Viimeinen leikkaus ei jätä lukijaa kylmäksi

Pitkän linjan journalistin Esko Tuluston kirja Viimeinen leikkaus (Aviador 2024) on kertomus vuosia kestävästä leikkaus- ja sairaalakierteestä.

Lonkkaleikkaukset ovat vanhenevalle väestölle turhankin tuttuja. Yleensä lonkkaleikkaukset sujuvat ilman suurempia ongelmia, mutta Tuluston kohdalla näin ei käynyt. Kirjan luettuaan voi vain ihmetellä kirjoittajan hämmästyttävää sitkeyttä ja optimismia vastoinkäymisten seuratessa toistaan.

Tarina alkaa jo vuonna 2019, jolloin Tulustolle tehtiin selkäleikkaus. Sen jälkeen hän pääsi kauan odottamaansa lonkkaleikkaukseen keväällä 2020. Samoihin aikoihin korona alkoi levitä vauhdilla.

Lonkkaleikkaus sujui rutiinilla. Mies kotiutui ja liikkui jo kohtalaisen hyvin, kunnes kahden viikon kuluttua kotona kaatumisen seurauksena alkoi helvetti. Tulusto putosi kaatuessaan myös portaat alas ja vastaleikattu jalka jäi alle. Alkoi uusintaleikkausten, sairaala- ja kuntoutusjaksojen täyttämät vuodet.

Ilman hyvinvointiyhteiskuntaa Tulusto ei olisi selvinnyt. Vaikka tietenkin oli myös hetkiä, jolloin tapahtumat yksityiskohtaisesti kuvaavasta kirjoittajastakin tuntui, että ”minuun ei nyt panosteta”. Hyvinvointiyhteiskunta kuitenkin näyttää, miksi siitä kannattaa pitää kiinni.

Hoitohenkilökunnan työ sairaaloissa ja kuntoutuslaitoksissa saa kirjoittajalta tunnustusta ja arvostusta. Hän näkee kuinka ihmisiä yritetään kärsivällisesti hoitaa ja auttaa, vaikka potilaat itse tekevät hoitohenkilökunnan työn joskus lähes mahdottomaksi, jopa vaaralliseksi. Tulusto kertoo,  kuinka huumepotilas lyö hoitajaa teho-osastolla.

Puhelias Tulusto keskustelee sekä hoitohenkilökunnan että muiden potilaidenkin kanssa. Maahanmuuttajataustaisen hoitajan kanssa pohditaan uskontoa ja pakolaisuutta. Tulusto muistelee saaneensa lukiossa porttikiellon uskontotunneille kysyttyään, eikö olisi aiheellista aloittaa perusasioista? Siitä, onko jumalaa ylipäätään olemassa.

Jesidihoitajakaan ei paljon jumalista piittaa. Sen voi ymmärtää kun hoitaja kertoo perheensä julmasta kohtalosta Islamilaisen kalifaatin eli Isisin jihadistitaistelijoiden kynsissä.

Mihin minä sitten uskon, kysyy Tulusto. Hän sanoo uskovansa ”ihmisten hyvyyteen, solidaarisuuteen, tasa-arvoon, sivistykseen ja kulttuuriin, terveeseen järkeen, historian tajuun, joukkovoimaan, luontoon, joka kyllä kostaa meille ahneille ihmisrosvoille ellemme lopeta saastuttamista. Ihan tosissani. Usko vallankumoukseen on tauolla sopivampaa aikaa odotellen.”

Kanssapotilaita on sekä sairaalassa että kuntoutuslaitoksissa joka lähtöön. Heistä riittää myös tarkkoja, koomisiakin huomioita. Ilmeisesti ensimmäistä kertaa sairaalaan joutunut nuori mies pyytää lounasajan tultua ruokalistaa ja kun sitä ei ole, hän päättää tilata hoitajalta pitsan.

Toinen huonetoveri hiipii yöllä Tuluston sängyn viereen ja sanoo että ”minun pitäisi tappaa sinut, olet piilottanut koirani etkä suostu antamaan sitä takaisin”. Kolmas soittaa ”alakerran ovimikolle ja sanoo, että siellä odottaa pitkä rivi naisia tänne minulle, mutta päästä vain Paula Koivuniemi tulemaan”.

Kuntoutuslaitoksessa Tulusto asettaa tavoitteekseen mennä ”ensi kesänä raivaussahan kanssa metsään”. Ja sitten seuraa elävä kuvaus metsänraivaussunnitelmista. Kuin metsurin kertomana.

Kuntoutusjaksonsa hän ottaa tosissaan ja tekee tunnollisesti kaikki harjoitteet.

Naapurit kyselevät vointia ja ottavat osaa, kun hän kävelee vaivalloisesti, mutta sinnikkäästi rollaattorin avulla asuinkorttelinsa ympäri.

Masennuksen hetkinä kirjoittaja pohdiskelee ”miksi minulle kävi näin”. Tulusto käy läpi eri idän filosofioiden ja kristinuskon suhdetta tekojen seurauksiin. Kirjoittaja on paljon lukenut mies ja se tulee kirjassa hyvin esille. Sairaalasängyssä maatessa on aikaa pohdiskella mm. avaruutta, Kopernikusta ja Galileo Galileita, erilaisten sanojen etymologiaa ja antiikin historiaa.

Välillä kirjoittaja viljelee nokkeluuksia ja kertoo myös puujalkavitsejä. Mutta huumori, puujalkainenkin on varmasti suojannut kirjoittajaa putoamasta epätoivon kaivoon, jonka kannella hän jo omien sanojensa mukaan keikkui vastoinkäymisten seuratessa toistaan.

Ortopedikin totesi, että Tulusto oli kuin lottovoittaja, mutta väärinpäin. Mahdollisuus näin huonoon tuurin oli ortopedin mukaan sama kuin saada yhdellä lottorivillä lottovoitto.

Parisuhde joutuu sairasteluvuosien myötä ymmärrettävästi myös koetukselle. Tulusto toteaa, että ”vaikka emme olekaan helppoja kumppaneita toisillemme, vaimoni on urheasti jaksanut tämän kaiken ja sopeutunut aina vain uusiin vastoinkäymisiin”. Ulkopolitiikasta puhumista pariskunta välttelee, koska ovat siitä niin vahvasti eri mieltä. Ne keskustelut käydään ”spekulanttiystävän” kanssa.

Mielenkiintoista antia kirjassa ovat Tuluston puhelinkeskustelut syöpää sairastavan ystävänsä kanssa. Miehet ruotivat päivänpolitiikkaa, Marinin hallituksen koronatoimia, saamelaislain läpimenoa, Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja Natoon liittymistä.

Spekulanttiystävän kanssa keskustellaan myös varsin sarkastisesti Suomen ja Yhdysvaltain sotilaallisesta yhteistyösopimuksesta, jolla Suomi luovuttaa alueitaan Yhdysvaltojen asevoimien käyttöön tukikohdiksi.

Natoon liittyminen ei saa Tulustolta ymmärrystä. ”Minulle oli yhä hämärää, miten Suomen kokonainen kansakunta saatiin pelkoa taitavasti lietsomalla noin vain, yhdellä napinpainalluksella luopumaan puolueettomuudesta ja pitkästä rauhan tiestä, unohtamaan historiansa opetukset, kulttuurinsa juuret ja maantieteen realiteetit”.

Ystäväkin pitää väitettä, että Natoon littyminen lisäisi Suomen turvallisuutta, aivan absurdina. Hän ei voi ymmärtää, että neutraali, rauhantahtoinen maa tekee itsestään vihollisen liittymällä vastapuolen sotilasliittoon.

Kirjan loppupuolella ystävän syöpä on edennyt niin pitkälle, että hän kieltää kaikki hoitotoimenpiteet. Kun aika koittaa, hän toivoo Tuluston pitävän muistopuheen. ”Mutta ei mitään itkettävää, ei ainakaan Leinoa. Vorwärts junge Leute. Rokkia ja rapakaljaa”, ystävä sanoo rehvakkaasti. Molemmat pidättelevät itkua.

Tulusto on kopioinut kirjaan myös toimenpidekertomukset, jotka ovat lukijalle suurimmaksi osaksi hepreaa. Ne osoittavat, kuinka monimutkaisia operaatioita kirjoittaja on käynyt läpi.

Tulusto on vanhan liiton toimittaja, jonka teksti on sujuvaa ja tiedolla perusteltua. Valtavirtamedian kannanotoista poikkeavat näkemykset ovat virkistävää luettavaa ja asioiden pohdiskelu historian, kirjallisuuden ja elokuvien kautta antoisaa.

Teija Laakso