Trump varoitti Taiwania itsenäistymisestä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on varoittanut Taiwanin johtoa itsenäistymispyrkimyksistä. Trump mainitsi asiasta vastatessaan Air Force
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on varoittanut Taiwanin johtoa itsenäistymispyrkimyksistä. Trump mainitsi asiasta vastatessaan Air Force
Brasilian presidentti Luiz Inácio ”Lula” da Silva tapasi Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin Washingtonissa Valkoisessa talossa
Yhdysvallat on asettanut uusia pakotteita Kuuballe. Presidentti Donald Trump allekirjoitti vapunpäivänä asetuksen, joka laajentaa olemassa
Tätä kirjoittaessa aselepo Lähi-idässä on kestänyt noin kolme viikkoa. Kuten viime kesänä aselepo syntyi nytkin
Tänä vuonna on ainakin kolme merkittävää huippukokousta, joiden perusteella on pääteltävissä, mihin suuntaan geotaloudellinen ja
Maailmanlaajuisen koronaepidemian jälkeen turismi Kuubaan oli nopeasti elpymässä, mutta presidentti Donald Trumpin hallinnon valtaantulo uusine
Israelin ja Yhdysvaltain aloittama hyökkäyssota Irania vastaan näyttää päätyvän Donald Trumpin kannalta umpikujaan. Naapuriseuran sanomista
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja sotilasliitto Naton pääsihteeri Mark Rutte ovat sopineet alustavasti koko arktisen
Yhdysvalloissa on alettu ymmärtää, että maailmasta on tulossa moninapainen joka tapauksessa ja että on parempi
Tätä kansakuntaa ei johda kukaan, ei ainakaan kukaan pätevä, viisas ja eteensä katsova valtiomies tai