Valtonen lausuu esimerkiksi HS-haastattelussa 28.10.2024: ”Oma analyysini on, että Gazassa kasvaa toivottomuuden sukupolvi.”
Että oikein analyysi!
Ulkoministerin lausunto on hätkähdyttävä. Aivan kuin ministeri ei tietäisi, että palestiinalaisten toivottomia sukupolvia alkoi varttua jo yli 70 vuotta sitten – siitä lähtien, kun Israel aloitti nyt kansanmurhaan johtaneen sortonsa.
Valtonen ei ole huomannut Israelin toimissa mitään erityisen moitittavaa, vaikka samaan aikaan haastattelun kanssa me kaikki muut jo tiesimme, että Israelin sankarillinen armeija on eristänyt Gazan pohjoisosan kuolemanleireille noin 100 000 palestiinalaista. Jokainen, joka yrittää auttaa sinne nääntyviä, ammutaan.
Ulkoministeri sanoo olevansa ”toiveikas sen suhteen, että Yhdysvaltain presidentinvaalit tulevat rauhoittamaan tilannetta”.
Ihan vain tiedoksi, että ilman ruokaa, vettä, hygieniaa ja edes alkeellista sairaanhoitoa Gazan piiritetyt rauhoittuvat ennen pitkää vaaleittakin.
Valtonen kommentoi Israelin iskuja Iraniin analysoimalla, että Israelilla on oikeus puolustaa itseään: ”Kansainvälisen oikeuden mukaisesti maa, joka puolustautuu, saa kohdistaa iskuja sotilaskohteisiin.”
Aivan totta, mutta myös miehityksen alla elävillä on tiettävästi sama lainmukainen oikeus.
Entä siviilikohteet? Ulkoministeri Valtosen ajattelu taitaa noudattaa Netanjahun linjausta, jonka mukaan jokainen palestiinalainen, mukaan lukien yli 15 000 jo tapettua lasta, on sotilaallinen kohde.
Entä miten kriisi tulisi selvittää? ”Henkilökohtaisesti epäilen, että näinköhän näiden kammottavien terroristijärjestöjen johtajia tuhoamalla tätä asiaa ratkaistaan”, ulkoministerimme lausui toisessa haastattelussa.
Hamas ja Hizbollah ovat kammottavia, Israel ei?
Valtonen ei näe mitään kammottavaa siinäkään, että maailman johtajat seuraavat tumput suorina teurastamon tehokasta toimintaa. Ei tietenkään, sillä teurastus suoritetaan ystävämme Yhdysvaltain toimittamilla aseilla.
Mihin on matkalla maa, jonka omahyväinen presidentti matkustaa tänään 28.10.2024 heristämään sormeaan Kiinan johtajalle, ja jonka ulkoministeri vaikuttaa yhtä nerokkaalta kuin hänen yhdysvaltalainen kollegansa, historian surkeimmaksi arvioitu.
16 kommenttia julkaisuun “KYLLÄ SE SIITÄ RAUHOITTUU”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Tämän koko näytelmän käsikirjoitus on tehty Yhdysvalloissa Washingtonin pahuuden keskittymässä. Selvästikin Suomen osuus siinä on provosoida Venäjää hyökkäämään Suomeen. Suomen poliittinen eliitti tekee uskollisesti sen mitä läntinen isäntä käskee. Ukrainan sota on kohta sodittu ja Zelenskyin joukot pakenevat. Rauha tulee. Tarvitaan uusi proxy-maa sotimaan Yhdysvaltain sotaa Venäjää vastaan.
Hesarissa Saska Saarikoski kolumnissaan soittaa vanhaa levyä Venäjästä natsi-Saksana. Paha vain, että USA:n vastustajat yksi toisensa jälkeen ovat joutuneet näiden historiallisten rinnastusten kohteiksi, mikä heikentää tuollaisten maalailujen tehoa. Lisäksi historiallisena analogiana tulee ennemmin mieleen juuri Suomi, joka täynnä Saksan ihailua ja voimansa tunnossa liitossa Saksan kanssa suunnitteli ja toteutti hyökkäyksen Neuvostoliittoa vastaan. Sitä paitsi Saarikosken kantahan on jo voittanut. Sillä on takanaan koko valtiokone ja silti S kiivailee jotain lisää.
Sanonpa, että enemmän kuin yksi poliitikko sekä virkamies syyllistyy jonkin asteiseen maanpetokseen. Kunhan tämä karuselli pysähtyy ja sakka asettuu pohjalle, niin sitten aletaan porukkaa siilaamaan ja syyllisiä tuomitsemaan. Kuinkahan moni virkamies tietää tämän jo nyt ja vapisee mielessään tulevaa?
Luin äsken toisaalta että tuo meitin ulkohuussiministeri on jossain haastattelussa sanonut : ”Suomi ei ole koskaan uhannut Venäjää.” Ja samaan aikaan Suomen maaperällä rakennetaan WESTin sotilastukikohtia ja muilutetaan niihin tuntemattomia määriä tuntemattomia aseita.
Alan pikkuhiljaa epäillä että ministereillä on joku typeryyskilpailu menossa.
Stubb on Iltasanomien mukaan antanut Kiinalle viisi tiukkaa viestiä. Kyllä Xi on nyt varmaan hiljaista poikaa…. Missä illuusiossa Suomen media oikein elää? Edessä on raju tömähdys kivikovalle sementtilattialle.
Orpon ja Purran hallitus on keskittynyt sisäpoliittiseen tuhotyöhön, jonka avulla pyritään hallituskauden aikana nitistämään sekä ay-liike että vähävaraisia tukeva sosiaaliturvajärjestelmä. Ulkopolitiikka on jätetty juuri niin vähälle kuin voi lukea Elina Valtosen välinpitämättömistä lausahduksista ja täydellisestä passiivisuudesta. Näin ei ole monissa muissa EU-maissa, joissa sekä valtion päämies (Espanja) että rohkeat poliitikot ottavat voimakkaasti kantaa palestiinalaisten puolesta ja rauhan välttämättömyydestä Ukrainassa.
Valtosen aneeminen toiminta on epäilemättä sovittu TP Stubbin kanssa. Näin Stubbin koominen kukkoilu ulkopolitiikan hoitajana näyttäytyy sisältöään painavampana. Sekin on mahdollista, että Valtonen valmistautuu jo Kokoomuksen seuraavan puheenjohtajan rooliin. Se on kuitenkin selvää, että Suomella ei ole lainkaan itsenäistä ulkopolitiikkaa, ei edes EU:n vähäisellä asteikolla. Suomi on ehkä enemmän kuin mikään toinen EU-maa Yhdysvaltain nöyrästi totteleva apuri. Kun seuraa presidentti ei vielä ole selvillä, Valtosen Suomi istuu hiljaa nurkassa ja odottaa silmät ja korvat maailmalta suljettuina seuraavaa ohjetta. Emme tiedä, tuleeko se Pentagonista vai Washingtonista, mutta siltä suunnalta joka tapauksessa.
Tulevaisuudessa Elina Valtosen CV:ssä pitäisi lukea ”Toimi vuosina 2023-2026 Yhdysvaltain Suomen osaston ulkoministerinä.”
Lordi Henry John Temple, joka tunnettiin myös nimellä Palmerston, oli brittiläinen poliitikko ja valtiomies 1800-luvulla. Hän syntyi vuonna 1784 ja kuoli vuonna 1865. Palmerston toimi useissa tärkeissä viroissa Britannian hallituksessa, muun muassa ulkoministerinä ja myöhemmin pääministerinä kahteen eri otteeseen (1855–1858 ja 1859–1865). Hän oli tunnettu vahvasta ulkopolitiikastaan, erityisesti siitä, että Britannia edisti omia kansallisia intressejään voimakkaasti ja piti itseään suurvaltana, mikä näkyi muun muassa hänen kuuluisassa lausunnossaan siitä, että ”Englannilla ei ole ikuisia liittolaisia eikä pysyviä vihollisia, vaan ainoastaan pysyviä etuja.”
Eliitin naapurisuhteet ovat vahvasti sidoksissa taloudellisiin ja poliittisiin etuihin, eikä pysyviä liittolaisuuksia tai vihollisuuksia muodostu. Suhteita rakennetaan ja ylläpidetään ensisijaisesti sen mukaan, miten ne palvelevat eliitin ja valtion strategisia tavoitteita ja hyötyjä
GAZAN TERRORI PALESTIINALAISIA VASTAAN
Ymmärtääkseen Israelin politiikkaa täytyy perehtyä Talmudiin tai juutalaisten johtajien puheisiin. ””Rotumme on herrarotu. Olemme tämän planeetan jumalat. Eroamme yhtä paljon meitä alemmista roduista kuin ne eroavat hyönteisistä. Itse asiassa meihin verrattuna muut rodut ovat petoja ja eläimiä – parhaimmillaankin karjaa. Muut rodut ovat ulostetta ihmishahmossa. Meidän tehtävämme on hallita alempia rotuja. Maallista valtakuntaamme tulee hallitsemaan suuri johtaja rautaisella otteella. Massat tulevat nuolemaan varpaitamme ja palvelemaan orjinamme.” Israelin pääministeri Menachem Begin puheessaan Knessetille (Israelin parlamentille); lainaus Amnon Kapelioukin teoksesta ”Begin and the Beasts”, New Statesman, kesäkuun 25. 1982. Netanjahu ottaa politiikkansa perustaksi Talmudin. Talmud: Zohar I, 160a: Juutalaisten täytyy aina yrittää pettää kristittyjä. Juutalaisten täytyy vapautua heistä ja tulla heidän hallitsijoikseen.
Baba Kama 113b: Jumalan nimi ei tule häväistyksi, kun kristityille valehdellaan; kristittyjä saa huijata.
Sanhedrin 99a: Kun Messias tulee, hän tuhoaa kristityt.
Sanhedrin 88b: Talmud tärkeämpi kuin Raamattu: “Rabbien opetukset ovat sitovampia kuin Tooran opetukset, niin että Raamatun lakeja voidaan rikkoa.” Mizbeah V: Mikään ei ole Talmudin yläpuolella.
Politikot käyttävät tuota vaalikarjan kehumista kaikissa maissa mutta teksti ei yleensä ole noin räikeää (ja törkeää). Suomessa on tyydytty kehumaan kansan ”sisua” (kestää paskoja johtajia?) ja aivan oma uljas satunsa on ”talvisodan ihme”. Se että tuollaiset plätinät ovat niin pitkäikäisiä, todistaa sen että ne tehoavat. Ja yhä uudet sukupolvet menevät halpaan.
Veikkaan, että 10-20 % puheissa Suomen suomettumisen ajoista on asiaa, loput historian vääristelyä ja Neuvostoliiton, Venäjän, sosialismin sekä entisten päättäjiemme ja muiden johtajiemme panettelua. Toisaalta jos tietty eliittimme halusi jo silloin asettua itäisen naapurimme viholliseksi, niin heidän näkökulmastaan ajatellen ystävyys Neuvostoliiton ja venäläisten kanssa oli pakotettua teeskentelyä, sitä suomettumista.
Nyt nämä Venäjä-vihaajat ja jopa revanssia viime sodista kaipaavat (tai heidän fyysiset ja henkiset jälkeläisensä) ovat päässeet valtaan määrätietoisen ja pitkään jatkuneen russofobian kylvämisen jälkeen. Tämä on tietenkin vaatinut johdonmukaista asioiden vääristelyä. Se ei kuitenkaan riitä, vaan pysyäkseen vallassa ja valitsemallaan linjalla heidän on jatkettava vääristelyä. Se ei ole enää edes vaikeaa, kun media on vääristelijöiden puolella. Juuri kukaan ei uskalla vastustaa luotua yleistä mielipidettä jos nyt joku edes tiedostaa, kuinka harhainen se on.
Nykyeliittimme on siis oikeasti suomettunut. USA-Nato on heidän Baalinsa, jota he kumartavat. Suhtautumisensa kaikkeen – mukaan lukien Israeliin – matkii idolinsa Yhdysvaltojen suhtautumista. Mielenkiintoisen ja toivottavasti Suomen asemaa järkeistävän muutoksen suhteessa Venäjään saattaa aiheuttaa Trumpin mahdollinen valinta presidentiksi. Jos Trump oikeasti normalisoi Venäjä-suhteita, lienee kuitenkin todennäköistä, että eliittimme alkaa suhtautua häneen kuin johonkin väliaikaiseen häiriöön.
Minua on huvittanut ja naurattanut nämä kansanedustajat, jotka saavat ministerin viran itselleen. Ensin huudellaan joskus pitkäänkin eduskunnassa ja sitten joko uusien vaalien jälkeen tai jonkun ministerin hypättyä rahakkaampiin hommiin, niin tämä uusi nimetty ministeri saapuu YLEn kuvaajien eteen uusi puku päällä ja puhetyyli on muuttunut hyvin asiantuntevaksi, vaikka tehtävän olisi saanut edellisenä päivänä. Se jos mikä antaa täyden pellen kuvan itsestään.
Rakentaneeko Valtonen imagonsa matkimalla sellaisia, kuuluisiksi tulleita ulkoninistereitä, kuten Madeleine Albright, Hillary Clinton…Haluaa ”olla kova jätkä”–
Minua on ihmetyttänyt erityisesti nuorten naispoliitikkojen halu profiloitua kunnianhimoisiksi. Edelliseen naisten hallitukseen sana ”kunnianhimoinen” yhdistettiin hyvin usein, esim. Ohisalo sanoi toistuvasti hallituksen ilmastopolitiikkaa kunnianhimoiseksi, samoin työllisyyspolitiikkaa sekä tasa-arvopolitiikkaa.
Minusta himo ei ole kovin jalo tunne, kohdistui se mihin tahansa kuten vaikkapa julkisuuteen, rahaan, alkoholiin tai ruokaan. Himo tähtää egon nopeaan tyydytykseen ja mielihyvään. Kunnianhimoinen yksilö tavoittelee usein julkista huomiota ja ylistystä.
Mielenkiintoista on, että tämä kunnianhimo-sana harvemmin yhdistetään nykyään miespoliitikkoihin positiivisessa mielessä. Sehän kuulostaa pahalta, jos mies on kunnianhimoinen! Paavo Väyrystäkin kuvataan kunnianhimoiseksi pyrkyriksi (Yle 13.9. 2013).
Kunnianhimo onkin yhdessä aggressiivisuuden kanssa mielletty nimenomaan maskuliiniseksi ominaisuudeksi (Heinämäki Leo, gradu “Kyllä politiikassa on pakko puhua päällekin ja pitää puolensa” : kriittinen diskurssianalyysi poliitikkojen feminiinisistä ja maskuliinisista mediarepresentaatioista” 2024).
Mutta naispoliitikolle kunnianhimo siis onkin plussaa. Aina kun nainen toimii kuin mies, feministit taputtavat, koska pitävät sitä tasa-arvona, mekaanisen ajattelunsa mukaisesti.
Mistä se oikein johtuu että kaikkein vastenmielisimmät, törkeimmät ja epäluotettavimmat politikot ovat aina kokoomuksesta. Siis minun mielestäni. Ettei vaan syy ole minussa. Kun olen yrittänyt olla humaani ja toimia sivistyneesti ja puhua rehellisesti. Joo, niin sen täytyy olla. Törkylandiaksi muuttunut Suomi tarvitsee vain edelläkuvailtuja törkypolitikkoja. Humaanit ja rehelliset kansalaiset tullaan vaientamaan tai poistamaan. Sitten pääsevät ns läntiset arvot (murhaaminen ryöstäminen…) rehottamaan.
Kyllä niitä on alkanut ilmaantua muistakin puolueista. Ja vieläpä iso osa on naisia. Muistellaanpa vain edellistä hallitusta.
Kun uudet ministerit ovat astuneet virkaan, vanhoilla ministereillä ei ole enää virallista poliittista vastuuta hallituksen toimista. Poliittinen vastuu hallituksen päätöksistä ja linjauksista siirtyy kokonaan uusille ministereille. Käytännössä entiset ministerit eivät enää vastaa julkisesti tai poliittisesti siitä, miten hallitusta johdetaan, ja heidän aikaisempi toimintansa siirtyy osaksi poliittista historiaa.
Kuitenkin, jos edellisen hallituksen toimet herättävät julkista tai poliittista keskustelua, entisiltä ministereiltä voidaan odottaa kommentteja tai selvennyksiä. Tämä ei ole virallinen vastuu, vaan pikemminkin heidän roolinsa julkisina henkilöinä.
Eli Valtonen ja kumppanit, kuten Sanna Marin, voivat keskittyä rauhassa muistelmien kirjoittamiseen ja niiden myyntiin kovaan hintaan.