
Israel sai tapetuksi Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallahin, 64, massiivisella pommi-iskulla Beirutissa perjantaina. Samassa iskussa sai surmansa ryhmä muita järjestön johtohenkilöitä ja kuin sivutuotteena useita satoja siviilejä, kun 4–6 kerrostaloa romahti.
Seuraus: riemukulkueita Tel Avivissa, voiton juhlintaa kaikkialla Israelissa. Massamurhaaja Benjamin Netanjahu, jota vastaan kymmenet tuhannet israelilaiset ovat osoittaneet mieltään, on yhtäkkiä sankari, ellei peräti messias.
***
Hassan Nasrallah nousi Hizbollahin johtoon yli 30 vuotta sitten, kun Israel murhasi helikopteri-iskulla hänen edeltäjänsä Abbas al-Musawin. Monien vaiheiden kautta Nasrallahista tuli mystinen ja myyttinen johtohahmo, ”Hizbollahin sydän”, joka johti sekä järjestön poliittista että sen sotilaallista osaa.
Hizbollah jakautuu kolmeen osaan: sosiaaliseen, poliittiseen ja sotilaalliseen. Hakulaite- ja radiopuheliniskussa suurin osa uhreista oli sosiaalisen siiven jäseniä, jotka ylläpitävät sairaaloita, kouluja ja yleistä sosiaaliturvaa sekä huolehtivat asuinympäristön järjestyksestä ja siisteydestä. Poliittinen osa Hizbollahista tarkoittaa mm. sitä, että järjestöllä on edustajansa Libanonin parlamentissa.
Yhdysvallat on julistanut Hizbollahin kokonaisuudessaan terroristijärjestöksi, EU vain sen sotilaallisen siiven.
***
Sankariksi Nasrallah nousi varsinkin vuonna 2006, jolloin Israel kärsi pahan tappion hyökkäyksessään Libanonin puolelle.
”Maa hänen askeltensa jäljissä on arvokkaampaa kuin Israel ja Amerikka yhteensä, julistettiin Beirutin Martyyrien aukiolla, kun tieto Nasrallahin kuolemasta saavutti sinne Israelin iskuja paenneet ihmiset.

***
Hassan Nasrallahin surmaaminen on jatkoa Israelin uuteen strategiaan, joka keskittyy palestiinalaisten ja nyt Hizbollahin johtajien eliminoimiseen. Vuoden 2006 tapahtumista on otettu oppia. Maahyökkäyksen sijaan isketään ilmasta ja jahdataan johtohahmoja Yhdysvaltain satelliittien tarjoaman tiedustelutiedon avulla.
Maahyökkäys on edelleen mahdollinen, mutta sen voitokkaaseen toteuttamiseen Israel tarvitsee Yhdysvaltain tuen. Tämä on pääministeri Netanjahun tavoite. Toteutuessaan se merkitsisi konfliktin laajentumista alueelliseksi sodaksi, mitä muutoinkin pidetään todennäköisenä samoin sitä, että Hizbollahia tukenut Iran puuttuu peliin. Silloin ovat koossa kaikki suursodan ainesosat, sillä Venäjä puolestaan tukee Irania.
***
Israel on tuhonnut Gazan ja onnistunut surmaamaan siellä yli 40 000 palestiinalaista, ylivoimaisesti suurin osa heistä siviilejä – naisia ja lapsia. Se väittää tuhonneensa Hamasin, vaikka läntistenkin arvioiden mukaan se ei ole totta, pikemminkin päin vastoin: Israel kärsi tappioita ja siirsi väsyneitä ja turhautuneita joukkojaan Libanonin rajalle.
Hassan Nasrallahin surmaamista kuvataan maanjäristykseksi ja käännekohdaksi Lähi-Idän tilanteessa. Israelin armeijan edustaja uhkasi, että jatkoa seuraa ja että monia uusia keinoja on vielä käyttämättä. Perjantaista pommi-iskua edelsi tuhansien hakulaitteiden ja radiopuhelinten räjähdysaalto, jonka toteutti Israelin tiedustelupalvelu Mossad.
***
Pääministeri Benjamin Netanjahu puhui YK:n yleiskokouksessa perjantaina 27.9. samaan aikaan, kun Israelin ilmavoimat iski Beirutiin. Puhe kajahteli lähes tyhjässä istuntosalissa suurimman osan eri maiden edustajista marssittua ulos.
Se ei tuntunut haittaavan Netanjahua, joka vakuutti Israelin voittavan ja varoitti juutalaisvaltion vastustajia: ”Meidän pitkä kätemme ulottuu minne tahansa”, hän uhkasi ihmetellen, miksi niin monet YK:n jäsenvaltiot ovat kääntyneet Israelia vastaan.
”Täällä on hyväksytty Israelin vastaisia päätöksiä enemmän kuin kaikkien muiden maiden yhteensä”, Netanjahu sanoi. Hän jätti mainitsematta, että Yhdysvallat on veto-oikeudellaan kumonnut kaikki Israeliin kohdistuneet turvallisuusneuvoston päätökset.
***
Benjamin Netanjahun sanominen murhaajaksi on liian lievä ilmaus. Massamurhaaja tai kansanmurhan toteuttaja ovat lähempänä todellisuutta, jos lisäksi todetaan, että Yhdysvaltain sionistisen johdon tukema mies on täydellisen tunteeton ja kyyninen sotarikollinen.
Miksi kansanmurhaajaa ei pysäytetä? Eivätkö Gazan ruumiit riitä näytöksi? Miksi EU:n ulkopoliittinen johtaja Josep Borrell sanoi kuultuaan Nasrallahin ja satoja siviilejä surmanneesta iskusta, että ”kukaan ei voi pysäyttää Netanjahua”?
Monelta taholta on ehditty jo verrata tilannetta toisen maailmansodan aikaiseen arvoitukseen: – Miksi Adolf Hitleriä ei pysäytetty ennen kuin hän ehti tuhota miljoonia ihmisiä?
Benjamin Netanjahun kohdalla kysymykseen liittyy toinen: – Miksi juutalainen saa ja haluaa massamurhata samalla kylmyydellä kuin heitä murhattiin?
32 kommenttia julkaisuun “SAATANA SAAPUI NYT BEIRUTIIN”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Hesarin toimittaja kehui äskettäin naapurimaa Venäjän junamatkustamista. Lehden kommenteissa löytyi poikkeuksetta vastakarvaan silitystä. Omassa kommentissani kirjoitin, että ensimmäisen kerran luin myönteisen kirjoituksen naapurimaasta. Ei ylittänyt sensuuria ja kansalaisten huumaaminen jatkuu tehokkaasti kaupallisessa mediassa!!
Naapuriseuran sääntöjen mukaan ”Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja tukea Suomessa asuvien eri kansallisuuksiin kuuluvien ihmisten samoin kuin suomalaisten keskinäisiä suhteita sekä yhteyksiä naapurimaiden kansalaisiin, edistää kulttuuriharrastuksia ja keskinäistä viestintää.” En puolustele sen enempää Yhdysvaltojen imperialistista politiikkaa eri puolilla maailmaa kuin sotahullun pääministeri Netanjahun toimintaa. Sen sijaan ihmettelen koska Naapuriseura alkaa noudattaa sääntöjään ja alkaa ylläpitää yhteyksiä naapurimaidemme kansalaisiin, edistää kulttuuriharrastuksia ja keskinäistä viestintää. Naapurimaitamme ovat Venäjä, Norja, Ruotsi ja Viro. Missä ovat toimintamuodot, joilla ylläpidetään yhteyksiä naapurimaidemme Venäjän, Norjan, Ruotsin ja Viron kansalaisiin?
Hyvä Heikki,
Arvostan huoltasi. Venäjä-suhde on ok. Norjan suunnalla olemme alussa. Vierailin Paul Steigenin symposiumissa Roomassa. Loimme yhteyden ja perästä kuuluu. Ruotsi nilkuttaa vielä. Viro on satunnaisten juttujen varassa NS-Sanomissa. Kysymys kaikkiaan ei ole tahdon vaan voimavarojen puutteesta. Haluatko tulla auttamaan? Voit valita minkä naapurin tahansa alueeksesi, tai vaikka kaikki.
Ystävällisesti pj. Mauno
Kirjautumisen yhteydessä voi valita oman käyttökielen. Tietenkin eri kielten käännöksien kanssa on oma vaivansa, mutta kyllä se onnistuu, kun harjoittelee aluksi ja tekniikka hoitaa lopun.
Siitä puhe mistä puute, eli tässä tapauksessa suomen asiallisista saati hyvistä naapuruussuhteista. Venäjään
Kaupasta saa norjalaista kassilohta, ruotsinlaivajatsia voi halutessaan kuunnella niin paljon kuin huono musiikkimaku ja lompsa antaa myöten, ellei sitä ennen ole tullut nukkumatti ahnaalle holistille. Ja Virosta voi käydä kyselemässä Raivola- rysäböksyi, jos jalat vielä kantaa.
Mutta pääseekö suomesta junalla Pietariin? Sinäpä sen sanoit.
Vähän sama homma, kun nykyisin eri tahoilla on tapana lähettää digilaitteeseen kysely ”miten onnistuimme” jonkin täysin mitättömänkin asioinnin jälkeen, joihin ei tietenkään ole mitään järkeä vastata, jos asioinnissa ei ole ollut mitään ongelmia.
Jos ongelmia on ollut, niin silloin voi antaa palautetta ilman kyselyjäkin.
Katselin noita videoita, niin kyllä siellä aika paljon meni lävitse ohjuksia. Ei tainnut davidin linko ennättänyt kaikkea torjumaan, jos nyt mitään. Onhan se hienoa, että meille suomeenkin saadaan sellainen linko. Se ei liene ihan ilmainen järjestelmä. Mietin vaan sitäkin, että meillä esim. pääkaupunki seudulle, kun tuollainen määrä ohjuksia tulisi, niin olisi siinä sotafanaatikoilla ilon ja onnen päivä.
Kun Jeesusta pidätettiin Getsemanessa, hän torui Pietaria, joka oli yrittänyt puolustaa häntä miekalla: ”Pane miekkasi tuppeen! Sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan kaatuvat” (Matteus 26:52).
”Davidin lingolla” lingotaan lähinnä rahaa konkurssikypsästä Suomesta sionistien Israeliin. Jos Israel ei pysty torjumaan sillä Iranin ohjuksia, niin vielä vähemmän Suomi pystyy sillä torjumaan venäläisiä ohjuksia sillä Venäjän ohjustekniikka on maailman pisimmälle kehitettyä. Esimerki Venäjällä jo kenttäkäytössä olevia monikertaisella äänennopeudella lentäviä ohjuksia vasta testataan Yhdysvalloissa. Todennäköisesti Venäjällä on jo kehitteillä seuraavia sukupolvia täsmäohjuksista.
Ote Ylipäällikön päiväkäskyistä.
N:o 3 / 11.7.1941
”Vapaussodassa vuonna 1918 lausuin Suomen ja Vienan karjalaisille, etten tulisi panemaan miekkaani tuppeen ennen kuin Suomi ja Itä-Karjala olisivat vapaat. Vannoin tämän suomalaisen talonpoikaisarmeijan nimissä luottaen sen urhoollisiin miehiin ja Suomen uhrautuvaisiin naisiin.
Kaksikymmentäkolme vuotta ovat Viena ja Aunus odottaneet tämän lupauksen täyttymistä; puolitoista vuotta on Suomen Karjala kunniakkaan talvisodan jälkeen autiona odottanut aamun sarastusta.
Vapaussodan taistelijat, talvisodan mainehikkaat miehet, urhoolliset sotilaani! Uusi päivä on koittanut. Karjala nousee, riveissänne marssivat sen omat pataljoonat. Karjalan vapaus ja suuri Suomi väikkyy edessämme maailmanhistoriallisten tapahtumien valtavassa vyöryssä. Suokoon kansojen kohtaloja ohjaava Kaitselmus Suomen armeijan täyttää Karjalan heimolle antamani lupauksen.”
N:o 132/22.9.1944
”Suomen armeijan sotilaat!
Sota, johon kansamme joutui kolme vuotta sitten ja jossa siltä on vaadittu mitä raskaimpia uhrauksia, on päättynyt 19. p:nä syyskuuta 1944 solmittuun välirauhaan. Katkerien kokemusten jälkeen käsitämme, että tulevan elämämme edellytyksenä on saavuttaa pysyväiset luottamukselliset suhteet kaikkiin naapurikansoihimme.
Sotilaani! Vaikeat ajat ovat vielä edessämme. Välirauhansopimus on allekirjoitettu, sen ehdot on täytettävä. Tilanne Lapissa on tällä hetkellä vielä selvittämättä, ja joukoiltamme vaaditaan yhä samaa velvollisuudentuntoa ja päättäväisyyttä, mitä ne koko sodan aikana ovat osoittaneet.
”
Saatana sai tänään oikein isän kädestä, kun Iran lähetti ison määrän ohjuksia joka puolelle Israelia. Huomenna nähdään tuhot. Täytyyhän tässä joku tolkku olla, että ei voi olla niin, että se on vain Israel, jolla on oikeus tuhota naapurimaita. Israel on kerjännyt verta nenästään jo vuosia, katsotaan miten tilanne eskaloituu. Pidetään Iranin puolta.
Kyllä nyt uskon veljet on todella jakomielisessä tilanteessa. Raamatussa sanotaan älä tapa, mutta kuitenkin nyt on hyväksyttävä se, että Israel saa tappaa.
Päivän (su 29.9.2024) lööpeistä päätellen Israelin Saatana on saanut kiihkeän puolustajan Suomen kristillisdemokraattisesta puolueesta. Rva Räsänen kuulemma kiljuu pää punaisena Israelin oikeudesta miehittää ja valloittaa Palestiinaa. Olen ehkä väärä ihminen arvioimaan meitin ”kristittyjen” puuhailua koska erosin aikoinaan kirkosta heti kun se oli mahdollista ilman vanhempien allekirjoituksia. Monet uskontotunnit ehdin istua kuuntelemassa uskonasioita ja siltä perustalta väitän että Suomen kristittyjen toiminta on valovuosien päässä Jeesuksen opetuksista.
Maailman synty tapahtui Aatamin ja Eevan ansiosta. Ja saihan Nooak lupauksen, että maapallo ei joudu vedenpaisumukseen. Näitäkin asioita hyväpalkkaiset opettajat puhuivat totena lapsille. Vieläköhän tämä satuilu jatkuu kouluissa??
En enää muista mitään uskonto-koulukirjoista mutta arvaan että ne olivat (ja ovat) täyttä soopaa. Uskontokirjojen satuja paljon pahempi juttu ovat historian oppikirjojen sadut. Olen varma, että tälläkin hetkellä ”tietyt piirit” tunkevat uusiin historiakirjoihin ”Hizbollahin raakaa hyökkäystä ja Israelin sankarillista puolustautumista” ja ”Venäjän raakalaismaista hyökkäystä rauhaarakastavan Ukrainan kimppuun”, vai pari esimerkkiä mainitakseni.
Olet luultavasti oikeassa siinä, että mm. Suomen kristittyjen opetukset poikkeavat monin paikoin siitä, mitä Jeesus ja Raamattu opettavat. Usein opetetaan perinteitä ohi ja jopa yli Raamatun. Ihan kaikkein tärkeimmissä kristinuskon kysymyksissä (kristittyjen kielenkäytössä ”pelastuskysymyksissä”) he ovat kuitenkin yleensä riittävästi oikeassa.
Israel on mielestäni vaikea pala kristityille. Monet ”siunaavat” Israelia kuten Raamattu opettaakin tekemään, mutta sotkevat samalla asioita niin perusteellisesti, että hairahtuvat siunaamaan myös Israelin ja juutalaisten pahoja tekoja. Seurauksena on monesti asioiden vääristelyä ja suoranaista valehtelua, mikä ei ole ollenkaan kristityille sopivaa (vaan ”syntiä”). Käsittääkseni tämä kuvio selittää mm. Yhdysvaltojen kristillisten piirien tuen Israelille, vaikka Raamattu kieltää tappamisen.
Niin, historialliselta kannaltahan Jahve on vain juutalaisten oma heimojumala, kuten prof. Matti Klingekin eräässä päiväkirjassaan huomautti. Silloin olisi ymmärrettävissä juutalaisten ajatus, että olisivat ”Jumalan valittu kansa”. Totta kai, oman heimojumalansa valitsema kansa!
Pikkuhiljaa juutalaisuus kuitenkin omaksui käsityksen, että heidän heimojumalansa Jahve on luonut koko maailman ja on kaikkien kansojen hallitsija.
Ja nyt kun juutalaiset väittävät olevansa koko universumin Luojan ja Ylläpitäjän valitsema kansa, niin se helposti herättää ärtymystä muissa kansoissa, ymmärrettävää kyllä. Ajatus puolueellisesta jumalasta on häiritsevä, varsinkin kun se ulotetaan poliittiseen toimintaan.
Juutalaiset eivät Wikipedian mukaan käytäkään enää jumalastaan nimeä Jahve, vaan ilmeisesti monikollista Elohim-nimeä, joka tarkoittaa kaikkein korkeinta luojajumalaa.
Israelin valtioon kritiikittömästi suhtautuvien uskovien asenne perustuu virheelliseen opintulkinkaan. Kristinuskon perusopus on Uusi Testamentti (=liitto). Opin mukaan Jumala teki ensin liiton Israelin kansan kanssa (Vanha Testamentti/liitto), mutta hylkäsi heidät ja teki uuden liiton kristittyjen kanssa.
Olen joskus pohtinut tätä jumalan käsitettä. Täytyy muistaa, että jumalasta on puhuttu ja kirjoitettukin jo kauan, silloinkin kun ihmisen tieto ja ymmärrys maailmasta oli olematon verrattuna nykyiseen. Jos ihminen näki jotain erikoista, niin se saatettiin tulkita joksikin yliluonnolliseksi. Jos muualta avaruudesta tuli ns. avaruusaluksella eli ufolla muita eläviä olentoja , joilla oli yliluonnollisia taitoja, niin niiden koettiin olevan jumalolentoja. Se oli sitä aikaa. Nykyään saattaisi käydä, että vihamielinen ihminen ampuisi peloissaan tämän jumalolennon, siksi ne ovat nykyään varovaisia ihmisten läheisyydessä. Tämä on minun ajatukseni jumalasta.
Pikemminkin, ihmisen ympäröimä maailma, eli luonto (mikä on muodostunut sanasta ”luoda”), oli olemassa ennen ihmistä. Olennosta tuli ihminen vasta, kun se alkoi tutkia ympäristöään ja antaa asioille nimiä – toisin sanoen se alkoi rakentaa käsitteellistä maailmaa. Raamatussa sanotaan: ”Alussa oli sana.” Kaikki, mille ei löytynyt selitystä, oli ”yliluonnollista”.
Vaikka ihminen on oppinut muokkaamaan ympäristöään ja ymmärtämään luonnon ilmiöitä, kokonaisuuksia, joille ei vielä löydy selitystä, pidetään usein yliluonnollisina. Tutkittu maailma laajenee jatkuvasti, ja tieteen kehitys tuo vuosi vuodelta enemmän ymmärrystä. Samalla kasvaa myös tietoisuus siitä, kuinka paljon vielä on tutkimatta. Näin ollen tuntemattoman maailman rajat laajenevat samassa suhteessa kuin tutkitun maailman rajat, ja mysteerit säilyvät osana ihmiskokemusta.
Vielä jokin aika (ei kovin monta vuosikymmentä) sitten määriteltiin, että ihminen on eläin, joka osaa valmistaa ja käyttää työkaluja. Tuosta määritelmästä on jouduttu luopumaan, kun on havaittu useiden eläinlajien osaavan valmistaa (alkeellisia) työkaluja ja käyttää niitä onnistuneesti.
Yleensäkin tiede on osoittanut, että eläimet ovat paljon älykkäämpiä kuin olemme ennen luulleet. Itse asiassa ne ovat ihmistä viisaampia koska eivät juuri koskaan tapa lajitovereitaan kuten ihmiset. Nekin pedot, jotka tappavat toisia eläimiä kuten esimerkiksi sudet, tekevät sitä vain tarpeeseen. Ihminen tappaa, ihmisiä ja eläimiä vaikka mitään syytä tai tarvetta siihen ei olisi.
Yhdyn niihin näkemykiin, että meissä jokaisessa elää (rinrarinnan) sekä ”jumala”, että ”saatana”. Se, kumpi on ”niskan päällä”, riippuu levännäisyysasteestamme, taloudellisesta tilanteestamme ja onnellisuustilastamme…
Joidenkin gnostilaisten oppien mukaan luomakunnan takana on alempi jumalallinen olento, demiurgi, joka loi aineellisen maailman. Tämän olennon katsottiin olevan vastuussa maailman epätäydellisyydestä ja pahuudesta. Tällä tavoin gnostilaisuus sijoittaa sekä hyvän että pahan osittain jumalalliseen kontekstiin: aineellinen maailma on pimeyttä, mutta henkinen valo on todellinen Jumala. Sen sijan Kristinusko näkee Jumalan kaikkivaltiaana ja täysin hyvänä olentona. Saatana, pahuuden ilmentymä, on langennut enkeli, eikä Jumalan kanssa tasavertainen voima. Kristinuskon mukaan Saatana ei ole osa Jumalan olemusta, vaan luotu olento, joka vastustaa Jumalan tahtoa.
Kristillisen teologian mukaan Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon, mikä tarkoittaa, että ihmisellä on kyky ja vastuu tehdä omia valintojaan. Tämä vapaa tahto on keskeinen osa ihmisen luomista Jumalan kuvaksi – ihminen voi valita hyvän tai pahan, oikean tai väärän. Tämä kyky valita tekee mahdolliseksi todellisen rakkauden ja kuuliaisuuden Jumalaa kohtaan, mutta samalla se tuo mukanaan mahdollisuuden valita väärin, eli langeta syntiin.
Todellinen onnellisuus on seuraus sisäisestä rauhasta, jonka saa elämällä arvojensa ja omantuntonsa mukaisesti. Se ei perustu itsekeskeisiin saavutuksiin tai siihen, että ego saa todistuksen omasta hyvyydestään. Egoon perustuva onnellisuus voi olla hetkellistä ja pinnallista, kun taas omantunnon rauhaan perustuva onnellisuus on syvempää ja kestävämpää. Toisin sanojen, egoon perustuva onnellisuus tekee ihmisen altiksi ”saatanan vaikutukselle”.
Oikein kun tuota asiaa miettii, niin tuntuu oudolta se, että joiltakin hyväksytään kerrostalojen totaalinen tuhoaminen ihmisineen, ja toista arvostellaan siviilien surmaajaksi, vaikka siviiliuhreja on oikeasti tosi vähän.
Miksi suomen media vain sivulauseessa toteaa Israelin terrorin, kun taas kirkuvin otsikoin julistaa venäjän raakalaismaista sotaa.
Olen monessa yhteydessä pannut merkille, että Suomessa Venäjä-viha menee muiden agendojen edelle. Näin ainakin sanotaan reilun kymmenen vuoden ajan, ehkä pidempäänkin.
Suomessa tai Suomen maantieteellisellä alueella russofobiaa lienee esiintynyt jo satoja vuosia sitten ainakin väliaikaisesti. Kävihän Ruotsi jatkuvasti sotia Venäjää vastaan ja nykyisen Suomen alueella asuvat ruotsalaiset (niitähän me olimme silloin kaikki – emme suinkaan vielä suomalaisia) olivat aina ottavana osapuolena, kun Venäjä vastasi Ruotsin hyökkäyksiin (ja toki myös itse aloitti sotia Ruotsia vastaan).
Kansainvälinen russofobia syttyi (tai paremminkin sytytettiin) Venäjän vallankumouksen myötä 1917. Se oli oikeastaan kommunistien vastaisuutta, mutta kanavoitui kaikkia venäläisiä kohtaan kuten nykyinenkin russofobia eli Putinin hallinnon vastaisuus, vaikka kommunismilla ei sen kanssa ole mitään tekemistä.
Suomalaisilla on siis ollut monisatavuotinen altistus russofobialle ja monesta suunnasta joten ei ihme, että tilanne nyt on se mikä on. Ja kuten ennenkin ongelma ratkeaa samalla tavalla. Venäjä lyö Suomen ja iskee siten järkeä ”tsuhnien” päähän edes vähäksi aikaa.
Hyvin analysoitu!
Ajatus siitä, että moraalisen relativismin kannattajat olisivat ”käytännössä kaksoismoraalisia” kuulostaa loogiselta, mutta se riippuu siitä, miten relativismi ymmärretään ja mikä katsotaan kaksoismoralismiksi:
1. Relativismi ja kaksoismoralismi: Kaksoismoralismi tarkoittaa, että henkilö soveltaa eri moraalisia standardeja itselleen ja muille tai eri tilanteissa, vaikka väittäisi noudattavansa yhdenmukaista moraalia. Relativismin kannattajat sen sijaan uskovat, että moraaliset normit voivat olla eri yhteisöissä tai tilanteissa erilaisia, mutta he eivät välttämättä väitä, että kaikki moraaliset normit ovat täysin subjektiivisia tai henkilökohtaisia. He voivat tunnustaa eri kulttuurien tai olosuhteiden vaikutuksen moraaliin, mutta tämä ei tarkoita, että he olisivat kaksoismoraalisia itsessään. He voivat olla johdonmukaisia omassa näkemyksessään siitä, että moraali on aina suhteessa kontekstiin.
2. Suhteellisen moraalin ehdottomuus: Väite, että relativistit esittävät suhteellisen moraalin absoluuttiseksi, voisi tulla tilanteessa, jossa relativisti vaatii omaa käsitystään moraalisesta relativismista ainoana oikeana lähestymistapana. Tämä voisi vaikuttaa ristiriitaiselta, jos relativisti väittää, ettei ole olemassa yleispäteviä moraalisia normeja, mutta samalla pitää kiinni omasta näkemyksestään kuin se olisi yleispätevä. Tällaisessa tapauksessa voisi ehkä puhua jonkinlaisesta ”kaksoismoralismista” tai ristiriidasta relativismin logiikassa.
3. Relativismin puolustus: Relativismin puolustajat voivat vastata tähän kritiikkiin sanomalla, että heidän tavoitteensa ei ole asettaa relativismia moraaliseksi ”totuudeksi”, vaan korostaa sitä, että moraali vaihtelee kontekstin mukaan. He eivät välttämättä pidä relativismia absoluuttisena normina, vaan pikemminkin tapana ymmärtää moraalin moninaisuutta. He voivat nähdä relativismin joustavana lähestymistapana moraalin tutkimiseen sen sijaan, että pitäisivät sitä itsessään ehdottomana moraalina.
On tärkeätä ymmärtää, ettei Yhdysvallat ole historiallisesti katsoen ollut mitenkään erityisesti Israelin valtion tukija, vaan se on muutettu sellaiseksi SIONISTISEN LIIKKEEN kymmeniä vuosia kestäneen määrätietoisen solutuksen, lahjonnan ja uhkailun avulla. Tällä hetkellä Yhdysvaltain liittovaltion hallinto on jokseenkin täydellisesti ideologisten sionistien ja lahjottujen tai mustamaalauksen uhalla hiljennettyjen poliitikkojen käsissä. Siksi näyttää siltä, että Israel määrää ja Yhdysvallat tottelee. Vaikka sionistien tarvitsema ja käyttämä raha on pääosin juutalaisten miljardöörien perual, ei pidä unohtaa Yhdysvalloissa vahvaa evankelikaanisten kristittyjen joukkoa, joka tukee Israelia omista syistään, taktisesti sionistien kanssa liittoutuen.
Sionistit eivät ole kiinnostuneita kaikista Yhdysvaltain liittovaltion toimista, mutta ulkopuolisten on vaikea ellei mahdoton tietää, missä tapauksissa kyse on sionistien ideologisista valtapyrkimyksistä, milloin yksinkertaisesti sionististen liikemiesten taloudellisista intresseistä. Israelin sionistit pyrkivät rakentamaan Suur-Israelin ja alistamaan Lähi-Idän maat orjikseen, mutta esimerkiksi Yhdysvaltain Kiinan vastaista politiikkaa on vaikeampi selittää näin yksinkertaisesti.
Yhdysvaltain lisäksi myös Euroopan tuki on sionisteille elintärkeätä. Euroopassa sionistit ovat aina tukeutuneet toisen maailmansodan ja holokaustista muistuttamisen voimaan. Saksa ei historiallisista syistä uskalla missään olosuhteissa kritisoida Israelia ja samaa vaivaa on monissa muissakin Euroopan valtioissa. Itäisessä Euroopassa, missä avoin juutalaisvastaisuus on ollut voimakkaampaa, ei olla yhtä kiinnostuneita Israelin tukemisesta. EU:n kautta asia kuitenkin hoituu kätevästi ja kas, sionisteilla on koko Eurooppa tukenaan. Myös Suomi, jossa sionismin piirissä lienee melko vähän ihmisiä, heistä useimmat Raamattu-fundamentalistisia Israel-kristittyjä, joita ei kiinnosta sionismi, vaan Israel Raamatun tapahtumapaikkojen hallitsijana.
Israelin tämänhetkinen kaksoisstrategia – johtajien salamurhat ja ei-juutalaisten ihmisten massapommittaminen ilmasta käsin – on selkeästi terroristista. Tarkoitus on luoda kauhun ja epätoivon ilmapiiri, joka helpottaa sen Suur-Israelin luomista. Irania Israel pelkää ja siksi Yhdysvallat on komennettu ikuiseen Iranin vastaiseen taisteluun. Iranin takia kaiken yllä leijuu suursodan uhka, joka myös alueellisesti mitättömän pienen Israelin on pakko ottaa huomioon. Israelin omien ydinaseiden käyttö johtaisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä Israelin tuhoutumiseen. Netanjahu on umpikujassa, hän pysyy vallassa vain jatkuvan sodan ja hyökkäyksen oloissa. Netanjahu pelkää rauhaa, koska sen oloissa hänen kaltaisensa terroristiset teurastajat yleensä eristetään.
Nyt kun on saanut seurata vuosien saatossa näitä erinäisiä konflikteja, niin yhteinen huomio on niissä, että jenkit on kaikessa mukana. No seuraava eskalaatio on sitten varmaankin meidän sotakiihkoilijoiden hyökkäys itään ja sitäkin jenkit johtaisivat.
Pahan valtakunta riehuu tälläkin hetkellä kymmenissä paikoissa. Lisäksi maksaa suunnattomia määriä dollareita. Tietysti vastapainoksi saavat puoli-ilmaisia öljyjä!!
Arabimaissa ja Israelissa käyneenä, voin sanoa, että ihmiset olivat arabimaissa tosi mukavia ja ystävällisiä verrattuna juutalaisiin Israelissa, jossa ne olivat hyvin tylyjä. Israelin johto Netanjahun johdolla saa tuomionsa ennen pitkää.
Kaiken tämän teurastuksen ja tappamisen takana on yksi valtio. Amerikan Yhdysvallat. Ihan sama kuka on presidenttinä tai kumpi puolue on vallassa. Ei tämä tähän jää. Libanonin jälkeen isketään Iraniin. Mutta iskeekö Iran vihdoin ja viimein ennen sitä?