
Helsingin Sanomien maanantaina julkaisema pääkirjoitus on voimakas kannanotto Naton ja ennen kaikkea Yhdysvaltain ydinaseiden ja ydinasepolitiikan puolesta. Lehti väittää myös, että ”ydinaseet ovat keskeinen osa Naton turvatakuita, joiden säilyminen vahvoina on Suomenkin etu” (HS pääkirjoitus 22.1.2024).
Helsingin Sanomat muuttaisi ydinenergialakia.
”Parhaillaan on käynnissä ydinturvallisuuslainsäädännön kokonaisuudistus. Lainsäädäntöä onkin tarkasteltava myös siitä näkökulmasta, ettei se estä Naton operatiivista toimintaa sotatilanteessa Suomessa”, kirjoittaa lehti.
Ydinenergialain 4 § kieltää ydinräjähteiden maahantuonnin samoin kuin niiden valmistamisen, hallussapidon ja räjäyttämisen Suomessa. Helsingin Sanomat vaatii siis tosiasiallisesti tämän kiellon kumoamista, jotta ydinaseita voitaisiin sotatilanteessa käyttää myös Suomessa. Näin on tehnyt myös useampi presidenttiehdokas.
Helsingin Sanomat antaa pääkirjoituksessaan tukensa niille presidenttiehdokkaille, jotka haluavat avata Suomen meri- ja maa-alueet sekä ilmatilan vähintäinkin Yhdysvaltain ydinaseiden kauttakululle, ellei peräti sijoittamiselle Suomeen.
Ennen muuta kyse on kokoomuksen presidenttiehdokkaasta Alexander Stubbista, joka ei halua minkäänlaisia rajoituksia Suomen ydinasepolitiikkaan. Suomennettuna tämä tarkoittaa sitä, että erityisesti Yhdysvallat – mutta ehkäpä myös muut Naton ydinasevallat eli Britannia ja Ranska – voisivat toimia ydinaseineen myös Suomessa ja jopa sijoittaa ydinaseita Suomeen.
Stubbin lausunnot heijastavat miltei aina Yhdysvaltain kulloistakin kantaa, olipa sitten kyse Naton tukikohdista Suomen maaperällä, Yhdysvaltain asevoimien käyttöön annettavista alueista tai Yhdysvaltain ydinaseiden kuljettamisesta Suomen kautta muualle.
Stubb katsoo jopa puhelinkeskustelun esimerkiksi Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa tarvitsevan etukäteisen luvan Yhdysvalloilta.
Haavisto, Urpilainen ja Andersson vastustavat ydinaseiden sijoittamista ja myös kauttakulkua
Presidenttiehdokkaista Pekka Haavisto, Jutta Urpilainen ja Li Andersson ovat vaalikampanjan aikana ilmoittaneet vastustavansa ydinaseiden sijoittamista Suomeen ja myös ydinaseiden kuljettamista Suomen alueen kautta muualle. Mutta koskevatko nämä kannanotot myös kriisi- ja sota-aikaa vai vain rauhan aikaa?
Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Markus Mustajärvi, joka oli pitkään myös puolustusvaliokunnan jäsen, pyysi äskettäin Anderssonia selventämään omaa ja vasemmistoliiton kantaa ydinaseiden sijoittamisesta Suomeen.
Mustajärvi totesi vasemmistoliiton saaneen kyseenalaista kunniaa siitä, että se ensimmäisenä puolueena Suomessa oli valmis hyväksymään ydinaseiden tuomisen ja sijoittamisen Suomeen kriisi- ja sota-aikana. Kesällä 2022 pidetyssä vasemmistoliiton puoluekokouksessa näet hyväksyttiin päätös rajata sijoittamiskielto ainoastaan rauhan aikaan.
Vasemmistoliiton puoluekokouksen äänestyksessä vähemmistöön jäivät ne, jotka halusivat kieltää ydinaseiden sijoittamisen Suomeen kokonaan, myös kriisin ja sodan aikana.
Andersson ei ole toistaiseksi selventänyt kantaansa ainakaan julkisuudessa. Hyvä olisi, että myös Haavisto ja Urpilainen kertoisivat, mitä mieltä he ovat ydinaseiden sijoittamisesta Suomeen kriisi- ja sota-aikana.
Itse asiassa kysymys on elämästä ja kuolemasta; onhan Suomi Naton eturintamavaltio.
Helsingin Sanomat arvioi, että osa ehdokkaista ”pitää kiinni siitä, ettei Suomeen saisi sotatilanteessakaan tuoda ydinasetta”. Onko asianlaita näin selviää vasta, kun Haavisto, Urpilainen ja Andersson tarkentavat ydinasekannanottojaan.
Iloniemi ei usko ydinasesateenvarjon olemassaoloon
Valtaosa presidenttiehdokkaista suhtautuu joka tapauksessa myönteisesti Naton ”ydinasesateenvarjoon”, jonka suojassa Suomi muka nyt on.
Helsingin Sanomien pääkirjoittajan tapaan moni presidentttiehdokas näyttää pitävän kuviteltua ”sateenvarjoa” keskeisenä osana sotilasliiton viidettä artiklaa eli ns. turvatakuita.
Kaikkien presidenttiehdokkaiden olisi syytä tutustua ministeri Jaakko Iloniemen näkemyksiin Yhdysvaltojen tarjoaman ydinasesuojan merkityksestä.
Vuonna 2022 antamassaan haastattelussa ministeri Iloniemi itse sanoo pitävänsä ydinasesuojaa ”perusteettomana unelmana”.
”Olen kauan uskonut ja uskon edelleen siihen, että mikään valtio ei vaaranna omaa kansallista olemassaoloaan suojatakseen jotakin toista valtiota. Se tarkoittaa, että ydinasesateenvarjoa ei ole olemassa”, Iloniemi toteaa Hannu Himasen kirjoittamassa elämänkerrassaan (Iloniemi – Eminenssi, Docendo 2022).
Mutta onneksi nyt kaikki on jo toisin
Helsingin Sanomien pääkirjoittaja väittää sekä Naton että Yhdysvaltain ydinasepolitiikan jossakin vaiheessa jämähtäneen 1990-luvulle ja ”aserajoituspolitiikan kulta-aikaan”.
Mutta nyt tilanne on muuttunut.
”Yhdysvalloissa pidetään taas ydinasepelotteesta huolta vuosikymmenien unohduksen jälkeen”, huokaisee lehti helpottuneena ja mainitsee tietenkin syyksi Venäjän ja Kiinan uhan, jota vastaan Suomenkin on seistävä Yhdysvaltain rinnalla.
Lehti viittaa Yhdysvaltain ydinaseiden modernisointiin, joka ”on valtava poliittinen ja taloudellinen haaste. Donald Trump voisi olla siihen presidenttinä Joe Bidenia valmiimpi”.
Helsingin Sanomien pääkirjoittaja unohtaa, että modernisoinnin aloitti jo presidentti Barack Obama päättämällä peräti 30 vuoden ydinaseohjelmasta, jonka kuluessa kaikki Yhdysvaltain ydinaseet on tarkoitus nykyaikaistaa.
Obama päätti myös ohjata uusiin ydinaseisiin jättimäiset resurssit. Obaman politiikkaa ovat sekä Trump että Biden myöhemmin jatkaneet.
”Suomen F-35 – hävittäjät kuljettamaan ydinaseita”
Helsingin Sanomien pääkirjoitus esittää, että ”ydinaseet on huomioitava myös, kun tehdään valintoja esimerkiksi F-35-hävittäjien ominaisuuksista”.
Käytännössä tämä merkitsisi sitä, että Suomen hankkimista amerikkalaisista hävittäjistä ainakin osa muunnettaisiin ydinaseiden kuljetuksiin sopiviksi ja osalle suomalaislentäjistä annettaisiin koulutus myös ydinaseiden käyttöön. Näinhän on jo tehty niissä Naton jäsenmaissa, joissa Yhdysvaltain tukikohtiin on sijoitettu amerikkalaisia ydinaseita.
Ovatko suomalaiset sitten Helsingin Sanomien kanssa samaa mieltä ydinaseista?
Vuoden 2023 heinäkuussa julkistettu Koneen Säätiön rahoittaman tutkimushankkeen raportti selvitteli suomalaisten kantoja mm. ydinaseisiin.
Kyselyn mukaan 77 prosenttia suomalaisista oli eri mieltä sen kanssa, että ydinaseita pitäisi sijoittaa Suomeen. Joukkotuhoaseiden sijoittamista kannatti vain 14 prosenttia.
Valtaosa suomalaisista – eli 61 prosenttia oli myös joko täysin tai jokseenkin eri mieltä siitä, että Suomen tulisi sallia ydinaseiden kuljetukset maamme alueen kautta muualle.
11 kommenttia julkaisuun “Helsingin Sanomat tukee Stubbin ydinaselinjauksia”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Meidän politikot, kansanedustajat (mukamas), ministerit, mepit ja muut ovat osottautuneet hillotolpassaan roikkuviksi hiirulaisiksi jotka vikisevät mitä käsketään. Siltä suunnalta on turha odottaa järjen sanaa.
Yhtä huonon arvosanan saa meidän media koko kentän laajuudelta. Jo useamman vuoden on median ainoa tehtävä ollut valehtelu ja pelottelu ja vääristely ja propaganda.
Ja sitten vielä ”Vasemmistoliitto”. Kaikki arvot on vedetty vessasta alas. Viimenen naula arkkuun oli Nato-äänestys jossa v-liitto kannatti liittymistä järjestöön jonka tehtävä on hankkia lisää rahaa maailman miljardööreille.
Voi jukoleissön. Noilta mielipuolilta on kadonneet loputkin selkeän ajattelun rippeet. Tosin mistä tietää vaikka USA DCA sopimuksen tuomien täysien toimintavapauksien turvin salakuljettaisi ydinaseita tukikohtiinsa? En luota heihin yhtään.
Herlinhän se siellä Sanoma Oy:ssä luuraa Erkon säätiön sateenvarjon alla toiseksi suurimpana omistajana, tämä Koneen tankkaaja, kuten Kauppalehteä joskus lukeneet ovat saattaneet havaita mainittavan.
On hän tankannut mittavasti myös Sanomaa, jonka osakkeista omistaa jo sen verran, ettei niistä tarvitse maksaa osinkoveroa.
Herlin on kova äijä tankkaamaan, joten hän haluaa tankata Suomeen ydinaseita muun jenkkiroinan ohessa.
Jos sota syttyy, hänellä on varmasti kone tankattuna kaukolentoa varten salaiseen, eliitille rakennettuun maanalaiseen kaupunkiin, jonne Kone on toimittanut hissit.
Olisi mielenkiintoista nähdä Hesarin reaktiot, jos Yhdysvallat asettaisi Kiinalle samanlaiset pakotteet kuin Venäjälle.
Olisiko se ruoskimassa suomalaisyrityksiä lopettamaan bisnekset Kiinassa, kuten se teki Venäjän tapauksessa? Epäilen.
Herlinin hissifirma taitaa takoa suurimmat voittonsa Kiinassa, joten Hesari taipuisi tuttuun tapaansa kaksoisstandarditaajuuksille.
Hesarin haju. Mis sie tarvitset oikei pahhaa hajjuu, siin siul on sellane.
Päivän lukuvinkki on Ted Sniderin ja Nikolai Petron artikkeli globalresearch.ca -sivustolla koskien länsihallitusten esittämiä vääristelyjä Ukrainan sodan syistä. Artikkeli on lyhyt mutta ytimekäs. Ja Suomen kannalta tärkeä koska samat perustelut jotka Bidenin hallinto on esittänyt ja jotka kirjoittajat osoittavat virheelliseksi ovat myös Suomen Nato ym. päätösten takana. Ne ovat Venäjän väitetyt laajentumispyrkimykset.
Läntiset sotilasasiantuntijat, ne jotka eivät toimi propagandaosastolla, osoittivat tämän heti Venäjän puuttuessa Ukrainan sisällissotaan v. 2022. Ne joukot jotka oli koottu olivat aivan liian pienet toteuttamaan laajentumispyrkimyksiä. Tämä ymmärrettiin jopa Kiovassa ja se otettiin huomioon kun Istanbulin aseleponeuvottelut käytiin ja Ukraina oli valmis Venäjän ehtojen hyväksyntään. Naton laajentumisen torjuminen oli Venäjän kannalta keskeisin sopimuskohta, eivät laajentumispyrkimykset, se tiedettiin Kiovassakin. Olihan presidentti Putin jopa jarrutellut Donetskin ja Luganskin kansanäänestyksiä itsenäisyydestä vielä 2014. – Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa A. Stubbin kannasta, joka on, että Nato-kysymys on vain sumuverhoa. Se mitä Venäjä pelkää on liberaalin demokratian juurtumista Ukrainaan. Näin ajattelee ideologi, realismi on jotain aivan muuta.
Jälkikäteen arvioiden Venäjä on tehnyt sarjan virheitä joilla on yhteinen nimittäjä. Se on luottanut länsivaltoihin. Venäjän olisi ensinnäkin pitänyt vaatia Krimiä itselleen heti 1991 koska sen siirto Ukrainalle oli Neuvostoliiton sisäinen hallinnollinen toimenpide, jolla ei olisi pitänyt olla valtio-oikeudellista merkitystä. Krimin niemimaa oli ollut osa Venäjää ja venäläisten asuttama. Sen väestö myös pyysi siirtoa, mutta turhaan. Vuodesta 2014 alkaen petokset seurasivat toisiaan ja länsijohtajat ovat jälkeenpäin niillä kerskuneet. Ja jo 90-luvulla alkoi suurin petos, Naton itälaajentuminen. Kuten monet kansainväliset kriisit, tämänkin alkutekijöinä oli vahvasti Yhdysvaltain sisäpolitiikka, aina presidentin makuuhuoneeseen asti. Republikaanit jahtasivat Clintonia raivokkaansti kun tämä oli tavattu housut kintuissa. Clinton vastasi ajojahtiin kuinkas muuten kuin hyökkäävällä ulkopolitiikalla, kuten asetehtaaksi väitetyn lääketehtaan pommituksella Sudanissa, sekä juurikin Naton laajennuksella, välittämättä siitä mitä edeltävä republikaanipresidentti oli Neuvostoliitolle luvannut.
Jos kävisi niin onnettomasti, että Suomen tyhmät poliitikot järjestävät tänne ydinaseita, ja antavat amerikkalaisten lietsoa sotaa Venäjän kanssa, niin voinette kuvitella, että Suomesta ei jää jäljelle mitään asumiseen kelpaavaa aluetta. Myös suurin osa ihmisistä saa surmansa niissä iskuissa. Kuten Hesarin toimittajat ja lukijat ja koko paska lehti. Sitäkö halutaan? Nyt taitaa olla viisasta ruveta katselemaan jotain toista turvallisempaa maanosaa ja muuttaa sinne. Etelä-Amerikan eteläosa voisi olla turvallisempi.
Eipä jää Putinille paljon muuta mahdollisuutta kuin antaa atomia, kun vihollisen sotilaat kurkkivat rajan yli naapurimaan sotilaalliseen tyhjiöön!!!
Ydinaseista on alettu puhua kuin ilotulitteista joilla voi mäiskiä sinne sun tänne. Sellaista kun ydinasesateenvarjo ei ole olemassakaan, hankkikaa uudet silmälasit, se on sienipilvi jonka te sotapsykoosissanne näette. Sen alla ei enää ole Suomea vaan tuhkaa.
Sata vuotta ja enemmän Suomi on joutunut kärsimään Erkon lehtitalon sekaantumista poliittiseen päätöksentekoon. Kohtalokkaat seuraukset olivat silloin kun median ja politiikan voima olivat yhden ja saman henkilön käsissä vuonna 1939. Ja Erkkojen konserni jatkaa pyrkimyksiä saada revanssia tappiolle jonka olivat aiheuttamassa. Neuvostoliittokin meni vipuun. Se oli saanut tietoonsa Mannerheimin valmiudesta kompromissiin ja luotti siihen kun tämä matkusti Lontooseen. Vaan eipä Mannerheim päättänyt, sen teki Erkko, jonka teesi oli sama kuin Suomen nykyjohdon: Unohtakaa, että Venäjä on suurvalta. Tämä on myös ehdokas Stubbin kanta.
Saksassa ymmärrettiin vielä Helmut Kohlin aikana mitä ydinaseet ovat. Kun Nato sotaharjoituksissa vaati Länsi-Saksaa laukaisemaan ydinaseen kohti kaupunkia Itä-Saksassa Kohl raivostui ja lopetti sotaharjoitukset siihen. Yhdysvalloissa oli siihen aikaan voimassa sama doktriini kuin tänä päivänäkin: Emme uhraa Chicagoa Münchenin pelastamiseksi. Eli selventäen: Ei anneta aihetta Venäjän iskeä strategisella ydinaseella Pohjois-Amerikkaan. Sota on pidettävä Euroopassa.
Suomeen ei pitäisi sallia tuotavan ainuttakaan Yhdysvaltain asetta ja varsinkaan ei ydinasetta. Ja mihin tarkoitukseen se kuljettaminen Suomen kautta olisi tarpeen. Ei niitä Suomeen tuoda jos niillä Lähi-Itään mennään. Suomeen ne tuodaan vain jos Venäjä on kohteena ja silloin vastaus tulee välittömästi. Suurvalta ei voi edes jäädä arvailemaan mitä kuoren alle on kätkettynä. Ja niinhän se komentaja Lindberg loihe lausumaan. F 35 -koneiden häiveominaisuudet ovat tarpeen jotta voidaan iskeä Moskovan taakse. Mikä Suomesta on jäljellä löytyy merenpohjasta.
Meinaa veri hyytyä suonissa, kun lukee näistä Hesarin ja Stubbin haaveista tuoda ydinaseita Suomen maaperälle.
Kuuntelin hiljattain Pascal Lottazin toimittamaa Neutrality Studies -kanavan podcastia, jossa professori Tom Sauer ja Professori Heinz Gärtner keskustelivat ydinaserajoitussopimusten nykytilasta. Professorit totesivat, että tilanne on todella huolestuttava sikäli, että suurin osa noista aserajoitussopimuksista on jo irtisanottu tai rauennut. Trump ja Biden ovat uusineet New Start sopimuksen, joka raukeaa vuonna 2026 ”eikä kukaan odota, että sitä enää uusittaisiin. Ensimmäistä kertaa sitten 1970- luvun olemme silloin tilanteessa, jossa ydinasesuurvaltojen välillä ei ole ainuttakaan voimassa olevaa aserajoitussopimusta. Tilanne on äärimmäisen vaarallinen.”
Tässä tilanteessa Suomen ei kyllä kannattaisi keikuttaa venettä yhtään enempää, vaan ottaa järki käteen ja ryhtyä pontevasti panostamaan maanosamme tilanteen vakauttamiseen ja diplomatiaan. Suomella on myös kansallisia intressejään laajempi vastuu ydinsodan ehkäisemisessä.
Propagandalla aivopestyt suomalaiset kannattavat varmaan mitä tahansa, jos se vain haiskahtaakin Venäjä-vastaiselta. Siksi mistään vaalistakaan ei voi odottaa järkevää tulosta niin kauan kun julkista mielipidettä ohjaillaan rasistisella Venäjä-inholla valhein ja vääristelyin.
Mutta joo, hyvä olisi saada näiltä kolmelta ehdokkaalta tarkentava lausunto. Tuskin he presidentiksi pääsisivät, mutta olisihan se sentään kova argumentti esiintyä ehdokkaana, joka varjelee Suomen ydintuholta sikäli mikäli asia hänestä presidenttinä riippuisi. Eikös ole niinkin, että vaikka eduskunta säätäisi ydinaseet sallivan lain, presidentti voi jättää se vahvistamatta.
Hesari on pelkkä sotasanoma tätä nykyä, kuten ovat koko ns. valtamedia. Mikä taho käskyttää taustalla?
Samat kuin muitakin. Omistus ketjuuntuu ja menee rapakon taakse ja siellä black Rockit, Vanguardit ja Statestreetit, jotka ovat samaa konglomeraattia (omistavat toisiaan ristiin rastiin – yhteensä noin 2000 rahastoa!) Näiden takana on kait jotain 50 – 100 USA:n rikkainta sukua. Rothschildit, Rockefellerit, Soros, Clintonit, Gates näkyvimpinä mädättäjinä.