Venäjän uusi suunta

Jan Nybondas

Professori Sergei Karaganov joka mm. on Venäjän ulko- ja puolustuspoliittisen neuvoston kunniapuheenjohtaja on julkaissut artikkelin jossa hän hahmottelee Venäjälle uutta geopoliittista suuntaa. Allaoleva teksti on käännös ruotsin kielestä koska Suomen valtio estää perustuslain vastaisesti pääsyn alkutekstiin joka on ollut RT:n sivustolla 10.9.2025.

Akuutti vaihe Venäjän ja lännen välisessä konfrontaatiossa Ukrainassa on kulkemassa päätökseensä. Moskova on välttänyt käyttämästä voimakkaimpia aseitaan ja sen sijaan pyrkinyt toimimaan siten, että sen sotilaiden ja alueen siviilien joutumista sodan uhriksi ei tarpeettomasti tapahtuisi.

Kuitenkin, toisin kuin 1812 tai 1945 voittojen jälkeen, tämä konflikti ei tule johtamaan vuosikymmeniä kestävään rauhantilaan. Napoleonin tappio antoi Euroopalle 40 vuoden rauhan; Hitlerin kukistaminen yhdessä ydinasepelotteen kanssa antoi maailmalle 70 rauhan vuotta.

Tänä päivänä sellaista tilaa ei ole näköpiirissä.

Taistelu tulee jatkumaan kunnes Länsi-Euroopassa tapahtuu sukupolvenvaihdos. Sen nykyiset eliitit – luonteeltaan globalisteja ja kompradoreja (eli ulkomaisia intressejä palvelevia) – epäonnistuvat moraalisesti, poliittisesti ja taloudellisesti. Alue joka kerran oli kulttuurin ja talouden voimakeskus sinnittelee enää takertumalla ulkoiseen viholliseen.

Sota ja russofobia ovat ainoat välineet jäljellä oikeuttamaan hallitsevan luokan otteen vallan kahvassa. Niin kauan kuin nämä eliitit dominoivat Länsi-Eurooppaa, Yhdysvaltoja ja Ukrainaa pysyvää rauhaa ei voida saavuttaa.

Venäjän on kuitenkin pyrittävä rauhaan mutta voima-asemasta. Voimakas strateginen peloite sekä valikoiva eristäminen niitä kohtaan jotka edustavat fasistisia ja epäinhimillisiä arvoja ovat välttämättömiä keinoja. Ilman voittoja samassa mittakaavassa kuin 1815 tai 1945 maailma on vaarassa liukua kolmanteen maailmansotaan. Venäjän velvollisuus – sekä itselleen että ihmiskunnalle – on estää sellainen kehitys ja saavuttaa ratkaiseva voitto.

Euroopasta Euraasiaan

Länsi-Euroopan taantuminen on ilmeinen. Russofobia, aikanaan latenttia, on nyt sen pääasiallinen poliittinen valuutta. Venäjän on lakattava katsomasta länteen päin tulevaisuuttaan ajatellen. Kolmisatavuotinen kiertotiemme Euroopan kautta on ohitse – ehkä olisi ollut parempi jos se olisi päättynyt sata vuotta aiemmin, ennen kuin niin monta tragediaa kohtasi maatamme 1900-luvulla. Melkein kaikki nämä katastrofit tulivat Euroopasta.

On tullut aika “palata itseemme” – kotimaahamme ja valtiomme syntylähteille. Se kotimaa on Siperia. Ilman kasakoiden hämmästyttävää voimallisuutta joka vei Uralilta Kamtsatkalle alle vuosisadassa ja johti Siperian liittämiseen osaksi Venäjää ei Venäjä ehkä olisi selvinnyt toistuvista invaasioista jotka tulivat Venäjän keskitasangon ylitse.

“Paluu itseemme” merkitsee myös Eurooppa-keskeisyyden kangastuksesta luopumista. Venäjän henkinen ja poliittinen perimä ei koskaan ollut puhtaasti eurooppalaista. Uskontomme – ortodoksinen kristillisyys, islaminusko, buddhalaisuus, juutalaisuus -tulivat etelän kautta. Poliittinen kulttuurimme – vertikaalinen auktoriteetti, lojaalisuus yhdelle johtajalle, uskollisuus valtiota kohtaan – muotoutui vuosisatojen aikana jossa kohtasimme Djingis Khanin imperiumin sekä Bysantin traditiot. Ilman tätä perintöä Venäjä ei olisi voinut muodostua maailman suurimmaksi maaksi.

Tulevan strategiamme on uudelleen suunnattava Venäjän taloudelliset, tieteelliset, henkiset ja poliittiset voimavaramme kohti Uralia ja Siperiaa. Nämä alueet ovat tulevan voimamme ja hyvinvointimme perustana.

Pohjois-eteläinen imperatiivi

Tämän vuosisadan keskeisimpänä tehtävänä on rakentaa pohjois-eteläsuuntaisia kuljetuskäytäviä jotka yhdistävät Venäjän Aasiaan, Lähi-Itään ja sen tuolle puolen. Tämän työn ei pidä pelkästään vahvistaa ulkoisia siteitä vaan myös lujittaa sisäistä yhteenkuuluvuutta ja kehitystä.

Länsimainen teesi jonka mukaan merivallat ja meritiet ovat ylivertaisia on vanhentumassa. Meritiet ovat entistä haavoittuvaisempia ja mannervetoinen logistiikka on elvytettävä. Vuosisatojen ajan länsivallat heikensivät tietoisesti sisämaankauppaa säilyttääkseen ylivaltansa. Suur-Euraasian on nyt luotava se uudestaan.

Meneillään olevat kaavailut keskittyvät usein reitteihin Kaspian meren kautta Iraniin ja Persian lahdelle. Eräät ehdottavat käytäviä Afganistanin halki tai uusia reittejä Georgian, Armenian ja Turkin kautta. Kaikissa on omat etunsa. Strategian kannalta tärkeintä on kuitenkin sitoa nämä kehykset Siperiaan sekä liittää venäläiset alueet Aasian nopeasti kasvaviin markkinoihin.

Uusien kehysten periaatteet

Pohjois-eteläiselle strategialle on tienviittoina yhdeksän periaatetta.

Ensinnäkin turvallisuudella ja pitkän aikavälin kehitystavoitteilla pitää olla merkittävämpi painoarvo kuin lyhyen aikavälin taloudellisilla laskelmilla. Suuren mittakaavan logistiikka on valtion vastuulla eikä vain yksityisillä yrityksillä. Kun Sergei Witte kamppaili Siperian rautatien rakentamisen puolesta rahoittajat ja kauppamiehet vastustelivat. Ilman hänen panostaan Venäjä ei olisi selvinnyt 1900-luvun suurimmista koetuksista mukaan lukien toisesta maailmansodasta.

Toiseksi kehityksen painopistettä on siirrettävä itään. Uralilta Tyynelle valtamerelle niin, että Siperia muodostaa keskuksen kuljetuksille sekä henkiselle että kulttuurin kasvulle. Yritysten ja ministeriöiden on siirryttävä tätä silmällä pitäen – prosessi joka on jo alkanut presidentti Vladimir Putinin määräyksellä siirtää lähes 150 yrityksen pääkonttorit sinne missä niiden toimintakenttä sijaitsee. Ajan myötä Venäjän on perustettava kolmannen, neljännen ja peräti viidennen pääkaupungin Uralin taakse.

Kolmanneksi, Venäjä ei ole ensisijaisesti merivalta vaan jokivalta. Vuosisatojen ajan pyrimme saavuttamaan valtameret, ymmärrettävästi. Mutta nyt joet kuten Jenisei, Lena, Ob sekä Irtysj tulee ottaa uudelleen käyttöön ja integroida ne laajempiin logistiikkakäytäviin. Lisäksi elvyttää pienten jäänmurtajien ryhmät joiden avulla pidennetään Siperian kuljetustalouden sesonkeja.

Neljänneksi strategian on säilytettävä pienet kaupungit ja kannustaa uuteen Siperian asuttamiseen. Tämä on sivistyksellinen hanke taloudellisen hankkeen rinnalla.

Viidenneksi kuljetuskäytävien on herätettävä henkiin euraasialainen yhteenkuuluvuus. Tiet ja rautatiet eivät ole vain tavaroita varten – ne ovat kanavia kulttuurille, kosketukselle ja ymmärrykselle.

Kuudenneksi ohjelman on muistutettava Franklin Rooseveltin New Deal’ia. 1930-luvulla Yhdysvallat rakensi infrastruktuuria ei ainoastaan talouskasvun vuoksi vaan antaakseen kansalaisilleen työtä ja merkityksellisyyttä. Tänä päivänä Ukrainan rintamalta palaaville sotilaille on oltava tarjolla hyvin palkattuja ja osaamista vaativia tehtäviä Siperian rakennusprojekteissa sekä mahdollisuus asettua sinne asumaan aluetta voimistamaan.

Seitsemänneksi uuden infrastruktuurin on jalostettava uutta venäläistä eliittiä. Sellaista joka on vapaa lännettyneisyydestä tai eurofiliasta joka tänä päivänä on älyllisyyttä köyhdyttävää ja moraalia rapauttavaa. Tämän eliitin samoin kuin sen kansakunnan jota se johtaa on nähtävä itsensä siperialaisen Venäjän rakentajina osana suurempaa Euraasiaa.

Kahdeksanneksi yhteistoiminta aasialaisten kumppaneiden kanssa on ratkaisevan tärkeää. Kiinan BRI-projekti nähdään usein Siperia-projektin kilpailijana. Sen sijaan se pitäisi nähdä sen täydentäjänä. Liittämällä Venäjän pohjois-etelä -suuntaiset käytävät BRI’hin avautuvat uudet näkymät Iranille, Pakistanille, Intialle ja jopa Afrikalle.

Yhdeksänneksi logistiikan on muutettava ajattelutapoja samoin kuin kuljetuksia. Uusien reittien rakentaminen tarkoittaa samalla uuden ja itsenäisen ajattelutavan muotoutumista joka on vapaa läntisistä rajoitteista. Suuret varhaisemmat projektit Siperiassa synnyttivät uusia eliittejä ja uutta itseluottamusta. Näin on nytkin tapahduttava.

Sivilisaatioprojekti

Pohjois-etelä -suuntaisen logistiikkakehikon luominen ei ole puhdas taloudellinen hanke. Se on oleva sivilisaatioprojekti Venäjälle ja Euraasialle. Se rakentuu historialliselle perustalle: Witte ja Siperian rautatie, Baikal-Amurin -päärata, Pohjoisväylä ja mahtavat padot sekä Neuvostovenäjän teollisuuskaupungit. Jokainen näistä projekteista antoi Venäjälle ei ainoastaan infrastruktuuria vaan itseluottamusta ja identiteettiä.

Nykypäivän haaste on pystyä samaan. Muuttaa suuntautumista pois näivettyvästä Euroopasta nousevaan Euraasiaan. Siirtää painopistettämme itään, Siperiaan. Sitoa yhteen suuri alueemme nykyaikaisten kuljetusväylien avulla samalla kun suuntaamme sen kohti Aasian kukoistavia markkinoita. Luoda uusi eliitti ja uusi Venäjä joka ei näe itseään Euroopan periferiana vaan yhtenä Euraasian sydämenä.

Lännellä oli merivaltojensa vuosisatoja kestänyt dominanssinsa. Se jakso on tullut päätökseensä. Mannervalloille koittaa uusi aika jonka tukena on pohjois-eteläiset ja itä-läntiset käytävät yli Euraasian. Venäjän on johdettava tätä kehitystä.

Alkuperäinen lähde RT, 10.9, ruotsinnos lähteessä Global Politics, 18.9.

18 kommenttia julkaisuun “Venäjän uusi suunta

  1. Moldovan vaalitulos osoittaa mielestäni, että ne viisi siellä vaikuttavaa amerikkalaista ajatushautomoa (USIP, McCain Institute, Open Society Foundation, NED ja American Studies Center) ovat olleet tehokkaita. Ja sitten syytetään Venäjää vaalivaikuttamisesta.

    Yle ei millään suostu tekemään tutkivaa journalismia amerikkalaisten vaikuttamisesta Itä-Euroopassa ajatushautomoiden kautta.

    1. ”Yle ei millään suostu tekemään tutkivaa journalismia amerikkalaisten vaikuttamisesta Itä-Euroopassa ajatushautomoiden kautta.”

      Tämänhetkisen ”narratiivin” säilyttäminen on monen amerikkalaisen blogistinkin mielestä niin EU:n kuin NATOnkin säilymisen edellytys. Stubb`in johdolla Suomi näyttäytyy maailmalla olevansa ”eturintamassa” tuossa tehtävässä!

      1. Ja täällä ajatellaan, että Stubbin saama kansainvälinen huomo liittyisi jotenkin hänen valtiomiesominaisuuksiinsa, kun se liittyy siihen, että Stubb on hyödyllinen henkilö USA:lle ja Natolle. Täällä iloitaan: Suomi mainittu!

        Suomi on kuin aikuisviihdesivusto OnlyFansiin alastonkuviaan laittava koulukiusattu tyttö, joka kokee saavansa lisää itsetuntoa saamastaan huomiosta.

        Mitä mahtaa Haavisto ajatella nyt allekirjoitettuaan aikoinaan jäsenhakemuksen Natoon…onko tullut yhtään uutta näkökulmaa? Emmehän vielä tiedä, miten sotahullu presidentti USA:han seuraavaksi valitaan. Olemme sitoneet maamme kohtalon arvaamattoman, aggressiivisen ja sisäisesti hajoavan suurvallan kohtaloon myös DCA-sopimuksella, joka jää vaikka NATO hajoaisi, jota sitäkin on ennusteltu.

  2. Suomen valtion suhde Venäjään tärkeä aihe. Suhdetta voi pohtia myös yksilötasolla. Kun Suomen talous romahtaa eikä muualtakaan EU:sta löydy työtä, niin toivottomuuden sijaan varteenotettava vaihtoehto on suuntautua Venäjän kasvavan talouden työmarkkinoille. Maassa kun tulee lähivuosina olemaan huutava työvoimapula. Siksi nuorison kannattaisi mitä pikimmiten ryhtyä opiskelemaan venäjän kieltä. Hyvä kielitaito on paitsi suuri etu työmarkkinoilla, myös osoitus kunnioituksesta kulttuuria kohtaan.

  3. Tämän hetken poliittinen ja kaupallinen tilanne kehittyy siihen suuntaan, että ennen Naton ja EUn hajoamista, pitäisi Suomen irtautua näistä molemmista. Muuten joutuu keskelle myllerrystä ja sieltä selviäminen on karua.
    Suomi voisi näyttää esimerkkiä muille maille ja tehdä Venäjän kanssa Uuden YYA-sopimuksen. Se kattaa niin taloudellisen yhteistyön kuin myös turvatakuun sen jälkeen, kun Suomi purkaa asevoimansa 95%:sesti.
    Voin kuvitella myllerrystä joka puolella maapalloa, kun asiat on sovittu. Joka tapauksessa Suomen taloudellinen asema alkaa kohentua puolustusbudjetin tipahtaessa murto-osaan aikaisemmasta katastrofista. Liittyminen Brics-yhteisöön Suomi voi tehdä taloudellista yhteistyötä muiden yhteisöön kuuluvien maiden kanssa.
    Odotellaanko Naton ja EUn hajoamista vai otetaanko viisas askel kohti turvallista tulevaisuutta ?

    1. ”Tämän hetken poliittinen ja kaupallinen tilanne kehittyy siihen suuntaan, että ennen Naton ja EUn hajoamista, pitäisi Suomen irtautua näistä molemmista.”

      Siinäpä sitä olisi puuhaa kerrakseen! Mutta, ikävä kyllä, ei ole lähitulevaisuudessa mahdollista.

    2. Jos oletetaan, että EU ja Nato hajoaisivat, niin mitä haittaa tai vaaraa Suomelle olisi mukana olemisessa hajoamiseen asti? Viittaat turvallisuuteen. Tuleeko vaara siitä, että EU ja Nato ovat ryhtyneet Venäjän vihollisiksi ja jos Suomi jatkaa lisäksi omaa vihaamistaan, Venäjälle tulisi hajoamisen tilanteessa houkutus ottaa Suomi haltuunsa, pistää sotavoimamme matalaksi, tms.? Vai pelkäätkö, että estääkseen hajoamisen EU ja Nato sytyttävät viimeisenä tekonaan Venäjä-vastaisen sodan, joka voi olla Suomelle tuhoisa?

      Nykyiset päättäjämme tai edes aivopesty kansamme eivät käsittääkseni hyppää EU- ja Nato-kyydistä missään tilanteessa, vaan mieluummin vaarantavat jopa Suomen olemassaolon kunhan pääsevät tositoimiin yrittämään Venäjän tuhoamista. Toivottavasti olen väärässä.

  4. Suomen on tehtävä Uusi YYA-sopimus Venäjän kanssa. Sitä ennen luonnollisesti Suomeen uusi hallitus ja uusi johto. Uuden YYA-sopimuksen jälkeen Suomi lakkauttaa armeijansa 95%:sesti.
    Tämän jälkeen erotaan Natosta ja puretaan DCA-sopimus ja perutaan kaikki asekaupat USAn ja Israelin suuntaan.

    1. Kuulostaa radikaalilta ja onkin sitä, mutta noin Suomi voisi tehdä. Venäjä tervehtisi asiaa ilolla ja toivottaisi meidät yhteistyöhön rakentamaan Venäjän ja venäläisten hyvinvointia. Jos muutos tehtäisiin diplomaattisen fiksusti, myös Länsi-Euroopan maat ja Yhdysvallat hyväksyisi ja ymmärtäisi sen ja alkaisi lopulta jopa kadehtia kaukonäköisyyttämme. Tosin nykyisessä ilmapiirissä kohtaisimme vielä vihaa ja joutuisimme sanktioiden ja voimakkaiden vaikuttamistoimien kohteeksi. Ikävä kyllä noin ei Suomessa kuitenkaan tehdä, elleivät isäntämaamme näytä esimerkkiä tai ellei jokin pakota meitä.

      Armeijaa Venäjä tuskin sentään haluaa meidän noin radikaalisti lakkauttavan, jos sitoudumme puolustamaan maatamme kaikista suunnista tulevilta tunkeutujilta, mikä olisi tietysti mitä luonnollisinta.

      1. Globaalit tavoitteet on oma lukunsa, mutta niiden lisäksi uskon omia päättäjiämme motivoivan ennen muuta rasistinen venäläisviha. Kansa on tosiaan niin aivopesty mm. väärällä käsityksellä Ukrainan kriisin taustoista, että jopa absurdi väite Venäjän vaarallisuudesta ystävällismielistä ja Venäjä-vastaiseen sotilasliittoon kuulumatonta maatamme kohtaan upposi helposti.

        Itsenäinen ajattelu ja todellinen asioihin perehtyminen on Suomessa harvinaista. Toki kansassakin on aina ollut omat Venäjä-vihaajansa, mutta kuitenkin selvänä vähemmistönä ennen propagandan voimistamista USA-Naton aiheuttamaa Ukrainan kriisiä hyväksi käyttäen.

    2. Lievästi ilmaistuna ”helpommin sanottu, kuin tehty”…Arvelen Venäjän lopullisesti kääntäneen selkänsä niin Suomelle, kuin koko Euroopallekin. Eikä syyttä. ”Sitä saa, mitä tilaa”-sanonta sopinee tähän paremmin, kuin hyvin!

      1. ”Arvelen Venäjän lopullisesti kääntäneen selkänsä niin Suomelle, kuin koko Euroopallekin”.
        Pitkäksi aikaa varmaan, mutta ei luultavasti lopullisesti. Ehkä 20 vuodeksi, jonka aikana Venäjä kehittää itseään todelliseksi suurvallaksi.
        Törmäsin Karaganovin ajatuksiin Venäjän uudesta suunnasta 12/23 Russischer Funkerissa ilmestyneessä haastattelussa.
        Tähän Jan Nybondasin meille suomalaisillekin erittäin tarpeelliseen ja valaisevaan artikkeliin liittyen aiempi artikkeli/haastattelu tuo esille vielä joitakin yksityiskohtia.
        https://www.rusfunker.com/2023/12/putins-berater-uber-wiedergeborenes.html

        1. Olettaisin selän kääntämisen johtuvan ensisijaisesti siitä, että Länsi-Eurooppa ryhtyi yritykseen hajottaa Venäjä ja katkaisi yhteydet. Eli siltä osin kun Euroopan maat palauttavat suhteita Venäjä lienee omalta osaltaan siihen valmis. Ja onhan niitä suhteita nytkin. Joka tapauksessa on varmaan Venäjän etu keskittää voimavaroja Siperian kehittämiseen.

          Suomalaiset näyttävät olevan niin sinisilmäisiä ja auktoriteettiuskovaisia (tavallaan hyviäkin ominaisuuksia normaalioloissa), että heidät oli helppo aivopestä Venäjä-vihaan. Russofobian syvyydestä johtuen varmaan toinnummekin siitä viimeisenä jos ollenkaan, vaikka oma etumme vaatisi hyvien suhteiden ylläpitoa myös itäiseen naapuriimme.

          Miksi kellokkaamme satsasivat kaiken Venäjän kaatamiseen? Rasistinen russofobia ja lännen ihailu ylivallan ideologioineen, mutta mitä ilmeisimmin oli myös vahvaa uskoa hankkeen onnistumiseen. Satsaaminen oli kuitenkin uhkapeliä, mitä kuvaavat esimerkiksi Sanna Marinin hysteeriset kommentit siitä, ettei Venäjän saa antaa voittaa.

          Itse en arvosta sitä, kuka tai mikä voittaa, vaan sitä, kuka tai mikä sodan aiheutti ja millaisin motiivein. Tietenkin toivoisi syyttömämmän osapuolen menestystä, mutta esimerkiksi Gazan tapauksessa Israel näytti aluksi syyttömämmältä, mutta on käyttänyt tilaisuutta hyväksi ja muuttunut selvästi syyllisemmäksi.

          Ukrainan suhteen – jos katsoo vähänkään metsää puilta – Venäjä on selvästi syyttömämpi osapuoli, mutta – toisin kuin Israel – ei ole konfliktin kuluessa muuttunut syyllisemmäksi. Aivan eri asia sitten se, että länsipropaganda on saanut ihmiset uskomaan Venäjän syyllisyyteen konfliktin aloittajana ja ylläpitäjänä.

  5. Onpa hyvältä vaikuttava suunnitelma. Pontimena nähdään – aivan oikein – Länsi-Euroopassa vallitseva kaikinpuolinen rappio, jonka vallitessa sen globalistieliitti yrittää selvitä russofobian ja propagandalla luodun ulkoisen viholliskuvan avulla. Tilanne kestää siis ainakin kunnes Länsi-Eurooppa saa uudet uudenlaiset johtajat eikä Venäjän pidä jäädä sitä odottelemaan, vaan kääntää katseensa omiin valtaviin alueisiinsa ja sille myötämielisiin Aasian maihin.

    Venäjän voitto tarkoittanee kirjoittajan mielestä ensinnäkin voittoa Ukrainassa, mutta muutoinkin läntisten uhkien päättäväistä torjuntaa samaan aikaan, kun painopiste siirretään Siperian kehittämiseen. Tämä on tietenkin taloudellinen tappio Länsi-Euroopalle ja jonkin aikaa myös Venäjälle, mutta pidemmän päälle taloudellinen ja kulttuurinen voitto Venäjälle ja erityisesti Siperian asukkaille.

    Länsi-Eurooppa tarkoitti kukistaa Venäjän Ukrainaan synnyttämänsä kriisin ja sodan myötä yhtenä keinonaan eristää Venäjä. Nyt näyttäisi käyvän päinvastoin niin, että Venäjä eristää Länsi-Euroopan. Jos Suomi toimisi järkevästi, se lakkaisi olemasta yksinapaista maailmaa kaikin keinoin puolustavan lännen sotilaallisen uhkan alusta Venäjää kohtaan ja palauttaisi ystävälliset suhteet tärkeimpään naapuriimme.

    Se olisi kutakuinkin ratkaisu kaikkiin ongelmiimme ja myös Venäjälle tervetullut henkireikä. Tuollainen takinkääntö palauttaisi ne vanhat hyvät ajat, kun suhteet olivat Putinia matkiakseni jopa sydämelliset. Turvallisuuspoliittisesti – ja senkin puoleen myös taloudellisesti – uusi tilanne (vaikkakin siis paluu entiseen) olisi Suomellekin paras mahdollinen, koska ainakaan Venäjällä ei olisi mitään syytä tai halua horjuttaa sitä.

Vastaa