Olen tehnyt töitä journalistina yli puoli vuosisataa. Vain kahdesti minua on syytetty valehtelusta. Tapaus Kauko Juhantalo – levätköön hän rauhassa – oli ensimmäinen. Valtakunnanoikeus sitten totesi, että en valehdellut vaan puhuin totta.
Nyt muuan opettaja kirjoittaa Uudessa Suomessa, että ”Saari…perustelee näkemyksiään selvillä historiallisilla valheilla… ”Ja että ”Saaren kolumni ‘Vastoin parempaa tietoa’ on hyvä esimerkki historian tietoisesta vääristelystä”. Ja vielä: ”…sitä en voi ymmärtää, että Saari älykkäänä persoonana sortuu propagandassaan silkkaan valehteluun…”
Opettajan mielestä esitin tuossa kolumnissa ”täysin järjettömän väitteen” kirjoittamalla, että 1920-luvulla Suomea koskevat tärkeät päätökset tehtiin rajojemme ulkopuolella, ja että 1930-luvulla olimme liitossa Saksan kanssa.
***
En lue Uutta Suomea, olen pannut merkille sen laadun ja linjan. Opettajan kirjoituksen lähetti minulle muuan ystäväni. Puutun siihen oikeastaan vain siksi, että kirjoittaja on opettaja, joka kaiken lisäksi ilmoittaa spesiaalialakseen historian.
Opettajalta on itse asiassa jäänyt historia väliin. Hän ei esimerkiksi näytä lukeneen Juhani Suomen noin vuosi sitten ilmestynyttä teosta ”Kuin lastu laineilla”.
Kirja kertoo yksityiskohtaisesti tasavallan tilanteesta 1920-luvulla. Ulkopoliittinen linja oli mutkainen ja solmuinen. Se heilui ja huojui sinne tänne. Pelättiin juuri saavutetun itsenäisyyden menettämistä. Voimia selkeään ajatteluun ei ollut.
Kauhisteltiin punaista vaaraa ja toisaalta vähäteltiin savijaloilla
seisovaa naapuria, joka luhistuisi tuota pikaa. Viskauduttiin Saksan siirtomaaksi ja heittäydyttiin syvälle Englannin ja Ranskan syliin tilanteen muuttuessa.
Juhani Suomi kuvaa tätä vaihetta takinkäännöksi, johon verrattuna myöhempi ”rähmällään olo” oli lasten leikkiä. Pienimmätkin maan asiat kuskattiin Lontoon käsiteltäviksi. Hätkähdyttävästi Suomen valtakunta tarjosi silloin maitaan ja satamiaan venäjävastaisten operaatioiden tukialueiksi. ”Aina ei enää voitu puhua itsenäisestä valtiosta”, Juhani Suomi kirjoittaa.
Suomen kirja on vakuuttava 571-sivuinen järkäle. Perusteellisuutta ja uskottavuutta korostaa se, että teoksen lähde- ja taustatiedot vievät 31 sivua.
Juhani Suomi ei valehtele, enkä minä sanoessani, että 1920-luvun tilanteessa on hätkähdyttävästi samoja piirteitä kuin nykyisessä. Juhani Suomi kiteyttää: ”Vihan määrä mittasi isänmaallisuuden astetta, ja tuo isänmaallisuus ei tuntenut toisten maiden rajoja.”
Tuntuuko tutulta?
***
Opettajalta on mennyt ohi myös se kirjallisuus, jossa kerrotaan Suomen ja natsi-Saksan yhteyksistä 1930-luvulla. Yhteydet toimivat myös Mussolinin Italiaan, joka toimitti Suomeen esimerkiksi lentokoneita ennen talvisodan alkamista.
On jokseenkin masentavaa ajatella, että kouluissa opetetaan historiaa karsitusti ja/tai tietämättömyyden vallassa. Tietämättömyys on tahatonta mutta vahingollista valehtelua varsinkin silloin, kun tietämätön opettaa ja kasvattaa lapsia.
Kuinka suuri osa opettajista on läntisen ja sotaisan propagandan saastuttamia? Miten tietämättömyyden siirtäminen seuraaville ikäpolville vaikuttaa niiden ja maan tulevaisuuteen?
Toisaalta ymmärrän tätä opettajaa. Hän elää samassa psykoottisessa lumossa kuin maan poliittinen johto ja sen manipuloitavaksi alistunut eduskunta. Historia on esimerkiksi Ukrainan sodan osalta pimitetty ja muotoiltu niin, että se sopii USA/NATO/CIA-pohjaiseen narratiiviin.
***
On eräs mediaan ja totuuteen liittyvä seikka, jota ei yleisesti ymmärretä: valhe muuttuu totuudeksi arkistossa.
Selitän: – Toimittaja saa tehtäväkseen laatia artikkelin huonosti tuntemastaan aiheesta. Normaali käytäntö on hakea asiaa koskevat aikaisemmat jutut arkistosta . Osa niistä voi olla silkkaa puutaheinää, mutta lähdekritiikki on heikkoa, koska arkisto jollain tavalla kanonisoi sinne tallennetun aineiston.
Niinpä esimerkiksi saattaa syntyä upouusi juttu, jossa kerrotaan Venäjän käyvän paraikaa ”provosoimatonta” sotaa mallivaltio Ukrainaa vastaan. Sodan syttymisen todelliset syyt jäävät kertomatta – koska niitä arkisto ei sisällä.
***
Juuri nyt ns. valtavirtamedia on pullollaan tietoista valehtelua, jota täydentää arkistojen tarjoama valheiden ja vääristetyn tiedon ketju.
Mediaan uskotaan yhä. Luottamus sen sisältöön ei romahda, koska sensuuri on karsinut vertailukohdat, ja koska etenkin vanhemmat ihmiset ovat tottuneet luottamaan omaan lehteensä tai Ylen ja MTV:n uutisiin, joiden tarjoama maailmankuva on yhtä lailla vääristynyt ja puoliksi vaikenemalla pimennetty.
Perinteisen median ja Suomen politiikan linja on yksi ja sama, lahonnut ja korruptoitunut. Kansa saa sen tiedon, mikä sille sallitaan. Jos opettajien enemmistö jakaa tämän tietämättömyyden, se tuottaa uusia tynnyrissä kasvatettuja ikäpolvia.
Silti uskon nuoriin. Heidän kanavansa ovat auki maailmaan. Ellei sitten Internetin humpuukivirta tuki niitä.
23 kommenttia julkaisuun “VALEHTELUSTA JA TIETÄMÄTTÖMYYDESTÄ”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Kyllä ihminen, joka ei näe paljon vaivaa selvittääkseen tapahtumien taustoja, jää tämän kuplan sisään, jossa ajatellaan, että Venäjä on valloittamassa koko Eurooppaa.
Kuulin hiljattain radion tiedeohjelmasta, että kun jotain asiaa toistetaan tai tehdään tarpeeksi kauan, se vahvistaa tiettyjä synapseja tiettyjen aivosolujen välillä. Synapsi voi kehittyä myös liian vahvaksi ja jotkut muut synapsit sen takia heiketä. Tämä johtaa siihen, että aivojen plastisuus katoaa. Tästä saattaa olla kysymys, kun ihmiset eivät pysty ottamaan vastaan uutta tietoa oltuaan propagandan kohteena pitkään.
Täytyy vielä täydentää, että kuultuani tämän ohjelman otin yhteyttä tähän aivotutkijaan ja kysyin progagandan vaikutuksesta aivoihin. Hän vastasi, että propagandan synapsitason vaikutuksia ei ole pystytty tutkimaan, mutta arvioi, että jatkuva altistuminen propagandalle voi johtaa muutoksiin synaptisissa yhteyksissä ja hermoverkoissa siten, että ”synapsit, jotka osallistuvat levitetyn tiedon prosessointiin, voivat vahvistua, kun taas ne, jotka liittyvät vaihtoehtoisiin näkökulmiin, voivat heikentyä”.
Hän lisäsi, että tähän voisi vaikuttaa myös propagandan usein sisältämä ”emotionaalinen ja sensaatiomainen sisältö, mikä voi johtaa selektiiviseen huomioon ja vahvistusvinoumaan”. Todellakin!
Hän myös olettaa, että propagandan vaikutus sosiaaliseen ympäristöön eli muiden ihmisten käyttäytymiseen ja asenteisiin vaikuttaa myös sen kaiken keskellä olevan ajattelemaan pyrkivän yksilön aivotoimintaan. Olettaisin tällä hänen tarkoittavan sitä samoinajattelevien lannistamaan pyrkivää sosiaalista painetta, joka kohdistuu toisinajattelijaan.
Näin äitienpäivää vietettäessä tuli käytyä sukulaisen luona juhla-aterialla. Siinä iltapäivän kuluessa hälyn hälvetessä tuli puhe Ukrainasta ja meidän ykkösmiehen Stubbin Saksan vierailusta. Puhe laajeni nopeasti ryssittelyyn ja Putinin sättimiseen sekä Venäjän hyökkäilyyn naapurimaihin. Oli helppo huomata, että joidenkin mielipide oli heidän omansa eikä pohjautunut tietoon. Tunnelma meni varsin alas ja piti keksiä joku poistumistie kylästä pois lähtemiseen. Onneksi kello oli jo edennyt, joten siitä saatiin syy lähteä kotiin. Nyt jälkeenpäin ajatellen täytyy onnitella mediaa täydellisestä onnistumisesta aivojen pesusta ja valheiden uskomisesta. Todennäköisesti olen nyt Putinisti. Tosin olen siitä ylpeä.
Keskikoulussa luokanvalvojamme, äidinkielenopettaja suoraan Westendistä, antoi minulle Kontulan perukoilla kerran ainekirjoituksesta 5-, kun olin kirjoittanut diktaattori Francosta ja verisistä härkätaisteluista aineen.
Hän vielä pyysi opettajanpöydän luokse puhutteluun ”kun sinä niin sitä Neuvostoliittoa ihailet..”
Samalta mammalta tipahti vaivatta kiitettävä, kun paperille oli päätynyt viisikkohenkistä hömppää.
Ylenannon perjantaisessa kylttyyriykkösen propagandastudiossa puhuttiin mm. Israelin osallistumisesta eurobakkanaaleihin ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä, sekä Venäjän harjoittamasta propagandasta.
Mainonnan alalla toimiva turhake Jussi ”eikö niin?” Turhala: ”Hamashan sen aloitti.”
Ei tarvinne historiaa tunteville kommentoida. Eikö niin?
Pääkallojen hammaskalustoa tutkineella Helena Rannalla puolestaan oli henk.koht. kokemusta venäläisestä valehtelusta. Lavrov oli kuulemma laittanut sanoja hänen suuhunsa, joita hän ei muistanut lausuneensa, eikä näinollen voinut niitä purematta niellä.
Hän myös kertoi, ettei Venäjä ole esittänyt mitään todisteita Ukrainan armeijan väitetystä kansanmurhasta Itä-Ukrainassa. Niin, jostain tuulestahan sekin väite on temmattu, tietenkin.
Henkiselle hyvinvoinnille ei ole hyväksi seurata val(ta)emediaa, jos on herkkä raivostumaan puppugeneraattoreiden suolloksista. Hesarin hönötykset on jääneet taakse jo kuukausia sitten, eikä Ylen asia- ja ajankohtaisohjelmatkaan ole aikapäiviin kiinnostaneet, koska niitten kaava on tullut jo hyvin selväksi.
Koska valtakunnan politiikka perustuu hyvin pitkälle valheelle, joka on johtanut Suomen itsenäisyyden menettämiseen, ehdotukseni on poistaa itsenäisyyspäivä kalenterista, ja tilalle voitaisiin laittaa valheen päivä tai vasallipäivä, jonka kalenteriajankohta määräytyisi eduskunnan sinetöimän DCA-sopimuksen hyväksymispäivänä.
Suomen kansallislaulu korvattaisiin seuraavalla viisulla:
Lapsus se on, korvaamaton
Valheen mä sain, siks’ kiitän nyt vain
Jenkeille vaan laulaa nyt saan,
roistoista härskeimmän sain
Sodat hyö loi, pommit hyö soi
Helvetin koin, nyt kiittää teit voin
Hulluudesta voimaa mä saan,
roistoista korskeimman sain
Hyö orjuuttaa ja kurmuuttaa,
Veisun tän hyö nyt saa-a-a-a-aa
Törkein se on, sävel korvamadon,
Pähein sä oot, Jenkki mun
Valheiden tie luokses sun vie,
Pupeks’ kun muutun, unhoon et jää
Muistot jäätää ja röyhkeytes tää
Roistoista parhain sä oot
Suomen menetetyn itsenäisyyden päivä oli todellisuudessa joulukuun 31. tai tammikuun 1. , sillä tuolloin Suomesta tuli ihan virallisen virallisesti itsenäinen valtio, kun Venäjän silloinen hallitsija Lenin allekirjoitti 31.12.1917 Suomelle itsenäisyyden myöntäneen asiakirjan. Miksi?
No, Suomen tynkäsenaatti (joka edusti vain noin puolta suomalaisista) oli julistanut maamme itsenäiseksi 6.12.1917 annetulla yksipuolisella julistuksella. Jotta valtio olisi itsenäinen ja suvereeni, tarvitsee se myös ulkovaltojen tunnustuksen. Yksikään maailman valtio (ei edes rakas naapuri Ruotsi ) ei tunnustanut Suomen itsenäisyyttä ennen päivämäärää 31.12.1917. Vasta Venäjän Suomelle myöntämän itsenäisyyden jälkeen maailmalta alkoi sadella itsenäisyyden tunnustuksia. Oikeiston viljelemä ”vapaussota” nimike Suomen sisällissodalle 1918 on sen mukaan niin ikään virheellinen, sillä Suomi oli jo itsenäinen eli vapaa Venäjästä
ennen sodan alkua tammikuun 1918 lopulla.
Perinteinen historia (mm. koulujen historiakirjojen sisältö) on varmaan aina ollut vääristelevää ja puolueellista kerrontaa ja usein vain hallitsija- ja sotaluetteloa. Historiallista totuutta ei taida olla missään. Silti en voi olla kritisoimatta suomalaista historianopettajaa joka näinä aikoina opettaa oppilailleen ”virallista totuutta” Ukrainan sodasta.
Historianopettajan pitää olla kiinnostunut myös historian syntyhetkestä. Ukrainassa pysyäksemme opettajan on pitänyt seurata Ukrainan värivallankumousta, presidentin vaihtamista, sisäpolitiikan muuttumista, venäläisyyden karsimista, sisällissodan alkamista, naton laajenemista ja lopulta Venäjän puttumista asioihin. Jos opettaja ei näistä tapahtumista osaa tehdä edes suurinpiirtein oikeita johtopäätöksiä, opettaja on väärässä työssä.
Yksi valtamedian totuus, toista mieltä olevat putinisteja ja salaliittoteoreetikkoja, nykyään.
Olen lukenut jokin aika sitten edellä mainitun Juhani Suomen viimeisimmän kirjan ja miltei kaikki muutkin hänen kirjansa (useita tuhansia sivuja) jo aiemmin, ja voin niiden perusteella vakuuttaa, että Mauno on oikeassa ja kyseinen opettaja väärässä.
Tuo historian ”spesialisti” ei ilmeisesti edes tunne 1920- ja 30-lukujen historiaa tai jos tuntee, ei sitä ainakaan ole ymmärtänyt. Vähän kuin matematiikan opettaja, joka ei ymmärtäisi matematiikkaa.
Edellä mainituilla vuosikymmenillä Suomen kansa oli vähän samaan tapaan kahtia jakautunut kuin tänä päivänä. Silloin se ”virallisesti väärässä oleva osapuoli” olivat pääasiassa kommunistit ja jotkut vasemmistodemarit. Heidän kohtelunsa oli tosin paljon pahempaa kuin meidän nykyisten toisinajattelijoiden. Meitä (toistaiseksi) ainoastaan haukutaan tai syrjitään. 20- ja 30-luvuilla toisinajattelijoita myös pahoinpideltiin, muilutettiin itärajan taaksen ja jopa murhattiin. Terrorin toteuttajina olivat sen ajan suomalaiset fasistit (IKL, lapualaiset, jne.) sekä valtiollinen poliisi EK (Etsivä Keskuspoliisi).
Kun 1950-60 -luvulla jenkeissä varoitettiin, että joku vierasmaalainen oli kommunisti niin iski paniikki. Kommunisminpelko oli vainoharhaa ja vahvaa sellaista. Sillä mitä he tiesivät kommunisteista ? Eivät olleet koskaan nähneetkään elävää kommunistia koska kaikki vasemmistolaisuus oli kitketty maasta jo ennen sotaa. Lentokoneessa piti täyttää lomake esittää passintarkastajille, ettei ollut kommunisti, muuten ei päässyt maahan. Asevelvolliseksi ei myöskään päässyt ellei tehnyt samaa vakuutusta.
Suomessa alkaa olla samankaltaista vainoharhaa vahvassa kasvussa. Kun ei osata selittää mitä Venäjällä tapahtuu tartutaan erilaisiin hybridi- kyber- ym selityksiin. Rajan takana kuvitellaan vaeltavan määrätön joukko tummaihoisia jotka haluavat Suomeen, Jos raukat ymmärtäisivät tulla Ruotsin kautta se olisi Uusi Nokia mutta idästä tulo on paniikin aihe. Samaa väkeä jotka ovat köyhtyneet lännen sotien rauniottamassa Lähi-Idässä kärsien sanktioista joissa Suomi on mukana.
CIA:n veteraani Ray MacGovern joka aloitti työnsä ennenkuin presidentti Kennedy murhattiin ja josta sittemmin tuli CIA:n Venäjä-osaston johtaja joutui usein vastaamaan kysymykseen miksi hän osasi ennustaa Venäjän tapahtumat paremmin kuin kukaan muu. MacGovern vastasi heille, että kuuntelen mitä venäläiset sanovat ja luen mitä he kirjoittavat. Ei se sen vaikeampaa ollut silloinkaan. Mutta muut elivät kremlologian mielikuvitusmaailmassa ja siellähän kummitteli aamusta iltaan.
Vuonna -70 työnantajani lähetti minut USA:han kuukauden mittaiselle kurssille. Viisumia anoessani jouduin konsulin haastatteluun ennenkuin se myönnettiin. Syynä oli SKDL:n jäsenyys, jonka rehellisesti tunnustin. Viisumini oli päivälleen kyseisen kurssn pituinen, ja jouduin vielä pyytämään esimieheltäni suosituskirjeen asian myönteiseen päätökseen saamiseksi.
Vaaditaan uusi YYA-sopimus Venäjän kanssa. Venäjän puolelta sen allekirjoittaa Vladimir Putin ja Suomen puolelta ……. niin kuka se onkaan. Voin olla vapaaehtoinen.
Kommentoin kirjastonhoitajana Mauno Saaren lausetta ”valhe muuttuu totuudeksi arkistossa”. Se on valitettavasti totta ja on tuotakin suurempi ilmiö siksi, että usein riittää valheen muuttumiseen totuudeksi se, että joku muodollisesti arvovaltainen henkilö kirjoittaa sen ”tietokirjaan”, jonka yhtä arvovaltainen kustantaja painattaa ja julkaisee. Suomalaiset tunnetaan kansana, jolle on pystytty myymään tietosanakirjasarja jokaisen uuden sukupolven aikana (ei tosin enää). Suomalainen uskoo painettuun sanaan, mikä on parempi kuin uskoa jonkun fantasiakertomuksia jumalista, enkeleistä ja pikku piruista. Mutta luottamus hakuteosten totuudellisuuteen on valitettavan lujassa.
Olen koko elämäni ajan yrittänyt muistuttaa totuudellisen tiedon etsijöitä ja tarvitsijoita siitä, että kaikki painettu teksti on erehtyväisten ja erilaisten ideologioiden painostamien ihmisten kirjoittamaa. Se, että ”lehdessä luki niin” ei ole minkäänlainen tae tekstin totuudellisuudesta. Joissakin asioissa faktan ja fantasian voi useimmiten erottaa, kuten esimerkiksi luonnontieteissä. Mutta kun puhutaan historiasta, sosiologiasta tai ihmisen käyttäytymistä – politiikasta nyt puhumattakaan -, pitäisi koululaitoksen tärkeimpänä tehtävänä olla kriittisen ajattelun edistäminen. Ilman teksti- ja lähdekritiikkiä ihminen uskoo ihan mitä tahansa.
Emme me suomalaiset ole sen tyhmempiä kuin muutkaan kansat. Mutta me kunnioitamme edelleen kohtuuttoman kritiikittä ns. esivallan tuottamaa informaatiota. Kun sopiva esivaltaa edustava joukko väittää, että Natoon kannattaa liittyä, kansalaisten enemmistön reaktiona ei ole vaatia hyviä perusteluita vaan olettaa, että kylläpähän nuo tietävät paremmin, koska edustavat sitä esivaltaa. Tässä mielessä meillä on helposti esivallan alle alistumiselle altis mieli. Siksi käsiteltävänä oleva kammottava DCA-sopimuskin tulee menemään rallatellen läpi eduskunnassa. Emme uskalla kritisoida tai edes vaatia kritiikin kestäviä perusteluita. Kuvittelemme virheellisesti, että esivaltaa edustavat ”tietävät paremmin”. Se on kohtalokas virhe.
Lisäisin tuohon, että Suomen kansa saattaa olla jopa keskimääräistä oikeudenmukaisempaa, jos vertaa muihin kansoihin. Tai en tiedä. Täällähän ei ole vaikkapa näkyvää korruptiota, mutta varmaan piilokorruptiota kuitenkin tosi paljon. Lähipiirin suosimista ja sen sellaista. Mutta on myös paljon oikeudentuntoa. Ongelma on vain siinä, että kansalle on syötetty väärä käsitys mm. Ukrainan kriisistä. Kansa luulee kokevansa oikeutettua vihaa Venäjää kohtaan ja puolustavansa oikeudenmukaisuutta kannattaessaan kaikkea Venäjää vahingoittavaa, mm. aseiden toimittamista Ukrainaan.
Geopoliittinenkin ymmärrys on olematonta. Ei sitä näytä olevan päättäjillämmekään tai sitten se on hautautunut jonnekin ryssävihan alle. Ymmärtäisivät edes Suomen etua, mutta kun eivät sitäkään.
Kaikki keskustelu on kuollut ja kuopattu ns. lännessä. Elämme aivan hirvittävää aikaa.
Mauno Saari on on yksi parhaita toimittajia Suomessa. Pitkä kokemus ja äly sekä järki päässä. Laitetaanpa rinnalle Suomen ministerit ja presidentit yksitellen, Mauno pesee nämä kaikki. Kekkosen kanssa menevät yhdessä saunaan.
Suomen suhteet Saksaan olivat kyllä hyvin viileät juuri 30-luvulla.
”Julma totuus on, että Suomi sai itsenäisyytensä Saksalta. Se on julma
punaisille; ja se on julma valkoisille. Lenin oli pelkkä saksalaisten marionetti,
jonka nämä olivat auttaneet valtaan sillä ehdolla, että Venäjä solmii rauhan
Saksan kanssa sekä tunnustaa Suomen itsenäisyyden.
On kysytty, miksi Saksa salli Leninin lähettää aseita Suomen punaisille;
ja tähän on vastattu, että se näin halusi tarjota Mannerheimille riittävästi
vastusta Suomen maaperällä, jottei tämä olisi päässyt Pietariin kukistamaan
bolshevikkivaltaa, mistä olisi todennäköisesti seurannut Venäjän uusi
sodanjulistus Saksalle – ja Suomen itsenäisyyden menetys. Saksassa oli
päätetty, että Suomessa valkoiset voittavat, mutta sotaa haluttiin pitkittää;
vain koska valkoisen armeijan päällikkönä oli saksalaisvastainen henkilö.
Weimarin tasavalta vastasi huonosti sitä ihannekuvaa, jonka suomalainen
sivistyneistö oli Saksasta muodostanut; ja kun sitten Hitler nousi valtaan,
vuonna 1933, kuului täkäläisistä akateemisista ja kirkollisista piireistä syvä
helpotuksen huokaus. Jopa Mannerheim, aivan Churchillin veroinen
saksalaisvihaaja, saattoi (1936) todeta, että ”olipa kansallissosialismista mitä
mieltä tahansa, yhtä seikkaa ei voi kieltää: se on tehnyt lopun
kommunismista Saksassa koko länsimaisen kulttuurin eduksi.” Mutta
hallituspiireissä oli suhtautuminen Saksaan käsittämättömän viileätä, kun
samaan aikaan myös Venäjällä alkoi ilmetä aggressiivisiakin muotoja
saanutta mielenkiintoa Suomea kohtaan. Kun vuonna 1937 muodostettiin
Cajanderin ”punamultahallitus” ja ulkoministeriksi nimitettiin erityisen
entente-mielinen Rudolf Holsti, olivat Saksan viralliset kanavat Suomeen
kesään 1938 mennessä jo aivan tukossa.
Kesäkuun alussa 1938 joku tuntematon saksalainen vielä pyysi IKL:n
johtoon kuulunutta professori Bruno Salmialaa välittämään Mannerheimille
viestin, jonka mukaan Saksa, Venäjän hyökätessä, koko voimallaan tulee
tukemaan Suomea. Millaisin valtuuksin tuo saksalainen esiintyi, sitä emme
varmasti koskaan saa tietää. Joka tapauksessa, kun Salmiala esitti asian
Mannerheimille, kuului vastaus: ”Minä en halua olla missään tekemisissä
Saksan kanssa enkä suostu välittämään tätä viestiä Suomen hallitukselle.” –
Kohta solmittiin Molotov–Ribbentrop-sopimus, ja syttyi talvisota; jo toinen
”Mannerheimin sota”
Ote Matti Simolan esseestä ”Mihin Mannerheimia tarvittiin?
Juurikin niin. Ei pysty keskustelemaan asiallisesti kuin muutaman ihmisen kanssa. Jos uskallat kertoa oman mielipiteesi, niin hyvä on jos ei haeta köysissä pois. En ole enää aikoihin katsonut TV:n uutisia enkä mitään muutakaan ns. ”asiaohjelmaa”. Tämä on mielestäni todellista kahtiajakoa kansan keskuudessa. Mutta harmillista vaan, kun ainoastaan toisella osapuolella on ääni. Jotain on pakko tapahtua pian ja odotan sitä. Ei tämä naapurin dissaaminen ja aliarvioiminen voi kauaa jatkua. Omille pojilleni olen sanonut selkeästi sen, että minua ei saa natoon, toki ikäkin alkaa olla este. Suomihan on julistanut sodan ja ihmettelenkin sitä miten pitkämielinen naapurimme on.
Merkilliseksi asian tekee se että voivotellaan isoon ääneen ettei ole rahaa ja nyt on pakko leikata.Kukaan ei sivumennen sanottunakaan varmasti sano totuutta, että tähän mennessä ukrainaa on tuettu 3 miljardilla, mihin Suomessa ei ole missään nimessä varaa, myös jatkuva militarisointi aseineen harjoituksineen käy kansan kukkarolle.Sotaisuus ja sotiminen on kaiketi kalleinta mitä maailmassa voi tehdä ja minkä vuoksi?Jenkeille sota on hyvää liiketoimintaa, toisin kuin pienelle Suomelle, joka auttamatta on tässäkin asiassa maksajan viitta harteillaan.
Kuulisin mieluusti, kun joku eduskunnassa löisi faktat pöytään ja kysyisi onko meillä varaa tälläiseen proxy sodan ylläpitämiseen.Kansankin tulisi herätä totuuteen, kun kerran tämän mielettömyyden maksaa.
Mtv tuottaa iloisella ilmeellä jalat tukevasti ilmassa olevaa ”tietoa”. Lievä ilmaus huumekaupan rooliin sopivasti ja hyvin kannattavasti. Sama koskee muutakin kaupallista lehdistöä!!
Nettiähän pyritään myös sensuroimaan kovaa vauhtia. Tietääkseni ”disinformaatio” Ukrainan kriisistä on EU:n sensuroitavien asioiden listalla. En tiedä, tullaanko itse nettiä tai yksittäisiä henkilöitä ja toimijoita sensuroimaan (ainakaan heti), mutta suuret somealustat (vai miksi niitä sanotaan) kiristetään harjoittamaan sensuuria valtavien (jopa miljardeihin menevien) sakkojen uhalla. Totuus saattaa olla tulevaisuudessa entistä harvinaisempi luonnonvara.
Opettajia pidetään perinteisesti valistuneina ihmisinä, mutta tuskinpa hekään ovat näinä aivopesun aikoina välttyneet joutumasta joukkopsykoosin uhreiksi. Jopa valtaosalla on saattanut olla sen verran russofobista pohjaa, että ovat suorastaan innokkaasti siirtyneet ryssävihan puolelle. He imevät halukkaasti itseensä kaiken vihapuheen Venäjästä ja uskovat ilman epäilyksen häivää Saaren mainitseman USA/NATO/CIA-pohjaisen narratiivin.
Esimerkiksi veljeni ja yksi poikani ovat itseäni fiksumpia tohtoreita. Varsinkin veljeni on lisäksi melkeinpä oikeudenmukaisuuden perikuva (vaikkakin pikkaisen ärsyttävä perfektionisti). Kuitenkin olen ikäväkseni huomannut, että kumpainenkin on vähintään russofobi. En puhu heidän kanssaan näistä asioista, mutta kun joskus oli vähän puhetta, huomasin kumpaisenkin pitävän kaikkea Venäjältä tulevaa tai Venäjä-myönteistä tietoa ovelana disinformaationa. Keskustele siinä sitten.
Olen huomannut saman ilmiön minunkin lähipiirissä. En paasaa vaimollenikaan, vaan jos on hyvä artikkeli, niin annan sen hänen luettavakseen, vähintäinkin puolipakolla. Mistä sitten johtuu se, että yleinen russoilmiö on niin yleinen. Kaksi selitystä saattaa olla löydettävissä: ensiksi ihmisiin on saatu liuotettua häpeä venäläismielisyyksistä, jos erehdyt kehumaan jotain Venäjään liittyvää asiaa, niin heti olet kommunisti ja Putinisti. Jos joku erehtyy haukkumaan Putinia, niin olen nykyään voimakassanaisesti kehunut Putinia. Ensinnäkin Putin on Venäjän presidentti ja on pitänyt Suomea ystävällismielisenä valtiona, tosin Sauli Niinistöä inhotti koko Venäjä, sen huomasi jo naamasta. Toiseksi, Suomen eduskuntapuolueet ovat kallistuneet koko ajan länteen päin, ikäänkuin siellä olisi paratiisi ja kaikki hyvin. Viimeisenä kansan petturina on Vasemmistoliitto Li Anderssonin johdolla. Nyt kun kaikki syylliset ovat paljastuneet, niin sitten haetaan suojatyöpaikkaa Brysselistä. Saisivat hävetä. No, kuka on sitten syypää tähän kaikkeen sonnan levitykseen; yleisesti ottaen YLE, MTV ja Lehdistö, johtajanaan Helsingin Sanomat. Jos mahdollista, niin on ruvettava jo pienestä pitäen kertomaan poliittisia totuuksia lapsille ja rohkeasti tultava esille omine mielipiteineen keskusteluissa ja kaikissa kanssakäymisissä. Totuutta ei kannata hävetä, vaan olla ylpeä siitä.
Kommenttiisi on helppo yhtyä!
Kun kävin kansakoulua, ylemmän luokan opettaja luki Uusi Suomi lehteä, aina tuntien alussa. Kilisteli kolikoita taskussaan ja kehotti kuulijoita (oppilaitaan)viemään rahansa sveitsin pankkiin, jotta verottaja ei niihin ylettyisi. sama henkilö piti Suomen tasavallan lippua korkealla. Pienessä päässäni ihmettelin tuota yhtälöä!