
Uuden vuoden aattona täällä Tammisaaressa hipsii vähän lunta. Pilvet kulkevat pohjoiseen, aurinko esiintyy. Naapuriseuran uusi vuosi on myös valoisa huolimatta maailman sekasorrosta. Olemme saaneet uusia ihmisiä, kirjoittajia ja tukihenkilöitä. ”Organisaatio”, jota ei ole juuri ollut, aikoo muodostua.
Alkavana vuonna ryhdymme esimerkiksi ääneksi, julkaisemme podcasteja, kuunneltavia juttuja; pääkirjoituksia, kolumneja ja katsauksia puhuttuina ja kuvitettuina. Ja uudet kirjoittajat esiintyvät pian.
Ja nämä tutut jatkavat. Odotan Jan Nybondasin, Heikki Poroilan, Jaakko Laakson, Olli Kotron, Kari Arvolan ja muiden luottohenkilöidemme näkemyksiä Suomesta ja maailmasta. Lisäksi aiomme olla kansainvälisessä yhteydessä muutamaan mielenkiintoiseen tahoon. Ehkäpä utopiani siitä, että Naapuriseura voisi toimia muuallakin kuin vain Suomessa, ei olekaan utopiaa. Jos kaikki ovat hyviä naapureita, sodat siirtyvät pahoiksi muinaismuistoiksi. Utopiaa? Kyllä, nyt juuri.
Suomi ja maailma tarvitsevat rauhaa enemmän kuin mitään muuta. Me olemme rauhan asialla, pienin voimin, suurin tavoittein. Aivan uusi toivon sarastus on monien henkilöiden rohkeus tulla esiin omalla nimellään, itse ajattelevina yksilöinä. Tämä trendi on vasta oraalla, mutta alamme pian nähdä sen tuloksia. Emme ole yksin, emme vain pikkuinen joukko toisinajattelijoita, ”dissidenttejä”.
Rauha, sopu, kaveruus, naapuruus, ystävyys, toisenmielisten ymmärtäminen, dialogi, trialogi, keskustelu alkavat vähitellen voittaa alaa. Siihen uskon, siihen luotan, sillä nykymenolla olemme hukassa.
Yksisuuntaisen mielialahäiriön, militaristisen ja pelokkaan ilmapiirin ei tule voittaa. Suomi ja suomalaiset on saatava tajuamaan, että sotaisuus johtaa sotaan ja sota kaiken sen hyvän tuhoutumiseen, joka meillä vielä on – kiitos viisaan ulkopolitiikan, sen, joka nyt on hylätty.
Toivotan kaikille naapuriseuralaisille ja kaikille julkaisumme lukijoille hyvää, parempaa, rauhaan tähtäävää uutta vuotta.
23 kommenttia julkaisuun “VALOA KUITENKIN”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
HYvää Uutta Vuotta kaikille ja kiitokset lehden aktiivitoimijoille!
Onnea kaikille uudesta vuodesta! Leveämmät hartiat tarvitaan, että ääni kuuluu päättäjille. Siksi yhteistyö vastaavien ulkomaisten ajattelijoiden kesken olisi todella suotavaa. Kiire alkaa olla, kun nyt on tehty kaapelista asiaa. Lienee pyrkimys päästä tositoimiin ennen vallan vaihtoa jenkeissä.
Hyvää uutta vuotta kaikille Naapuriseuralaisille ja suuret kiitokset taas Maunolle siitä, että on jaksanut tuoda kirjoituksillaan, tällä julkaisulla ja erilaisilla Naapuriseuran tapahtumilla järjen valoa ja kaveruuden lohtua tähän pimeään aikaan.
Kuulostaa hyvältä tuo kansainvälisten yhteyksien luominen muihin vastaaviin seuroihin! Erityisesti yhteys näihin naapurimaissa toimiviin seurohin olisi mukava asia. Ehkäpä olisi jopa mahdollista järjestää jokin yhteinen tilaisuus joskus tulevaisuudessa? Ainakin sellaisesta saa haaveilla ja joka tapauksessa olisi mukavaa kuulla ja/ tai lukea näiden ulkomailla toimivien vastaavien seurojen toiminnasta.
Itse olen seurannut myös Ranskassa toimivaa Dialogue Franco-Russe -yhdistystä, joka pyrkii ylläpitämään dialogia Ranskan ja Venäjän välillä. Se on tuottanut monia kiinnostavia you-tube -keskusteluita, joissa on ollut kuultavana erilaisia asiantuntijoita ja mm. venäläine poliitikko ja journalisti Piotr Tolstoi, joka on Leo Tolstoin sukulainen suoraan alenevassa polvessa. Niin, että vaikka välillä tuntuukin, että me rauhantahtoiset ihmiset olemme vain pieni pälvi täällä Suomen sotakiimaisen joukon keskellä, niin emme me kuitenkaan mielipiteinemme ja pyrkimyksimme ole suinkaan aivan yksin Euroopassa – ja mikäli ajatellaan koko planeetan tasolla, niin emme edes ole vähemmistöä!
https://dialoguefrancorusse.com
Koko ”länsi” vastaa karkeasti vain 1/8 koko maailman väestöstä eikä sekään ole yksimielisesti globalistien agendan puolesta. Yhdysvallat valitsi juuri antiglobalistisen presidentin ja Euroopan suurissa valtioissakin alkaa (todellinen) oppositio heräämään. Vain Baltian maat ja Suomi näyttävät huristelevan kohti tuhoaan jarrua painamatta.
Hej! Kirjoitin seuraavan kommentin Ryska Postenín ylläpitäjälle Ruotsissa:
Kerstin Tuomala
pe 20.12. ’klo’ 18.15 (11 päivää sitten)
-> Jan-Erik
Vi har en ny förening: ”Grannsällskapet”, som har mycket liknande agenda som Svensk-ryska vänskapsföreningen. Dit anslöt sej ganska genast ca 2000 personer. Grannsällskapet (min översättning på finska: Naapuriseura) publicerar en tidning på nätet och arrangerar träffar och resor för medlemmarna. Det är i Södra Finland ca 100 mil härifrån var jag bor i norr.
Jag hör både dit och till finsk-ryska vänskapsföreningen i Kemi, som har ganska likadan agenda som innan kriget. Ordförande har rysk fru och där känner alla varandra och Kemi förening har också skött Sovjet-fångarnas begravningsplats i Kemi, där det ligger några tusen begravda – de flesta döda i svält och svältens följdsjukdomar. Denna uppgift har de fortsatt att sköta som frivilligarbete.
Ja, jag hoppas verkligen att det blir både slut på kriget och på allt ljugande… Jag är 77 år och har under hela mitt liv sett hur sakliga relationer med grannarna lönar sej – vi har berikats både fysiskt och psykiskt på vänskap och samarbete. Inte heller nu skulle vi ha nån nöd i fall inte amerikanerna provocerar fram ett nytt krig.
Hälsningar och God Jul och Gott Nytt År!
Kerstin Tuomala
Sain seuraavanlaisen vastauksen;
Hej hoppas Julen varit god!
Jag funderade lite på Grannskapet och finsk-ryska vänskapsföreningen i Kemi.
Jag är ju ansvarig för hemsidan i vår förening Svensk-ryska vänskapsföreningen och jag funderade på att skriva om era föreningar.
Vad tror du om det? Kan du hjälpa mig med fakta, info mm eller vart jag kan vända mig!
Nu hoppas vi på ett bra 2025 och i morgon kommer ett nytt nummer av Ryska Posten ut, med lite mer av andra frågor än kriget.
Ha en bra dag!
//Jan-Erik
Jan-Erik Lindblom krijoittaa osoitteesta: ryskaposten@substack.com
Ryska Posten julkaistaan joka maanantai ja tämä sama henkilö hallinoi Rysk-svenska vänskapsföreningens hemsida johon hän toivoi kirjoituksen Naapuriseurasta. Mitä tehdään? Tässä hyvä mahdollisuus saada Ruotsiin kontaktia ihmisiin jotka ajavat samoja asioita kuin me.
Terveisin, Kerstin Tuomala
Hej! Kirjoitin seuraavan kommentin Ryska Postenín ylläpitäjälle Ruotsissa:
Kerstin Tuomala
pe 20.12. ’klo’ 18.15 (11 päivää sitten)
-> Jan-Erik
Vi har en ny förening: ”Grannsällskapet”, som har mycket liknande agenda som Svensk-ryska vänskapsföreningen. Dit anslöt sej ganska genast ca 2000 personer. Grannsällskapet (min översättning på finska: Naapuriseura) publicerar en tidning på nätet och arrangerar träffar och resor för medlemmarna. Det är i Södra Finland ca 100 mil härifrån var jag bor i norr.
Jag hör både dit och till finsk-ryska vänskapsföreningen i Kemi, som har ganska likadan agenda som innan kriget. Ordförande har rysk fru och där känner alla varandra och Kemi förening har också skött Sovjet-fångarnas begravningsplats i Kemi, där det ligger några tusen begravda – de flesta döda i svält och svältens följdsjukdomar. Denna uppgift har de fortsatt att sköta som frivilligarbete.
Ja, jag hoppas verkligen att det blir både slut på kriget och på allt ljugande… Jag är 77 år och har under hela mitt liv sett hur sakliga relationer med grannarna lönar sej – vi har berikats både fysiskt och psykiskt på vänskap och samarbete. Inte heller nu skulle vi ha nån nöd i fall inte amerikanerna provocerar fram ett nytt krig.
Hälsningar och God Jul och Gott Nytt År!
Kerstin Tuomala
Sain seuraavanlaisen vastauksen;
Hej hoppas Julen varit god!
Jag funderade lite på Grannskapet och finsk-ryska vänskapsföreningen i Kemi.
Jag är ju ansvarig för hemsidan i vår förening Svensk-ryska vänskapsföreningen och jag funderade på att skriva om era föreningar.
Vad tror du om det? Kan du hjälpa mig med fakta, info mm eller vart jag kan vända mig!
Nu hoppas vi på ett bra 2025 och i morgon kommer ett nytt nummer av Ryska Posten ut, med lite mer av andra frågor än kriget.
Ha en bra dag!
//Jan-Erik
Jan-Erik Lindblom krijoittaa osoitteesta: ryskaposten@substack.com
Ryska Posten julkaistaan joka maanantai ja tämä sama henkilö hallinoi Rysk-svenska vänskapsföreningens hemsida johon hän toivoi kirjoituksen Naapuriseurasta. Mitä tehdään? Tässä hyvä mahdollisuus saada Ruotsiin kontaktia ihmisiin jotka ajavat samoja asioita kuin me.
Terveisin, Kerstin Tuomala
Olisi kyllä tosi hienoa, että saisimme kontaktia muihin samalla tavalla ajatteleviin ihmisiin, kuin mitä itse olemme. Ja vielä Ruotsista, joka yhteiskuntamalliltaan on kaikista lähimpänä meitä.
Jos itäraja joskus saadaan auki, olisi tärkeää, että järjestettäisiin ystävyysmatka vaikkapa Pietariin vaikkapa ruotsalaisten kanssa. Ja mitä enemmän väkeä olisi paikalla, aina parempi. Saisipahan valtamedia taas kirjoitettavaa.
Kyllä vain!
Olen mielelläni käytettävissä, mutta yksin en uskalla kirjoittaa ”faktoja” svensk-ryska vänskapsföreningen sivuille.
Kysymyskeni on – onko joku, joka edustaa Naapuriseuraa paremmin kuin minä (rivijäsen) 1000 km Naapuriseuran keskustasta, joka voi hahmottaa mitä olisi tärkeää? Äidinkieleni on ruotsi ja voin auttaa kielellisesti ja tottakai asia-asioissakin jos hoksaan. Jos saisin vaikka jonkun söhköposti-osoitteen voisimme yhdessä kirjoittaa. Oma sähköpostiosoitteeni on toimituksella.
Olisihan tuon tekstin mielellään moni naapuriseuralainen halunut lukea – suomeksi.
Kaikki emme ole svenska talande bättre folkande seuraa.
Ruotsinkielisen (tai minkä kielisen tahansa) tekstin voi suomentaa esimerkiksi Google transalate-sivulla. Tekoälyn kehityksen ansiosta? nuo kääntäjät tuottavat nyt jo suhteellisen hyvää ja ymmärrettävää suomeakin, vaikka äidinkielemme onkin pitkän aikaa ollut kova paikka kaiken maailman käännösohjelmille.
Siis kopioidaan teksti vaikkapa leikepöydälle ja liitetään se sitten translate-sivun syöteruutuun.
…ja valitaan tulosteruudusta (Translation) kieleksi suomi (Finnish).
Rauhaa ja Rakkautta.
Toivotaan Järjen Voittoa 2025
Hyvää Uutta Vuotta! Toivon sydämestäni, että sotahulluus saa päätöksensä vuonna 2025.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille! Toivottavasti järki voittaa. Tähän sopii; Toivotaan, toivotaan – Eero Raittisen esittämänä: https://youtu.be/eIq2TMpWmN0
Rauha, sopu, kaveruus, naapuruus, ystävyys, toisenmielisten ymmärtäminen alkaa vasta silloin kun unohtaa itsekkyyden. Itsekkyydellä ei ole sukupuolta, ei ole kansallisuutta eikä kansalaisuutta. Kaikissa uskonnoissa itsekkyys on pahin synti. Jotkut väittää, että itsekkällä ihmisellä sielun pahoinvointi vahingoittaa sekä itse ihmistä ja sen ympäristöä. Toivon koko maailmalle tulevaa epäitsekkästä vuotta ja kunnioittavaa naapuruutta. Ihmisten, valtioiden ja mannerteen välillä
Rauha ja hyvät suhteet ovat ideologia joihin kannattaa aina satsata kaikilla olemassa olevilla keinoilla.Sodalla on moninaisia vaikutuksia joista päättäjät eivät näytä tunnistavan ensimmäistäkään.Toiveeni on saada takaisin Suomi jossa saa elää rauhassa ilman jatkuvaa sodanlietsomista. Käyden kanssakäymistä kunnioituksella kaikkia naapurivaltioita kohtaan.Tulee aika, että tästä sodanlietsonnasta tulee kansalaisten mitta täyteen ja se ei ole kovin kaukana, totuus ei pala tulessakaan.Hyvää uutta vuotta ja kaikille Naapuriseuran lukijoille ja kirjoittajille.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille Naapuriseuralaisille. Kiitoksia sinulle Mauno, että jaksat kirjoitella näitä juttuja, vaikka ei se helppoa ole täällä Suomessa, jossa suurin osa kansasta taitaa haaveilla sodasta. Ihmettelen sitä, miten ihmiset on helposti harhaanjohdettavissa. Ei pelkästään Suomessa, vaan koko Euroopassa suurin osa poliitikoista on pahasti päästään vialla. Miten sotapsykoosi on noin helposti syntynyt. Kaikki ovat unohtaneet vuoden 2014 Ukrainan tapahtumat. Ne taidettiin Suomessakin markkinoida vallankumouksena, vaikka ne todellisuudessa olivat USAn ja Naton toteuttama vallankaappaus. Toivottavasti tästä selvitään. Kun USAn pressa vaihtuu, on vaikea sanoa mennäänkö ojasta allikkoon vai kuinka käy. Bidenillä tuntuu olevan kiire avata toinen rintama. Toivottavasti näin ei käy.
Poliitikkojen luulisi tietävän, muistavan ja ymmärtävän kaikesta disinformaatiosta huolimatta, mistä Ukrainassa on kysymys. Osa poliitikoista kannattaa russofobiassaan kaikkea Venäjä-vastaista, vaikka se olisi kuinka epäreilua ja epäoikeudenmukaista. Äkkiseltään tulee mieleen kaksi muutakin – toisiinsa läheisesti liittyvää – selitystä poliitikkojen käytökselle.
Ensinnäkin menestyäkseen poliitikon ja puolueen täytyy saada kansansuosiota ja kun kansa on aivopesty vääriin käsityksiin, täytyy poliitikonkin edustaa samaa harhaa tai ura on ohi.
Toisekseen sosiaaliset ja psykologiset syyt näyttelevät merkittävää roolia siinä, ettei juuri kukaan astu esiin vastustamaan Suomen tuhoisaa politiikkaa. Tarvittaisiin rohkeita, rehellisiä ja suoraselkäisiä Suomi-sankareita. Heitä ei esimerkiksi eduskunta-nimisessä sopulilaumassa näytä olevan.
20 päivää toivoa jäljellä. Mitä sitten, en tiedä.
Nato, EU ja Fine Landia tekevät kaikki temput konfliktin laajenemiseksi. Kaapelin katkaisukin taisi olla etukäteen suunniteltu juttu, tosin en usko koko kaapelivaurioon ennenkuin näen sen menneen poikki. Konflikti haisee, haisee.
Mitä vielä keksitään, jotta saadaan Venäjä syntipukiksi? Ja mitä EU ja EU-maat tekevät mahdollisen rauhan jälkeen?
Kaikki tapahtuu vähän turhan sopivasti aina lännen tarpeisiin nähden mutta ei Venäjän, joka kuitenkin on väitetty toimija. Kun koko juttu on rakennettu valheille alusta lähtien, on sopivaa epäillä mitä tahansa mitä nämä kouhot väittää. Maunon ”yksisuuntainen mielialahäiriö” on osuva diagnoosi. Hyvää uutta vuotta!!
Hyvää Uutta vuotta kaikille Naapuriseuralaisille ja niille jotka uskovat että järki voittaa tämän sotahulluuden.
Kiitos Naapuriseura Sanomille kuluneesta vuodesta!
Uudelle Vuodelle on valoa näkyvissä !
Mahtavaa! Hyvää Uutta Vuotta!