutuu rauha, mutta saapa tosiaan nähdä miten kellokkaamme kiemurtelevat, jos Putin ja Trump jonain päivänä kättelevät saavutetun sovinnon merkiksi.

      1. Niin no, onhan se ilmeistä. Riippumatta tosiasioista Suomen päättäjät selittäisivät ratkaisut Ukrainassa vähintään Ukrainan torjuntavoitoksi. Tai jos se kuulostaisi liian falskilta, jää aina mahdollisuus selitellä kuinka kamalasti olisi käynyt ilman päättäväisiä toimia Venäjän imperialististen tavoitteiden torjumiseksi. Jotain tällaista saamme sitten luettavaksemme ja kuultavaksemme.

  6. Miksi USA kokisi tai kokee Kiinan uhkana tai koki/kokee myös Venäjän uhkana? En usko, että kyse olisi sotilaallisesta uhkasta (paitsi tietty USA:n voimapolitiikan esteenä), vaan luonnonvaroista, taloudesta ja globaalin johtoaseman menettämisen pelosta.

    Oliko se tosiaan 25 vuotta sitten, kun USA-Nato otti tavoitteekseen mm. Ukrainan Nato-jäsenyyden ja Venäjän merenkulun estämisen Itämerellä? Sotiminen ei ole myöskään USA-Naton tavoite, mutta keinovalikoimaan se kuuluu vaikkakin mieluiten sijaissotia sytyttämällä kuten on nähty. Ehkä USA Trumpin johdolla tosiaan välttää sotimista ja keskittyy muihin keinoihin valta-asemansa puolustamisessa.

    Jollain tasolla Trump varmaan lähentyy Venäjään ja Kiinaan päin, mistä osoituksena Kiinan presidentin kutsuminen virkaanastujaisiin. Jos Trump yrittää lyödä kiilaa Venäjän ja Kiinan suhteille, niin toivottavasti nämä tajuavat juonen eivätkä anna mahdollisten USA-suhteidensa vaikuttaa keskinäisiin suhteisiinsa. Pahimmassa tapauksessa Trump lähtee kuitenkin uhkailun, kiristämisen ja painostamisen tielle. Trumpin negatiivinen suhtautuminen BRICSiin ei lupaa hyvää.

    USA tai USA-Nato (CIA, jne.) harrastaa tosiaan jos jonkinlaisia salaisia operaatioita. Kilteimmästä päästä lienevät Suomeen perustetut Mediapooli, Naton hybridikeskus ja UPI:n haltuunotto sekä todennäköiset muut hankkeet, joista emme tiedä. Emme varmaan saa tätäkään suoranaisesti tietää, mutta miten nämä mahtavat suhtautua Trumpiin ja miten Trump näihin. Vaikka Trump haluaisi, niin ulottuuko hänen valtansa edes salaisten ja arvattavasti usein erittäin laittomien ja epäoikeudenmukaisten operaatioiden suitsimiseen.

  7. Seurasin eilen hymyssäsuin presidentti Trump’in virkaanastujaisia. Miten paljon hän antaakaan toivoa paremmasta maailmasta. Vihdoin ja viimein valtaan astuu mies, joka sanoo niinkuin asiat oikeasti ovat!
    Vihreät siirtymät, pakolaisten hyysääminen, monisukupuolisuus (tämä pienellä ?), Naton ja Who’n tukeminen joutavat romukoppaan. Keskitytään oleelliseen, oman maan talouden ja oman maan kansalaisten hyvinvointiin. Näin kuuluisi myös eurooppalaisten valtioiden tehdä.
    Joten se on arvattavissa, mitä Davosissa puhutaan. Jokainen lause alkaa sanalla Trump…
    Antaisin vaan pienen vinkin Davosiin; ottakaa presidentti Trump’sta mallia, ja alkakaa kehittämään oman maanne taloutta!
    Oma maa ensin!

    1. Erinomaisia päätöksiä mm ilmaston ja woken:n suhteen, ja viittaus ”haluan olla rauhantekijä” on merkillepantavaa.Niinpä jäi ursula ilman kutsua kertooko jotain Trumpin suhtautumisesta eu:hun.Trump jr oli kertonut ukrainan koomikon pyytäneen 3 kertaa kutsua Trumpin virkaanastujais -tilaisuuteen, kaikki 3 pyyntöä oli hylätty, lisäksi jr totesi koomikkoa oudoksi.Jos Trump meinaa lopettaa rahanjakamisen, kuten mainitsi niin eiköhä se vähintäänkin vähene merkittävästi myös koomikolle.Suomi on joutunut nyt erikoiseen tilanteeseen mitä ei voi hyväksi kutsua.Trumpin toimenpiteet ovat merkittävä muutos ja kuten tapana on muu järkevä maailma seuraa perässä, Saksa voisi olla maa, joka seuraavana pelastaisi autoteollisuutensa ja taloutensa.Suomihan on totutusti viimeiseen asti härkäpäinen agendansa suhteen mikä tietysti on edelleenkin vahingollista.Suomen ns selkänoja ei ole enää niin kirkossa kuulutettua kuin on kuviteltu, Suomessahan eräskin kirjoitti Trumpin olevan vähä-älyinen, eikä valtiovallankaan kaikki Trump kommentit ole niin imartelevia, ja tämä kyllä Trumpin leirissä tiedetään.Muutos on alkanut ja tästä on hyvä jatkaa kohti terveempää ja järkevämpää maailmaa ja toivottavasti myös rauhaisampaa.

  8. Minun mielestäni maailma nytkähti Trumpin myötä uuteen asentoon. Nyt saatiin johtavista viroista pois iso joukko globalisteja, one world orderin kannattajia, sionisteja. Tulevaisuus näyttää vähemmän sotaisalta kuin mielisairaiden globalistien ollessa puikoissa. Kolmas (ehkä viimeinen) maailmansota näyttää siirtyneen Trumpin jälkeiseen aikaan.

  9. Koreografialta tilaisuus muistutti herätyskokousta,kun yleisö nousi seisaaltaan hurraamaan ja antamaan suosionosoituksia. Hätätila julistettiin useaan otteeseen,mikä ei simällääntarkoita hätätilaa perinteisellä tavalla,vaan kertoo laajemmista ja vapaammista toimista. Yhtäkiä minulle tuli mielleyhtymä possujuhlien kansa joissa joskus olin. Molemmissa laulettin mahtipontisesti glory glory halleluja.

Vastaa