James David Vance

Trumpin varapresidenttiehdokas vastustaa Ukrainan sotilasapua

Vancen mukaan on suuri inhimillinen tragedia, että sadat tuhannet viattomat ovat menettäneet henkensä sodassa.

Yhdysvaltain republikaanipuolueen presidenttiehdokas Donald Trump ilmoitti maanantaina valinneensa varapresidenttiehdokkaakseen maansa nuorimpiin senaattoreihin kuuluvan pääomasijoittajan James David Vancen. Ohiolainen ensimmäisen kauden senaattori on 39-vuotias. Wisconsinissa koolla oleva republikaanien puoluekokous hyväksyi molemmat valinnat.

Vance on tullut tunnetuksi kovana Yhdysvaltain Ukrainalle antaman mittavan sotilasavun arvostelijana. Hän on myös äänestänyt senaatissa hyväksyttyjä aseapupaketteja vastaan. Hän on arvostellut presidentti Joe Bidenin hallintoa myös siitä, ettei sillä aseavun antamisesta huolimatta ole suunnitelmaa siitä, miten Ukraina voisi ylipäänsä voittaa sodan Venäjää vastaan.

Republikaanipuolueen varapresidenttiehdokas on myös pitänyt absurdina sitä, että Valkoinen talo on useampaan kertaan kieltäytynyt neuvottelemasta sodan päättämisestä Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Vancen mielestä Ukrainan on oltava sodan lopettamiseksi valmis myös alueluovutuksiin. Hän sanoo tämän olevan myös Yhdysvaltojen etujen mukaista.

Vancen mukaan on suuri inhimillinen tragedia, että sadat tuhannet viattomat ovat menettäneet henkensä sodassa. Ukrainan sota päättyy Vancen mukaan samalla tavalla kuin melkein jokainen sota on päättynyt; neuvottelemalla ja sopimalla. ”Tappamisen lopettaminen on sekä meidän että heidän etujensa mukaista”.

Vance sai vuoden alussa pidetyssä Munchenin turvallisuuskonferenssissa kovasti arvostelua kieltäytyessään osallistumasta yhdysvaltalaissenaattorien tapaamiseen Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyn ja ulkoministerin Dmytro Kuleban kanssa. Vance totesi konferenssissa, ettei Ukrainan sotilaallinen tukeminen ole Yhdysvaltain etujen mukaista. 

Vancen poliittinen ura on lyhyt, sillä hän ryhtyi tavoittelemaan kotivaltionsa toisen senaattorin tehtävää vasta kesällä 2021. Hän tuli valituksi kiihkeän republikaanipuolueen sisäisen vaalikamppailun tuloksena varsinaiseksi ehdokkaaksi ja onnistui voittamaan demokraattien ehdokkaan vuoden 2022 marraskuussa saatuaan kamppailun viime hetkillä Trumpin tuen. Senaattorina hän aloitti tammikuussa 2023.

Trumpin arvellaan päätyneen Vancen valintaan tämän hyvien väittelytaitojen ansiosta. Hän on ollut mitä mainioin Trumpin politiikan propagandisti jo parin vuoden ajan. Vancen arvellaan myös voivan auttaa Trumpin voittoon ainakin Michiganin ja Wisconsinin osavaltioissa, jotka hän vuoden 2020 presidentinvaaleissa hävisi.

Vance ei aina ole ollut Trumpin tukija. Hän arvosteli Trumpia kahdeksan vuotta sitten ankarin sanoin. Trump oli hänen mielestään sopimaton ja vaarallinen valinta presidentiksi.

Ennen poliittista uraansa Vance opiskeli politiikkaa, filosofiaa ja oikeutta Ohio State Universityssä ja Yalen huippuyliopistossa. 

Hän on myös palvellut Yhdysvaltain merijalkaväessä Irakin sodassa, mutta hänet tunnetaan Yhdysvaltain Irakiin tekemän sotilaallisen hyökkäyksen vastustajana ja tiukkana arvostelija. Hän on useampaan kertaan todennut, että Yhdysvaltain johto valehteli amerikkalaisille hyökkäyksen syistä.

Vance on saanut kyseenalaista kuuluisuutta aiemmin myös tiukkana abortin vastustajana, mutta muuttaneen myöhemmin kantaansa vapaamielisempään suuntaan Ohion asukkaiden suuren enemmistön torjuttua osavaltion aborttipolitiikan kiristykset.

Häntä on pidetty senaattorina republikaanien konservatiivisiiven edustajana ja Israelin politiikan tukijana, joka ei ole kyseenalaistanut Yhdysvaltain poliittista ja sotilaallista tukea Gazan pommituksille.

Ilmoittaessaan päätyneensä Vancen ehdokkuuteen varapresidentiksi Trump kehui suosikkiaan menestyksestä yritysmaailmassa teknologian ja rahoituksen sektorilla sekä Yhdysvaltain työläisten ja maanviljelijöiden etujen ansiokkaasta ajamisesta useammassakin osavaltiossa.


 

15 kommenttia julkaisuun “Trumpin varapresidenttiehdokas vastustaa Ukrainan sotilasapua

    1. Jos käy niin, että pieni maailmanpolitiikassa
      merkityksetön Suomi jätetään oman onnensa nojaan jenkkien taholta mikä on enemmän kuin mahdollista ja on ehditty tuhota suhteet Venäjään täydellisesti niin täytyy sanoa että hyvin asiat junailtu.Jo paljon puhuttu maalaisjärkikin olisi toiminut maltillisemmin, ei ole ollut kiirettä taikka uhkaa mihinkään.

    2. Miten kävisi Suomen? Jos Suomeen on tuotu vakava sotilaallinen Venäjä-uhka, niin sen poistaminen lisää Suomen turvallisuutta ja voi olla ratkaisevaa sodalta välttyäksemme. Pelkän Nato-jäsenyyden ja jopa muodollisen DCA-sopimuksen arvelen Venäjän sietävän vaikkakaan ne eivät olisi otollinen pohja suhteiden palauttamiselle.

      Sitten on eri asia, haluaako Suomi ja haluaako Venäjä niissäkään oloissa normalisoida suhteemme. Suomi on sentään vuosikausia valehdellut Venäjästä saadakseen sen demoniseen valoon, rikkonut kaikki Venäjän kanssa tehdyt sopimukset ja asetoimituksillaan aiheuttanut varmaan tuhansien ukrainalaisten ja venäläisten kuoleman tai vammautumisen. Tuskin Venäjä alkaa taas ystäväksemme ainakaan ennen kuin politiikkamme suunta on muutettu ja nykyiset poliitikkomme vaihdettu järkevämpiin.

        1. On kerrottu, että toimitaan Washingtonin käskyjen mukaan.Jos/kun Trump valitaan ja varapresidentti on Vance niin taitaa käskyjen noudattamisessa olla nielemistä ja katkeraa sellaista.Nähtäväksi jää, mielenkiinnolla odotan.Pienen Suomen vuoksi ei isompaan konfliktiin ryhdytä Trumpin aikana se on selvä, vaara on, että ennen marraskuuta ehditään järjestää jokin syy siihen= false flag .

    1. Lisätietoja tule maailmalta esille koko ajan kunhan välttää lukemasta/kuuntelemasta yhtiömedian valheita.

      Nyt alkaa näyttää vahvasti siltä, että tämä murhayritys muistuttaa yhä enemmän presidentti Kennedyn murhaa. Vaikuttaa siltä, että siellä katolla ollut ”oletettu sala-ampuja” oli pelkkä patsy (hölmö syntipukki) kuten Lee H. Oswald 1963. Hän ei välttämättä edes ampunut laukaustakaan. ”Oletettuna sala-ampujana” hänet kuitenkin eliminoitiin (kuten Oswald) ettei häntä voisi kuulustella. Näin arvelin jo alunperin, mutta vahvistusta teorialle sain täältä: https://www.youtube.com/watch?v=e4Q90BhghjY

  1. Nuorehko mies. Kokemusta lisää, niin saattaa tulla järkeä vielä lisää. On oikeassa sodan lopettamisessa, kun vaan olisi samaa mieltä Israelin tilanteesta. Amerikkalaisten ongelma on runsas juutalaispopulaatio ja varsinkin talouselämän sekä politiikan johtotehtävissä. Toivottavasti Trump säilyy hengissä vaaleihin saakka ja voittaa ne, sekä sinnittelee vielä tulevat neljä vuotta. Luulen, että kykenee hoitamaan Ukrainan sodan, ellei EU ala hölmöilemään. Ongelma on Israel ja Palestiina. Niin kauan kun Netanjahu on vallassa, ei rauhaa ole tulossa. Kaksi miestä olisi laitettava soutuveneeseen Atlantille ilman airoja ja ilman ruokaa ja juomaa, siis Zelensky ja Netanjahu.

  2. Jospa Trump tai tämä Vance liennyttäisi suurvaltasuhteita niinkin paljon, että irtisanoisi Suomen kanssa solmitun DCA-sopimuksen ja alkajaisiksi (jos siinä on irtisanomisaika) välttäisi viemästä Suomeen mitään Venäjää uhkaavaa.

  3. VANCE ON MUUTEN HYVÄ, MUTTA …
    Trumpin ja Vancen täytyy ottaa huomioon USA:n vaikutusvaltainen juutalaisväestö. He molemmat tukevat voimakkaasti Israelia. Ariel Sharon: ”Me, juutalainen kansa, hallitsemme Amerikkaa.” USA:ssa ei pääse etenemään politiikassa, jos vastustaa juutalaisia. Sinänsä Trump ja Vance edustavat antiglobalismia ja ovat hyväksi USA:lle ja koko maailmalle. He pystyvät lopettamaan lyhyessä ajassa Ukrainan sodan ottamalla huomioon myös Venäjän edut. Siis peukku heille.

Vastaa