Osaan Suomen F-35 -hävittäjistä ydinasevalmius?
Hallituksen ja kenraalikunnan piirissä pohditaan parhaillaan vakavasti sitä, muutetaanko myös osa Suomeen tulevista F-35 -hävittäjistä
Hallituksen ja kenraalikunnan piirissä pohditaan parhaillaan vakavasti sitä, muutetaanko myös osa Suomeen tulevista F-35 -hävittäjistä
”On mielenkiintoista, etteivät eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ja puolustusvaliokunta ole kumpikaan avanneet niitä ulkoisia tekijöitä ja tahoja,
Vasemmistopuolueet ja vihreät jättivät tiistaina eriävän mielipiteen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan enemmistön tekemään päätökseen hyväksyä ydinasekiellon poistaminen
Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas) ei tiistaina saanut hallitukselta vastausta kysymykseensä suunnitteleeko Suomi ydinaseiden kuljetukseen ja
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho sanoi keskiviikkona pitävänsä ehdottoman tärkeänä, että ydinaserajoitusten poistoa nyt vastustavat puolueet
Suomen entinen pääministeri Sanna Marin (sd) vaati haastattelussaan Euronewsissä keskiviikkona 22.4.2026 ”eurooppalaisen ydinasepelotteen” vahvistamista. Hän
Perussuomalaiset nousi kansansuosioon vahvasti EU-kriittisenä ja jopa EU-vastaisena puolueena, joka puolusti Suomen itsenäisyyttä ja sotilaallista
Vasemmistoliiton entinen pitkäaikainen kansanedustaja Markus Mustajärvi asettuu jälleen ehdolle eduskuntavaaleihin. Puolueen Lapin piiri asetti lauantaina
Suomen hallitus on viimein keksinyt, mitä Lapille tehdään; sinne sijoitetaan amerikkalaisia ydinaseita, joista ei hiiskuta
Suomen eteläisellä naapurilla Virolla ei ole mitään sitä vastaan, että sen Nato-liittolaiset toisivat maahan ydinaseita,