Gazan tulitaukosopimus ei pidä – Israelin väkivaltaisuus vain lisääntynyt
Lähi-idässäkin kaikki vaikuttaa kaikkeen, historia on voimakkaasti läsnä nykypäivässä. Lankakerä on kuitenkin liian suuri kokonaan
Lähi-idässäkin kaikki vaikuttaa kaikkeen, historia on voimakkaasti läsnä nykypäivässä. Lankakerä on kuitenkin liian suuri kokonaan
Donald Trumpin entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja, kenraali Michael Flynn, sanoo että Iranin sodan avulla ”Yhdysvallat pyrkii globaaliin herruuteen” ja ”heikentämään Kiinaa”.
Valtamediat enempää Suomessa kuin vaikkapa Yhdysvalloissa eivät ole todellisen tiedon parhaita lähteitä. Sellaisten äärelle pääseminen
Sitähän sanotaan jonkun ihmisen julmuudesta että se käyttäytyy eläimellisesti. Tuomio ja määritelmä on tyypillistä poliitikkojen
Ulkoministeri Elina Valtonen voisi avata silmänsä, edes toisen. Hänen lausuntonsa koti- ja ulkomaiselle medialle antavat vaikutelman, ettei ministeri seuraa uutisia, tai jos seuraa, ei piittaa niistä.
Benjamin Netanjahu, maailman vaarallisin ihminen juuri nyt, haluaa kaikkea suurta: suur-Israelin ja suursodan, johon hän repii mukaan Yhdysvaltoja kaikin keinoin.
Saatan joutua katumusharjoituksiin, ehkä menetän taivasosuuteni, mutta en haluakaan samaaan taivaaseen massamestaaja Netanjahun kanssa.
Hassan Nasrallahin surmaamista kuvataan maanjäristykseksi ja käännekohdaksi Lähi-Idän tilanteessa.