USA:n korkein tiedusteluviranomainen Tulsi Gabbard varoitti sunnuntaina maan ulkomaisten liittolaisten yrittävän viedä Yhdysvallat sotaan Venäjää vastaan. Kansallisen tiedustelujohtajan eli DNI:n nimikkeellä tunnettu Gabbard viittasi myös suoraan Euroopan unioniin ja sotilasliitto Natoon todeten ”voimakkaiden liittolaisten” ajavan Yhdysvaltoja kohti sotaa Venäjän kanssa. ”Me emme voi sallia tämän tapahtuvan”.
Arizonan Phoenixissa pidetyssä puheessaan Tulsi Gabbard varoitti kuulijoitaan myös amerikkalaisista sodanlietsojista, jotka haluavat estää rauhan syntymisen Venäjän ja Ukrainan välille. Presidentti Donald Trumpin läheisenä liittolaisena tunnettu Gabbard totesi sotaa haluavien yrittävän romuttaa presidentti Trumpin ponnistelut Ukrainan sodan lopettamiseksi.
Jo aikaisemmin viime viikolla Gabbard arvosteli amerikkalaisten tiedusteluviranomaisten nimissä levitettyjen perättömien tiedustelutietojen julkaisemista valtavirtamediassa. Uutistoimisto Reutersin välittämissä ”amerikkalaisissa tiedustelutiedoissa” väitettiin Venäjän aikovan hyökätä Eurooppaan ja haluavan vallata uusia alueita Euroopasta.
Perättömillä väitteillä halutaan Gabbardin mukaan estää Trumpin rauhanponnistelujen eteminen. Maan korkein tiedusteluviranomainen syytti suoraan väärien tietojen levittämisestä Yhdysvaltojen tiedusteluelimissä työskenteleviä sodanlietsojia. Hän käytti sotaa tukevista tiedusteluvaikuttajien verkostoista myös nimitystä Deep State eli ”syvä valtio”. Sillä kuvataan Yhdysvalloissa usein salaliittolaismaista toimintaa, jonka tavoitteet ovat sopusoinnussa vaikutusvaltaisen sotateollisen kompleksin etujen kanssa, mutta ristiriidassa oikeusvaltioperiaatteiden kanssa.
EU rahoittaa 90 miljardilla Ukrainan sodankäyntiä
Euroopan unionin huippukokous epäonnistui viime perjantaina pahemman kerran yrittäessään siirtää lännessä olevia Venäjän varoja Ukrainan johdon käyttöön sodan jatkamiseksi ainakin seuraavat kaksi vuotta. Kyse oli peräti 210 miljardista eurosta. Monet ovat lännessäkin pitäneet EU:n suunnittelemia toimia varojen haltuunottamiseksi oikeudellisesti hyvin kyseenalaisina. Venäjän presidentti Vladimir Putin kuvasi toimia muutama päivä sitten ”ryöstöksi”. Vaikuttaa myös siltä, ettei myöskään Yhdysvaltain presidentti halunnut rahoja käytettävän sodan jatkamiseen.
Epäonnistuminen oli kova takaisku ennen kaikkea Saksan liittokansleri Friedrich Merzille ja EU:n komission saksalaiselle puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille. Myös Suomi tuki pääministeri Petteri Orpon johdolla Venäjän varojen haltuunottoa ja tuloksetonta siirtoyritystä Ukrainalle. Siirto Ukrainalle kariutui ennen kaikkea Belgian vastustukseen maan pääministerin Bart De Weverin pelätessä vuosia jatkuvia oikeudenkäyntejä ja mahdollisia Belgiaan kohdistuvia mittavia korvausvaateita. Venäjän lännessä olevista varoista valtaosa on Belgiassa Euroclearingin arvopaperikeskuksen hallinnassa.
Belgia vaati taakanjakoa mahdollisessa korvaustilanteessa, mutta sellaisesta ei kyetty sopimaan. Loppuvaiheissa ennen muuta Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Italian pääministeri Giorgia Meloni ratkaisivat Merzin ja von der Leyenin harmiksi sen, että vaihtoehdoksi päätettiin ottaa jo monta kertaa aiemmin päättävästi torjuttu EU-maiden yhteisvelka. EU päätti taata peräti 90 miljardin euron yhteisvelan, joka siirretään korottomana lainana Ukrainalle sodan jatkamiseen.
Unkari, Slovakia ja Tshekki kieltäytyivät osallistumasta sotalainan maksamiseen. Lainan vuotuiset korkokustannukset ovat kolme miljardia euroa. Ne tulevat jatkossa 24 EU:n jäsenmaan – myös Suomen – maksettaviksi. Kukaan ei vielä tiedä, kuinka pitkäksi aikaa.
Unkarin pääministeri Viktor Orban totesi Euroopan unionin ensi kertaa historiansa aikana taanneen yhteisen sotalainan maalle, joka ei ole unionin jäsenmaa. Kyse ei Orbanin mukaan ole vain teknisestä yksityiskohdasta, vaan merkittävästä muutoksesta.
Orban muistutti lainaamisen logiikan olevan yleensä selkeä. ”Kuka tahansa, joka antaa rahaa lainaksi, haluaa myös sen takaisin”. Nyt lainan takaisinmaksu on sidottu Ukrainan sotilaalliseen voittoon ja Venäjän häviöön. EU saa lainansa takaisin Ukrainalta vain, jos Venäjä häviää sodan. Eikä juuri kukaan usko enää niin voivan käydä.
Orbanin mukaan sotalainan rahoittajat ovat epäilemättä kiinnostuneet sodan jatkumisesta ja eskaloitumisesta, koska häviö sodassa merkitsisi heille taloudellista menetystä. ”Jotta tämä raha ikinä saataisiin takaisin, Venäjä olisi lyötävä sotilaallisesti. Kyse ei ole rauhan, vaan sodan logiikasta”, totesi Orban.
”Unkari ei ole vapaaehtoisesti astumassa tälle vaaralliselle tielle”, sanoi Orban. Hän totesi Ukrainan rahoittamisen ja sodan jatkamisen vain heikentävän myös Euroopan unionia. Kaiken kaikkiaan viimeisen neljän vuoden aikana EU on myöntänyt tukea Ukrainalle jo 180 miljardia euroa.
Amerikkalaissenaattori Lindsey Graham vaatii Venäjän öljyä kuljettavien alusten kaappaamista
Deep State-verkostojen kanssa yhteistyötä tekevät keskeiset amerikkalassenaattorit yrittävät yhdessä EU:n ja keskeisten Nato-maiden kanssa saada Trumpin luopumaan rauhanhankkeestaan ja ottamaan käyttöön uusia Venäjän vastaisia pakotteita.
Viimeksi sunnuntaina esimerkiksi vaikutusvaltainen republikaanisenaattori Lindsey Graham kehotti presidentti Trumpia kaappaamaan myös venäläistä öljyä kuljettavia öljytankkereita. Ja siis samalla tapaa kuin Yhdysvaltain asevoimat ovat jo tehneet Karibianmerellä, jossa on kaapattu laittomasti voimatoimin eri maiden öljynkuljetuksia Venezuelasta.
Graham toisti myös vaatimuksensa veret pysäyttävien jopa 500 prosentin tullien määräämisestä kaikille Venäjän kanssa öljykauppaa käyville maille. Grahamin tähtäimessä ovat erityisesti öljyn, mutta myös nesteytetyn maakaasun myynti Kiinaan, Intiaan, Brasiliaan, Turkkiin ja moniin muihin maihin. Venäläistä energiaa ostamalla maat rahoittavat senaattorin mielestä Venäjän sotakoneistoa.
Lindsey Graham viittasi jälleen kerran senaatissa tekemäänsä lakialoitteeseen rankaisutulleista, jonka on allekirjoittanut jo 85 senaattoria. Hän kehotti Trumpia allekirjoittamaan lakialoitteen. Graham vaati myös Venäjän julistamista terrorismia tukevaksi valtioksi. Yhdysvaltojen pitäisi myös aloittaa uudelleen Ukrainan mittava sotilaallinen ja taloudellinen tukeminen. Lakialoitteen toinen alullepanija on demokraattien keskeinen sotahaukka, senaattori Richard Blumenthal.
Amerikkalaissenaattori kehotti Trumpia myös aseistamaan Ukrainaa kiistellyillä pitkän kantaman Tomahawk-risteilyohjuksilla, joilla voitaisiin iskeä syvälle Venäjään.
Israelissa äskettäin vieraillut Lindsey Graham vaati sunnuntaina myös Hamasin aseistariisuntaa asevoimaa käyttämällä. Senaattori viitttasi Israelin pääministeri Benjamin Netanyahun todennäköiseen tapaamiseen presidentti Trumpin kanssa joulukuun lopulla Floridassa ja arveli pääministerin ehdottavan Yhdysvalloille uusia iskuja Iranin ”ydinasehalujen tukahduttamiseksi”. Tietenkin myös senaattori itse tukee iskuja.
Graham on tunnettu siitä, että hänen ehdottamansa ”lääke” on miltei aina asevoiman käyttö, jota hän myös tavan takaa ehdottaa Trumpille. Graham vaatii nyt Trumpia asettamaan päivämäärän, johon mennessä Hamasin on annetttava aseensa pois. Sen jälkeen se tehtäisiin voimalla.
Presidentti Alexander Stubbin tiedetään keskustelevan usein Lindsey Grahamin kanssa ja hakevan myös neuvoja kiihkeänä sotahaukkana tunnetulta amerikkalaiselta senaattorilta Trumpin painostamiseksi. Jos Stubb uskaltautuisi avaamaan keskustelujaan yksiyiskohtaisemmin, kävisi ilmi, ettei vain keskustelujen toinen osapuoli kannata sodan jatkamista.
11 kommenttia julkaisuun “Tulsi Gabbard varoittaa ”EU ja Nato yrittävät ajaa Yhdysvallat sotaan Venäjää vastaan””
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
”Viimeksi sunnuntaina esimerkiksi vaikutusvaltainen republikaanisenaattori Lindsey Graham kehotti presidentti Trumpia kaappaamaan myös venäläistä öljyä kuljettavia öljytankkereita. Ja siis samalla tapaa kuin Yhdysvaltain asevoimat ovat jo tehneet Karibianmerellä, jossa on kaapattu laittomasti voimatoimin eri maiden öljynkuljetuksia Venezuelasta.”
Trump ”pani paremmaksi” kaapatessaan Venezuelan presidentin..Kuulemani mukaan Mexikonlahden rannoilla olevat Yhdysvaltalaiset öljynjalostamot (, jotka on rakennettu käsittelemään nimenomaan Venezuelan raskasta öljyä,) ovat olleet tyhjäkäynnillä pitkiä aikoja, ja senvuoksi pitää yrittää vallata nuo öljylähteet. Saa nähdä, mikä on lopputulos…
Oletan, että Tulsi Gabbard`illa ei ollut rohkeutta syyttää suoraan CIA:ta Venäjän vastaisen sodan lietsonnasta, toisin kuin CIA:n entinen tiedusteluanalyytikko Larry Johson ja e.v.p.-eversti Lawrence Wikerson. Gabbard`illahan on ollut alun alkaenkin suuria vaikeuksia luoda karismaa alaistensa silmissä, joihin myös CIA kuuluu.
Kun Zelensky menee sunnuntaina USAhan esittelemään omaa sodan jatkamisen ehdotustaan, niin on mielenkiintoista kuulla, mitä Trump siitä sanoo. Venäjän ehdot on tiedossa sekä Trumpilla että Zelenskyllä. Kumpikin tietää, että Venäjä ei taivu Ukrainan päiväuniin. Itse asiassa Zelenskyllä on taka-ajatuksena saada sota jatkumaan ja Trumpin avaamaan rahakirstu. Katsotaan nyt mitä puhuvat ja mitä Euroopan johtajat kannattavat. Ja mitä ohjeita kuiskailee Suomen kuningas Stubb verhojensa takaa.
Tuomioja (vapausvalitatoisin.fi) kirjoittelee, että ”Venäjän johto tietää varsin hyvin, ettei Nato halua eikä edes kykenisi hyökkäämään Venäjälle, mutta se ei estä sitä omien nationalististen haaveittensa pönkittämiseksi levittämästä tällaista pelkoa. Se myös uppoaa venäläisiin…”. Toisaalta Suomen DCA-sopimuksen seurauksia eritellessään: ”Näiden seikkojen vuoksi Venäjällä voidaan nähdä Suomi nyt potentiaalisena hyökkäystukikohtana.”
Olen varma, että Tuomiojakin tietää varsin hyvin yhtä ja toista ja ymmärtää, että pahasti meni pieleen Suomen asioiden hoito. Jos ei voi tunnustaa, että koko esityksen lähtöoletukset ovat väärin, eivät johtopäätöksetkään niin sanotusti johda mihinkään, vaikka niitä maustaisi ydinaseiden vastaisuudella, kohtuudella ja ”järjen äänellä”. Kun Tuomioja sanoo, ettö ”Sinisilmäisen Nato-uskon aika on kuitenkin ohitse”, niin puhukoon vain omasta puolestaan. Esimerkiksi valtaosalla Suomen kansaa ei tuollaista uskoa ole koskaan ollut, vaan se valehtelemalla ja siihen otollista hetkeä hyväksi käyttämällä peloteltiin Nato-jäsenyyden puolelle.
Minä en epäile hetkeäkään, etteikö Venäjän Nato-pelko olisi aitoa ja eksistentiaalista. Venäläisille on vuosien mittaan viimeistään 2000-luvulla selvinnyt, että Nato (oikeammin sen taustalla vaikuttavat erilaiset maailman laajuiseen valtaan ja Venäjän luonnonvarojen hallintaan tähtäävät tahot) kerta kaikkiaan on Venäjää kohtaan vihamielinen järjestö ja vakava uhka.
Tuomioja tarkoittanee, ettei Nato uskalla hyökätä Venäjälle suoraan sotilaallisesti Venäjän ydinaseiden vuoksi. Näin voi olla, mutta – kuten lännen Ukrainaan synnyttämä tilanne osoittaa – Natolla on muitakin keinoja yrittää heikentää ja hajottaa Venäjä. Nato on piirittänyt Venäjää ahkerasti ja yritti/yrittää täydentää piiritystään Ukrainalla.
Venäjä on vuosia sitten tehnyt selväksi, ettei hyväksy Ukrainan (muistaakseni ei myöskään Georgian) Nato-jäsenyyttä. Se, että Ukrainaa kuitenkin varustettiin ja koulutettiin kuten Naton jäsentä eikä jäsenyyden tavoittelusta luvattu luopua, kertoo lännen tietoisesta ja tahallisesta asioiden saattamisesta sellaiseksi, mitä olemme nyt kohta neljä vuotta seuranneet – Venäjän heikentämiseksi ja hajottamiseksi.
””Venäjän johto tietää varsin hyvin, ettei Nato halua eikä edes kykenisi hyökkäämään Venäjälle, mutta se ei estä sitä omien nationalististen haaveittensa pönkittämiseksi levittämästä tällaista pelkoa. Se myös uppoaa venäläisiin…”.”
Katseltuani kolmisen vuotta useampaa amerikkalaista talk-show-ohjelmaa, vastaisin Tuomiojalle jotenkin seuraavasti: NATO näyttää olevan ”montaa mieltä” kysymyksestä hykätäkö Venäjälle , vai eikö hyökätä. Jatkaakseen USA:n presidenttien toivioretkeä Biden kuulema pelkäsi suoraa konfliktia Venäjän kanssa.Niipä hän valitsi mieluisamman tavan heikentää Venäjää, ”proxy”-sota. Sitä oli huomattavasti helpompi markkiinoida äänestäjille, koska se säästäisi omilta ihmisuhreilta ja olisi siinä suhteessa jopa ”tuottoisempi” vaihtoehto. Venäjän on sodan pitkittyessä lisännyt ja monipuolistanut huomattavasti aseteolliosuuttaan, ja nähtävästi siksi Venäjän johto, huolimatta Rutten ja parin kenraalin hyökkäykseen yllyttävistä puheista, on tullut tietoiseksi NATOn (USA) haluttomuudesta hyökätä. Mutta kun samaan aikaan useamman Natomaan nykyiset pääministerit uhoavat, samoin kuin EU:n ”korkea-arvoiset” edustajat, erityisesti Ursula von der Leyen ja Kalja Kallas, niin eihän nämä ilmiöt Venäjän johtoa, sen paremmin kuin rahvastakaan ainakaan rauhoita. Oma lukunsa on sitten joukko USA:_n senaattoreita, joilla on pelissä omien sijoitusten tuoton jatkuminen. Samaa voinee sanoa Zelenkistä, joka ”kääntää kaikki kivet” (mm. Stubb) estääkseen Yhdysvaltojen vetääntymisen Euroopasta.
Jos kerran NATO ei uhkaa Venäjää vaan muuten vaan levittäytyy Itä-Eurooppaan, niin miksi NATO ei ota Venäjää jäseneksi NATOON ja keskity islamistien torjumiseen yms.
NATO Venäjän rajoilla merkitsee Venäjälle jatkuvaa satsausta aseisiin ja puolustukseen. Sekin raha on jostain muusta pois.
”.., niin miksi NATO ei ota Venäjää jäseneksi NATOON…”
Hyvä kysymys…Jo vuonna 1954, 5 vuotta NATOn perustamisen jälkeen, Stalin yritti saada NL Naton jäseneksi, mutta sai kieltävän vastauksen. Niin sitten perustettiin Varsovan liitto NATOn vastapainoksi. Stalin`in jälkeen samaa yrittivät Jeltsin, Gorbatshov, kuin Putinkin…
https://www.reddit.com/r/AskHistorians/comments/mhcsun/the_ussr_tried_to_join_nato_in_1954_which_was/
Viimeisen kappaleen mukaan Suomen presidentti siis haluaa jatkaa Ukrainan sotaa. Uskookohan hän tosissaan Ukrainan voittoon vai mikä hänen motiivinsa mahtaa olla. Joka tapauksessa ilman näitä lännen ylivaltaa ajavia Venäjä-vihaajia arviolta miljoona ukrainalaista ja puoli miljoonaa venäläistä olisi säästänyt henkensä tai terveytensä.
Jos sota jatkuu vaikkapa vuoden (saati eskaloituu muuallekin), saadaan taas aikaiseksi tuhansittain uusia uhreja. Ja jos globalistien toiveista ja ponnisteluista huolimatta Venäjä jatkaa voitokkaasti rintamalla, Ukraina menettää yhä enemmän myös alueita. Se ei ole ollut Venäjän tarkoitus, mutta siihen on johtanut (ja saattaa johtaa jatkossakin) lännen haluttomuus rauhaan ja järkeviin sopimuksiin.
Kysyin ChatGPT:ltä onko Lindsay Grahamilla merkittäviä sijoituksia aseteollisuuteen. Julkisesti saatavilla olevia ei löytynyt – ei ainakaan suoria sijoituksia. Sen sijaan Grahamin merkittävimpiä taloudellisia tukijoita (se laillistettu lahjonta eli lobbaus) olivat juuri aseteollisuuden korporaatiot. Miljoonat dollarit ovat siis Grahamille tärkeämpiä kuin sodissa menehtyneet/menehtyvät miljoonat ihmiset.
Miksi Suomi keskustelee superhaukka Lindsay Grahamin kanssa muttei tiedustelujohtaja Tulsi Gabbardin kanssa ? Gabbard siirtyi demokraattien leiristä Trumpin kannattajaksi koska hän näki, että demokraattien vastakkainasettelun politiikka oli presidentti ”Autopen’in” johdolla johtamassa aina vain sotaisammalle tielle. Helppoa Gabbardilla ei ole nytkään koska syvän valtion keplottelijoita on joka puolella. Irakin sodan kokeneena, paikan päällä lääkintäjoukoissa, Gabbard tietää mitä sota on, toisin kuin kabineteissa toimivat Graham sekä Suomen johtoporras. Niin äärilaidalle Suomi on joutunut, että se tuki Venäjän varojen varastamista vaikka sekä Euroopan keskuspankki että Kansainvälinen valuuttarahasto vastustivat ja nämä tuskin pelkästään laillisuussyistä vaan siksi että anastaminen saattaisi laukaista ketjureaktion pyramidipelejä pelaavassa finanssimaailmassa. Sen verran vastuuntuntoa kuitenkin keskuspankilla mutta Suomen johto kulkee takki auki niin kauan kuin omat housut eivät ole tulessa.
Lindsey Grahamin vaikutuspiiriin joutuminen on pahempaa kuin Faustin sopimus vihtahousun kanssa. Olihan vihtahousulla sentään vastapalveluksia tarjottavana, Grahamilla ei mitään. Graham edustaa tuhoa sen äärimmäisissä muodoissa. On siinä tienviitoittaja Suomelle. Graham haluaa jatkaa Iranin pommituksia vaikka ne voisivat johtaa Israelin tarttumiseen ydinaseeseen. Eräs yhdysvaltalainen tutkija väitti, että Trumpia kiristettiin uhkaamalla ydiniskulla Iraniin ellei hän suostuisi pommituksiin. Mutta Iranin vastaisku Israeliin oli sen verran mittava, että Israel saattaa joutua paniikin valtaan ja tarttua ydinaseeseen joka tapauksessa jos uusi sota alkaa.