Avaamme kanavat naapuriimme Norjaan. Olemme sopineet yhteydestä norjalaisiin tahoihin, jotka työskentelevät rauhan puolesta ja militarismia vastaan. Yhteydet luotiin norjalaisen Paul Steigenin symposiumissa viime kesänä. Steigen julkaisee omaa nimeänsä kantavaa verkkojulkaisua, joka muistuttaa sisällöltään Naapuriseuran Sanomia.
Ensimmäisenä julkaisemme Ingeborg Breinesin artikkelin, jossa hän käsittelee Naton ja Yhdysvaltain toimintaa Norjassa sekä Arktisen neuvoston toimintaa.
Ingeborg Breines on Nobelin rauhanpalkintoa käsittelevän huippukokouksen vanhempi neuvonantaja ja toiminut mm. Unescon Women and Culture of peace -ohjelman sekä vuonna 1910 perustetun Maailman rauhantoimiston johtajana.
Arktisen alueen vaarallinen militarisointi
Pohjolan puolustus on lyhyessä ajassa amerikkalaistunut käytännössä ilman keskustelua. Sodankäynnistä on yhtäkkiä tullut tärkeämpi asia kuin hyvinvoinnista, joka perinteisesti on toiminut pohjoismaiden tavaramerkkinä.
Tämä on kolmas kerta vuoden sisällä kun puhumme Naton pohjoisesta laajentumisesta ja Venäjän saartamisesta seurauksineen ja uhkineen. Puutun erityisesti Norjan arktisen alueen militarisointiin sekä uusiin yhdysvaltalaisiin tukikohtiin. Näiden synkkien ja pelottavien asioiden ohella minulla on myös kerrottavana uusia ja myönteisiä asioita Arktisesta neuvostosta.
Tilanne arktisella alueella on pahentunut dramaattisesti sen jälkeen kun Ruotsi ja Suomi ovat liittyneet täysjäseninä Natoon. Olemme saaneet kokea Yhdysvaltojen tukikohtajärjestelmän tai ns. ”yhteisalueen” valtaisan laajenemisen joka nyt muodostuu 47 tukikohdasta. Norjassa meillä on 12 uutta tukikohtaa. Näiden tukikohtien avulla Yhdysvallat kykenee tosiasiassa hyökkäämään Venäjälle ydinasein muiden pohjoismaiden siitä tietämättä. Potentiaalinen sota Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä uhkaa tapahtua Norjan ja pohjoismaiden maaperällä.
Norjan on pitkään katsottu toimivan ”Naton silminä ja korvina” pohjoisessa, mikä käytännössä on tarkoittanut tärkeän sotilaallisen tiedon jakamista Yhdysvaltain hallinnon kanssa sekä oletettavasti myös avustamista pitkän kantaman aseiden suuntaamisessa.
Uudet sotilastukikohdat tulevat lisäyksenä niille Yhdysvaltain ja Naton kehittyneille valvonta- ja vakoilujärjestelmille jotka Norjan hallitus on sallinut jo vuosikausien ajan. Näitä koskevat päätökset ovat hyvin heikosti julkisesti tunnettuja eivätkä kenties edes kansanedustajien enemmistön tiedossa. Hallitus on myös sallinut liittolaismaiden ydinsukellusveneiden pääsyn kahteen Norjan satamaan, Bergeniin ja Tromsaan. Naton ja Yhdysvaltojen sotaharjoitukset tapahtuvat useammin, laajempina ja yhä lähempänä Venäjän rajoja kuin milloinkaan aiemmin. Sotapelit keskeyttävät ja uhkaavat myös sekä paikallista että alkuperäiskansallista elintarviketurvallisuutta.
Kansalaiset, sikäli kun heitä ylipäänsä on informoitu, ovat ymmällään mitä tulee uusiin tukikohtiin. Mikä niistä edustaa Natoa ja mikä Yhdysvaltoja? Luotu sekavuus on luultavammin tahallista. Suurelle yleisölle on pitkään luotu käsitys, että Nato on välttämätön Norjan turvallisuudelle. Yhdysvaltain demokratian heikkeneminen ja epävarmuus aiheuttaisi varmaankin kansalaisten parissa suurempaa epäluuloa tukikohtiin nähden, jos he tiedostaisivat, että ne nojaavat kahdenkeskisiin sopimuksiin jotka ovat syntyneet Yhdysvaltojen aloitteesta.
Vaikka on tärkeä korostaa, että nämä tukikohdat eivät ole Nato-tukikohtia, Nato on tietenkin lähes täysin Yhdysvaltain kontrolloima ja edustaa tärkeintä välinettä heidän tavoitellessaan maailman yliherruutta, taloudellisesti ja sotilaallisesti, maalla, merellä ja meressä, ilmassa ja ulommassa avaruudessa.
Norjan osalta tämä tapahtuu karkeasti poiketen aiemmasta linjauksesta, jonka mukaan ulkomaiset tukikohdat tai ydinaseet olivat poissuljettuja rauhanaikana, samoin kun poiketen Norjan perustuslain ensimmäisestä pykälästä, joka takaa Norjan itsevaltaisuuden. ”
On selvää, että arktisen alueen meneillään oleva raskas militarisointi ei tarjoa lisää turvallisuutta kuten (Norjan) hallitus julistaa, vaan vähemmän! Tämä eskalointi edustaa myös Venäjän mielestä vakavaa ja lisääntynyttä uhkaa heidän turvallisuudelleen. Jos Venäjän presidentin pääasiallisena turvallisuushuolena on pitää Nato loitolla Venäjän rajoilta, hän on kohdannut päinvastaisen tilanteen. On vaikea olla vertailematta tilannetta Kuuba-kriisiin 1962, jossa Kennedyn ja Hrutshevin halu neuvotella johdatti meidät pois ydinsodan kuilun partaalta. Onko tällaista viisautta missään tänä päivänä tarjolla ?
Pohjoismaat ovat tämän kehityskulun johdosta tulleet osaksi Yhdysvaltain globaalia tukikohtaverkostoa, jonka arvioidaan käsittävän 800–1000 tukikohtaa noin 80 maassa. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että Venäjällä on kahdeksan tukikohtaa vieraalla maaperällä ja Kiinalla yksi.
Pohjolan puolustus on lyhyessä ajassa amerikkalaistunut käytännössä ilman keskustelua. Sodankäynnistä on yhtäkkiä tullut tärkeämpi asia kuin hyvinvoinnista, joka perinteisesti on toiminut pohjoismaiden tavaramerkkinä. Kiihko tuottaa ja käyttää aina vain tuhoisampia aseita on syrjäyttänyt ilmasto- ja ympäristökriisin uhan lähes kokonaan huomion ulkopuolelle. Ei sanaakaan asevoimista suurena saastuttajana, eikä siitä, että tukikohdat ovat ympäristön kannalta tuhoisia samalla, kun ne on viety kansallisen ekologisen lainsäädännön ja suojelun ulkopuolelle.
Lisäksi näemme, että kansainvälinen laki siten kuin se on kehittynyt YK:n puitteissa, on tosiasiassa syrjäytetty uusliberaalin ns. sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen hyväksi hyödyttäen läntisiä suurvaltoja – sekä maita että monikansallisia yhtiöitä.
En voi olla ihmettelemättä, miten on mahdollista, että pienet ja oletettavasti valistuneet pohjoismaat, jotka ovat kaikkien demokratiavertailujen kärjessä, ovat päätyneet pitämään Yhdysvaltoja parhaana liittolaisenaan, joka takaa turvallisuutemme, samalla kun historia osoittaa, että Yhdysvallat ajaa imperialistisia intressejään (latinalaisessa Amerikassa, Kosovossa, Afganistanissa, Irakissa, Syyriassa, Libyassa jne.) ja juuri tällä hetkellä toimii sotakiihkoilevan presidentin alaisuudessa, joka torjuu kaikki yritykset tulitauon ja rauhanneuvottelujen puolesta ja tukee kansanmurhaa Gazassa aina vaan uusilla asetoimituksilla, ja käyttää veto-oikeuttaan turvallisuusneuvostossa Kansainvälisen oikeusistuimen päätöksiä vastaan ilman minkäänlaista hyvää vaihtoehtoa.
Norja on aiemmin edustanut näkemystä, että ystävällismielinen maa jossa on toimiva hyvinvointijärjestelmä, joka on solidaarinen hädänalaisia kohtaan ja jonka ulkomaanapu on runsas, ja joka vahvasti tukee YK:ta, tällä tavalla saa itselleen parhaat turvatakeet. Nyt, Naton ja ”Stoltenberg-efektin” kautta, Norjan hallitus ja hänen synnyinmaansa enemmistön, ainakin useimpien poliitikkojen, valtamedian ja monen akateemisen henkilön ilmaisemana mielipiteenä näyttää olevan, että rauha edellyttää sotilaallista mahtia.
Kerronta on pelottavaa, se pyytää ihmisiä varautumaan sotaan samalla, kun miltei esitetään, ettei muita vaihtoehtoja ole. On ristiriitaista, että useimmat kansalaiset vastustavat ydinaseita, mutta samalla tukevat yli mittojensa paisunutta ja aikansa elänyttä sotilasliittoa. jonka perustana ovat ydinasestrategiat ja ensi-iskun doktriinit. Massiiviset, pitkäaikaiset ja sitovat sotilasbudjetit on hiljattain hyväksytty eduskunnassa kaikkien puolueiden tuella.
Tosiasiallisesti Yhdysvallat uhmaa tai miehittää osia Norjasta melkeinpä suosionosoitusten raikuessa. Karkeat viholliskuvat Venäjästä toimivat oikeuttamassa tätä vastakkainasettelua, joka voi johtaa tuhoisaan kolmanteen maailmansotaan, minkä seurauksena voi olla ihmiskunnan tuho.
Mihin humanismimme ja talonpoikaisjärkemme on kadonnut ? Missä ovat ne poliittiset johtajat, jotka ovat rohkeita ja arvonsa tuntevia johdattamaan meidät ulos sotakiihkon ja polarisaation olotilasta ? Kuka on valmis tarttumaan Naton perussopimuksen 13. pykälään, joka sanoo, että oltuaan vuoden Naton jäsenenä, sotilasliitosta voi erota ilmoittamalla päätöksen Yhdysvaltain hallitukselle joka vuorostaan ilmoittaa siitä muille?
Militarisaatio tapahtuu samanaikaisesti, kun lähes kaikki diplomaattiset sekä kauppasuhteet Venäjään lopetetaan. Norja osallistuu lähes täysin Yhdysvaltojen ja EU:n asettamiin sanktioihin poikkeuksena eräät kalastusta ja meriturvallisuutta koskevat asiat. Uusi rautaesirippu on laskettu haitallisin seurauksin, jotka myös käsittävät tärkeän alkuperäiskansojen välisen yhteistoiminnan. Myös yhteistyö Venäjän kanssa tärkeässä Arktisessa neuvostossa on jäädytetty 22.2.2022 jälkeen, vaikka miltei puolet arktisesta alueesta kuuluu Venäjälle.
Arktinen neuvosto joka perustettiin v. 1996, on tärkein foorumi, jossa käsitellään alueen asioita. Siihen kuuluu kahdeksan maata maantieteellisin perustein, ei valinnaisperustein. Nämä ovat viisi pohjoismaata, Kanada, Venäjä ja Yhdysvallat. Kuudella alkuperäiskansojen ryhmällä on pysyvä edustus. Lisäksi neuvostolla on lähes 40 tarkkailijaa, mm. Kiina ja Intia. Keskiössä ovat ympäristö, ilmasto ja kestävä kehitys – saasteet, biologinen monimuotoisuus, öljyvahingot sekä etsintä- ja pelastustoimi. Poliittiset asiat on tarkoitus jättää ulkopuolelle. Toiminnan koordinointi tapahtuu puheenjohtajuuden kiertäessä. Norja toimii puheenjohtajamaana kaksi vuotta toukokuusta 2023 alkaen.
Yhteydenotto pysyvään sihteeristöön joka toimii arktisessa Tromsan kaupungissa, toi hyvän uutisen. Tieteellinen työ kuudessa työryhmässä on käynnistynyt uudelleen kahdeksan jäsenmaan kesken, mutta toistaiseksi vain digitaalisesti. Diplomaattinen yhteistyö on edelleen pysähdyksissä. On tärkeää ylläpitää vuoropuhelua Arktisessa neuvostossa. Meidän intressissämme on pysyä informoituna sen työstä ja vaatia läpinäkyvyyttä etenkin militarisoinnin vaikutuksesta arktisen väestön elämään ja hyvinvointiin.
Norjalle oli pitkään tärkeätä tasapaino pelotteen ja vakuutelun välillä vuoropuhelussa Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän kanssa. Nyt meidän on vaadittava, että turvallisuutta ei määritellä militarismin keinoin. Nato ei koskaan saa korvata YK:ta.
Sen sijaan että seuraisimme vanhaa patriarkaalista mallia talouskavusta, militarismista, kilpailusta ja vastakkainasettelusta asettaen hyvinvoinnin sodankäynnin edelle, sodan joka uhkaa johtaa maailmanloppuun, meidän on vahvistettava rauhan- ja aseriisunnan prosesseja mukaanlukien ydinaseista luopuminen ja rakentaa luottamusta, kansainvälistä solidaarisuutta ja rauhan kulttuuria.
7 kommenttia julkaisuun “YHTEYS NORJAAN”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Hienoa, että Naapuriseuralla on yhteistyötä norjalaisten kanssa! Tämä oli hyvä ja kiinnostava artikkeli. Masentavaa tietysti kyllä lukea, että Norjassakin poliittinen eliitti on noin valmis luovuttamaan kotimaansa palvelemaan USA:n valtapyrkimyksiä. Olen ajatellut, että pohjoismaista juuri Norjassa olisi eniten henkistä tilaa ainakin Suomea vapaammalle kansalaiskeskustelulle, onhan se energian suhteen omavarainen ja muutenkin säilyttänyt oman valuuttansa ja pysytellyt EU:n ulkopuolella. Olen myös kuunnellut norjalaisen politiikan tutkijan, Glenn Diesenin podcasteja, joissa hän suhtautuu avoimen myötämielisesti BRICS:iin ja kritisoi länsivaltoja niiden osuudesta Ukrainan tilanteen kärjistymisessä.
Tämä Arktisen neuvoston tilanteen esiin nostaminen on tärkeä asia, jota olen itsekin ihmetellyt jo keväästä 2022 alkaen. Olin ymmärtänyt, että erityisesti monet luonnon ja ympäristön tilasta välittävät tahot ovat pitäneet olennaisen tärkeänä saavutuksena, että on saatu aikaan tällaisia arktisen alueen luonnon säilymisen ja suojelun kannalta olennaisia yhteistyöelimiä kuin Arktinen neuvosto.
On ollut järkyttävää havaita, että myös tällaisia, yhteisen luonnon säilymisen kannalta tärkeitä toimintoja on kyetty politisoimaan ja lakkauttamaan ilman että esimerkiksi vihreän puolueen poliitikot olisivat nousseet puolustamaan yli rajojen tehtävää tutkimuksellista yhteistyötä. No, tehtävänsä unohtanut vihreä puolue ei sitten kyllä menestynytkään vaaleissa.
Hyvä kuulla, että tieteellinen työ Arktisessa neuvostossa jatkuu edelleen edes digitaalisena. Sellaiset uutiset antavat toivoa siitä, että sotahulluus ei ole sekoittanut ihan kaikkien päättävissä asemissa olevien päitä vaan edes jossain virallisissakin instituutioissa on sen verran järkeä, että on annettu työrauha tutkijoille, jotka työskentelevät sellaisen tulevaisuuden puolesta, jossa pyrkimykset rauhaan ja hyvinvointiin ovat keskeisellä sijalla. Olisi kiinnostavaa kuulla enemmänkin uutisia tämän Arktisen Neuvoston työstä.
Kuten tuossa sanotaan, ”militarisointi ei tarjoa lisää turvallisuutta”. Silmitön varustautuminen, viholliskuvan rakentaminen, se ettei diplomatialle ja sen myötä rauhalle anneta edes mahdollisuutta ja kansan valmisteleminen kehottamalla varautumaan osoittavat, että rauha ei edes ole tavoitteena. Turvallisuuden lisääminen ei ole tavoitteena, koska kaikki mitä on tehty vaikuttaa juuri päinvastaiseen suuntaan. Kaikki toimet, jotka on tehty ja tehdään tosin perustellaan turvallisuuden lisäämisellä mutta niiden seurauksena turvallisuus kaiken aikaa heikentyy ja johdonmukaisesti huonot ratkaisut vievät kohti katastrofia.
En todellakaan tiennyt että Norja on yhtä kusessa kuin Suomi. Yksi lause yo. artikkelista : ”Massiiviset, pitkäaikaiset ja sitovat sotilasbudjetit on hiljattain hyväksytty eduskunnassa kaikkien puolueiden tuella.” Siis Norjassa. Ihan sama näytelmä kuin Suomen liittäminen Natoon. Ydinkysymys kaiken hämäryyden keskellä on : ”Mikä uhkaus säikäytti sekä Norjan että Suomen eduskunnan noin pahanpäiväisesti?” Minulle tulee mieleen että USA on uhannut pommittaa pohjoismaat kivikaudelle jos ne eivät liity Natoon.
Varmaan todennäköisempää on, että heille on syötetty salaista tiedustelu”tietoa” Venäjän uhkaavista aikeista. Siis syötetty jotain ihan huuhaata, mutta ovat olleet otettuja, kun heidän on vihitty noinkin tärkeän salaisuuden vartijoiksi. Ja kun se on salaisuus, sitä ei päästä edes ampumaan alas julkisuudessa. Ei välttis mikään yksittäinen ”tieto”, kyseessä voi olla pidempikin tarina, mutta huuhaata yhtä kaikki.
Käsittääkseni ja kokemukseni mukaan russofobiaa on harjoitettu Suomessa (ja varmaan myös Norjassa) vuosikymmenten ajan. Itsekin olin nuorena jonkin asteinen russofobi. Minut herätti se, kun huomasin kuinka epäreilusti Venäjää kohdeltiin tiedotusvälineissä. On vaikea tällaisen maallikon määritellä, millä motiiveilla russofobiaa on ylläpidetty. Pitkään ajattelin, että kyse on sosialismin vastustamisesta, mutta kun sama jatkui Neuvostoliiton hajottua, oli pakko päätellä kyseessä olevan jokin syvempi asennoituminen.
Minulla on viime vuosisadan alkupuolella harjoitettua tarkoitushakuista russofobian kasvattamista käsittelevä kirja. Viime vuosina Suomessa on suoritettu sama operaatio, mutta entistä tehokkaammin. Käytännössä päivittäinen pitkään jatkunut Venäjän ja venäläisten demonisoiminen valmisti ihmisten mielet uskomaan Venäjä-vastaisen vääristellyn tarinan Ukrainan kriisistä – ja lopulta sekä pelkäämään että vihaamaan Venäjää.
Niin, ne motiivit. Miksi Suomen kaltainen maa lähtee Venäjä-vastaisella vastakkainasettelulla ajamaan Yhdysvaltojen globaalia hegemoniaa (jos se nyt on se päällimmäinen motiivi), vaikka Suomelle itselleen olisi paljon turvallisempaa, hyödyllisempää ja inhimillisempää olla myös Venäjän ystävä? Kaiken muun hyvän lisäksi se olisi sitä, mitä Venäjä toivoo Suomen suhteen.
Lähes masentavaa luettavaa! Voisiko tapahtumien soljuvan vyöryn syynä olla ”muistikatko” sodan eläneen sukupolven ja nykyihmisen välillä? Tuleehan 2. maailmansodan päättymisestä ensi vuonna kuluneeksi 80 vuotta…
Olenkin imetellyt sitä, että eikö saada aikaan yhteistyötä ruotsin ja norjan oppositioiden kanssa. Tiedän, että norjassa on voimakas oppositio ja siksi tämä asia on nyt todellakin tärkeä.