
Kirjoittaja Pertti Honkanen on valtiotieteen tohtori, eläkkeellä oleva taloustieteilijä. Jukaistu artikkeli on osa hänen Yhdysvaltojen vaaleja käsittelevää laajempaa blogikirjoitustaan täällä. Artikkelin kuvitus Honkasen.
Suomalaisessa julkisuudessa on melko harvoin kerrottu siitä, että jo viime vuonna USA:n konservatiivinen ”ajatuspaja” Heritage Foundation julkaisi lähes 900-sivuisen ohjelman, jonka jota kutsutaan nimellä Project 2025. Julkaisua, jonka otsikkona on Mandate for Leadership. The Conservative Promise, ovat olleet tekemässä monet Trumpin presidenttikaudella häntä avustaneet henkilöt ja muut konservatiivisen ajattelun sisäistäneet tutkijat ja vaikuttajat.
Julkaisun nimi viittaa ensi vuoteen, jolloin vaaleissa valittu presidentti astuu tammikuun 20. päivänä virkaansa ja alkaa toteuttaa ohjelmaansa. Project 2025 kertoo siitä, että USA:n konservatiiviset piirit ja raharikkaat ovat hyvin valmistautuneet vaaleihin ja uuteen presidenttikauteen tietäen, mitä he uudelta presidentiltä haluavat. Vastaavanlaisia ohjelmia Heritage Foundation on julkaissut vuodesta 1979 lähtien ja niillä oli suuri merkitys etenkin presidentti Ronald Reaganin politiikalle.
Project 2025 on laaja ja seikkaperäinen ohjelma, eikä sitä voi tässä laajemmin selostaa. Siinä otetaan kantaa USA:n liittovaltion kaikkien hallinnonhaarojen tehtäviin. Yhteenvedon voi lukea mm. Wikipediasta (https://en.wikipedia.org/
Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että jos USA:n kongressi on myöntänyt varoja vaikkapa johonkin ympäristönsuojeluhankkeeseen, josta Trump ei pidä, Trump voisi omalla päätöksellään, muutamalla kynänvedolla estää varojen käytön. Englanninkielisessä tekstissä käytetään impoundment-sanaa, joka viittaa takavarikkoon tai ulosottoon. Trump perustelee vaatimustaan sillä, että näin saataisiin lisää tilaa veronalennuksiin.
Trumpin vaaliohjelma ei ole suoraa kopiota Project 2025 -ohjelmasta, mutta ilmeistä on, että Trumpin valinta johtaisi siihen, että Project 2025 -ohjelmaa ryhdytään monilta osin toteuttamaan. Trumpin on antanut omalle ohjelmalleen nimen Agenda47, mikä viittaa USA:n 47. presidentin valintaan tulevissa vaaleissa.
Trumpin aikaisemmista puheista voidaan poimia mm. vaatimus USA:n opetusministeriön (Department of Education) lakkauttamisesta. Se sisältyy Project 2025:n siihen osaan, joka käsittelee opetusministeriön hallinnonalaa. Samalla kun ohjelmassa esitetään lukuisia konkreettisia muutoksia ja tavoitteita hallinnonalalle, siinä esitetään, että lopuksi koko ministeriö lakkautetaan: ”Federal education policy should be limited and, ultimately, the federal Department of Education should be eliminated.”
Koulutuspolitiikassa valta siirrettäisiin lopulta kokonaan osavaltioille. Sanomattakin on selvää, että konservatiivisessa ohjelmassa monin tavoin suositaan yksityisten koulujen toimintaa ja annettaisiin niille lisää vapauksia ja toimintamahdollisuuksia. Näin tehdään myös Trumpin ohjelmassa, jossa kannatetaan vapaan kouluvalinnan periaatetta eli universal school choice -periaatetta. Käytännössä se merkitsee koulutuksen eriytymistä: rikkaiden lapset laitetaan kalliisiin yksityiskouluihin, muiden on tyydyttävä paikallisviranomaisten ylläpitämiin kouluihin.
Elon Musk astui kehiin
Trumpin vaalikampanjan tukijaksi ilmaantui kesällä miljardööri Elon Musk, joka on maailman varakkaimpia henkilöitä, tänä vuonna Forbes-lehden miljadöörilistalla kakkosena 195 miljardin dollarin omaisuudella – myös suurempia lukuja on viime aikoina esitetty. Viime viikolla New Yorkissa, Madison Square Gardenin vaalitilaisuudessa juontaja esitteli hänet ”suurimmaksi (greatest) kapitalistiksi USA:n historiassa”. Trump on kaavaillut Muskista henkilöä, jonka tehtävänä on suunnitella ja ohjata USA:n hallinnon ”tehostamista”.
Mainitussa vaalitilaisuudessa juontaja kysyi Elon Muskilta, kuinka paljon USA:n liittovaltion budjetista voitaisiin leikata. Musk vastasi, että 2000 miljardia dollaria, mikä on lähes kolmannes, 29 prosenttia, USA:n liittovaltion tämän vuoden budjetista. Musk lupaili jopa, että USA:n valtio ei enää käy amerikkalaisten kukkarolla. Riikka Purran sakset eivät ihan taida riittää näin rajujen budjettileikkausten toteuttamiseen.

Musk, jonka Tesla-yhtiö valmistaa sähköautoja, arvosteli Trumpin aikaisemmalla presidenttikaudella tämän vähätteleviä näkemyksiä ilmastonmuutoksesta. Nyt Musk on tullut Trumpin avuksi valtavilla useiden kymmenien miljoonien dollarien vaaliavustuksilla. Selvää on kuitenkin, että Trump ei ole muuttanut näkemyksiään ilmastonmuutoksesta ja fossiilienergiasta, vaan hän rummuttaa edelleen öljyntuotannon laajentamisen puolesta muun muassa toistaen iskulausetta ”poraa öljyä beibi” (”drill baby drill”). Trumpin ohjelmassa on edelleen kielteinen kanta mm. sähköautojen tukemiseen.
Trumpin vaalipuheissa on suuria lupauksia, muun muassa lupaus uudesta kultaisesta ajasta amerikkalaisille. Tähän kultaiseen aikaan kuuluisi myös energian hinnan puolittaminen. Tämän lupauksen Trump on muotoillut varsin konkreettisesti ja eksaktiksi: 12 kuukauden kuluttua virkaanastumisesta energian hinta on täsmälleen puolittunut eli pienentynyt 50 prosenttia. Tosin hän ei kerro koskeeko tämä todella kaikkea energiaa, yhtä lailla autojen bensiiniä kuin kotitalouksien sähköäkin. Mutta bensiini on selvästikin lähempänä Trumpin sydäntä. Ja yhtä selvää on, että energian hinnan alentaminen ei palvele ilmastonmuutoksen torjuntaa, vaan toimii täysin eri suuntaan.
Trumpin vaalitilaisuuksissa pilkataan toistuvasti ”uutta viherhuuhaata”. Tämä ilmaisu (green new scam) on muunnos ilmaisusta Green New Deal, joka viittaa ilmastonmuutoksella perusteltaviin talouden ja teknologian muutoksiin kuten sähköautoihin, tuuli- ja aurinkovoiman edistämiseen ja joiden luvataan loppujen lopuksi tuottavan talouskasvua ja työllisyyttä. Kamala Harrisin vaaliohjelmaan sisältyy tämän suuntainen ja ilmastokriisiin viittaava, joskin ylimalkainen osuus, ja hänkin lupailee kotitalouksien energiakulujen alentamista. Harris lupaa pitää yllä USA:n ”ilmastojohtavuutta” (climate leadership). Jos presidentiksi valitaan Trump, on koko lailla selvää, että USA vetäytyy kansainvälisestä ilmastonmuutosta torjuvasta yhteistyöstä eikä tällaista roolia USA:lla ole ainakaan vähään aikaan. Se on varsin synkkä näkymä tilanteessa, jossa ilmastonmuutokseen liittyvät luonnonkatastrofit ovat selvästi lisääntymässä tuhoten ihmishenkiä, koteja ja infrastruktuuria monissa maissa, myös USA:ssa.
Solvauksia ja nimittelyä
Trump ja hänen kannattajansa eivät tyydy esittelemään omia tavoitteitaan, vaan tyyliin kuuluu myös vastustajien solvaaminen. Esimerkiksi Trump on sanonut, että Kamala Harrisilla on ”tunnetusti alhainen älykkyysosamäärä”. Demokraatteja, myös Harrisia, on nimitetty hulluiksi vasemmistoradikaaleiksi. Lisäintoa tällaiseen nimittelyyn Trump ja trumpilaiset ovat saaneet siitä, että Kamala Harrisin isä, Jamaikassa syntynyt Donald J. Harris (s. 1938) on tutkinut mm. marxilaista taloustiedettä Stanfordin yliopiston professorina. Wikipedia luonnehtii häntä kylläkin jälkikeynesiläiseksi (ei marxilaiseksi) tutkijaksi, mutta mainitsee Marxin muiden ohella yhdeksi Harrisin tutkimuksiin vaikuttaneista klassikoista.
Alatyyliset ilmaisut ja solvaukset kuuluvat trumpilaisten sanavarastoon. Madison Square Gardenin puheenvuoroissa demokraattisen puolueen edustajia leimattiin mm. shit- ja fucking-sanoilla. Paljon julkisuutta sai tilaisuudessa esiintyneen koomikon esiintyminen, jossa hän rasistisesti kuvasi puertoricolaisia merellä kelluvaksi roskaläjäksi. Puerto Ricon väestö on pääosin ei-valkoista, muun muassa afrikkalaisten orjien ja Amerikan alkuperäisväestön jälkeläisiä.
Mielipidevainoja?
Jos Trump valitaan, on hyvin mahdollista, että McCarthy-kauden kaltaiset mielipidevainot alkavat USA:ssa. Siihen viittaavat Trumpin puheet ”syvän valtion” tuhoamisesta, joka merkitsisi laajoja puhdistuksia liittovaltion hallinnossa. Siihen viittaa myös se, että Trumpin Agenda47-ohjelmassa yksi jakso on omistettu opiskelijoiden suojaamiselle ”radikaaleilta vasemmistolaisilta ja marxilaisilta maanikoilta”. Ymmärtääkseni Trumpin vihan kohteena olevat ryhmät ovat USA:ssa enemmänkin marginaalisia ja joka tapauksessa vähemmistönä myös yliopistoissa, mutta Trump haluaisi ilmeisesti tuhota vähäisenkin vasemmistolaisen kriittisyyden. Tietenkään Trumpin ohjelmassa ei ole mitään vastaavanlaisia vaatimuksia, jotka kohdistuisivat äärioikeistolaisiin tahoihin, rasisteihin, valkoisen ylivallan kannattajiin, uskonnollisen oikeiston oppeihin ym.
Trumpin ohjelma on sekoitus suufirmojen valtaa vahvistavaa uusliberalismia, autoritaarista nationalismia ja perinteistä konservatiivista ajattelua. Se ei tunnusta ihmisen aiheuttamia ympäristöongelmia eikä niiden aiheuttamia uhkia koko sivilisaatiolle.
Yhtenä esimerkkinä, jossa monta näkökohtaa yhdistyy, on Trumpin lupaus autojen hankintaan otettujen lainojen tai kulutusluottojen korkojen vähennyskelpoisuudesta verotuksessa. Verotuksen alentaminen on uusliberalististen ohjelmien vakio-osa. Veronalennuksen kohdistaminen tältä osin nimenomaan autojen hankintaan kertoo siitä, että niin sanottu vihreä siirtymä ei kiinnosta Trumpia. Mutta tässä kohdin Trumpilla on myös nationalistinen ja protektionistinen lisävaatimus: auton tulee olla USA:ssa valmistettu, jotta tällaisen verohelpotuksen saisi. Euroopassa, Japanissa tai Kiinassa valmistettuja autoja veroetu ei koskisi.
20 kommenttia julkaisuun “Project 2025”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.

No olipahan ’mielenkiintoinen’ mielipide. Jotenkin olin kai ollut väärin informoitu ja ymmärtänyt että cancelointi ja sanomisen vapauden rajoitus on ollut laajasti ns. liberaalin politiikan tärkein työkalu.
Ihmettelin tätä: ”Harris lupaa pitää yllä USA:n ”ilmastojohtavuutta” (climate leadership).”
Eihän mielestäni USA ole ollut ilmastonmuutosasiassa johtava, vaan enemmänkin EU tiukkoine tavoitteineen. USA on pikemminkin harannut vastaan.
Muutama kommentti näihin kuviteltuihin uhkakuviin.
1. Trumpilla ja hänen vaalikampanjallaan ei ole mitään tekemistä kyseisen ajatushautoman julkaisun kanssa. He ovat julkisesti tämän ilmoittaneet. Myöskään republikaaninen puolue ei ole sitoutunut tähän julkaisuun. Käsittääkseni tämän julkaisun julkituloja on tarkoituksella vääristelty ja haettu keinoja pelotella ihmisiä valheilla julkaisun suhteen.
2. Naurettavaa väittää uhasta, että Trump olisi uhka sananvapaudelle tai poliittisille vastustajille. Tekikö Trump näin ensimmäisellä kaudella? Ei. Mitä demokraatit ovat tehneet. Sensuroineet Facebookia, Googlea ja Twitteriä. Ajaneet sananvapauden rajoittamista. Aseistaneet Oikeusministeriön ja FBI:n poliittisten vastustajien vaientamiseen sekä hyökkäämään mm. kristillisiä arvoja puolustavia vastaan, jopa hyökkäämällä monilapsisen perheen asuntoon keskellä yöllä rynnäkkökiväärein usean kymmenen agentin voimalla. Antamalla vankeustuomioita aborttiklinikan ulkopuolella hiljaisesti rukoileville, Capitol Hillin kukkulalla olleille, jotka eivät edes käyneet sisällä jne.
3. Kamala Harris oli tutkitusti USA:n vasemmistolaisin senaattori. Hän on täysin sitoutunut woke-kulttuurin ajamiseen. Woke-kulttuuri on marxistilainen ideologia. Harris maksoi 2020 väkivaltaisten mellakoitsijoiden takuita. Hänen isänsä oli marxistilainen vaikka asiaa kuinka yrittää selittää parhain päin.
4. Olisiko syytä oikeasti aika tuoda julki demokraattien entisiä ja nykyisiä ohjelmia sekä heidän erittäin väkivaltaista retoriikkaa. Esimerkiksi Hillary Clintonin vaatimukset kaikkien Trumpin kannattajien laittamisesta uudelleen kasvatusleireille, kutsumalla Trumpia natsiksi ja Hitleriksi, kutsumalla Trumpin kannattajia roskaksi ja natseiksi, vaatimalla Trumpin eliminointia jne.
5. Vaalipetoksista on jo nyt paljon todisteita. Miten vaalit voivat olla rehelliset kun 15 demokraattisjohtoista osavaltiota on lailla kieltänyt henkilötodistuksen esittämisen vaatimisen älyttömistä postilaatikkoäänestyksistä puhumattakaan? Ei ole vaikeaa päätellä mikä tarkoitus oli tuoda vaalikauden aikana maahan laittomia siirtolaisia yli 15 miljoonaa raahaten niitä veronmaksajien rahoilla ympäri maata. Eikä ketään kiinnosta, että yli 300 000 lasta on kadoksissa noiden laittomien maahantulijoiden joukosta.
6. Kamala Harris on oikeasti tyhmä ja laiska kikattava tyhjäpää, joka olisi täydellinen nukke-presidentti naruista veteleville, koska hänen älylliset lahjakkuudet ovat surkeat. Hän pystyy antamaan haastatteluja vain, jos kysymykset on hänelle annettu etukäteen ja silti 60 minuuttia ohjelma joutui petoksellisesti editoimaan täysin hänen älyttömät
vastauksensa.
Ihan asiallisia pointteja. En vaan ymmärrä tätä uutta muotia kutsua uusliberaaleja demokraatteja vasemmistolaisiksi, marxilaisista puhumattakaan. Se on poliittisen sanakirjan pahoinpitelyä. Molemmat puolueet ovat perinteisen eurooppalaisen mittapuun mukaan oikeistolaisia raharuhtinaiden ohjaamia puolueita. Mutta raharuhtinaiden piirissä on kilpailevia suuntauksia, mikä on toiselle edullista on toiselta pois. Vaalikarjaa ohjaillaan erilaisilla sloganeilla muotivirtauskysymysten ympärillä mutta syvän valtion linja pysyy, kuten on pysynyt vuodesta 1945 alkaen vähintäänkin. Oikeisto-vasemmisto jaottelu on paljolti menettänyt merkitystään, jakolinjat kulkevat muiden kysymysten kautta. On mm. syntynyt ilmiö nimeltä ”ääri-keskusta” jossa entiset keskustavoimat edustavat paljon laajempia ja kovempia äärilinjauksia kuin heidän kriitikkonsa sekä oikealla että vasemmalla, Saksa on tästä näkyvä esimerkki.
Olen tästä ihan samaa mieltä kuin Jan. vasemmisto-oikeisto-käsitteet heittävät ”häränpyllyä” nykyterminologiassa. Johtuisiko siitä, että nykyvasemmisto Suomessakaan ei oikein tiedosta mihin poliittisella kartalla sijoittuu ;-?
”Hunningolla” tosiaankin näytään olevan! Liekö tilanteeseen johtanut muutos puoluetoiminnassa. Ennen pidettiin ”fyysisiä” kokouksia, joissa saattoi silmätysten vaihtaa mielipiteitä ja muovata omaansa muiden mielipiteisiin verraten. Sieltä yleensä lähti jonkinlaisen joukkovoiman tunnossa kohti huomispäivää. Nykyään koukset lienevät usein netissä osallistujien istuskellessa yksinään kotonaan.
Kiitos artikkelista, on aina mielenkiintoista lukea NS:n artikkeleita. Tämä kyllä poikkesi tosiaan siinä mielessä NS:n tavanomaisesta linjasta, että olisi yhtä hyvin varmaankin voinut tulla julkaistuksi myös Suomen valtamediassa, jossa Trumpiin kriittisesti suhtautuvista artikkeleista on pikemminkin yli- kuin alitarjontaa.
En ole mikään varsinainen Trump- fani, mutta kuten moni tämänkin julkaisun lukija olen kuitenkin varovaisen toiveikas sen asian suhteen, että kun Trump on kuitenkin puhunut niin paljon siitä, että haluaisi estää kolmannen maailmansodan syttymisen ja lopettaa Ukrainan sodan niin hänen hallintonsa alla meillä olisi kuitenkin enemmän toiveita siitä, että keskusteluyhteys saataisiin solmittua ja jännitteet Venäjän ja USA:n johtaman länsiblokin välillä alkaisivat neuvottelujen kautta vähitellen helpottaa.
Tässä artikkelissa Honkasen pointtina vaikutti olevan nostaa esille kaikkea huolestuttavaa, jota Trump saattaisi tehdä valtaan noustuaan: mm. lisätä presidentin valtuuksia puuttua kongressin jo hyväksymiin menoihin tai suosia yksityisiä kouluja. Artikkelissa nostettiin myös esiin huoli uudesta McCarthyismin eli poliittisen vainon ja sensuurin kaudesta. Trumpin vaaliohjelman nämä kohdat selittyvät osin kuitenkin USA:n puolueiden välillä käytävästä valtataistelusta: ovathan demokraatit pyrkineet lyömään lukkoon mm. Ukrainan sodan jatkamisen varmistamiseksi ns. ”Trump proof” tukipaketteja, joilla sidottaisiin tulevan presidentin hallituskauden taloudellisia resursseja edeltä käsin.
Trumpin ohjelmassa oleva yksityiskoulujen suosiminen liittyy nähdäkseni siihen huoleen, että koulujen valtakunnallisesti ohjatut opetussisällöt olisivat liiaksi demokraattipuolueen maailmankuvan ohjailemia.
Huoli McCarthyismista toisen puolen voittaessa on ilmeisesti molemminpuolinen. Onhan juuri Trump itse joutunut kokemaan monenlaista poliittista vainoa ja sensuuria, jopa kaksi murhayritystäkin on häneen nyt kohdistunut. Myös Elon Musk on lausunut huolensa siitä, että jos Kamala voittaa, niin nettisensuuri vahvistuu.
Ilmaston muutoksen suhteen Biden ja demokraatit esittivät suuria lupauksia ja Biden jopa taisi tulla valituksi ainakin osittain jonkinlaisella ilmastomandaatilla. Bidenin puheet ja teot eivät vain ole tässä(kään) asiassa vastanneet toisiaan. Päin vastoin, ympäristölle erityisen haitallinen vesisärötys on lisääntynyt erityisesti demokraattien, kuten Obaman ja Bidenin kaudella. Vaikka Trump siis julistaakin ”Drill, Baby drill!”, niin Bidenkin on kuitenkin lisännyt lupastensa vastaisesti särötystä.
Ohessa luettavaksi lyhyt artikkeli sille, joka haluaa tähän ilmastoaiheeseen lisää perehtyä.
Tässäkin artikkelissa tosin esitetään sitä höpöhöpöä, että Bidenin ei tarvitse ottaa näistä päätöksistään vastuuta, kun Venäjä vain yllättäen hyökkäsi Ukrainaan… Bidenin aikana ilmastopäästöt siis ovat vain lisääntyneet: Ukrainan sodan provosoiminen ja pitkittäminen sekä Nord Stream- putken räjäytys lienevät olleen ilmaston kannalta suunnilleen pahinta, mitä saattoi tehdä.
https://earth.org/bidens-fracking-ban/
Sitten on vielä kysymyksenä Israel, jolle Biden antoi vapaat kädet. Trumpin linja vaikuttaa olevan yhtä lailla Israelin suosiminen palestiinalaisten oikeuksien kustannuksella.
Kamala on yrittänyt puhua siihen suuntaan, että palestiinalaisiin kohdistuvaa kansanmurhaa olisi ainakin hidastettava. Kuitenkin hän on koko ajan ollut varapresidenttinä ja olisi jo voinut toimia jos olisi halunnut. Bidenin hallinnon aikana on myös vainottu opiskelijoita, jotka ovat osoittaneet mieltä palestiinalaisten puolesta. Miten uskottavaa on, että palestiinalaisten tilanne muuttuisi olennaisesti paremmaksi Kamalan presidenttikaudella?
Ei tarvitse olla raskaan sarjan tiedemies – ei edes kevyen – havaitakseen ilmastonmuutoksen olevan tosiasia. Oletetaan vaikkapa se tunnettu ”Pihtiputaan mummo”. Jos hänet olisi viety sanotaan 40 vuotta sitten arktiselle alueelle, hän olisi ihan omin silmin havainnut jalkojensa alla satoja metrejä paksun ikijään vuoden lämpimimpään aikaankin. Jos hänet vietäisiin (mikäli on elossa) nyt samalle paikalle, havaitsisi hän että mitään jäätä ei enää ole. Mikään muu kuin ilmaston muutos (lämpeneminen) ei selitä tuota dramaattista eroa, jonka monet tutkijat myös ovat havainneet ihan omin silmin ilman tieteellisiä mittausvälineitäkin.
Dramaattista ei ole itse muutos tai sen suuruus. Maapallolla on aikojen saatossa ollut huomattavasti suurempiakin ilmastonmuutoksia. Dramaattista on muutoksen nopeus. Muutokset, joiden aikajanat menneisyydessä ovat olleet tuhansia – satoja tuhansia vuosia, ovat nyt tapahtuneet muutamassa kymmenessä vuodessa. En aio toistella mitkä kaikki syyt muutokseen ovat vaikuttaneet, mutta kaikki ovat lopulta ihmisen vaikutusta. Luonnon omat (spontaanit) vastaavan suuruiset muutokset veisivät aikaa vähintään tuhansia vuosia. Jos emme reagoi asiaan, merten pinta tosiaan nousee useita metrejä, joka ei suinkaan ole edes niitä pahimpia ongelmia mitä muutoksesta seuraa.
Lännen valtamedia valehtelee tästä Ukrainan sodasta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne valehtelisivat kaikesta muustakin kuten esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, joka on (luonnon)tieteellinen fakta. Asia on hyvin vakava ja sille pitäisi tehdä jotain. Valitettavasti näyttää siltä, että kapitalistinen maailma yrittää tehdä siitäkin vain bisnestä. Myydään ja ostetaan päästöoikeuksia, muutetaan autokanta sähköllä toimivaksi, vaikka se tuo ihan uusia ongelmia. Soditaan ja soditaan ja ”luontoa rakastavat vihreät” näyttävät siinä olevan niitä pahimpia sotahaukkoja, jne.
Ihmiskunnalla olisi jo hallussaan keinot lopettaa ilmaston lämpeneminen, mutta se tarkoittaisi tarpeettoman rihkaman ja kertakäyttötuotteiden tuotannosta luopumista ja monia muita sellaisia toimia, jotka eivät kapitalismissa ole mahdollisia. Näyttää jopa siltä, että rikas eliitti yrittää päästä mieluummin ”liikaväestöstä” kuin kohtuuttoman suurista tuloistaan eroon esimerkiksi maailmanlaajuisten (keinotekoisten) pandemioiden avulla ja siinä ohessa vieläpä rikastua ”täsmärokotteilla”. Toivottavasti olen väärässä.
V. 1990 johtava ilmastoalarmisti James Hansen varoitti, että neljänkymmenen vuoden kuluttua liikenteen pääväylä Hudson Drive New Yorkissa tulisi olemaan veden alla. Mutta siellä se vaan liikenne soljuu Hudson Drivella ja Hudson pysyy aloillaan, tosin onhan tässä vielä kuusi vuotta jäljellä vedenpaisumukseen. Toinen alarmisti Barack Obama on juuri saattanut valmiiksi uuden luksuspalatsinsa Havaijilla. Jostain syystä hän on valinnut tontin meren äärellä jopa rakennuslupamääräykset ohittaen. Ei taida odottaa vedenpaisumusta kuten ei pankkisektorikaan joka näitä projekteja rahoittavat.
Ilmastonmuutoksen hurjasta vauhdista ei tarvitse kääntyä Pihtiputaan mummon puoleen kun voin kääntyä oman mummoni puoleen. Hän ja minä olemme viljelleet samaa palstaa yhteenlasketusti satakunta vuotta. Jollain ilveellä hän sai aina uutta perunaa varhemmin kuin minä vaikka kuinka olen yrittänyt, ja vailla esikasvatusta. Ei kovin dramaattista.
On raskaan sarjan fyysikkoja ja sitten on neroja. Kerrotaan, että nerona pidetty ja nyttemmin edesmennyt Richard Feyninger olisi tuhahtanut puheille hiilidioksidin vaikutuksesta ilmaston lämpenemisessä.
Päätän keskusteluni ilmaston lämpenemisestä tähän.
Ei tästä kannata kiistellä. Aika näyttää. Minä todella toivon, että olen väärässä.
Miksi taas poistetaan kommentteja. En ymmärrä. Täytyykö täällä olla yhtä mieltä, joka artikkelista?
Pysy kirjautuneena niin näet kaikki kommentit.
”Jos Trump valitaan, on hyvin mahdollista, että McCarthy-kauden kaltaiset mielipidevainot alkavat USA:ssa.” Anteeksi vaan, mutta tuo on täyttä potaskaa. Trumpilla ei ole mitään tekemistä Project 2025:n kanssa.
Ehkä tämä ei ole oikea foorumi ilmastokeskustelulle mutta olen noin parikymmentä vuotta seurannut sitä, eikä vielä ole tullut vastaan raskaan sarjan fyysikkoa joka uskoisi, että hiilidioksidi, nolla piste neljä promillea, ohjaisi ilmaston lämpenemistä. Vuosisatojen saatossa on ollut lämpimiä kausia ja kylmiä ja tämä olotila jatkuu, ihminen ei kykene vaikuttamaan siihen ellei räjäytä hallussaan olevaa ydinasevarastoa taivaan tuuliin.
Journalistit jotka eivät osaisi laskea helpointakaan yhtälöä ovat tietävinään miten ilmasto toimii ja heitä säestää joukko luonnontieteilijöitä ja kenties jopa fyysikkoakin jotka haluavat itselleen lisää määrärahoja joita ei liikene ellei toista valtaeliitin mantraa ilmastouhkasta. Pelko ohjaa maailmaa. Tai kuten F.D. Roosevelt sanoi, ”ei ole muuta pelättävää kuin itse pelkotila”.
Niinpä sähköautot ovat hyviä ajopelejä Kiinan kymmenen ja kahdenkymmenen miljoonan kaupungeissa. Siellä missä on enemmän tilaa on taloudellisempaa ajaa polttomoottorilla. Saksa ja EU ovat tässäkin ampuneet omaan jalkaan, heillä olisi edelleen etumatkaa polttomoottoriautojen kehittämisessä mutta ovat kieltämässä ne ja panostamassa sähköautoihin joiden osalta eivät pärjää kiinalaisille. Tulokset ovat jo nähtävissä, katsokaa Volkswagenia.
Mitä Trumpiin tulee, luulen että farssi jatkuu mutta saa hieman uusia painotuksia. Eihän Trumpin ja demokraattien talousdoktriinit niin kaukana toisistaan ole, uusliberalismia eri muodoissa. Trump vaan on ovelasti käyttänyt hyväksi teollisuuden alasajoa kääntäen syyt demokraattien aiheuttamiksi. Ja kukahan se oli joka poisti finanssimarkkinoiden turvalukot: se oli demokraattipuolue Bill Clintonin johtamana. Mielipidevainot ja sensuuri ovat aina olleet läsnä Yhdysvalloissa mutta ovat taas voimistuneet molempien puolueiden valtakausilla. Esimerkkinä Julian Assange jota vainottiin kummankin puolueen toimesta. Elon Musk osti Twitterin ja sananvapaus parani hieman toisin kun uskotellaan mutta sensuuria on X-alustalla myös. En usko, että tässäkään asiassa tulee dramaattisia muutoksia. Demokraatit ovat häikäilemättä käyttäneet oikeuslaitosta Trumpia vastaan ja nyt saattaa tulla vastaliike. Kun demokraatit ovat antaneet finanssisektorin mellastaa niin Trump ilmeisesti antaa teollisuuden mellastaa ilman tarvittavaa sääntelyä, joka ei tosin ole hiilidioksidia koskeva vaan vesistöjen ja viljelysmaan puhtaus sekä terveellisemmät ravintoaineet.
Esitetyt tulevaisuusvisiot saattavat olla mahdollisia, mutta entä sitten? Kirjoitus edustaa tyypillistä suomalaisen median trumpfobistista valtadiskurssia. Fobiakirjoittelun ”pihvi” kuitenkin puuttuu: emme voi vaikuttaa asiaan koska suomalaisilla ei ole äänioikeutta USA:n vaaleissa. Siksi tällaisten uhkakuvien maalailu on meillä tarpeetonta. Tarpeellista se on vain mahdollisten ulkopoliittisten seurausten osalta, josta taas pitäisi käydä maan sisäistä keskustelua kuten kuuluako Natoon vai erotako?
Honkanen jättää myös mainitsematta, että McCarthyn kaltaiset noitavainot ovat olleet todellisuutta USA:ssa jo viimeistään vuodesta 2016 lähtien. Se alkoi russiagateksi kutsutulla Trumpin vainoamisella, jonka kohteeksi vuoden 2020 esivaalien aikaan joutuivat myös mm. Bernie Sanders ja Tulsi Gabbard sekä kaikki – oikealla tai vasemmalla – jotka eivät kannata demokraattien johdon sisä- tai ulkopolitiikkaa. Vuonna 2022 vainot levisivät Eurooppaan, jossa kaikki jotka kannattavat rauhaa Ukrainaan – kuten Orban – joutuvat lokakampanjan kohteeksi. Eurooppalaisesta ja ensi sijassa kotimaisesta noitavainosta meidän suomalaisten tulisi olla huolissaan.
Vähän noloa kommentoida asian suhteen täytenä maallikkona asiantuntijan kirjoitusta, mutta sanon silti vastapainoksi muutaman oman näkemykseni.
Edellisellä kaudellaan Trump ei onnistunut ns:sti kuivattamaan suota eli vähentämään deep staten vaikutusvaltaa. Tärkeisiin virkoihin hän nimitti henkilöitä, joihin pettyi itsekin eikä nähtävästi aio nyt tehdä samaa virhettä, jos tulee valituksi. Presidentille lojaaleissa virkamiehissä on kyse siitä, ettei deep state pystyisi estämään – kuten viimeksi – presidentin politiikkaa. Mihin asioihin onnistuneen suon kuivatuksen on tarkoitus vaikuttaa ja mihin ei, on sitten toinen kysymys.
Koulutuspolitiikassa lienee kysymys siitä, että liittovaltion määrätessä osavaltioiden asioita gender-, woke- ja lgbtq-ideologiat valtaavat helposti sellaistenkin osavaltioiden koulut ja oikeuslaitokset, joissa näin ei haluta tapahtuvan. Erityisesti vanhemmat siellä pitävät asiaa tärkeänä ja ovat enenevässä määrin heränneet vastustamaan ”kehitystä”. Tietääkseni esimerkiksi Kanadassa eräs isä istuu (tai istui) vankilassa, kun ei suostunut sanomaan pikkutytärtään pojaksi.
Ilmastonmuutoksen – kuten monien muidenkin nykyajan agendojen – suhteen Suomen kaltaisessa maassa vallitsee julkisuudessa yksi totuus. Esimerkiksi tutkijana et luultavasti saa rahoitusta, jos tutkimuksesi ei sivele myötäkarvaan ainoaa sallittua näkemystä. Jos ei sivele, kyseessä voikin olla sitten viimeinen julkisin varoin rahoitettu tutkimuksesi. Yhdysvalloissa saattaa olla vapaampaa. Ehkä siellä ovat esillä nekin tutkijat, jotka eivät pidä ihmisen tuottamaa hiilidioksidia merkittävänä ilmaston lämmittäjänä saati myrkkynä.
Käsite poliittinen vasemmisto on menettänyt täysin merkityksensä. Yhdysvaltain ns. demokraattien ns. vasemmisto sijoittuu poliittisella kartalla suunnilleen sinne missä Suomen kokoomus sijaitsee. Siitä on pitkä matka esimerkiksi Li Anderssonin ns. vasemmistoliittoon, jota nyt vielä jotenkin voisi kutsua vasemmistoksi. Yhdysvaltain oikeisto sijoittuu vielä Suomen persujenkin (ja muiden oikeistohörhöjen) oikealle puolelle.
Eivät nämä kotimaiset puolueetkaan enää noudata perinteistä oikeisto-vasemmisto-jaottelua. Vasemmistoliitto on valtavan paljon lähempänä Kokoomusta kuin aikoinaan SKDL oli. Eduskunnassa ei tätä nykyä ole kuin kaksi kansanedustajaa, joita voisi kutsua vasemmistolaisiksi perinteisessä mielessä (Yrttiaho ja Kantola). Koko poliittinen kenttä on liukunut pelottavan oikealle.
Muut ns. vasemmistolaiset vaikuttavat olevan eräänlaisia vihervassariunelmahöttöwoke-ihmisiä. Sateenkaariaatteesta ja överiksi menevästä tasa-arvopakottamisesta on tullut noiden entisten vasemmistopuolueiden pääagendaa.
Mainitsemani ei tietenkään tarkoita sitä etteikö tasa-arvo olisi edelleen tärkeä asia kuten se on aina vasemmistolle/työväenpuolueille ollut. Sitä ei kuitenkaan saa käsittää niin kuin nykyään, että on tullut suorastaan synniksi olla valkoihoinen heteromies (kuten minäkin) tai että jo lapsia pitäisi lääketieteellisesti muokata siihen sukupuoleen mihin he haluavat kuulua tai että musta ihminen ohittaisi valinnoissa pätevämmät vain ihonvärinsä takia, jne.
Vasemmistopuolueiden (Vasemmistoliitto ja SDP) kuuluisi olla työväenpuolueita, jotka ajavat ensisijaisesti työväen etua. Naton kannatus ja porvarillisen valtamedian suorittaman aivopesun nieleminen karvoineen päivineen EI todellakaan kuulu työväenpuolueiden ohjelmaan. Poliittisessa mariginaalissa oleva SKP vielä tajuaa sen, että Nato (globalistikapitalistien hyökkäysliitto) ei todellakaan ole se, minne Suomen tulisi kuulua. Nekin ovat kuitenkin nielaisseet valtamedian valheen Ukrainan sodasta eli noudattava globalistien agendaa.
Hyvä kommentti!
Piti tänään taas kiroillen sulkea radio kun alkoi puhe Afganistanin naisten oikeuksien huononemisesta, josta toimittaja oli järkyttynyt. En ole naisten oikeuksia vastaan Afganistanissa tai muuallakaan, vaan niiden puolesta, mutta jostain syystä melkein mikä tahansa esimerkiksi Yleisradion ulkomaanuutisointi on alkanut tuntua jonkinlaiselta henkiseltä kidutukselta. Afganistanin naisista ja muista asukkaista ei olla huolissaan nälänhädän vuoksi (15,8 miljoonaa kärsii akuutista puutteellisesta ruokaturvasta ja 3,5 miljoonaa äärimmäistä ruokapulaa), vaan EU ja YLE järkyttyvät naisten oikeuksien puutteen vuoksi. ”EU seisoo Afganistanin kansan rinnalla ja aikoo päättäväisesti tukea afganistanilaisnaisten oikeuksia sekä vakaan, rauhanomaisen ja vauraan Afganistanin kehittämistä.”(https://www.consilium.europa.eu/fi/policies/afghanistan-eu-response/) Mitähän tuokin tarkoittaa radiossa kauhistelun lisäksi. Kai noilla jutuilla yritetään jälkikäteen perustella USA:n ja kumppaneiden Afganistanissa sotimista ja muuta touhamista. Kaikkiaan epäilen nuo oikeus-jutut, ”WOKE”, niiden suhteettoman painoarvon ja näkyvyyden ja pakottavuuden tämän USA-johtoisen lännen työkaluksi, jonka avulla voidaan mikä tahansa maa tämän ”edistyksellisen maailman” ulkopuolella osoittaa takapajulaksi tai ”pahan valtakunnaksi” ja oikeuttaa siten painostus, asioihin sekaantuminen ja /tai pommittaminen.
Erikoista tuossa USA:n presidenttiasiassa on, että suomalaistenkin pitäisi kovasti mielellään olla siitä juuri oikeaa mieltä.
Hyvä kommentti!