Öljyputki Drushba

Ukraina sulki öljykuljetukset Unkarilta ja Slovakialta

Unkari aikoo estää EU:n ns. rauhanrahaston varojen maksamisen kompensaationa Ukrainaa sotilaallisesti tukeville EU:n jäsenmaille vastalauseena Ukrainan öljytoimituksiin kohdistamille sanktioille.

Unkari ja Slovakia uhkaavat oikeustoimilla Ukrainaa, joka on estänyt venäläisen Lukoil-yhtiön öljynkuljetukset alueensa kautta molempiin maihin. Unkarissa pelätään maan ajautuvan varsin nopeasti energiakriisiin. Maat ovat kääntyneet myös Euroopan unionin puoleen ja pyytäneet sitä puuttumaan tilanteeseen. Sekä Unkari että Slovakia ovat EU:n jäsenmaita, Ukraina ei.

EU:n tiedottaja kertoo unionin saaneen maiden pyynnön puuttua sanktioihin ja kertoo unionin selvittävän parhaillaan tilannetta. Ukrainalla on kolme päivää aikaa sallia kauttakulun jatkuminen ennen kuin Unkari ja Slovakia vievät asian ulkomaisen välitystuomioistuimen ratkaistavaksi.

Ukrainan lävitse kulkee Druzhba-öljyputki ja maa on saanut vuosittaisia korvauksia siitä, että öljyputken kautta kuljetetaan raakaöljyä myös muihin maihin. Nyt Ukraina on kieltänyt venäläisen Lukoilin öljykuljetukset maan alueen kautta vastoin voimassa olevia sopimuksia.

Ukrainan määräämät sanktiot kohdistuvat toistaiseksi vain Lukoiliin, joka vastaa noin kolmasosasta raakaöljyn kuljetuksista Unkariin ja noin 45 prosentista Slovakian raakaöljyn tuonnista. Lukoil on tuonut Unkariin noin kaksi miljoonaa tonnia öljyä vuodessa.

Unkarin tuomasta öljystä 70 – 80 prosenttia on peräisin Venäjältä ja raakaöljy tulee putkea pitkin Ukrainan halki Unkarissa olevaan öljynjalostamoon. Samoin Slovakiassa. Ukrainan sanktiot eivät ainakaan toistaiseksi ole kohdistuneet muihin venäläisiin öljy-yhtiöihin. 

Sanktiopolitiikan takana arvellaan olevan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky, joka haluaa todennäköisesti rangaista Unkaria ja Slovakiaa siitä, etteivät ne anna Ukrainalle sotilaallista apua. Molemmat maat ovat kuitenkin tukeneet Ukrainaa humanitaarisella avulla.

Unkarissa eräät hallituksen jäsenet spekuloivat myös sillä mahdollisuudella, että Zelensky olisi saanut päätökselleen kannustusta EU:n päämajasta Brysselistä tai peräti Washingtonista, vaikka sekä Unkari että Slovakia ovat myös sotilasliitto Naton jäseniä.

”He rankaisevat meitä siitä, että kannatamme rauhaa ja nyt he hyökkäävät meidän energiaturvallisuutta vastaan. He haluavat tuhota rauhaa kannattavat hinnalla millä hyvänsä. Tämä on epäreilua, laitonta eikä sitä voi hyväksyä”, sanoo Tamas Menczer, joka on Unkarin valtapuolueen Fideszin viestintäjohtaja.

Ukraina väittää, ettei öljyn kauttakuljetus Unkariin ole vähentänyt. Ukrainan öljy-yhtiön Naftogazin johtaja Oleksiy Chernisov sanoo, että venäläiseen Lukoiliin kesäkuussa kohdistetut sanktiot eivät ole vaikuttaneet raakaöljyn kauttakuljetuksiin. 

Unkarin ulkoministeri Peter Szijjarto sanoo keskustelleensa myös Ukrainan ulkoministerin kanssa. Tämä oli väittänyt Ukrainan sallivan yhä öljyn kauttakuljetukset maansa lävitse. Szijjarto sanoo, ettei tämä ole totta ja että tosiasiassa raakaöljyn kauttakuljetus Unkariin on ollut pysähdyksissä useamman viikon.

Szijjarto ilmoitti tiistaina, että Unkari aikoo estää EU:n ns. rauhanrahaston varojen maksamisen kompensaationa Ukrainaa sotilaallisesti tukeville EU:n jäsenmaille vastalauseena Ukrainan öljytoimituksiin kohdistamille sanktioille. Hän muistutti myös siitä, että Ukraina on hakemassa EU:n jäsenyyttä eikä sen toimia kahta EU:n jäsenmaata kohtaan voi hyväksyä. 

Unkari aikoo estää varojen siirron EU:n jäsenmaille ainakin niin kauan kun Ukraina estää öljykuljetukset.

Myös Slovakia on kärsinyt Lukoiliin kohdistetuista sanktioista eikä öljy kulje aikaisempaan tapaan. 

Molemmat maat myös myyvät energiaa Ukrainaan, joka kärsii energiapulasta. Myös Slovakian pääministeri Robert Fico arvosteli Ukrainan raakaöljyn kauttakululle asettamia sanktioita ja muistutti, että Slovakia toimittaa Ukrainalle myös dieselpolttoainetta. Fico totesi, ettei Slovakia aio jäädä Ukrainan ja Venäjän suhteiden panttivangiksi. 

Slovakian ulkoministeri Juraj Blanar puolestaan mainitsi, että Ukrainan öljynkuljetuksiin kohdistamilla sanktioilla on suurempi vaikutus Slovakiaan kuin Venäjään.

Washington Post paljasti jo viime vuoden toukokuussa Ukrainan presidentin suunnitelleen öljyputken räjäyttämistä  haitatakseen Unkarin taloutta. Amerikkalaislehti oli saanut tiedon Ukrainan suunnitelmista Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisilta.

Lehdessä julkaistun uutisen mukaan myös EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen oli lähettänyt viestin Ukrainan öljy-yhtiölle, että hänen mielestään olisi hyvä, jos ukrainalaiset lopettaisivat ulkomaiset öljytoimitukset Unkariin.

Unkarilainen europarlamentin jäsen Tamas Deutsch vaati von der Leyenia kertomaan, oliko hanke öljytoimitusten katkaisemisesta Unkariin hänen ehdotuksensa osana suunnitelmaa painostaa Unkaria.

Vuodettu asiakirja kertoi Zelenskyn ehdottaneen vuoden 2023 helmikuussa Ukrainan varapääministerille Yulia Svyrydenkolle, että Ukraina ryhtyisi toimiin Unkarin Venäjästä riippuvaisen energiainfrastruktuurin lamauttamiseksi.

Unkarin ulkoministeri Szijjarto kutsui hanketta uhkaksi maansa suvereenisuutta vastaan. Öljyn kauttakuljetukset ovat Ukrainan taloudelle strategisen tärkeitä.


 

17 kommenttia julkaisuun “Ukraina sulki öljykuljetukset Unkarilta ja Slovakialta

  1. Ukrainan hallinto näyttää kykenevän valehtelemaan ilmeisistä tosiasioista häikäilemättömästi: hallinto väittää, että öljy kulkee, vaikka se ei kulje. Mielenkiintoista ”informaatiovaikuttamista” tämä, ja hieman hölmöä ehkä myös, koska totuus kuitenkin on todennettavissa. Kuinkahan paljon Ukrainan hallinto valehtelee muissa asioissa..?

    Tämä on myös ilmaus siitä, että sota ei todellakaan osoita laantumisen merkkejä, kuten Orbankin viestitti.

    1. Ukraina valehtelee kaikessa, kuten on nähty ja kuultu.
      Sota ei lopu ennenkuin Zelensky ja muu johto häipyy valtameren toiselle puolelle. Voi tulla vaikeat rauhanneuvottelut, koska Venäjä ei anna vaatimuksistaan periksi.

      1. Ja jatkuvasti on esilletuotu väitettä, että ukraina taistelee olemassaolostaan(ja sitä kautta ”sivistyneen demokraattisen” lännen).Tämäkin on syötettyä täyttä valetta, Venäjä oli valmis tekemään suopean sopimuksen ukrainan kanssa, jonka lännen herrat tuli ja likvidoi, eli ei Venäjällä ole mitään tarvetta/halua murskata täysin ukrainaa.Kyse on ainoastaan vastata naton laajentumishaluille ukrainassa(maidanit yms).Suurista asioista ei rauhan teko ukrainaan ole kiinni.Itäukrainaan autonomia ja vedenpitävä lupaus ettei nato ja länsi enää hääräile ukrainassa( tietysti on syytä katsoa ketkä on ukrainan päättävissä elimissä).Oli tietysti suuri pettymys lännelle kun pakotteet ja valtavat asepaketit eivät tuottaneet laskelmoitua tulosta, on varmasti vaikea niellä arvovaltatappiota.Ja kaikista suurin vale, jolla sotaa pidetään yllä ja mahdollisuutta eskalaatiolle on väite, että jos Venäjää ei pysäytetä ukrainaan niin Venäjä iskee seuraavaksi johonkin muuhun euroopan maahan, maiksi on tarjoiltu mm Viroa Latviaa Liettuaa Suomea Puolaa ja ties mitä.Venäjällä ei ole pienintäkään tarvetta eikä haluja laajentaa sotaa, jos se ei ole pakotettu sitä tekemään.

        1. Mielestäni arvovaltatappion kärsi ”kenraali” Stoltenberg, sekä EU haukkoineen. USA tekee kaiken aikaa voittoa aseteollisuuskompleksin kautta, mikä rauhoittaa sikäläistä yhteiskuntaa, varsinkin, kun omat miestappiot puuttuvat…

          1. Tuoreet uutiset kertovat jenkkien tehneen velkaennätyksensä kautta historian.35 biljoonan dollarin velkaraja ylitetty ensimmäisen kerran.Eräässä toisessa uutisoitiin jenkkien sotilaallisen kyvyn olevan niin kaikkinaisten ammustarvikkeiden kuin muutoinkin yleisesti annettua käsitystä paljon huonompi.Sama koskee britanniaa.Ei saanut Suomi niin(poliitikkojen) haluamaansa selkänojaa uusista sopimuskumppaneistaan.Tähän voi jo käyttää vanhaa jääkiekossa käytettyä lausetta, jätkät me ollaan hävitty tää peli.

        2. Juuri esim. Iltalehden kommenttipalstoilla näkee tuota kansalaisten uskomusta, että Venäjä on ”pysäytettävä”, koska muuten se hyökkää seuraavaksi jonnekin muualle. Tätähän media piti yllä pitkään, mutta mielestäni nykyään vähemmän.

          Myöskään tätä valhetta, että Ukraina taistelisi demokratian puolesta, ei enää näe niin paljon mediassa, ehkä siksi, että toimittajat itsekään eivät enää usko siihen? Mutta kun sodan alkuvaiheessa näitä väitteitä esitettiin, asioihin perehtymättömät ihmiset uskoivat ne, ja nyt nämä valheet elävät omaa elämäänsä.

          1. Nyttemmin, oliko tällä viikolla on Suomesta luotu mediassa kuvaa varsin sotaisaan suuntaan mm merimiinoittamisen suurvalta ja suluttamisen suurvalta(7-tien suluttaminen).Aikamoista retoriikkaa.Mihin tälläisellä pyritään, sitä sopii vain arvailla.En enää suuremmin viitsi lukea iltapäivälehtiä, liika on liikaa propagandassakin.

          2. Mauno Koiviston esipuheesta kirjaan ”Toisenlainen totuus Kosovosta”:
            ”Minulle tuottaa edelleen vaikeuksia kuvata niitä tunteita, joiden vallassa jouduin seuraamaan Naton toimesta suoritettua Jugoslavian ruhjomista vuonna 1999. Minä vihasin ja toisaalta ihailin sitä ammattitaitoa, jolla Naton propagandistit orkestroivat Kosovon sodan tiedottamisen.
            Nyttemmin orkestrointia ei enää tarvita, se on jo tehnyt tehtävänsä. Serbien oletetusta syntilistasta on tullut mantra, jota automaattisesti luetaan.”

        3. Juuri mikään ei ole muuttunut noista ajoista. Jugoslavian sodasta Washingtonin propaganda pääsi läpi länsilehdistöön jokseenkin sellaisenaan. Se vain käännettiin englannista suomeksi. Aivan samoin on tänään Ukrainan sodan suhteen (tai ollut jo yli 10 vuotta).

  2. Ukrainassa ei olisi sotaa, jos USA-Nato ei olisi järjestänyt Kiovaan veristä vallankaappausta kymmenen vuotta sitten.

    Ukrainassa ei olisi sotaa, jos vallankaappaushallinto ei olisi aloittanut sisällissotaa niitä alueitaan vastaan, jotka eivät hyväksyneet Kiovan laittomuuksia.

    Ukrainassa ei olisi sotaa, jos esimerkiksi jo kymmenen vuotta sitten olisi tehty selväksi, ettei Nato laajene Ukrainaan. Sen sijaan olisi sovittu turvatakuista Venäjän aloitteiden pohjalta.

    Ukrainassa ei olisi enää sotaa, jos Minskin sopimukset olisi toteutettu. Sen sijaan Ukraina sopijana sekä Saksa ja Ranska takaajina olivat sopimuksessa mukana vilpillisellä mielellä varustaakseen Ukrainan kykeneväksi voittamaan sisällisota.

    Ukrainassa ei olisi enää sotaa, jos USA ja Britannia eivät olisi estäneet Istanbulin sopimuksen toteutumisen.

    Ukrainassa ei olisi kriisiä eikä sotaa, jos USA-Nato ei olisi pitänyt Venäjää jo noin 40 vuoden ajan alempiarvoisena kilpailijanaan ja viholliskohteenaan, jota se on yrittänyt ja yrittää jatkuvasti kaikin keinoin heikentää tai tuhota.

    Joitain mainitakseni..

      1. USA-Nato käyttää härskisti hyväkseen Ukrainaa ja ukrainalaisia. Homma on saanut alkunsa käytännön tasolla 1940-luvulla tai viimeistään 1950-luvulla, jolloin myyräntyötä tehtiin sodan aikaisten natsien avulla Neuvostoliittoa vastaan.

        Venäjä-vastainen hyväksikäyttö USA-Naton hyväksi ei tietysti onnistu, ellei ole paikallista ideologista pohjaa. Ukrainassa sitä oli ja tuntuu olevan Suomessakin. Varsinaiset natsit ovat varmaan pienehkö vähemmistö niin Ukrainassa kuin Suomessakin, mutta käytännössä molemmissa maissa on alettu harrastaa uusnatsista politiikkaa pois lukien juutalaisvainot. Luullakseni tämä on saatu aikaan kaksivaiheisesti.

        Ensinnäkin Venäjä-vastainen politiikka palvelee USA-Naton tavoitteita, minkä vuoksi kyseiset tahot ovat voimakkaasti vuosien ja vuosikymmenien ajan ajaneet sitä. Venäjä halusi olla lännen ystävä ja jopa liittyä Natoon, mutta tuli kaikin puolin torjutuksi. Suomessa kokoomuslaiset, rkp ja vastaavat russofobiset Yhdysvaltojen ihailijat ovat ottaneet innolla vastaan heille tarjotun roolin USA-Naton geopolitiikassa.

        Toinen vaihe on ollut valjastaa paikallinen media tuottamaan aatteen mukaista propagandaa. Sinisilmäinen pikkaisen russofobiaan kallellaan ollut kansa, joka keskittyy omiin tekemisiinsä ja nautintoihinsa, on ollut helppo saada uskomaan kaikki kerrottu ”hyvä” USA-Natosta ja kaikki kerrottu ”paha” Venäjästä. Lopulta nyt ollaan siinä tilanteessa, että voidaan valehdella mitä tahansa kunhan tarinan hyvis on USA-Nato ja pahis Venäjä.

        En ole halunnut uskoa suomalaisten olevan niin tyhmiä, että ryhtyvät ukrainalaisten tavoin ihan sotimaan Yhdysvaltojen puolesta. En usko vieläkään, vaikka valmistautuminen näyttää olevan menossa. Toisaalta mikä sen tietää, eihän ihminen kai ole ainakaan viisaammaksi tullut muutamassa vuosikymmenessä. Silloin lähdettiin innolla tekemään Suur-Suomea voittamattoman aatun rinnalla.

  3. URSULA ON SOTAHAUKKA
    Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on vaarallinen sotahaukka, joka yrittää tehdä EU:sta sotilasliiton. Tällaisesta EU:sta Suomen tulisi välittömästi erota. Unkari on rauhan asialla, mikä hirvittää EU:n sotahaukkoja. EU:nhan piti olla rauhanliitto, mutta mitä näemmekään: EU valmistautuu sotaan Venäjää vastaan. Suomen poliittinen johto potee russofobiaa ja hyväksyy selvästi esim. Unkarin painostuksen. Suomi on saattanut itsensä vaaraan tulla sotaan Venäjää vastaan. Yksi sodanlietsojista on valtamedia, joka syyllistyy sotaan kiihottamiseen. Rikoslaki 12. luku 2 §:
    Sotaan yllyttäminen
    Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,
    1) julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,
    2) julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,
    3) järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka
    4) oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, sen edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon
    siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Vastaa