Kun luin vuonna 1973 Gabriel Garcia Marquezin kirjan Sadan vuoden yksinäisyys, olin puulla päähän lyöty. Uskomatonta, uskomattoman upeaa!
Kun tänään 16.02.2025 luin Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittaja Erja Yläjärven kolumnin, puu osui jälleen päähäni. Uskomatonta! Uskomattoman falskia!
Otsikko: ”Suomalaiset eivät ole valmiita huonoon rauhaan Ukrainassa, mutta Suomen päättäjien pitää olla.”
Yläjärvi aloittaa toteamuksella: ”Mitä tahansa lähikuukausina tapahtuukin, Ukraina ei voita sotaa Venäjää vastaan.”
Tästä pisteet. Valtakunnan päälehti kertoo ensimmäisen kerran totuuden, jota se on peitellyt kolme vuotta – julistanut Ukrainan voittoa, kertonut lukijoilleen, että Ukrainan sankarillinen armeija pelastaa muun ohella Euroopan ja demokratian lyömällä Venäjän surkeat ja raakalaismaiset joukot.
Nyt HS-päätoimittaja kertoo olevan ilmeistä, että sota ”voi päättyä tavalla, jota suomalaiset eivät halua kohdata”.
”Kukaan Suomessa ei toivonut tällaista asetelmaa. Eikä kukaan edelleenkään halua Venäjän pääseevän hyökkäyssodasta kuin koira veräjästä… Voidaan varmasti sanoa, että tavalliset suomalaiset eivät vielä ole valmiita kohtaamaan huonon rauhan mahdollisuutta kaikessa raadollisuudessaan”, Yläjärvi kirjoittaa.
Entäpä toimittajat ja raadollinen todellisuus? Monista journalisteista on galvanoitunut ammattivalehtelijoita vuosien aherruksen aikana. Millä terapialla heistä kuoriutuisi esiin vanha kunnon ammattilainen?
***
Yläjärvi on sitä mieltä, että Suomen poliittisen johdon on nyt kiireesti otettava keskustelu haltuun eli taivuteltava Ukrainan voittoon uskova kansa näkemään realiteetit. Hän kuvaa paluuta realismiin ”karvaaksi” senkin takia, että Suomen aiempi Venäjä-politiikka on ”kuvattu täydeksi suomettumiseksi”. Hän jättää kertomatta, että yksi tärkeimmistä kuvaajista on hänen oma lehtensä.
Olin toimittaja ”täyden suomettumisen” ydinaikana ja voin kertoa, että kuvaukset tuon ajan kauheudesta ovat pahasti ja vinosti liioiteltuja. Tarkemmin sanottuna Suomi ei ollut silloin läheskään niin suomettunut kuin nyt.
”Miten asemoida politiikka taas pragmaattisemmaksi, kun se näyttäytyy kansalle helposti vain heikkoutena”, HS-päätoimittaja kysyy, ja epäilen että hän on esittänyt saman kysymyksen myös toimituksensa aamupalaverissa.
Yläjärvi syyllistää poliitikkoja siitä, että kansalle on annettu väärä tilannekuva. Mieleen ei ole juolahtanut, että koko suomalainen valtavirtamedia, HS etunenässä, on tehoaivopessyt kansaa vuodesta toiseen uskomaan Venäjän pahuuteen ja heikkouteen ja samalla Ukrainan välttämättömään ja varmaan voittoon.
Median kampanja on ollut historiallisen pitkä, valheellinen ja tehokas. Sen tuella Suomi hinattiin Naton jäseneksi ja sellaiseen henkiseen tilaan, että myös DCA-sopimus Yhdysvaltain kanssa oli vain läpihuutojuttu.
Propaganda kattoi koko kansan, hämmästyttävällä tavalla myös poliitikot – eduskunnankin muutamaa edustajaa lukuun ottamatta. Kansa ja sen johtajat vaipuivat sotahumalaan, joka kumma kyllä jatkuu yhä HS-päätoimittajan tekstissä, vaikka siinä tunnustetaankin karvas tappio.
”Olemme nyt poikkeuksellisella tavalla sitoneet kansallisen identiteettimmne Ukrainan kohtaloon. Ukrainan sota on meidän sotamnme, ja Venäjä avoimesti vihollinen. Jos Venäjä saa ansaitsemattomasti jotain, se tuntuu luissa ja ytimissä”, päätoimittaja kirjoittaa.
Meidän sotamme? Venäjä avoimesti vihollinen?
Taas tuntuu, että pölkky osuu päähän.
***
On totta, että Suomen poliittisteen johtajien ja median aikaan saama tilanne ”tuntuu luissa ja ytimissä”.
Kun suurvallat neuvottelevat Ukrainan sodan lopettamisesta, pöydällä on Suomen kannalta paha kartta. Olemme Nato-maa, jolla on sotilaallinen sopimus Yhdysvaltain kanssa ja 1340 kilometrin raja idän suunnalla. Suomen alueelta on lyhyt iskumatka Pietariin ja Kuolaan, Venäjän kannalta erittäin tärkeisiin paikkoihin.
Kirjailija Veijo Meri sanoi aikanaan, että Suomi pitää siirtää 600 kilometriä länteen. Se oli profetaalista ironiaa 1970-luvulla.
Entäpä, jos isot pojat sopivat, että Suomi demilitarisoidaan? Entäpä jos Vladimir Putinia huvittaa ajatus hyväksyä Suomi Naton jäsenenä mutta ilman asearsenaalia? Entäpä, jos Donald Trump pitää kiinni DCA-sopimuksesta, eli että Suomi pysyy Yhdysvaltain sotilaallisena läänityksenä?
Mitä Suomi voisi nyt tehdä tähän asti kuultujen infantiilisten puheiden lisäksi? Nato-jäsenyyden irtisanominen on mahdollista, mutta DCA-sopimuksen sisällöstä ei ole tarkkaa tietoa. Olisiko nyt viimeinen hetki aloittaa kahdenväliset keskustelut Trumpin hallinnon ja Kremlin kanssa?
Myöhäistä, mahdotonta?
Myöhäistä ja mahdotonta siksikin, että viime päivien otannat presidentttimme ja ulkoministerimme puheista – pääministeriä unohtamatta – eivät kerro, että realismi olisi jo laskeutunut heidän tasolleen.
Helsingin Sanomain päätoimittaja kysyy, miten nyt pitäisi puhua esimerkiksi Venäjälle asetettujen pakotteiden purkamisesta. ”Tällainen ajatus kohtaisi helposti silkkaa kansalaisten vihaa.”
Miksi? Koska media on onnistunut kylvössään.
Lopulta päätoimittaja sysää ongelman presidentin syliin. Tilanne pitää ”sanoittaa” suomalaisten pettymystä ja huolta ymmärtäen.
Kolumnin loppu siirtyy suoraan suomalaisen median historiikkiin: ”Kansalaiset ansaitsevat rehellistä puhetta. Nykytilanteessa kaikki muu on vaarallista.”
Kansalaiset ansaitsevat rehellisen median, olisivat ansainneet sen aikaisemminkin, jo vuodesta 2014 lähtien, jolloin journalismin romahdus propagandaksi tapahtui.
22 kommenttia julkaisuun “USKOMATONTA JA KARVASTA”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Everstiluutnantti Daniel Davis hämmästelee myös ohimennen omassa show`ssaan Suomessa vallitsevaa ”sotahuumaa”.
https://www.youtube.com/watch?v=SPaQV35nFz8
”Otvo” kysyy miksi siviilejä ei evakuoitu sodan alussa vaikka aikaa olisi ollut. Vastaus on yksinkertaisen tyly: he olivat venäläisiä, koska sotaa käydään venäjänkielisellä alueella – edelleenkin. Venäläisiä voitiin käyttää ihmiskilpinä ja jos he joutuivat ristituleen niin hällä väliä. Ukrainan entinen pääministeri Julia Timoshenko tiivisti asenteen vuodetussa puhelinkeskustelussa jossa häneltä kysyttiin mitä tehdään seitsemälle miljoonalle (idän venäläiselle). ”Laitetaan atomipommi!” huusi Timoshenko luuriin. Tämä on se arvoyhteisö johon Suomen johto kuuluu.
Sittemmin siviilit ovat poistuneet vaikka siellä täällä eräät ovat jääneet. Viime viikolla eräs läntinen uutisryhmä löysi vanhan miehen kotoaan mökistä jossa hänellä oli oma generaattorinsa. ”Ettekö pelkää venäläisten tuloa”. ”Miksi pelkäisin, olen venäläinen ?”.
Ukrainalaisen isän poika, nyt jo yli 70-vuotias saksalainen Peter Haisenko kirjoitti vuosi sitten blogillaan montako ukrainankielistä ukrainalaista siviiliä on kuollut. Luku oli hämmästyttävän alhainen, noin prosentti siviiliuhreista.
Näinhän asia on, kuten Jan vastasi.Vaikka olen lukenut natsi-Saksan sotahistoriasta oli vaikea aluksi uskoa/kohdata siihen nykyaikana, nimenomaan ihmiskilpi toiminnassa.Tosin on väitteitä että toimintaa olisi edelleenkin mm Kursk alueella.
Suomalaiset huijattiin liittymään natoon. Muistan laskeneeni pahimman myllytyksen aikaan sanan NATO toistuneen uutislähetyksessä yli 30 kertaa.
Venäjä ei ole ollut, eikä ole Suomelle uhka vaan mahdollisuus. Hyvät suhteet niin valtijohdon kuin kansalaisten toimesta pitää palauttaa.
Ukrainan sota ei ole Suomen sota. Ukrainan asia ei ole Suomen asia. Valtiojohto vaihtoon.
Voisiko lieventävänä asianhaarana pitää, että tämän hetken journalistien ymmärrys pohjautuu valtamedian itsensä jakamaan tietoon?
Kun kyse on tuoreesta rivijournalistista, selitys riittää, jos katumus on aitoa. Sen sijaan lähestulkoon parhaan tiedon lähteistä ammentavan päätoimittajaryhmän vastaavan suusta julkisuuteen lausutun tavoite on tarkkaan harkittu. Jotakin täytyy myöntää, mutta olkoon se mahdollisimman vähän.
Seurasin 90-luvun puolivälissä HSn yhden päätoimittajan Olli Kivisen sinnikästä kirjoittelua Naton hyvistä puolista. Mistään niistä toimenpiteistä, joilla Suomea valmisteltiin natoyhteensopivaksi ei kukaan kertonut mitään. Pentti Sainion teoksista voimme lukea siitä hivutuksesta, mikä pääsi varsinaisesti vauhtiin vasta Suomen liityttyä EUin. Silloin lähes kaikilta kansanedustajilta putosivat ulkopolitiikan käsittelyyn tarkoitetut rukkaset. Suurin osa poltti ne saman tien. Poliittisen vallan huomio kiinnittyi tiukasti uuteen ja ihmeelliseen organisaatioon sekä sen tarjoamiin myönteisiin mahdollisuuksiin. Neljäs valtiomahti hyrisi tuutumusiikkia, kun kansanedustuslaitoksen perustehtäviä ohitettiin virkamies- ja hyvävelipäätöksillä vuosien ajan. Parlamentarismimme pohjakosketuksia ei edes havaittu. Suurin osa kansasta ja sen edustajista kuvittelee, että seilaamme kohti suurta maailmaa, vaikka ajoimme lopulta karille liittoutuessamme ja siinä jökötämme.
Maidan 2014-15 jäänee historiaan todellisena jakajana. Sen jälkeen ei ole ollut sallittua lausua Ukrainasta poikkipuolista sanaa. Linja on myös pitänyt. Vaikeneminen, tiedon pimittäminen on kaiken propagandan äiti ja isä. Valtiojohtomme pyrkii vielä nyt tukahduttamaan yhteiskunnallisen keskustelun alkamisen koko kansakunnalle tärkeistä, vaan ei elintärkeistä asioista. Epätoivoiset vetoomukset yksimielisyyden puolesta kuuluvat siihen autoritaariseen maailmaan, jota vastaan he uskottelevat taistelevansa.
Ulottuiko J.D. Vancen huuto haaksirikon kärsineeseen Suomeen? Hän neuvoi ottamaan vanhat suuntimavälineet, avoimen tiedonvälityksen sekä demokraattisen päätöksenteon avuksi, kun veden pinnan nousu irrottaa aluksen. Kapteenimme ei ainakaan sitä kuullut.
Suomi on ollut tässä tilanteessa ennenkin, kun sekä Paasikivi että Mannerheim tajusivat, että olisi pitänyt päästä sodasta kiireesti irti mutta ei päästy kun kansa oli median avulla niin aivopesty ettei se olisi hyväksynyt. Venäjä oli silloinkin viisas, se tajusi tilanteen ja hyväksyi Mannerheimin maata johtamaan. Hän oli ainoa ukkosenjohdatin jonka kansa hyväksyisi.
Yritysmaailmassa tällaisille tunareille tulisi oitis potkut. Mutta media on toista maata. Kuinka monta päätoimittajaa erosi v. 1944 ? Erkko ja muut jäivät paikoilleen. Mitä, me ? eihän me nyt, mitäs me ? Ja ei aikaakaan ja sama hölmöily jatkuu, Erkot ja kumppanit nakersivat valtion tukipilareita kuin kiimaiset majavat, vain Kekkosen tarmo piti heidät kurissa. Kun häntä ei enää ollut oli portit auki tuholaisille. Valtion johdossa saattaa parhaassa tapauksessa tapahtua eroamisia mutta harvemmin sielläkään. Vaaleissa vaihdetaan toiset median suosikit toisiin.
En ole psykologi mutta kuulen usein väitettävän ammattilaisten taholta, että tällä väellä ei ole kaikki kohdallaan. Heidän ylimielisyydessään on patologisia piirteitä. He eivät voi koskaan olla väärässä eikä heillä ole normaalia empaattista kykyä. Seulonta johtotehtäviin tapahtuu siten, että tämä ihmistyyppi aina kapuaa ylimmäs.
”Olemme sitoneet kansallisen identiteettimme ukrainalaisten kohtaloon”. Siis ketkä me ja keiden ukrainalaisten. Presidentin joka lupasi rauhaa päästäkseen valtaan mutta joka jatkoi sotaa omaa kansaansa vastaan kun natsipataljoonat uhkasivat henkeään ? Suomen media, valtiojohto ja natsit näyttävät aina löytävän toisensa.
Näin siinä käy kun narratiivi ja todellisuus törmäävät. Narratiivin luojat ovat pulassa mutta eivät kanna vastuuta mistään. Uutta narratiivia putkeen ja taas mennään.
Olenkin muutaman päivän odotellut, milloin muistutat vastaavasta tilanteesta (kerroit tästä aiemminkin). Sama ongelma lienee aika monessa Euroopan maassa. Nyt ei vain ole Mannerheimin tai Paasikiven kaltaisia päättäjiemme joukossa. Vaikuttaa siltä, että Suomi tunnustaa tosiasioita viimeisten joukossa.
Itse aloin ihmettelemään ukrainan motiiveja keväänä jolloin sota alkoi.Siviilejä ei evakoitu sotatoimialueelta vaikka aikaa olisi ollut jo ennen ensimmäistä laukaustakaan.Väistämättä tuli mieleen, että siviilejä käytetään siekailematta ihmiskilpinä.Suomessahan annettiin sotien aikana evakointimääräykset jo hyvissä ajoin.Oikeastaan nuille valtamedian kirjoitteluille ei ole viitsinyt edes hymähtää, sikäli kun niitä viitsii edes lukea.On tietysti kansankin vika jos uskoo mitä jossain valtamedian lehdessä on eikä osaa edes kyseenalaistaa, toki asiaan auttaisi jos olisi parempi tietotaso Suomen historiasta etenkin edellisten sotien ajoista ja ajoista niitä ennen ja niiden jälkeen.Kaiketi osa kansaa ei edes uskalla avata suutaan vaikka eri mieltä olisikin.Liian helposti on kansa ohjattavissa ja sen mukaan on toimittu ja toimitaan.Usko ja luottamus ei palaudu muutoin kuin tekemällä vastaavat puhdistustoimet kuin jenkeissä nyt tehdään.Toinen viheliäisempi tapa on ottaa kunnollinen selkäsauna kuten kävi talvi-ja jatkosodassa, jonka jälkeen pistetään ruotuun kovimman kautta.
Jos Venäjä ja USA saavat keskenään sovituksi, että rauha tehdään ja ehdot sopii molemmille, ja tämä ei sovi ukrainalle niin eihän vaihtoehdoksi jää muuta kuin, että ukraina pakotetaan rauhaan joko sotilaallisesti jos ei muu auta.Melkoinen kauhukuva ukrainalle ja euroopalle JOS näin tulee käymään.
Puolueettomuuspolitiikka vaatii valtiolta vankkaa itsenäisyyttä, kansallista yhtenäisyyttä ja vahvaa johtajuutta. Sen perusta on vakaassa valtiojohdossa, joka kykenee tasapainoilemaan suurvaltojen välillä ilman sitoutumista liittoumiin. Eduskunnan on turvattava puolueettomuuden jatkuvuus yli hallituskausien, ja päätöksenteon on pysyttävä kansallisen edun mukaisena ilman ulkovaltojen vaikutusta.
Taloudellinen riippumattomuus ja oma puolustuskyky takaavat, ettei valtio joudu ulkoisen painostuksen kohteeksi. Median tehtävä on välittää tasapuolista ja kriittistä tietoa, jotta kansalaiset ymmärtävät puolueettomuuden merkityksen ja tukevat sen ylläpitoa. Puolueettomuus ei ole vain julistus, vaan se on pidettävä uskottavana teoilla, vahvalla diplomatialla ja kansainvälisellä luottamuksella.
Eli päätoimittaja myönsi sen, mikä oli jo pitkään ilmeistä ja jota ei voinut enää salata. Vähän niin kuin roisto, joka tunnustaa tekosensa, kun jää kiinni. En ole hänen tai vastaavia juttuja lukenut, mutta arvatenkin muilta osin näyttää jatkavan entisellä Venäjä-vihan linjalla.
Luultavasti vastaavia myönnytyksiä hammasta purren tulee jatkossakin. Se ei paljon auta, jos ihmiset jätetään (kuten varmasti jätetäänkin) edelleen pimentoon siitä kaikesta, mistä on monta vuotta vaiettu ja valehdeltu. Mikäli asia on HS:sta ja vastaavista kiinni, suomalaiset jätetään russofobian valtaan. Sehän on sikälikin kätevää, että näin myös tulevissa vaaleissa äänestetään vain Venäjä-vastaisia ehdokkaita, jos nyt muunlaisia päästetään edes ehdolle.
Minähän tyypillisen suomalaisen tavoin kasvoin tai minut kasvatettiin lievään russofobiaan. Jossain vaiheessa jo kovasti varttuneena aloin ajatella asioita omilla aivoillani, hiukan kriittisesti. Kunnolla heräsin (mielestäni ihan itsekseni tietämättä esim. vaihtoehtoisista tiedonlähteistä) Maidanin aikoihin, kun tajusin, että asioita vääristellään russofobian kiihkossa. Oltiin mieluummin selkeästi vääryyden kuin – auta armias – Venäjän puolella.
Jos en olisi herännyt, olisin varmasti muiden mukana määkimässä Venäjä-vihaa. Olisiko vaikka 20 % suomalaisista jo entuudestaan niin syvän russofobian vallassa, ettei heihin vaikuta mikään. Ehkä 60 % on ollut minun tavoin lievän russofobian vallassa. Median, poliitikkojen ja ns. asiantuntijoiden yhteiskampanjalla heidät oli helppo huijata Ukraina-agendan taakse. Lisäksi mukaan meni iso osa aiemmin Venäjään myönteisesti suhtautuneista mm. sosiaalisen paineen vaikutuksesta.
Valtaosalle suomalaisista kyse on tiedon ja ymmärryksen puutteesta. Jos he ymmärtäisivät paremmin geopolitiikkaa eli nyt lähinnä sitä, miksi USA-Nato saartaa Venäjää sotilaallisesti ja änkesi Ukrainaan jopa veristä vallankaappausta käyttäen, olisi suhtautuminenkin erilaista. Jos heille olisi kerrottu tilanne myös Venäjän näkökulmasta ja muutenkin suhteutettu asioita, nyt ei tarvitsisi olla huolissaan kansan pettymyksestä. Sitten sekin päivittäinen sotapropaganda, jne. -hohhoijaa.
Ei auta muu kuin joka tasolla vaatia paluuta asioiden hoitoon diplomatialla. Venäläiset on petetty monessa mutta jos itse on rehellinen, saa heidät vakuuttuneeksi. Vain puhumalla voi selviytyä tästä WEFin Eun ja muiden instanssien keittämästä sopasta. Meidän ei auta uhota ketään vaan kohdella kaikkia muita tasa-arvoisina, joihin tulee suhtautua kunnioituksella ja rehellisesti. Vain myöntämällä valheensa voi vapautua siitä.
Natoon mentiin väärillä gallupeilla eivätkä uskaltaneet mitata kansan todellista näkemystä asiasta kansanäänestyksellä. Kansa on viisaampi kuin luullaan – se ilmenee kun pääsee keskustelemaan ihmisten kanssa. Mutta ylåluokka, päättäjäluokka on valehdellut toisilleen ja yrittänyt valehdella meille muillekin. Me voimme vaatia: Diplomatia kunniaan! Ajatus ohjata päättäjät vuorovaikutus- ja diplomatiakursseille on varmaan ihan hyvä ja toteuttamiskelpoinen mutta ei saa olla strat.com.in kurssit vaan historioitsijoiden ja käyttäytymistieteilijoiden suunnittelemat kurssit.
Mikään ei Suomessa muutu, ellei valta vaihdu. Mutta mutta, kenelle sitten valta annettaisiin, kun kaikki nykyiset puolueet ovat samaa kusetussakkia Vapauden liittoa lukuun ottamatta.
Kas, siinä pulma. Joka tapauksessa nykyiset johtajat on laitettava jonnekin Siperian kaukomaille ja etsittävä tilalle järkeviä ihmisiä. Niitäkin löytyy.
Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, kaikki kansanedustajat pitäisi vaihtaa, mediapooli lopettaa ym ym. Paljon riippuu siitä, mitä suurvaltojen neuvotteluissa päätetään. Ilman ulkopuolelta tulevaa painostusta, täällä ei tapahtune mitään.
Kuinka monen vanhan ihmisen olen kuullut sanovan, että sitä Hesaria luetaan, kun ollaan siihen niin tottuneita. Kun näin on, niin on ollut helppoa tätä kautta vaikuttaa ihmisiin. Suomessa käynee niin,että kansa saadaan kyllä vaikenemaan, mutta kun he eivät ymmärrä, eikä heille kerrota, mistä kaikki johtuu, niin viha jää kytemään ja odottamaan väylää purkautuakseen.
Edelleen, kun joku ukrainalainen ryhmä tulee esiintymään tänne, niin salit täyttyvät katsojista. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta epäilenpä kuitenkin heidän motiivejaan. Eli lähtökohtaisesti väki on hyvin russofobista ja osoittaa näin tukeaan sankarillista taistelua käyvälle Ukrainalle tietämättä tai välittämättä hölyn pölyä siitä, mistä tässä oikeasti on kysymys.
Vielä ei olla nähty loppunäytöstä. Hulluus ei ole vielä kadonnut eräiden länsimaiden johtajien pääkopista. Tosiasioiden rujous voi johtaa epätoivoisiin viimeisiin viritelmiin.
Ihmettelin joskus miten mediapooli eli ylet ja hesarit aikovat selvitä koukusta kun niiden hillitön venäjävalehtelu paljastuu. Arvelin jo silloin että valehtelemalla ja esittämällä viatonta. Ja nyt niitä valeita alkaa tulla. Kansa on taas kerran tyhmää ja unohtaa nopeasti mediapoolin pitkän rikosrekisterin, mm. sotaanyllyttämisen. Yksi asia ei kuitenkaan unohdu hetkessä ja se on se että Suomi petti Venäjän luottamuksen.
Mitenkäkö mediapooli selviää kansan kusetuksesta? Vastaus: helposti, jatkamalla samaa rataa, valehdellaan ja ollaan hiljaa.
Onnekseni otin järjen käteeni jo 90 luvun alussa, kun huomasin kaiken menevä persiilleen! Lopetin kaikkien lehtien tilaamisen, kun huomasin jo silloin sen uhon Venäjää vastaan! Olen sanonut, että jos olisin ollut putin, olisin pannut rytisemään jo aiemmin! Jo silloin esim. keskisuomalainen lehti kyseli ihmisiltä kommenttia, myisivätkö he kiinteistöjä Venäläisille. Eli ei tämä vasta nyt ole alkanut. Ihme kyllä suuryhtiöt satsasivat Venäjälle vielä pitkään, odotin juuri tätä, mitä nyt on tapahtunut, luu kurkussa takaisin. Tosin määräyksestä! Miljoonia hävinneinä! Sitä en ymmärrä, miten suuren rahan valta, on niin nöyrä. Jos olisin itse ollut Venäjällä yrittäjänä, olisin siellä vieläkin, siellä pitää sammota rahaa, missä sitä saa. Ei niinistöt ja marinit minua ohjailisi! Mistä tuo suomalaisten nöyryys on peräisin??
Tässä pienempää suursiivousta tehdessäni aloin selailla kirjaa Jako kahteen – työmiehen 20-luku. Siinä eräs muistelija sanoo kirjoittaneensa tilausmaksua karhunneeseen Työ-lehteen seuraavaa: ”vaikka tirkistelenkin silmälasien läpi, en näe muuta arvokasta kuin paperin, joten tilaamalla Helsingin Sanomat saan siinä halvemmalla enemmän”.
Mutta vaikka lehti olisi huono, niin se ei välttämättä ole harmiton. Esimerkiksi Helsingin Sanomien avulla on suuri osa suomalaisista muodostanut käsityksensä maailmasta. Ja nyt toimitus kauhistuu omaa aikaansaannostaan, Venäjää koko sielullaan vihaavia lukijoitaan.
On väärin sanoa, että Venäjä saa jotain ansaitsemattomasti. On sodan todennäköinen lopputulos, että Ukraina menettää alueitaan siinä uhkapelissä, johon ”länsi” ryhtyi Venäjän lyömiseksi. Arvoyhteisö on pettänyt niin Venäjän, Ukrainan kuin omat kansalaisensa.
Täytyy laittaa vielä Yle:n uutisesta lainaus, jossa puolustusvoimien komentaja Jaakkola sanoo: ”Jos Venäjä voi irrottaa sotilaallisia suorituskykyjä Ukrainasta, niin tulemme todennäköisesti jollain aikavälillä näkemään niitä tuossa meidän itärajan takana.” Minkälaisia uunoja ja pässinpäitä meillä nykyään on aivan korkeimmissakin asemissa. Itse asia on tietysti itsestäänselvyys näissä olosuhteissa, mutta propagandatarkoituksessahan voi itsestäänselvyyksiäkin ensin yksi lausua ja sitten toinen tehdä siitä uutisen.
En myöskään tilaa russofobisia kaupallisia lehtiä. Kaikista niistä syntyy jätepaperia junallinen sekä useita rekallisia painomusteita!! Kansankäsi on karttuisa esimerkiksi Hesaria kohtaan, jonka omistajat käärivät miljoonia euroja.
Ei ole pitkään aikaan ollut lehdissä oikeaa journalismia. Maakuntalehdet toistelevat samoja propaganda-juttuja, joita esim. hesarin toimittelijat kirjoittelee. Ei ole järkeä tilata mitään lehtiä, kun samaa propagandaa näkee lööpeistäkin.
Viime vuosina iltäpäivälehdet pahimpina levittäneet pelkopropagandaa; esim. Putinista kaikenlaisia pas..juttuja.
Suomen olisi pitänyt pysyä puolueettomana ja erossa ukrainan sotilaallisesta tukemisesta, muutenkin tarpeeksi velkaatunut maa.