EU saa erillisen rahanpesun torjuntaviraston

Valvonta kasvaa, omaisuusrekisterit tulevat.

EU on saamassa uuden toimielimen byrokratiansa täydennykseksi. Sen nimen lyhennys on AMLA, eli Anti-Money Laundering Authority.

Uusi viranomainen perustettiin torjumaan rahanpesua ja terrorismin rahoitusta. AMLA:n tehtäviin kuuluu muun muassa yhtenäistää ja koordinoida jäsenvaltioiden valvontakäytäntöjä, valvoa suoraan korkean riskin ja rajat ylittäviä rahoitusalan toimijoita ja koordinoida rahoitustiedusteluyksiköitä.

AMLA:n sijaintipaikkaa ei ole vielä päätetty, mutta hakuaika jäsenvaltioille päättyi 10. marraskuuta 2023. Hakemuksia jättivät yhdeksän jäsenvaltiota, joista yksi oli Suomi. 

Komissio arvioi hakemukset ja antoi niistä raportin 10. tammikuuta 2024. Lopullisen päätöksen AMLA:n sijainnista tekevät Euroopan parlamentti ja neuvosto.

AMLA:n johtajaa ei ole vielä valittu, sillä viranomaisen perustamista koskeva asetus on vielä lainsäädäntöneuvottelujen kohteena. AMLA:n johtaja valitaan Euroopan parlamentin ja neuvoston yhteisellä päätöksellä, ja hänen toimikautensa on viisi vuotta, jota voidaan uusia kerran. AMLA:n johtaja vastaa viranomaisen toiminnasta, hallinnosta ja budjetista, ja hän edustaa AMLA:ta ulospäin.

Monenlaista valvontaa

AMLA valvoo rahoitusalan toimijoita suoraan ja epäsuorasti. Suora valvonta kohdistuu korkean riskin ja rajat ylittäviin rahoituslaitoksiin.  Epäsuora valvonta tarkoittaa, että AMLA koordinoi ja tukee kansallisia valvojia, jotka vastaavat muiden rahoituslaitosten valvonnasta.

AMLA:n valvontavaltuuksiin kuuluu myös seuraamusmahdollisuus, jos rahoituslaitos rikkoo rahanpesun ja terrorismin rahoituksen vastaisia sääntöjä vakavasti, toistuvasti tai järjestelmällisesti.

Korkean riskin rahoituslaitokset ovat sellaisia, jotka tarjoavat tuotteita tai palveluita, joihin liittyy suuri mahdollisuus rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen. Esimerkiksi kryptovaluuttapalveluntarjoajat, jotka mahdollistavat anonyymit ja nopeat rahansiirrot, ovat korkean riskin rahoituslaitoksia.

Myös matalan luottoluokituksen saaneiden yritysten tai erilaisten ”varjopankkien” liikkeeseen laskemat lainat, eli niin sanotut high yield -lainat, ovat korkean riskin tuotteita, sillä niiden takaisinmaksukyky on epävarma. Korkean riskin rahoituslaitokset ja tuotteet voivat tarjota korkeampaa tuottoa, mutta myös suurempaa tappion riskiä sijoittajalle.

Omaisuus- ja varallisuusrekisterit tulossa

Uudelle EU:n viranomaiselle, joka toimii EU:n laajuisen rahanpesun vastaisen valvontajärjestelmän ytimenä, annetaan laajat valtuudet tosiasiallisia omistajia ja edunsaajia sekä varallisuutta koskeviin rekistereihin pääsystä valvonta- ja tutkintavaltuuksiin.

Tarkoituksena on kirjata kattavasti omaisuutta kiinteistöistä, ajoneuvoista, jahdeista, käteisvaroista, kryptovaluutoista ja ylellisyystavaroista, kuten koruista, antiikkiesineistä ja taideteoksista. 

Ehdotuksen mukaan kaiken yli 200 000 euron varallisuuden ilmoittaminen tehtäisiin pakolliseksi, mikä laajentaisi valvontaa merkittävästi – suunnitelma, joka aiheuttaa huolta erityisesti varakkaiden keskuudessa.

AMLA:n toiminnan yhtenä mahdollisuutena on rikollisiksi katsottujen varojen takavarikointi. Kun otetaan huomioon EU:n suuret rahoitustarpeet, tämä toimintalohko tuskin jää hyödyntämättä. Tulossa oleva digivaluutta lisää rahan käytön valvontaa ja tarjoaa uudelle viranomaiselle hyvän työkalun.

5 kommenttia julkaisuun “EU saa erillisen rahanpesun torjuntaviraston

  1. Uuden palatsin piirustukset ovat varmaan jo valmiit ja marmorit on tilattu Carrarasta ja jalopuut Kanadasta. Montako hillotolppaa uuteen virastoon tulee? Rahanpesu on tietenkin vain nimike joka todellisuudessa tarkoittaa WEST:in vastaisiin mahin suuntautuvien rahavirtojen tarkkailua ja mielellään patoamista.

    1. Tunnetaan paremmin nimellä SotaSanna! Tyttöseen on klaus swhabin(Miten helvitissä senkin natsin nimi kirjoitetaan? Muuttaisi sukunimensä Hitleriksi niin minäkin osaisin sen kirjoittaa) kursilla upotettu pohjaton ryssäviha.

Vastaa