Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne on valmis lähettämään länsimaiden asevoimia Ukrainaan. Keskiviikkona eduskunnassa puhunut Harjanne totesi joukkojen lähettämisen olevan ”oikeasti tehokas tapa” auttaa Ukrainaa torjumaan Venäjän uhkaa.
Harjanne, joka on myös eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen, vaati myös vastaamaan ”päättäväisesti, analyyttisesti ja yhteisesti” Venäjän ”räikeään ilmatilan loukkaukseen” Puolassa. Vihreiden kansanedustajan mielestä länsimaiden joukkojen lähettäminen Ukrainaan ”ei lainkaan” eskaloisi sotaa. Hänen mukaansa Ukrainan tukemista koskevassa keskustelussa pitäisi itse olla asettamatta sellaisia rajoja, ”jotka lopulta oikeastaan sanellaan Kremlistä käsin”.
Kun Ranskan presidentti Emmanuel Macron vuoden 2024 alussa esitti Nato-maiden joukkojen lähettämistä Ukrainaan, Suomen silloinen presidentti Sauli Niinistö ilmoitti, ettei Suomi kannata joukkojen lähettämistä Ukrainaan eikä aio niitä myöskään itse lähettää.
Orpon hallituksen ulkoministeri Elina Valtonen (kok) vetosi kuitenkin myöhemmin Nato-maihin, etteivät ne sulkisi pois mahdollisuutta lähettää asevoimia Ukrainaan.
20 kommenttia julkaisuun “Vihreiden Harjanne lähettäisi länsijoukkoja Ukrainaan”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Vaikkei ulkonäköä saisi arvostella, mutta nuo Atten ” vihreät” ajatukset todistavat, ettei noin tyhmän näköiseltä mitään järkevää ajatusta voi odottaa!
En tiedä mikä on kansanedustaja Harjanteen puheiden tarkka sanamuoto, mutta ajatuksensa kuitenkin tulevat esiin toimituksen kirjoituksesta. Kansanedustaja Harjanne olisi siis valmis lähettämään länsimaiden asevoimia Ukrainaan. Hänellä ei kuitenkaan ole siihen tarvittavaa mandaattia, joten hänen lausahduksensa tarkoittaa, että hän olisi valmis lähettämään Ukrainaan suomalaisia asevoimia. Siihenkään hänellä ei ole mandaattia, niin puolustusvaliokunnan jäsen vaikka onkin. Mitä hän siis tällä esiintymisellään tarkoittaa..?
Mitä sitten tulee väitettyyn Puolan ilmatilan loukkaukseen, -en tiedä mikä on totuus siinä, mutta esitettyn todistusaineiston valossa syyttävän sormi on lähtenyt osoittelemaan ennenaikojaan. Otaksuttavasti Puolan sotavoimilla on käytössään riittävän kompetentteja ilmavalvontatutkia, ja NatoRossa-projektin valvontaelimet ja ”provofabriikki” ovat silmä tarkkana sen suhteen mitä ilmatiloissa tapahtuu. Vähintä mitä tässä olisi pitänyt edellyttää, on että droonien seurantajälki paikantamisineen olisi edes jotenkin dokumentoitu, tai edes se, mistä suunnasta väitetty rajanylitys on tapahtunut. Kun tämä puuttuu, niin täysin vapaasti voidaan väittää, että ko. kapineet on kerätty kasaan joistain varastoista ja sijoitettu sitten kanaloiden tms. katoille väitettyine tuhovaikutuksineen vähää ennen kuvauksia. Vastaavanlaisista lavastuksistahan on jo dokumentaatiota. Tällaisessa ei todellakaan ole mitään analyyttistä, joka olisi vähimmäisvaatimus. Harjanteen kailotukset ovat pikemminkin anaalista, kuin analyysistä, ja sama koskee myös TP Stubbin esiintymistä maailmalla ko. asian suhteen. Kumpikaan ei ole kaiketi vielä ehättänyt kommentoimaan Ukrainan kontribuutiota Primorskin/Koiviston öljy/kaasuterminaaliin kohdistunutta droonihyökäystä ilmatilaloukkauksineen, joka pahimmassa tapauksessa onnistuessaan olisi saattanut tehdä Suomenlahden rannat ja saariston saastuneiksi pitkiksi ajoiksi eteenpäin. Näin siis vihreä kansanedustaja kumppaneineen. Toki mediapooli on hehkuttanut operaatiota olemuksensa ja edellytystensä mukasesti. Ukrainasta on Suomenlahden pohjukkaan yli 1000 km, jonka kantaman drooneja ei ole. Lähinnä tulee mieleen että lähtö on jostain Baltian maasta. Kansanedustaja Harjanteen mielestä länsimaiden joukkojen lähettäminen Ukrainaan ”ei lainkaan” eskaloisi sotaa. Tässä Harjanne voi olla oikeassakin, koska ne joukot todennäköisesti eliminoitaisiin nopeasti olemasta, kuten tähän mennessäkin on tapahtunut. Varmaa kuitenkin on, että tällä menettelyllä Ukrainan siviiliväestön kärsimykset lisääntyisivät entisestään ja Ukrainan valtiollinen rapautuminen eskaloituisi entisestään nuorten työkykyisten ihmisten lähtiessä maasta. Tässä suhteessa Harjanteen ja aateveljiensä toimet kuvaavat täysin sitä kyynisyyttä, jolla suhtaudutaan niiden ihmisten elämään ja kärsimyksiin, jotka elävät niissä olosuhteissa, joita muut omien poliittisten ja ekonomisten intressiensä vuoksi tahtovat hallita.
Edelläolevan valossa kokonaisuutena, voidaan ajatella, että Harjanne kumppaneineen propagoivat perätöntä tietoa vaikuttaakseen yleiseen mielipiteeseen sotatilalle myönteisen asenneympäristön aikaansaamiseksi Suomessa vähän kerrassaan, jota voidaan pitää ts. sotaan yllyttämisenä. Harjanteen kumppaneineen ja aateveljineen pitäisi ymmärtää että toimintansa voidaan tulkita rikoslain 12 Luvun 2§ mukaan, myös kansainvälisten sopimusten kontekstissa kun se aika tulee, jolloin se myös tehdään. Missä tilassa Suomi valtiollisesti oikein on suhteessa itseensä ja ympäristöönsä? Ehkä nämä kellokkaat sen selvittävät, jos ymmärtävät ja pystyvät. Edessä se kuitenkin näillä näkymillä muodossa tai toisessa on.
Minä olen aina kuvitellut, että ns. vihreät ovat luonnon- ja ihmisen suojelijoita. Ilmeisesti olen ollut väärässä koko ajan, sillä tämänkin ”cityvihreän” (kuten kaikkien muidenkin tietämieni vihreiden) sotaintoilu johtaisi toteutuessaan mitä pahimpaan luonnon ja ihmisten tuhoutumiseen.
Kummallista joukkoa nämä globalistit ovat muutenkin. Yhdysvalloissa juuri kiinni otettu Charlie Kirkin murhaaja on kuulemma kirjoitellut sosiaalisessa mediassa Kirkistä vihapuhujana ja vihan levittäjänä. En tunne Kirkin historiaa joten en tiedä miten vihainen mies hän oli, mutta olen täysin varma siitä, että ketään hän ei olisi lähtenyt murhaamaan kuten tämä ”vihan vastustaja” itse teki.
Näyttää siltä, että nykymaailmassa valtaa pitävien mielestä viha on rakkautta ja rakkaus vihaa, valhe totuutta ja totuus valhetta, sota rauhaa ja rauha sotaa, jne. loputtomiin.
Outoa 😲
Siitä vaan, jos itse on valmis seisomaan eturivissä ja katsomaan silmiin sen sodan, jota on niin rohkeasti vaatinut. Historia on nähnyt monta sankaria, jotka lähettivät toiset kuolemaan ja jäivät itse kirjoittamaan puheita.
Yle kirjoittaa, että USA:n YK lähettiläs vaikutti ”tähtäävän Yhdysvaltain Nato-liittolaisten rauhoitteluun sen jälkeen, kun presidentti Donald Trump sanoi torstaina, että Venäjän droonien ilmatilaloukkaus Puolassa saattoi olla vahinko.” Kuullostaa taas hyvin omituiselta. Kuka tuollaista rauhoittelua kaipaa? Ilmeisesti sellaiset kuin Etelä-Saimaan päätoimittaja, joka tänään kirjoittaa: ”Sopiva viikonlopun pyöräretki halki eteläkarjalaisen maalaismaiseman. Mutkainen ja mäkinen tie. Ajellessa ajatukset kiitävät: mihin kaikkialle tästä pääsisikään, jos itäraja olisi entisellä paikallaan kauempana Laatokalla.”
Olisiko Etelä-Saimaan päätoimittajan ajatuksissa siintänyt matka Uralille…
https://www.youtube.com/watch?v=axWchul23y8
Tämän Väyrysen kirjoituksen perusteella: https://www.paavovayrynen.fi/2025/09/11/suomen-on-vihdoinkin-avattava-keskusteluyhteys-venajaan/
Pekka Toveri haukkuu Väyrysen Kremlin kätyriksi.
Tuollaista se keskustelu tahtoo olla. Muussa yhteydessä tai toisenlaisena aikana tuon tyyppinen argumentointi katsottaisiin epäonnistuneeksi ja -asialliseksi mutta nyt käy aina kenraali- ja europarlamentaarikkotasolle asti. Toivottavasti ei meillä koko kenraalikunta ole samanlaisia tovereita. Että mikä tahansa kritiikki voidaan noin helposti tyrmätä, osoittaa että huijaus on mennyt perille, eikä enempien perustelujen perään kysellä ja tuollaistenkin laukoja käy täydestä kenraalista, europarl…
Toveri väittää jopa, että Väyrynen olisi ”aina ollut Kremlin asialla”. Perustelematon, propagandistisesti yleistävä ilmaisu muistuttaa anonyymien keskustelupalstojen alatyylistä kielenkäyttöä Venäjästä. Ei tällaista odottaisi sivistyneeltä ihmiseltä. Oletetusti sivistyneeltä.
Toveri menee metsään niin menneisyyden arvioinnissaan kuin on mennyt tulevaisuuden ennusteluissaan tämä sodan tiimoilta.
Toveri elää omassa pimiössään. Siellä ei tiedon juhlia pidetä.
Itse asiassa nämä Nato- ja amerikkamieliset ovat USA:n pääomapiirien kätyreitä. Useimmat naiiviuttaan, mutta monet epäilemättä saavat sieltä myös puhdasta rahaa.
Irtautumalla Venäjän kanssa käytävästä kaupasta, ja asemoimalla itsensä ulos BRICS:sistä, Suomi on joutunut integroimaan itsensä nk. länsikauppaan siis G7. Se mitä nyt sitten on tapahtumassa on, että Nokiavirhe tehdään uudestaan. Ensin pannaan kaikki munat ts. kansalliset resurssit yhteen koriin, ja sitten joku tulee ja vie koko korin. Nyt näyttää siltä että militaariteollisuus on seksikästä.
Sinne kaikki sankoin joukoin pommeja ja drooneja rakentamaan kunnes joku kuppaa kaiken. Suomesta maailman ykkösmaa drooniteollisuudessa, niinhän jossain jo hehkutettiin. Nuijat on nuijia.
Vihreillä on pitkä perinne vahvasta russofobisesta mielentilasta, joten Harjanteen typerä näkemys ei tule yllätyksenä. Juuri tällaisia lausahduksia on Puolan droonilavastuksella kalasteltu tukemaan EU-johtajien päätöstä sotia viimeiseen ukrainalaiseen.
Kuka ottaisi tehtäväkseen selittää Harjanteelle kansainvälisen politiikan, sotahistorian ja diplomatian perusasioita? Vaikka tuskinpa hänen päätään mikään oppi kääntää. Ei tämä kiihkoilu ole harkinnan, vaan sotapsykoosin seurausta.
Nämä eivät tiedä, ymmärrä tai halua tietää tai ymmärtää Ukrainan kriisin kokonaisuutta eli Venäjän perusteltu näkökulma joko ei ole tiedossa tai – todennäköisemmin – sille ei anneta mitään arvoa. Kaksoisstandardit ovat ahkerassa käytössä. Venäjän pitäisi tehdä sitä, mitä itse (tai varsinkaan Yhdysvallat) ei suostu tekemään ja Venäjä ei saisi tehdä sitä, mitä itse (tai varsinkin Yhdysvallat) katsoo oikeudekseen tehdä.
Eipä tuolta muuta oikein osaa odottaakaan. Kun näiden käsitykset eivät tähän astikaan ole perustuneet tosiasioihin, vaan ulkoa tuotettuun vihamielisyyteen, niin järki jää, ja tulee jäämään tuolle tunteelle toiseksi. Olisiko kenties helpompi korjata näkemyksiään, jos oikeiden tai väärien tietojen perusteella olisi itse tehnyt vääriä johtopäätöksiä, sen sijaan että on kerta kaikkiaan tullut sumutetuksi ja suureen ääneen sitten julistanut tätä lopulta vierasta intressiä palvelevaa vaarallista valhetta. Liian paljon on ikään kuin pelissä kun on asetuttu ’historian oikealle puolelle vääryyttä vastaan’. Minkäänlainen järjen kuiskauskaan ei vihjaa, kuinka Suomen ja muiden Euroopan maiden menettely on jokaiselta kohdaltaan ollut tässä kriisissä ja sodassa juuri päinvastaista kuin olisi ollut perusteltua. Ja jos sattuisi vihjaamaan, niin se vaiennetaan juuri tuollaisilla päättömyyksillä kuin Harjanne tässä selittää. Henkilökohtainen tappio asiassa, johon on tunnetasolla tullut vedetyksi mukaan, koetaan suuremmaksi uhkaksi kuin koko maailman tuhoutuminen ja siksi järki ei pelaa.
Ukrainassa on kysymys ns. lännen häikäilemättömästä geopolitiikasta. Ukraina-projektin – kuten oikeastaan kaiken toiminnan, mitä USA-Nato kohdistaa Venäjään ja erityisesti Venäjän naapurimaihin – tavoitteena on tuhota Venäjä tavalla tai toisella ja alistaa itselle mahdollisimman paljon maita ja maa-alueita Euraasiasta.
Tämä mitä näemme Ukrainassa on vuosikymmeniä vanhojen Yhdysvaltoja ohjaavien doktriinien toteuttamista. Ukraina on ehkä kaikkein merkittävin yksittäinen kohde, jota länsiliitto on havitellut ja jonka kautta se on suunnitellut alistavansa myös Venäjän. Kuolleet ukrainalaiset – venäläisistä puhumattakaan – ovat länsiliitolle välttämättömiä, mutta suurten geopoliittisten tavoitteidensa rinnalla merkityksettömiä oheisvahinkoja.
On äärettömän surullista, että poliittinen eliittimme on lähtenyt Suomen vahingoksi ja koko olemassaolomme vaarantaen mukaan länsiliiton megahankkeeseen. Suomen valintaa, puheita ja toimintaa eivät ohjaa totuus- ja oikeudenmukaisuusnäkökohdat, vaan lännen itseihailun kulttuuri, joka on johtanut ylivallan ideologiaan. Tietysti – varsinkin Suomessa – mukana on aimo annos rasismia, jota myös russofobiaksi kutsutaan. Vaikea sanoa Atte Harjanteesta ja muista kansanedustajista, mutta tavallinen kansa on tietysti saatu huijattua mukaan sotapropagandalla.
Trumpistakin on vaikea sanoa, onko hän täysillä mukana Venäjä-vastaisessa geopoliittisessa shakissa vai alkaako hän kallistua moninapaisen maailman kannalle, jossa toiminnan perustana olisi reilu kanssakäyminen eikä vastakkainasettelu ja toisten alistaminen. Minun on todellakin hirveän vaikea ymmärtää, miksi Suomi on valinnut niin perusteellisen väärin. Voiko se olla tiedon puutetta (propaganda uponnut päättäjiinkin) vai onko kyse vain itsekkäästä pahantahtoisuudesta, joka ei lopulta ole edes itsekästä ainakaan tavallisia suomalaisia ajatellen.
On se kummallista että vihreät ovat yhtä sotahulluja kuin vasemmistoliiton porukka missä on nyt ilmasto hätä eikö sotiminen lisää päästöjä.
Atte ryhdikkäänä miehenä voisi varmaan esimerkillään näyttää miten mennään soitellen sotaan. Mukaan voisi ottaa esim. eduskunnan puhemiehen ja kenties meidän korpraali johtajamme.
Tämä Harjanne on melkoinen elätettävä ja sotahullu. Lisäksi on lopettamassa eläkkeet lukuunottamatta leskeneläkkeitä. Vihreillä on joitakin kannatettaviakin asioita ympäristöön liittyen, joista saavat kitkerän katkeraa palautetta somessa!
Olen samaa mieltä, että Ukrainan rintamalle on lähetettävä länsimaista porukkaa, nimittäin nämä pölvästit, jotka haluavat lietsoa sotaa, eivätkä välitä tippaakaan siitä, että jokainen rintamalla kuollut ihminen on turha. Nämä poliittiset mielipiteen esittäjät jaksavat kyllä meuhkata, mutta jos tulisi tiukka paikka, niin olisivat ensimmäisten joukossa karkuun juoksemassa. Tekisi mieli ruveta kunnolla kiroilemaan, mutta pitäköön tyhmät päänsä, perkele vieköön.