LINDTMANILLA HYVÄ POLIITTINEN HOKSNOKKA

Antti Lindtman on reaalipoliitikko. Vaikka hän on kasvanut sosialidemokraattiseen aatteeseen, ei hän anna sen valintoja tehdessään haitata. Tärkeintä on oman poliittisen uran juoheva eteneminen. 

Antti Lindtman

Sosialidemokraatit valitsivat ensimmäisen kerran puheenjohtajakseen puhtaan broilerin. Antti Lindtman valittiin Vantaan nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi 18-vuotiaana.

Siitä lähtien hänen toimensa ja ajatuksensa ovat olleet kiinni pelkästään politiikassa. Palkan edestä toimiva ammattipoliitikko hänestä tuli 29-vuotiaana, kun hänestä tuli kansanedustaja. Sitä ennen hän oli neljä vuotta SAK:ssa oppimassa politiikan taktisia taitoja.

Vuosi kansanedustajuutta ja hänestä tuli puolueensa toinen varapuheenjohtaja ja kolme vuotta myöhemmin ensimmäinen varapuheenjohtaja. Eduskunnassa ryhmänsä puheenjohtajaksi hänet valittiin vuonna 2015, josta tehtävästä hän nyt siirtyy puolueen ykköspuheenjohtajaksi.

Antti Lindtman on reaalipoliitikko. Vaikka hän on kasvanut sosialidemokraattiseen aatteeseen, ei hän anna sen valintoja tehdessään haitata. Tärkeintä on oman poliittisen uran juoheva eteneminen. 

Hänen äänimääränsä Vantaalla ja Uudellamaalla on huikea. Viestintätoimiston hiomana hän osaa käyttäytyä rennosti, mukavasti ja viihdyttävästi. Hän ostaa ammattilaisilta vaalityönsä. Häntä tukee baby-face. Se oikeastaan vain korostuu, kun hän silloin tällöin esittelee tytärtään. Näin minulle kerrottiin Vantaalta, sinne kahdelle pitkään demariosastossa toimineelle aktiiville soittaessani.

Antti Lindtman on sosialidemokraatti ja hänen äänestäjänsä ovat sosialidemokraatteja. Se on hänen reaalipoliitikkoutensa lähtökohta. Hän ajaa hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden vahvistamista. Mutta se jää myös hänellä yksittäisten tavoitteiden ajamiseksi. Milloin vanhustenhoiva milloin lapset tai koulutus ovat päätavoitteita, joilla käydään vaalikamppailut ja joita eduskunnassa ja hallituksessa viedään eteenpäin. Toissijaiseksi jää mistä muutaman sadan miljoonan potti kulloinkin otetaan. Ovatko reformit ”köyhyyden tasaamista”, jossa tavallisten veronmaksajien rahat siirtyvät palvelusta toiseen. Hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden vahvistaminen jää toissijaiseksi.

Pääoman hyvinvointiin hän ei puutu. Päinvastoin hän korostaa yritysten tärkeää roolia. Hän tuskin erottaa toisistaan uusliberalistista, klassista ja keynesiläistä taloustiedettä.

Sisäpoliittisesti puheenjohtaja Lindtman tulee viemään eteenpäin niitä sosialidemokraattisen puoluekoneiston hyväksymiä asioita, jotka kulloinkin ovat mahdollisia. Lindtman osaa esitellä myös asioita, joilla ei ole menestymisen mahdollisuuksia, mutta jotka saavat kansalaisten hyväksynnän. Näin ollen on hyvin mahdollista, että ensi eduskuntavaalien jälkeen pääministerin nimi on Antti Lindtman.

Ulkopoliittisesti Lindtman on edeltäjänsä tavoin täysin kokematon. Ei hän toki ole Pekka Haaviston kaltainen korkki, joka pysyy pinnalla käy yhteiskunnassa tuuli mistä tahansa. Lindtman tukeutuu realistisesti järkeensä ja päättelyynsä. Hänen itsetuntonsa kestää kääntymisen asiantuntijoiden puoleen.

Kun ilmapiiri on saatu sodan puolelle ja Venäjävastaiseksi, on Lindtman luonnollisesti samaa mieltä. Enemmistön mukana meneminen on Lindtmanin kaltaiselle reaalipoliitikolle välttämätöntä. Hänen realisminsa ulottuu vain tähän aikaan. Harva nykypäivän ammattipoliitikko katsoo kauemmas tulevaisuuteen. Äänestäjät eivät sellaista enää ymmärrä. Vielä Sipilän hallituskaudella Lindtmanin ”periaatteeseen” kuului Nato-jäsenyyden vastustaminen ja rauhan ulkopolitiikka.

Kun ulkopoliittinen tuuli palautuu ystävällisiin suhteisiin, on Antti Lindtman sitä toteuttamassa. Tuulen kääntymisen osalta hän on samassa veneessä meidän kaikkien kanssa siltä osin, että joudumme odottamaan Yhdysvaltain ratkaisuja. Nato-Suomessa ei ole itsenäistä ulkopolitiikkaa. Se on ulkoistettu.

+++

8 kommenttia julkaisuun “LINDTMANILLA HYVÄ POLIITTINEN HOKSNOKKA

  1. Tällä hetkellä tarvitaan Suomeen uusi puolue, joka ymmärtää ja ottaa huomioon tulevaisuuden politiikan ja talouselämän. Suunta pitää olla Brics-maihin. Ensimmäinen asia on perustaa ko. puolue, valita henkilöt johtamaan sitä ja rummuttaa ajatuksiaan koko maahan. Mitään lampaita ja jees miehiä ei puolue tarvitse. Ääntä ja nyrkin heiluntaa sitäkin enemmän. Eikä naisia johtoportaaseen. Nykyiset puolueet ovat lampaita ja tyhmiä. Rupeapa miettimään asiaa, Mauno Saari.

    1. Vaihtoehto kansalle on jo olemassa. Ossi Tiihosella on hyviä ajatuksia jne. mutta on hieman liian hillitty ja väritön johtamaan uutta vaihtoehtoa. Se täten hautautui valitettavasti informaatiosaasteen alle.

  2. Kaikkihan noi on samaa p***kaa vain vähän eri mottoja ja iskulauseita käytetään, mutta globalistien, EU:n ja USA Naton asialla ovat ihan kaikki nykyiset eduskuntapuolueet. Se olisi jo pitänyt tajuta.

  3. Reaalipolitiikka ei suinkaan alunperin ole tarkoittanut piittaamatonta politiikkaa, muotivirtojen seuraamista ja itselleen etujen kahmimista. Vaan se on pragmaattista politiikkaa yhteiseksi hyväksi vallitsevien painavien faktojen pohjalta, joka ei siis noudata ahtaita ideologisia ihanteita, jos ne on ristiriidassa vallitsevien tosiasioiden kanssa. Tulee sanasta, yllätys, yllätys, realpolitik, ja juontaa 1800 luvun puolenvälin Saksaan.
    Että ei taida Lindtman olla reaalipoliitikko. Meillä ei ole sellaisia eduskunnassa. Viimeinen reaalipoliitikko tais olla Kekkonen itse. Ei tule mieleen muita. (esim. Raimo Sailas ei ollut poliitikko, vaan virkamies, jonka velvollisuus on tai ainakin olisi toimia objektiivisesti.)
    (Realpolitik is the approach of conducting diplomatic or political policies based primarily on considerations of given circumstances and factors, rather than strictly following explicit ideological notions or moral and ethical premise.
    Prominent proponents of Realpolitik include Otto von Bismarck, Henry Kissinger, George F. Kennan, Zbigniew Brzezinski, and Hans-Dietrich Genscher, as well as politicians such as Charles De Gaulle and Lee Kuan Yew.)

    Nykyään globalistit ovat tosin muuttaneet reaalipolitiikan merkitystä. Ovat halunneet liata termin, heille kun nimenomaan on tärkeätä seistä ideologia takana, tuli mitä tuli. Tässä uudessa merkityksessä Lindtman lienee reaalipoliitikko.
    (While generally used as a positive or neutral term, as of around 2014, Realpolitik has been used pejoratively to imply political policies that are perceived as being coercive, amoral, or Machiavellian.)

  4. Mikä erottaa kokoomusbroilerin ja demaribroilerin toisistaan? Ei mikään. Tuo on jo vanha totuus. Nyt aletaan olla tilanteessa jossa tuo broilerin etuliite voi olla mikä tahansa puolue ja eduskunnassa istuu 200 egoistista opportunistia joilla on vain yksi arvo : oma hillotolppa.

  5. Ja lopuksi Lindtman menetti maineensa ja luottamuksensa nimittäessään Näkkäljärven puoluesihteeriksi. Sairaita tekoja. Minä ihmettelen, että eikö todella löydy ketään kunnon miestä näihin johtotehtäviin.

  6. En oikein luota Antti Lindtmaniin enkä SDPhen. Puhutaan lämpimiä, mutta sitten kun tilanne muuttuu, niin takki kääntyy. Katsotaanpa taaksepäin, kaikilla demareiden johtajien ulsteri ja poplari kääntyi monta kertaa. Pääsääntö politiikassa pitää olla, että naisia hallitukseen mahdollisimman vähän, ja korkeintaan toisen luokan virkaan. Se nähtiin ja tuli todistettua Marinin aikaan monta kertaa ja nyt melkein sama homma Orpon aikaan.

  7. Toivon niin kuin kirjoittajakin, että tuuli palautuu ystävällisiin suhteisiin. Enkä ole täysin menettänyt toivoani vaikka rapakon takana monet valveutuneet tarkkailijat jo ovatkin. He näkevät suursodan olevan edessä. Neocon:ien kuristusote ulkopolitiikasta on vahva ja se hallitsee molempien puolueiden valtavirtaa. Siksi moni uskoo, että sota alkaa ennen vaaleja ensi vuonna. Itse panen toivoni kenraaleihin vaikka hekin ovat yhä enemmän ideologisin perustein nimitettyjä.

    George Bush nuorempi oli hyökkäämässä Iraniin mutta amiraali McFallon sanoi ei käy. ”Not on my watch”. Presidentti joutui perääntymään. Kun ajattelee miten tavattoman pitkään sotilaalliset valmistelut kestivät kun USA hyökkäsi Irakiin kahdesti 1991 ja 2003, tulee mieleen, että valmisteluille ei ole riittävästi aikaa. Kun alempaa keskisarjaa edustavan vallan kaataminen vaatii tolkuttomasti valmisteluaikaa, miten on raskassarjalaisen kanssa. Toivon, että kenraalit tälläkin kertaa sanovat: ei käy.

Vastaa