
Professori Juhani Suomi sanoo presidentti Alexander Stubbin ja pääministeri Petteri Orpon ulostulojen puhuvan selvää kieltä siitä, että Suomi aiotaan vetää mukaan sotilasliitto Naton ydinasepelotteen hajauttamissuunnitelmiin. Tästä syystä ydinenergialaista halutaan poistaa kaikki ydinaseita koskevat rajoitukset ja määritellä rikoslaissa perusteet, joiden täyttyessä ydinräjähteiden tuominen, kuljettaminen ja hallussapito Suomessa olisi sallittua.
Nato ryhtyi professori Suomen mukaan Ukrainan sodan myötä kantamaan huolta siitä, että Venäjän olisi helppo iskeä ennaltaehkäisevästi niihin eurooppalaisiin tukikohtiin, joissa Yhdysvallat säilyttää taktisia ydinaseitaan.
”Ongelman ratkaisuna nähtiin taktisten ydinaseiden liikuttelu aiempaa laajemmalla alueella, minkä uskotaan vaikeuttavan niiden maalittamista. Aiemmin samaa tavoiteltiin sijoittamalla ydinaseita sukellusveneisiin. Nyt avainsanat ovat liikuttelu ylipäätään sekä sen vaatiman infrastruktuurin ja ydinasevarastojen kasvattaminen”, toteaa Suomi.
Tarkoituksena on professori Suomen mukaan mahdollistaa ydinaseiden sijoittaminen ja kauttakulku Suomessa ainakin sodan aikana. Sotatilan määrittely ja luonne on jätetty tarkoituksella täsmentämättä.
Amerikkalaisia ydinaseita on nykyisin sijoitettuna viiteen Yhdysvaltain sotilastukikohtaan Euroopassa. Kyse on amerikkalaistukikohdista Belgiassa, Hollanissa, Italiassa, Saksassa ja Turkissa. Yhdysvallat on sopinut myös Britannian kanssa amerikkalaisten ydinaseiden sijoittamista uudelleen Britanniassa sijaitseviin Yhdysvaltain tukikohtiin, joista ne siirrettiin kylmän sodan jälkeen pois. Sopimuksen toteutus on jo alkanut.
Professori Suomi muistuttaa presidentti Stubbin evästäneen hanketta toivomuksella, että ”meillä ei ole minkäänlaisia rajoitteita meidän ydinasesuunnitteluun”.
”Ja on esitetty, että meidän tulee karsia ydinaseiden ”turhat esteet”. Jossakin – pienessä piirissä – lienee hajauttamisen puolesta jo päätöksiäkin tehty”, sanoo Suomi.
Professori on pannut merkille myös sen, että viime viikkoina on mainostettu ratkaisua, että Suomi voisi varustaa osan runsaalla kymmenellä miljardilla eurolla Yhdysvalloista tilaamiaan F-35A monitoimihävittäjiä ydinaseiden kuljettamiseen sopiviksi.
Päätöstä koneiden hankinnasta, jonka pääministeri Sanna Marinin hallitus teki joulukuussa 2021, ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole muutettu konetyypin osalta. Britannia sitä vastoin muutti viime kesänä tilaustaan ja päätti hankkia 12 kappaletta F-35As -hävittäjä, jotka sopivat myös ydinaseiden kuljetukseen ja käyttöön.
Miten ulkopoliittinen johto aikoo sitten menetellä aiotaan niiden kansainvälisten sopimusten suhteen, joissa Suomi on sitoutunut ydinaseettomuuteen? Nykyinen hallituskokoomus pystyy professori Suomen mukaan viemään kaavailemansa hankkeen läpi eduskunnassa, ainakin mitä tulee lainsäädännön muuttamiseen.
Ongelmana kansainvälisten sopimusten sitovuus
”Suomelle keskeisen ydinsulkusopimuksen määräyksistä voidaan vielä livetä sillä perusteella, että paktiin on jäänyt porsaanreikä. Se ei nimenomaan kiellä ydinasevaltion valvonnassa olevien ydinaseiden sijoittamista toisen valtion alueelle”, sanoo Juhani Suomi. Hän kuitenkin muistuttaa, että on muitakin Suomen toimintavapautta rajaavia kansainvälisiä sopimuksia.
Esimerkiksi Pariisissa 10.2.1947 ”Liittoutuneiden ja Liittyneiden Valtojen” kanssa allekirjoittamassaan rauhansopimuksessa Suomi on sitoutunut voittajavaltojen vaatimukseen, ”ettei se pidä, valmista tai kokeile mitään atomiasetta”. Viisitoista vuotta myöhemmin Suomen hallitus meni vastauksessaan YK:n pääsihteerille vielä pitemmälle ja ilmoitti, ettei se suostu vastaanottamaan alueelleen ydinaseita eikä muita sotilaallisia laiteita minkään vieraan valtion lukuun. Pariisissa Suomi myös sitoutui olemaan hankkimatta sotamateriaalia yli sen, mikä on tarpeen sen omien rajojen paikalliseen puolustamiseen.
Suomen solmimista kahdenvälisistä valtiosopimuksistakin löytyy haluttaessa esteitä suurvaltojen ydinaseiden maahan tuomiselle ja kauttakululle. Esimerkiksi Venäjän federaation kanssa vuonna 1992 solmittu suhteiden perussopimus toteaa yksiselitteisesti, että ”sopimusosapuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan”.
Professori Suomi toteaa, että viime kädessä ydinaseiden hajauttamissuunnitelmissa on kysymys nimenomaan valmistautumisesta ydinsotaan. Samalla ne ovat varmin tae siitä, ettei ydinasesota jäisi rajoitetuksi.
”Tuskin Suomen nykyjohto näistä sopimuksista kaavailee luistavansa, saati tyystin irtautuvansa. Vannoihan tasavallan presidentti lehdistötilaisuudessaan loppiaisena ainakin kaksitoista kertaa kansainvälisten sääntöjen, kahdeksan kertaa kansainvälisen oikeuden sekä lukuisia kertoja YK:n ja sen arvojen nimiin”, toteaa Juhani Suomi.
Ydinaseiden tarjoama suoja on kyseenalainen
”Muutoksia ajaessaan Suomen turvallisuuspoliittinen johto on kaiken aikaa keskittynyt korostamaan tulevien ratkaisujen turvallisuushyötyjä, varsinkin Naton ydinpelotteen ”ennaltaehkäisevää” vaikutusta. Ydinpelotteen riskejä en ole nähnyt kenenkään vastuuta kantavan vaikuttajan pohtivan. Liekö edes käynyt mielessä”, sanoo Juhani Suomi. Hänen mukaansa ajattelu Helsingissä kulkee yhä vanhaa rataa: Venäjä uskoo vain voimaa, ja kun sitä näytetään, se ei uskalla.
”Se on suurin piirtein yhtä lailla paikkansa pitävä totuus kuin entinen hokema ”suomalaisesta sotilaasta, joka vastaa…”
Suomen mielestä niin ikään kovin vähän huomiota on uhrattu yhä ajankohtaisemmaksi käyvälle kysymykselle, sitoutuuko Yhdysvallat ylipäätään millään tavoin kaukaisten raja-alueiden puolustamiseen.
”Kaikissa Yhdysvaltain liittolaismaissa pohditaan paraikaa sekä sen sitoumusten pitävyyttä että siihen liittyen vaaroja, jotka juontuvat amerikkalaisille luovutetuista tukikohdista. Viimeksi tähän ongelmaan törmäsivät Persianlahden pienet valtiot, jotka olivat luovuttaneet amerikkalaisten käyttöön tukikohtia ja joutuivat sen vuoksi Iranin ohjusiskujen kohteeksi”, muistuttaa Suomi.
Entä miten naapurimaamme Venäjä reagoi?
Professori Juhani Suomi sanoo, ettei tarvitse olla kummoinenkaan asiantuntija ennustaessaan, että Venäjä vastaa Suomen lainsäädännön muuttamiseen ja siitä aikanaan ehkä seuraavaan ydinaseiden sijoitteluun ja kauttakulkuun maassa ensimmäiseksi lisäämällä ennalta maalitettujen kohteiden määrää Suomessa raskaalla kädellä.
”Suomen johto ei ole näköjään paljon arvioinut, miten sen kaavailemiin eteentyönnetyn varustautumisen hankkeisiin reagoidaan sillä ilmansuunnalla, jota perinteisesti on luonnehdittu Suomen ainoaksi turvallisuuspoliittiseksi ongelmaksi. Siihenkin epäilemättä löytyisi osviittaa historiasta: ”Me emme jää odottamaan saksalaisten saapumista Rajajoelle”, suomalaisia varoiteltiin Moskovasta jo 1930-luvun lopulla”, muistuttaa professori.
”Ja tuskin vastatoimet vain maalittamiseen supistuvat, varsinkin jos Moskovassa jossakin vaiheessa uskotaan Yhdysvaltain suunnittelevan Nato-liittolaistensa tukemaa iskua Venäjän strategisiin kohteisiin. Ei tarvitse olla edes perusepäluuloinen oivaltaakseen, että Suomi on kääntänyt valtiolaivan peräsintä jo pitkään”.
Professori Suomen mukaan kummoisiakaan tiedustelutaitoja ei ole tarvittu sen havaitsemiseen, että Yhdysvaltain erikoisjoukkojen sotilaita on harjoitettu jo 2010-luvulta lähtien lähellä Suomen itärajaa. Amerikkalaiset F-15 -taistelukoneet ovat harjoitelleet Itä-Suomen ja Lapin ilmatilassa ”ilmasodankäynnin peruskuvioita”. Suomen ”transatlanttisen” puolustusministerin mukaan tarkoitus on ollut ”oppia yhteistoimintaa amerikkalaisten kanssa”.
Vuosien mittaan tahti on vain kiihtynyt. Tällä hetkellä Suomessa harjoittelee ulkomaisia taistelu- ja erikoisjoukkoja niin tiiviisti, että perustellusti voidaan väittää Suomessa olevan pysyvästi vieraiden valtojen sotilaita. Suomi on avannut DCA-sopimuksella maaperältään viisitoista sotilasaluetta Yhdysvaltain käyttöön ja määräysvaltaan. Tällä hetkellä ensimmäiset niitä koskevat rakennushankkeet ovat käynnistymässä Rovaniemellä. Amerikkalaiset suuret pommikoneet suorittavat ylilentoja Suomen ja Venäjän välisen rajan tuntumassa.
”Eikä Suomi ole jäänyt näissä puuhissa peränpitäjäksi. Uusiin F-35 -hävittäjiin päätettiin hankkia pitkän kantaman ohjuksia Yhdysvalloista ja samalla lehdistöä valaistiin jo etukäteen niiden kantomatkan ulottuvan Kuolan niemimaan strategisiin keskuksiin asti”, sanoo professori.
Suurena taloudellisena menestyksenä esiteltiin jäänmurtajakauppa Yhdysvaltoihin.
Professori Juhani Suomi sanoo jäänmurtajakaupan karujen tavoitteiden paljastuneen Yhdysvaltain rannikkovartioston tiedotteessa, jossa todettiin murtajien ”auttavan palauttamaan Amerikan meriherruuden Arktiksella”.
”Varmemmaksi vakuudeksi puolustusministeriön poliittisen osaston ylijohtaja vielä todisti, ettei Suomella ole aikomusta lähteä mukaan toimiin, joilla luotaisiin Yhdysvalloille vastavoimaa Grönlannissa”.
Geopoliittinen seura on julkaissut professori Juhani Suomen laajemman kirjoituksen ”Ydinaseiden houkutus” , jossa hän käsittee yksityiskohtaisesti myös presidentti Urho Kekkosen aloitetta ydinaseettomasta Pohjolasta. Kirjoitus löytyy osoitteesta https://www.sgseura.fi/index.php/lisaeae-artikkeleita/227-juhani-suomi-10-4-2026-ydinaseiden-houkutus.
Kuva: Soppakanuuna CC BY-SA 3.0