Dien Bien Phun taistelusta 70 vuotta – Vietnamin voitto Ranskan kolonialismista

Vietnamin kansallinen vapautusliike Viet Minh aloitti 70 vuotta sitten – maaliskuussa 1954 – hyökkäyksen ranskalaisten siirtomaaisäntien linnoittamaa Dien Bien Phun laakson varuskuntaa ja sen ympärille rakennettua tukikohtaverkostoa vastaan. Sota Ranskan siirtomaavaltaa oli jo silloin kestänyt melkein kahdeksan vuotta. 

Taistelun arvioitiin olevan ratkaisevan tärkeä. Ja sitä se myös oli.

Ranska oli saanut Dien Bien Phun alueen haltuunsa edellisenä vuonna sotatoimilla, joiden tarkoituksena oli katkaista Viet Minhin kaikki huoltoyhteydet naapurimaahan Laosiin. Vapautusliike sai materiaalista tukea Vietnamin muista pohjoisosista Laosin raja-alueita pitkin.

Ranska oli koonnut Dien Bien Phun laaksoalueelle uutta taistelua varten runsaan 16 000 sotilaan vahvuiset joukot. Ranskan joukoissa oli laskuvarjojoukkoja, muukalaislegioonalaisia ja paljon sotilaita Ranskan hallitsemista siirtomaista, Algeriasta, Marokosta ja jopa Thaimaasta. Ja tietenkin myös paljon vietnamilaisia, jotka olivat joutuneet siirtomaavallan sotilaiksi. Varsinaisia ranskalaisia oli sotilaista vähemmistö.

Dien Bien Phun taistelussa oli Ranskan asevoimissa mukana myös entisiä saksalaisia SS-miehiä itärintamalta. He olivat joutuneet Natsi-Saksan häviön jälkeen vuonna 1945 valitsemaan Indokiinaan lähtemisen ja teloituskomppanian välillä.

Vietnamin kansallisen vapautusliikkeen joukot koostuivat pääosin vietnamilaisista, mutta heidän rinnallaan vallankumousarmeijan hyökkäykseen osallistui myös ranskalaisia fasisminvastustajia. He olivat pääasiassa kommunisteja, jotka olivat loikanneet Ranskan joukoista tukemaan Vietnamin vapautustaistelua. Myös saksalaisia antifasisteja osallistui vietnamilaisten rinnalla taisteluun. 

Vietnamin vallankumousarmeija sai lisäksi laajamittaista sotilaallista tukea Neuvostoliitolta ja Kiinalta. 

Ranskaa tuki ennen kaikkea Yhdysvallat, joka Dien Bien Phun taistelun aikaan maksoi jo valtaosan siirtomaavallan mittavista sotakuluista. Yhdysvallat tuki Vietnamin sotaa, koska se halusi Korean sodan tavoin estää ”kommunistien etenemisen” Indokiinassa.

Yhdysvaltain ja Ranskan ohella myös monet muut länsimaat tekivät voitavansa siirtomaajärjestelmän säilyttämiseksi. Ennen kaikkea Britannia, joka oli saanut valvontaansa toisen maailmansodan päättymisen jälkeen eteläisen osan Vietnamista, Kambodzhan ja osan Laosista, tuki Ranskan sodankäyntiä eri tavoin. Britannia lähetti jopa jonkin verran joukkoja sotaan kansallista vapautusliikettä vastaan.

Dien Bien Phu oli Laosin lähellä oleva raskaasti linnoitettu alue, jossa oli viitisenkymmentä toisiaan tukevaa linnaketta. Alueella oli myös kaksi lentokenttää, joita käytettiin sodan aikana päivittäin jopa lähes sataan laskuun ja nousuun. Lentokentät olivat elintärkeitä mittavan rahdin ja sotilaiden kuljettamiseksi. Dien Bien Phu oli toiminut  toisen maailmansodan aikana japanilaismiehittäjien lentotukikohtana.

Tukikohtaa ympäröi vaikeakulkuinen maasto ja sen vuoksi aluetta huollettiin pääasiassa ilmateitse. Ranskalaiset olivat vakuuttuneita siitä, ettei vietnamilaisten mahdollisesta ilmatorjunnasta ollut tulevassa taistelussa haitaa. Vietnamilaisilla ei edes uskottu olevan tehokkaita ilmatorjunta-aseita. Väärä käsitys kostautui pian taistelun alettua.

Jo etukäteen ranskalaiset kenraalit ylistivät ”siiliksi” kutsumaansa linnoitettua tukikohtaa, jonka betonilinnoitukset oli rakennettu neljään eri suuntaan. Sen väitettiin olevan voittamattoman. Ranskalaisten suhtautuminen vietnamilaisiin oli rasistisen ylimielistä ja vähättelevää. Siksi Ranska oli jo etukäteen varma voitostaan odotettavissa olevassa suurtaistelussa. 

Täsmälleen kello 17.00 maaliskuun 13. päivänä 1954 vietnamilaiset joukot avasivat tulen yhtä alueen linnoitusta kohti. Näin Dien Bien Phun taistelu oli alkanut. Ranskalaisten odottamaa laajamittaista hyökkäystä tasankoaluetta pitkin ranskalaisten asemiin ei koskaan tullut.

Dien Bien Phun piti olla vietnamilaisille rakennettu ansa

Ranskalaisia joukkoja Indokiinassa johtava kenraali Henry Navarre oli nähnyt paljon vaivaa taistelun esivalmisteluissa. Hänen johdollaan oli laadittu ovela taistelusuunnitelma, jonka ytimenä oli ajatus suurimittaisesta ansasta. Vietnamilaisten hyökkäys Dien Bien Phun tukikohtaan ajaisi Vietnamin vallankumousarmeijan ansaan. Sen avulla oli tarkoitus murskata Viet Minhin varsinaiset taistelujoukot. 

Ranskan asevoimien suunnitelma perustui olettamaan,  että vietnamilaisten hyökkäys ranskalaisten hallussa oleviin asemiin tapahtuu laajan avoimen tasankoalueen kautta.  Kenraalin varmuus hyökkäyksen suunnasta perustui aikaisempaan kokemukseen, jossa vietnamilaiset olivat suorassa keskitetyssä hyökkäyksessä kärsineet tasangolla merkittäviä tappioita ja joutuneet vuoden 1953 lopulla vetäytymään koko alueelta.

Ranskan ilmavoimien ja tykistön tarkoituksena oli tuhota joukottain vietnamilaisia taistelijoita tasankoalueelle. Ranskalla oli näet hallussaan tasankoaluetta ympäröivät korkeat kukkulat ja siellä oleva tasankoa hallitseva tykistö. Usealla linnoitetulla kukkulalla oli ranskalaisnaisen nimi. Naisten kerrottiin olleen tukikohdan päällikön rakastajattaria. Komentaja oli itse nimennyt kukkulat.

Ranskalaiskenraali Rene Cogny kehui jo etukäteen, että Ranskan joukot olivat riittävän vahvat tuhoamaan jopa 4 – 6 kertaa suuremman vihollisen. 

Ennen varsinaisen taistelun alkamista myös Yhdysvaltain silloinen varapresidentti Richard Nixon vieraili Dien Bien Phussa. Hän tarkasti sotilastukikohdan rakennustyöt varmistaakseen, että Yhdysvaltain Ranskalle antamat mittavat määrärahat sotilaallisiin investointeihin oli käytetty Indokiinassa tehokkaasti. 

Nixon, josta tuli myöhemmin Yhdysvaltan presidentti, oli tyytyväinen näkemäänsä. 

Yhdysvaltain tuella laaditun koko Indokiinaa kattavan ns. Navarren suunnitelman keskeisessä osassa oli juuri Dien Bien Phu. Indokiinan alueen vahvimman sotilastukikohdan avulla tarkoituksena oli hallita Vietnamin luoteisosaa ja Ylä-Laosia. Tukikohdan avulla oli tavoitteena  saada yliote koko Vietnamin alueen hallinnasta ja ”rauhoittaa” eteläinen Indokiina.

Vo Nguyen Giap johti hyökkäystä

Japanin hävittyä toisen maailmansodan ja jouduttua vetäytymään Indokiinasta, Viet Minh otti vallan Vietnamin pohjoisosissa. Hanoi oli itsenäisyysliikkeen ja myös maan eteläisten osien vapautusliikkeen keskus. Japanin antauduttua elokuussa 1945, Vietnamin pohjoisosiin perustettiin demokraatinen tasavalta. Ranska alkoi heti palauttaa omaa siirtomaavaltaansa koko Indokiinan alueella.

Vietnamin työväenpuolueen johto hyväksyi joulukuussa 1953 taistelustrategian, joka nimettiin ”nopean hyökkäyksen, nopean voiton” strategiaksi. Tavoitteena oli vallata Dien Bien Phu. Ja strategian mukaisesti myös Vietnamin vallankumousarmeijan hyökkäys alkoi, mutta se ei edennyt toivotulla tavalla.

Harkittuaan osapuolten välistä voimasuhdetta, taistelua johtanut kenraali Vo Nguyen Giap teki uransa vaikeimman päätöksen: hän pysäytti helmikuussa 1954 hyökkäyksen ja muutti taistelustrategian päälaelleen ”tasaiseksi hyökkäykseksi, tasaiseksi etenemiseksi”. 

Ranskalaiset olivat hämmästyneitä, kun keskitettyä päähyökkäystä ei lainkaan tullut. Vietnamilaiset hyökkäsivät ja etenivät varovaisesti koko rintamalla, mutta vasta sen jälkeen, kun ranskalaisten asemia ja asevoimia oli ensin heikennetty tykistöllä.

Ranskalaiset yllättyivät täydellisesti jouduttuaan tukikohta-alueella kukkuloilta käsin vietnamilaisten raskaan tykistön tulituksen kohteeksi. Tykistön olivat kymmenet tuhannet Viet Minhin tukijat kuljettaneet purettuna läpi vaikeakulkuisen maaston Dien Bien Phuta ympäröiville kukkuloille. Alueella olevat ranskalaisjoukot joutuivat suoran ja tappavan tulituksen kohteeksi.

Vietnamilaiset olivat kaivaneet tunneleita vuorten lävitse ja toivat sitä kautta tykistöä tulittamaan ranskalaisia. Tykit vedettiin ranskalaisjoukkoihin ja sotilaallisiin rakennelmiin tehtyjen iskujen jälkeen aina takaisin luolien suojaan eivätkä ranskalaisjoukot kyenneet tuhoamaan ainoatakaan luolassa ollutta tykkiä koko pitkän taistelun aikana. 

Aloitettuaan maaliskuussa suurhyökkäyksen Vietnamin vallankumousarmeija kykeni lyhyessä ajassa katkaisemaan kaikki ranskalaisten maayhteydet Dien Bien Phun alueelle ja saartamaan Viet Minhin 40 000 sotilaan voimin ranskalaisten tukikohdan.

Dien Bien Phun taistelun aikana kymmenet tuhannet miehet ja naiset kuljettivat tarvikkeita rintamalle ja rakensivat samalla teitä taistelua palvelevan tykistön siirtämiseksi entistä parempiin asemin.

Ranskan asevoimien huolto jäi lähes kahden kuukauden ajaksi riippuvaksi ilmateitse tulevista täydennyksistä, joiden jatkumisesta ranskalaiset eivät ensiksi olleet huolissaan. He eivät uskoneet vietnamilaisten kykenevän valtaamaan vahvasti linnoitettua aluetta. Vietnamilaiset pitivät kuitenkin nykyaikaisella ilmatorjunta-aseistuksellaan huolta siitä, että ilmakuljetukset saarroksissa oleville joukoille harvenivat päivä päivältä. 

Jo huhtikuussa vietnamilaiset saivat haltuunsa myös alueen toisen lentokentän.

Toukokuussa 1954 vietnamilaiset saivat selkeän yliotteen taistelussa ja huomattava osa ranskalaisjoukoista antautui välttääkseen varman kuoleman. Osa Ranskan joukoissa taistelleista pakeni Laosiin. Punaisen ristin välityksellä evakuoitiin Dien Bien Phusta 858 vaikeimmin haavoittunutta sotilasta.

Vietnamilaisten voitto vahvistui 7. päivänä toukokuuta 1954 Viet Minhin sotilaiden nostaessa iltapäivällä oman lippunsa viimeistä tukikohtaansa komentaneen ranskalaiskenraalin valloitetun  bunkkerin katolle.

Kaiken kaikkiaan vietnamilaiset saivat alueella vangeiksi 11 721 Ranskan asevoimissa taistellutta sotilasta.

Geneven sopimus sinetöi Ranskan vetäytymisen

Vietnamin voitto sinetöitiin Geneven sopimuksessa vuonna 1954. Rauhansopimus päätti virallisesti Vietnamin sodan ja maa tunnustettiin kansainvälisesti itsenäiseksi.

Neuvottelijat olivat saapuneet Geneveen jo huhtikuun loppupuolella, mutta keskustelut Indokiinan tilanteesta ja Vietnamin sodan lopettamisesta alkoivat vasta 8.5.1954. Viet Minh oli saavuttanut ratkaisevan voiton Dien Bien Phun taistelussa edellisenä päivänä. 

Yksi keskeisistä syistä, miksi neuvottelut ylipäänsä oli mahdollista aloittaa, olivat Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltain keskinäiset ristiriidat ja erimielisyydet siitä, pitäisikö sotaa jatkaa vai tehdä sopimus sodan lopettamiseksi ja Ranskan asevoimien vetämiseksi pois Vietnamista.

Britannian valtuuskunnan johtaja Anthony Eden kannatti sodan päättämistä neuvottelemalla. Ranskaa edustanut Georges Bidault horjui kahden vaiheilla haluten säilyttää maalla edes jonkinlaiset asemat Indokiinassa myös jatkossa. 

Yhdysvallat oli tukenut Ranskan taistelua jo monta vuotta ja presidentti Dwight Eisenhowerin hallinto halusi saada aikaan ratkaisun, ettei sitä voisi syyttää Jaltan neuvotteluiden toisinnosta ja Indokiinan ”menettämisestä kommunisteille”.

Kulisseissa Yhdysvaltain ja Ranskan hallitukset olivat keskustelleet ehdoista, joilla USA olisi valmis tekemään ilmaiskuja ranskalaisjoukkojen tukemiseksi Dien Bien Phussa ja myös tekemään suoran sotilaallisen intervention Indokiinaan.

Toukokuun loppuun mennessä Yhdysvallat ja Ranska olivat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että jos Geneven neuvotteluissa ei saavutettaisi molempien hyvänä pitämää lopputulosta, Eisenhower hakisi Yhdysvaltain kongressilta valtuudet tehdä sotilaallinen interventio Indokiinaan.

Yhdysvaltain pääliittolainen Britannia kuitenkin kieltäytyi sitoutumasta sellaiseen sotilaalliseeen yhteistoimintaan USA:n kanssa, joka olisi johtanut Ranskan käymän sodan välittömään laajentamiseen. Eisenhower puolestaan pelkäsi, että Yhdysvallat joutuisi vedetyksi Vietnamissa toiseen Korean sotaan. Yleinen mielipide oli Yhdysvalloissa jo aiemmin kääntynyt vahvasti Korean sotaa vastaan. 

Yhdysvaltain valtuuskunnan toimiin Geneven neuvotteluissa vaikuttivatkin olennaisesti maan sisäpolitiikka ja yleisen mielipiteen vaikutus republikaanien kannatukseen. Ranska ja Yhdysvallat eivät kyenneet estämään sopimuksen hyväksymistä. Sekä Neuvostoliiton että Kiinan panos neuvottelutuloksen syntymiseen oli vahva.

Ranska vetäytyi koko Indokiinasta

Dien Bien Phun häviön myötä Ranskan hallitus erosi ja uusi pääministeri Pierre Mendez France kannatti Ranskan asevoimien vetämistä kokonaan pois Indokiinasta ja oli valmis neuvottelemaan asiasta Vietnamin johtajan Ho Tsi Minhin kanssa. 

Ranskan kansalliskokous hyväksyi pääministerin ehdottaman vetäytymisen äänin 471 – 14.

Peräti 92 000 Ranskan asevoimien sotilasta oli kuollut Indokiinan sodassa, haavoittuneita oli 114 000 ja vietnamilaisten vankileireille joutui noin 28 000 Ranskan joukoissa taistellutta sotilasta. 

Vietnamilaisten tappiot pitkäaikaisessa sodassa olivat vielä suuremmat. Pelkästään Dien Bien Phun taistelussa kaatui noin 8 000 Viet Minhin taistelijaa.

Dien Bien Phun taistelu kesti lähes kaksi kuukautta eli 56 päivää ja yötä. Taistelu sinetöi Ranskan häviön Kaakkois-Aasiassa, ei vain Vietnamissa. Voiton tuloksena koko Indokiina vapautui ranskalaisesta kolonialismista. Ranskalaiset ovat sanoneet taistelua verisimmäksi sitten toisen maailmansodan.

Vietnamin kansallinen vapautusliike oli muuttunut hajanaisten sissilikkeiden yhdistymisen ja vahvistumisen myötä vahvaksi armeijaksi, joka voitti nykyaikaisen armeijan. Kyse oli myös ensimmäisestä kerrasta, jolloin kansallinen vapautusliike toisen maailmansodan jälkeen sai voiton ja siirtomaavalta hävisi.

Geneven sopimus jakoi Vietnamin kahteen vyöhykkeeseen

Geneven sopimus johti Vietnamin jakamiseen kahteen vyöhykkeeseen, pohjoiseen ja eteläiseen. Pohjoista – Vietnamin demokraattista tasavaltaa – hallitsi Ho Tshi Minhin johtama Viet Minh. Eteläistä vyöhykettä johti Bao Dai, Nguyenin dynastian hallitsija, Vietnamin viimeinen keisari.

Vietnamin jakaminen kahteen vyöhykkeeseen oli Geneven sopimuksen mukaan tarkoitettu vain väliaikaiseksi. Sopimus edellytti koko Vietnamia koskevien vaalien järjestämistä vuoden 1956 kesäkuuhun mennessä yhtenäisen Vietnamin valtion luomiseksi.

Bao Dai, joka oleskeli pääasiassa ulkomailla, oli Ranskan pystyssä pitämä nukkehallitsija. Bao Dai joutui sivuun vuonna 1955 Yhdysvaltain korvattua hänet pääministeri Ngo Ninh Diemillä, joka toimi käytännössä USA:n käskynhaltijana. Diemistä tuli myöhemmin Etelä-Vietnamin presidentti. 

Diem piti huolta siitä, että hänen johtamansa eteläinen vyöhyke päätti vetäytyä Vetnamin vaalien järjestämisestä. Diem ja hänen amerikkalaiset isäntänsä tiesivät, että epäsuosittu Diem ja hänen hallintonsa häviäisivät vapaat vaalit varmasti. 

Uusi sota Yhdysvaltoja vastaan alkoi jo vuonna 1956. Yhdysvallat yritti ottaa Ranskan paikan muuttamalla kolme Kaakkois-Aasian maata; Vietnamin, Laosin ja Kambodzhan taistelutantereeksi, joita se yritti hallita kaksi vuosikymmentä jatkuneella sodankäynnillä.

Diemille ei käynyt hyvin. CIA:n tukemassa ja rahoittamassa vallankaappauksessa vuonna 1963 Diem tapettiin ja korvattiin tehtävään paremmin sopivalla Yhdysvaltain luottohenkilöllä.  Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy oli tietoinen vallankaappauksen valmisteluista ja hyväksyi määräyksen, ettei sitä ole syytä estää.

Vietnamin pohjoinen osa oli tukialue, jonka avulla kansallinen vapautusliike pystyi kasvamaan myös eteläisen Vietnamin alueella mittavaksi poliittiseksi ja sotilaalliseksi voimaksi ja myöhemmin yhdeksi maailman taistelukykyisimmistä armeijoista.

Se loi perustan ja olosuhteet Vietnamin kansalle varmistaa voitto myös Yhdysvaltoja vastaan käydyssä vapautustaistelussa. Koko eteläinen Vietnam vapautettiin ja maa voitiin yhdistää uudelleen. Yhdysvallat hävisi Vietnamin sodan vuonna 1975.