Ukraina ei ole nyt valmis aloittamaan rauhanneuvotteluita Venäjän kanssa, sanoo presidentti Volodymyr Zelenskyn vaikutusvaltainen kansliapäällikkö Andri Jermak.
Ukraina haluaa ennen neuvotteluiden aloittamista valmistella ensin oman rauhansuunnitelmansa, joka perustuu Zelenskyn kymmenkohtaiseen syksyllä 2023 julkistamaan esitykseen. Jermakin haastattelu ukrainalaisessa mediassa julkaistiin torstaina.
Zelenskyn ”formulaa” työstettiin Sveitsissä ns. rauhankonferenssissa kesäkuussa. Venäjää ei kutsuttu Sveitsin tapaamiseen. Useat keskeiset maat kuten Intia, Brasilia, Meksiko ja Etelä-Afrikka eivät allekirjoittaneet konferenssin julkilausumaa. Ne katsoivat, ettei julkilausuma edesauttanut neuvotteluiden aloittamista Venäjän kanssa. Kiina ei kutsusta huolimatta osallistunut lainkaan konferenssiin.
Ukraina on nyt valmistelemassa toista ”rauhankonferenssia”, mutta Jermakin mukaan senkään järjestäminen ei merkitse neuvotteluiden aloittamista Venäjän kanssa. Tapaaminen oli alunperin tarkoitus järjestää syksyllä juuri ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja, mutta nyt Jermak sanoo, ettei ”rauhankonferenssin” toteutuminen tämän vuoden aikana ole vielä varmaa.
Kansliapäällikkö korosti, että on ”äärimmäisen tärkeää” saada maailman maiden enemmistön tuki Zelenskyn ”rauhanformulalle”. ”Emme aio tehdä kompromisseja itsenäisyyden, alueellisen yhtenäisyyden ja suvereenisuuden osalta”, totesi Jermak.
Jermakin mukaan ”rauhankonferenssi” pidetään vasta sen jälkeen, kun Ukraina on saanut valmiiksi yhteisen suunnitelman Zelenskyn ns. rauhansuunnitelman toteuttamisesta. Venäjä on pitänyt Zelenskyn ”formulaa” uhkavaatimuksena.
Ennen toista ”rauhankonferenssia” Ukraina aikoo järjestää alueellisia teemakokouksia, joissa varsinaisen konferenssin päätöksiä valmistellaan. Ensimmäinen alueellinen tapaaminen on jo melko pian. Venäjää ei ole tarkoitus kuulla eikä sen kanssa aiota keskustella toisen ”rauhankonferenssin” valmisteluissa.
Ukrainan johdon tavoitteena on saada Zelenskyn ”formulan” hyväksymisellä voitto sodassa Venäjää vastaan. Venäjälle on tarkoitus antaa tiedoksi toisen ”rauhankonferessin” päätökset. Ja vaikka Venäjän edustaja olisi mukana konferenssissa, se ei merkitse Jermakin mukaan rauhanneuvotteluiden aloittamista.
Jermak sanoo, että voitto tarkoittaa Ukrainan alueellisen yhtenäisyyden palauttamista, suvereniteetin turvallisuuden takaamista, kaikkien ukrainalaisten, myös lasten, palaamista maahan, sotasyyllisten saattamista vastuuseen ja sotakorvausten saamista maan jälleenrakentamiseksi.
”Voitto merkitsee myös Euroopan uutta turvallisuusjärjestelmää, jossa Ukraina voi toimia yhtenä kaikkein keskeisimmistä voimista”.
Jermak sanoo Trumpin tukevan Ukrainaa
Jermak sanoo republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin ymmärtävän, mistä Ukrainan sodassa on kyse ja olevansa vakuuttunut siitä, että Trump jatkaa Ukrainan tukemista, jos voittaa vaalit.
Kansliapäällikkö kertoi Ukrainan pitävän yhteyttä Yhdysvaltain molempiin pääpuolueisiin.
Jermak myös vahvistaa Trumpin ilmoittaneen tukevansa Ukrainaa ja kiistäneensä Zelenskyn kanssa käymässään keskustelussa aikovansa tehdä myönnytyksiä Venäjän presidentille Vladimir Putinille. ”Älkää uskoko näitä huhuja”, oli Trump sanonut Zelenskylle kutsuen niitä ”valeuutisiksi”.
Jermak kertoo Ukrainan myös kutsuneen Trumpin vierailulle jo ennen marraskuisia presidentinvaaleja. Kansliapäällikkö sanoo kuitenkin ymmärtävänsä vaikeudet toteuttaa vierailu ennen vaaleja. Jos Trump voittaa vaalit, hän voisi Jermakin mukaan vierailla Ukrainassa jo ennen virkaanastumistaan. Sama koskee demokraattien ehdokasta Kamala Harrisia, jos hän voittaa vaalit.
Kun Jermakilta kysyttiin Trumpin varapresidenttiehdokkaan J.D.Vancen kriittisistä kannanotoista Ukrainan tukemisessa, kansliapäällikkö sanoi ukrainalaisten työskentelevän Vancen näkemysten muuttamiseksi. Jermakin mukaan viime päivinä mediassa on näkynyt Vancen retoriikan jo olevan muuttumassa.
8 kommenttia julkaisuun “Zelenskyn kansliapäällikkö: Ukraina ei valmis rauhanneuvotteluihin”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Nyt tilanne etenee siihen suuntaan mikä oli odotettavissa. Ei yksinkertaisesti jaksa ymmärtää mikä ajaa natseja kohden lopullista tuhoaan. No he ovat tiensä valinneet ja sääliksi ei kyllä käy.
Enemmänkin tuntuu pahalta se, että kuoleehan siellä venäläisiä sotilaita ja siviilejä. Miksi ihmeessä länsi ei laita stoppia tuolle silmittömyydelle? Suomen vallanhaltijatkin hyppii riemusta.
Voi aikoja voi tapoja.
Ei todellakaan merkitse mitään ihmishenki. Suomalaiset poliitikot ovat haltioissaan käynnissä olevasta teurastuksesta. Ukrainalaisia miehiä viedään väkipakolla tapettavaksi. Milloin ukrainalaiset heräävät vastustamaan tosissaan tätä järjettömyyttä?
On uskomatonta, että joka maasta löytyy johtajia, jotka ovat valmiita tapattamaan omia kansalaisia kuten nyt ukrainalaiset tässä Kurskin hyökkäyksessä. Ihmisen henki ei merkitse näille kusipäille mitään. Menisivät itse eturintamaan. Jos Zelensky ja kumppanit luulevat, että heidän neuvotteluasema paranisi, niin käy vain päinvastoin. Saattaa olla myös, että Zelenskylle on lännestä annettu ohjeet jatkaa hyökkäystä, vaikka siinä ei olisi järjen hiventäkään. Toistaiseksi hautuumaalla on vielä tilaa. Ei olekaan ihme, että miljoonat ukrainalaiset ovat lähteneet karkuun omasta maastaan, näillä on vielä tallella itsesuojeluvaisto. Ovat myös menettäneet uskonsa kusipää Zelenskyyn.
Ei tuumaakaan siimaa enää Ukrainan natseille! Ovat jo tarpeeksi vedättäneet ns. lännen umpitolloja.
Ukrainan ainoa tavoite on eskaloida maailmansota.Hyökkäyksellä Kurskiin pyritään vain siihen, että Venäjä lähtisi vastaamaan koko voimallaan ja näin saataisiin iso sota aikaiseksi.ukrainan toiminta on ollut ja on vaarallista, toisin kuin Venäjä on toiminut erikoisoperaation puitteissa laittamatta kokonaisvaltaista liikekannallepanoa päälle.Hyökkäykksellä Kurskiin ei ole minkäänlaisia onnistumisen edellytyksia, pyrkimys on vain eskaloida.Saa nähdä milloin Venäjä saa tarpeekseen ja laittaa ison koneen jauhamaan, tälläista Venäjällä vaaditaan yhä enenevissä määrin mm Medvedevin sanomana.
”Jermak sanoo republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin ymmärtävän, mistä Ukrainan sodassa on kyse ja olevansa vakuuttunut siitä, että Trump jatkaa Ukrainan tukemista, jos voittaa vaalit. Kansliapäällikkö kertoi Ukrainan pitävän yhteyttä Yhdysvaltain molempiin pääpuolueisiin.”
Yhdysvaltojen johdossa monikin ymmärtää, mistä Ukrainan sodassa on kysymys, mutta kukaan ei kerro sitä julkisuudessa. Ei kerro, koska totuus paljastaisi Yhdysvaltojen pyrkimyksen tuhota Venäjä sekä estää Venäjän ja muun Euroopan ystävällinen yhteistyö sen itsensä globaalin hegemonian pönkittämiseksi.
Totuus veisi hankkeelta länsimaiden yleisen mielipiteen tuen. Siksi totuus on pitänyt korvata Venäjää syyllistävällä propagandalla. Vaikeneminen, valehtelu, vääristely ja kaksoisstandardit ovat ahkerassa käytössä, mutta uppoavat hyvin ihmisiin, joita on totutettu Venäjän ja venäläisten demonisoimiseen maasta riippuen jopa satojen vuosien ajan.
Länsi-Ukrainassa (vai miten se maantiede siellä menee) on vahva russofobinen ja natsistinen taustansa. USA-Nato on vahvistanut näitä tuntoja Ukrainassa WW2:n jälkeen, mutta erityisesti 1990-luvulta alkaen. Ukrainasta on tehty työkalua lännen geopoliittisten tavoitteiden käyttöön. Nyt tuo työkalu on ahkerassa käytössä.
Suomelle on varattu saman kaltainen rooli. Suomalaisten natsiasenne lienee samaa luokkaa kuin ukrainalaisten, vaikka sitä peitellään häveliäästi. Aika näyttää, edetäänkö täälläkin suoraan sotimiseen asti. Saatetaan hyvinkin edetä, jos naruja vetelevät tahot tulevat siihen päätelmään, että Ukraina-projekti ei johda riittävään lopputulokseen, vaan vaatii tuekseen toisen rintaman.
Ukrainan tavoin Suomessa russofobiaa on haudottu elinkelpoisena eikä tarvinnut kuin pistää täysi propagandahöyry päälle, niin nyt kaikkialla – jopa pappien saarnoissa – ollaan valmiita vaikka vannomaan, että venäläinenhän se on itse piru, jota pitää vihata ja pelätä. Jos suomalaiset ryhtyvät sotimaan, he luulevat sotivansa totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta, vaikka oikeasti asetelma on juurikin päinvastainen.
On vaikea kuvitella, mitä ukrainalaiset lopulta ajattelevat. Onko sielläkin propagandan aikaansaama rasistinen russofobia sumentanut mielet vai vieläkö Kiovan vuoden 2014 länsimaiden tukemat laittomuudet vallankaappauksineen muistetaan kaiken ikävän konkreettisena alkuunpanijana. Ymmärretäänkö ja tunnustetaanko siellä, että etnisten venäläisten asuttamien alueiden vastarinta oli oikeutettua ja että on ilmiselvää ja loogista, että noiden alueiden ihmiset halusivat liittyä Venäjään?
Ukrainan kriisi kaikkinensa on Yhdysvaltojen geopolitiikkaa, mutta erityinen ulottuvuus sillä on sotilaspoliittisessa mielessä. Ei Venäjällä ollut noin 10 vuotta sitten eikä ole nytkään sellaista vaihtoehtoa, että päästäisi Ukrainaa USA-Naton eturintamaksi. Aika näyttää, jatkaako USA – ja missä määrin – Venäjän sotilaallista painostamista Suomen kautta. USA itsehän ei sallisi hetkeäkään mitään vastaavaa omilla rajoillaan.
Siis että Zeleskin sakin tavoitteena on mm sotasyyllisten tuomitseminen. Ihanko ne vapaaehtoisesti tunnustavat ja asettuvat syyllisten aitioon?
Nato roikkuu rinnuksilla, ei ainoastaan Ukrainassa, vaan kymmenissä muissa paikoisssa. Onpahan Gazassakin uhriluku jo melkein 40000!!