Itsenäistä Suomen valtiota ei ole koskaan ollut olemassa. Eikä tule nykymenon mukaan. En pyydä anteeksi tätä käsitystä, haluan perustella sen.
Olimme osa Ruotsia. Sanonta Ruotsi-Suomi oli valheellinen keksintö. Oli riistetty ja ryöstetty Ruotsin osa, itämaa, josta vietiin miehet ja hevoset taistelemaan Ruotsin suurvallan etujen turvaamisemiseksi.
Ruotsin armeija kulki savuvana perässään halki Euroopan. Valtakunnalla ei ollut varaa kotiuttaa isoa armeijaansa. Pitääkseen asiat kunnossa, kuningas antoi sotaväelleen oikeuden ryöstösaaliisiin. Kuten tiedetään, se suostui tähän, viilsi tapettujen vatsat auki löytääkseen niellyt kultakolikot.
Kunnes tuli tappio, Pultava, luhistuminen ja sitten Suomen siirto Venäjän keisarikunnan osaksi. Alkoi historiamme paras aika. Vaurastuimme, saimme ”itsenäisyyden” ja oikeuksia, jotka saivat keisarin lopulta hermostumaan. Muut Venäjän provinssit kateellistuivat.
Vallankumous ja Lenin, Suomen ”itsenäisyys”. Kuten Juhani Suomi dokumentoi teoksessaan ”Lastu laineilla” Suomen 1920-luvun politiikka oli kaikkea muuta kuin itsenäisen valtion toimintaa. Kaikki olennaiset päätökset kierrätettiin Lontoon tai sitten Pariisin kautta, Berliiniä unohtamatta.
K.J. Ståhlberg kopioi meille erinomaisen perustuslain. Häntä ei haluttu jatkoon presidenttinä. Sodissa liittouduimme Saksan kanssa, aina. Hävisimme. Jonka jälkeen Paasikivi ja Kekkonen loivat illuusion itsenäisestä maasta. Ihailen heitä loputtomasti. Sen suurempaa emme olisi voineet saada: ”itsenäisyyden” Neuvostoliiton suojeluksessa, vaurastumisen, ylenmääräisen elintason, rauhan, maailmanmaineen sovinnon ja diplomatian maana.
Koivisto jo luovutti. Liittouduttiin vuosituhannen pahimman idean, Euroopan unionin kanssa. Luovutettiin oma raha, oma ulkopolitiikka, oma politiikka. Suurmiehiä ei syntynyt. Illuusiota yritettiin pitää yllä ilman perusteita. Jonka jälkeen alkoi huuto: ”Suomi kuuluu länteen!”
Ei kuulu. Me emme kuulu ”länteen”. Miettikää ”lännen” arvomaailmaa aloittaen alkuperäiskansojen tuhoamisesta loputtomaan ja hirvittävään imperialismiin. Mitä tekemistä meillä, itäisellä kansalla on tuon kanssa?
Me kuuluisimme itään, Venäjän kansojen perheeseen, ellei valheellinen ja idioottimainen ylpeytemme, eliitin meidän päähämme takoma valhe olisi esteenä.
Mikä häpeä se olisi? Ei häpeä vaan rehellinen ylpeys tunnustaa itsemme, sielumme, alkuperämme. Esteenä on illuusio ja se, että me suomalaiset olemme sekakansa. Osa meistä itää, osa länttä. Itä- ja länsi-Suomen kulttuurierot todistavat tästä.
Miksi emme voisi ymmärtää keitä olemme? Tiedän syyn. ”Länsimainen” ylikorskea elintaso on tehnyt suomalaisista pieniä amerikkalaisia. Ihmeellistä, ettei tämä uni hälvene, vaikka nyt tiedämme, että 1980-luvulle saakka noussut todellinen elintasomme rakentui suuresti hyviin idänsuhteisiimme, ja että ”kaikkien siteiden katkaiseminen Venäjään” (pääministeri, myöhempi viihdetähti Sanna Marin) oli idioottimaisin, typerin ja tuhoisin valtionjohdon lausunto koskaan.
Suomen itsenäistä, suvereenia valtiota ei ole koskaan ollut olemassa. Mutta olemme kansa, kansakunta, itseään hapuillen etsivä ihmisjoukko, jonka eliitti kaipaa länteen uskoen lujasti sen ideaan: kansanmurhiin, hegemoniaan.
P.S. Tilannetta ei paranna eikä kehityskaarta parempaan käännä perusteeton usko ja luottamus Euroopan Unioniin tai Naton jäsenyyteen. Eikä kehityksen suuntaa muuta myöskään tieto tarjolla olevista istuimista isojen pöytien ääressä.
Suomi on se mitä se on aina ollut: periferia suurten vietävänä, ilman tietoa ja tahtoa itsenäisyydestä.
33 kommenttia julkaisuun “ITSENÄINEN SUOMEN VALTIO ON ILLUUSIO”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Presidentti J.K. Paasikiven tunnettu lausumaa on edelleenkin ajankohtainen: ”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku”
Maailmamme muuttuu ja se tarkoittaa myös sitä että muuttuvat sekä Länsi että Itä.
Suomen väestörakenne ja luonnon varat eivät mahdollista vaurauteen perustuvaa puolueettomuutta. Eurooppalaiset ovat perustaneet Pohjois-Amerikkaan modernin valtion, jonka pohjana on englannin kieli (siis ei ranskan tai espanjan kielet). Tämä modernismi on tekemässä paluutaan Eurooppaan Internetin kautta leviävän viihdeteknologian avuilla . Sille ei voi mitään…
”Suomen väestörakenne ja luonnonvarat eivät mahdollista vaurauteen perustuvaa puolueettomuutta.”
En ihan ymmärtänyt. Mielestäni juurikin puolueettomuus mahdollistaa parhaiten kanssakäymisen kaikkien muiden maiden kanssa. Vai tarkoittaako kirjoittaja, että meillä on liian vähän luonnonvaroja tai sitä, että emme voisi pienenä kansakuntana hallita niitä ilman liittoutumista. Ehkä olen vähän tyhmä, mutta oletettavasti on muitakin tyhmiä. Siksi pidän hyvänä esittää näitä kysymyksiä.
Mitä se sinun Pohjois – Amerikkalainen modernismisi on? Tiedätkö edes? kerron sinulle: LGBTQ+ sairautta, miljoonia kehitysmaalaisia elätettäviksi tänne rellestämään. Luonnonvaroista saatavien finanssihyötyjen imurointi pienten jo ennestään pohjattoman rikkaiden USA:n rosvosukujen haltuun, ilmastovalhe, suunnitteilla oleva digivankila kaikille – siis kaikille, paitsi eliitille..tässä vain joitakin esimerkkejä sinun Amerikkalaisesta modernismistä.
Niin muuttuu. Kaikki presidenttiehdokkaamme tukevat nato jäsenyyttä ja ovat huolissaan arvaamattomasta venäjästä ja rajaturvallisuudesta.
Could this be written some day about Finland? Quote:”Like in large parts of Europe, the Reformation and the division of Western Christianity led to tensions and armed conflicts in Switzerland, too. In parallel, Switzerland developed a characteristic that has withstood the test of time – its neutrality.
Still, neutrality could not prevent the French Revolution and the subsequent Napoleonic Wars from also affecting Switzerland. In the Helvetic Republic created through the French occupation, today’s borders were defined and closely linked areas became independent cantons. The modern federal state evolved from these developments.
The 20th century also clearly showed how strongly Switzerland was linked to its neighbouring countries on the one hand and how it took its own distinct path on the other. Although Switzerland was also severely affected by the two world wars, it was spared any destruction. During the Cold War, Switzerland developed in a way similar to Western Europe, but was able to maintain its neutrality and mediating role between East and West. After the end of the Cold War, Switzerland continued to participate in the economic unification of Europe, but kept its distance from the European Union.”
Erinomainen kolumni politiikan yläpuolelta. Mielestäni Suomi voisi hyvin olla myös itsenäinen – vieläpä paljon paremmin voivana kuin koskaan. Jos haluaisimme itsenäisyyttä ja korkeaa elintasoa, meidän pitäisi irtaantua EU:sta, Natosta, DCA:sta ja vastaavista sekä alkaa jälleen kunnioittaa Venäjän kanssa voimassa olevia sopimuksiamme. Nuo toimet eivät tekisi meistä kenenkään vihollisia tai hylkäämiä, vaan päinvastoin toisivat mukanaan elintason lisäksi kunnioitusta ja turvallisuutta.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi pitäisi ns:sti valita puolensa. Eihän meiltä kukaan vaadi sellaista ja jos vaatiikin, niin ei sellainen vaatija ansaitse kunnioitustamme. Ukrainaa vaadittiin vastoin kaikkia realiteetteja ja Ukrainan etuja valitsemaan joko Venäjä tai EU (Yhdysvallat). Tietääkseni Venäjä ei vaatinut Ukrainalta tuollaista valintaa, mutta jos EU:n synnyttämässä tilanteessa vaati, niin uskoakseni koska tiesi Ukrainan olevan pakotettu valitsemaan ja sen, mihin väärä valinta USA-EU-Naton toimesta johtaisi – yritykseen horjuttaa Venäjää Ukrainan avulla.
Ei Suomen siis tietysti myöskään Venäjää pidä valita – paitsi ystävälliseksi kumppaniksi kuten kaikki muutkin maailman maat, jotka sellaiseksi Suomen kanssa haluavat. Se kuulostaa aina hienolta, kun mm. Venäjän johtajat vakuuttavat, ettei Venäjän ja Kiinan kumppanuutta ole tarkoitettu millään tavalla ketään vastaan. Ikävä kyllä, Yhdysvalloista ei voi sanoa samaa.
Jos pääsisin päättämään Suomen asioista, niin voisin luvata Suomelle pikavauhtia turvallisuuden ja hyvät näkymät itsenäisenä kaikkien ystävänä. Sellaista puolueettomuutta tosin en ehkä toteuttaisi, etteikö Suomen valtiojohto voisi ottaa diplomaattisesti kantaa maailman vääryyksiin. Mutta sopuun, rauhaan ja oikeudenmukaisuuteen pyrkien sekä vasta huolellisen harkinnan jälkeen, varmoihin tosiasioihin perustuen ja – jos mahdollista – asianosaisia ensin kuunnellen.
It hurts to see natural, geopolitical and business advantages unlocked for Finland after the SU collapse thrown under the bus. A whole generation of Finnish business captains were passionate about ”going East” and achieved huge gains on the post-Soviet space within a relatively short time. Particularly gaining a strong foothold in the markets of Saint Petersburg and Moscow. In the nineties Russia was one of the few (if not the only) market in which the phrase ”Finnish quality” actually meant something. Even more regrettable is the fact that not only all the gains are now gone, but also Finland, unlike major ”western corporations” still operating in Russia under various modes, has firmly slammed the door behind itself, making chances of a comeback virtually zero. What other country could be a better bridge between the East and the West than Finland? Now it is a country where railway tracks are leading nowhere, figuratively speaking. Although, they could have connected all the way to China (even the same tracks size). Truly sad and senseless to see efforts of generations of Finns, taxpayers’ money and time just crossed out. No matter what politicians are temporarily in power, no matter what are the political agendas of the day, natural competitive advantages of a country should be preserved and developed for a greater purpose. If done honestly, competently and consistently it would not mean compromising on any values or principles, even in the face of ethical dilemmas. Those shouting otherwise are either idiots or, more likely, dangerous hypocrites acting behind the back to secure the juicy pieces for themselves.
Mikä olisi Suomen ollessa nyt, jos olisi pitänyt kiinni edes puolueettomuudestaan. Federalistit Stubb tai Haavisto eivät Suomesta välitä.
Olen itsekin tuota välillä miettinyt tai lähtien siitä, että emme olisi edes liittyneet EU:hun..toisaalta sitten oon pohtinut, että se on turhaa. Niin kova oli eliitin hinku päästä EU:hun suur yritykset mukaan lukien, että sen estäminen olisi ollut mahdotonta.
Todennäköisesti Vapaamuurarit ja muut salaseurat olisi pitänyt saada pidettyä tän maan ulkopuolella niin silloin tilanne olisi voinut muodostua toisenlaiseksi.
Tarvitaan ensin johtaja, joka perustaa puolueen, joka käännyttää enemmistön suomalaisia puolelleen. Sitten ero EU:sta, Natosta, DCA:sta ja liittymishakemus Bricsiin. Puretaan uudet hävittäjäkaupat USAn kanssa. Neuvotellaan Venäjän kanssa uusi YYA-sopimus. Kansallistetaan valtiolle kaikki strategiset yhtiöt kuten sähköyhtiöt ja monet muut.
Se vaan on vaikeaa. Vaikka olisi kuinka hyvä johtaja yms. niin media ei anna kuin negatiivista näkyvyyttä ja lampaat määkii median tahdissa.
Siinä pointti, ehdottomasti olen samaa mieltä. Tiedä vaikka siihen joudumme kalliin sähkön vuoksi, ihmisillä ei yksinkertaisesti riitä rahat maksaa kalliita sähköjä!
HYVIÄ PÄÄMÄÄRIÄ
Paitsi, että emme tarvitse uutta YYA-sopimusta, sillä meillä on jo Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välinen sopimus suhteiden perusteista eli naapuruussopimus. Länsimaat tulevat häviämään BRICS-maille taloudellisesti ja sotilaallisesti. Tosin BRICS-maat eivät ole puolustusliitto. Tarvitsemme poliittisen johtajan, joka on älykäs ja tervejärkinen ja ymmärtää Suomen kansan edut. Ero EU:sta, eurosta (tilalle oma markka), Natosta ja DCA-sopimuksesta ovat välttämättömiä. Puretaan uudet hävittäjäkaupat USAn kanssa. Lisäksi tarvitsemme perustuslakituomioistuimen, sillä nykypoliitikot eivät välitä mitään perustuslaista, johon kuuluvat myös kansainväliset sopimukset kuten Pariisin rauhansopimus. Eduskuntaan tarvitaan isänmaallinen ja vain Suomen etuja puolustava puolue, jollainen on esimerkiksi Vapauden liitto r.p.. Suomi tarvitsee Kekkosen työn jatkajan.
Ei taida Vapauden liiton tavoitteilla olla isompaa kannatusta maassamme. Viime vuoden eduskuntavaaleissa se sai alle yhden prosentin äänistä. Tämän vuoden presidentinvaaleja varten puolueella ei ollut kannatusta edes sen vertaa, että olisi saanut koottua 20 tuhatta kannattajakorttia ehdokkaan asettamiseksi.
Suomessa on monta puoluetta, jotka kannattavat maamme eroa EU:sta, Euroopan yhteisestä rahasta ja NATO:sta. Näitä ovat ainakin Suomen kommunistinen puolue, Kommunistinen työväenpuolue, Suomen työväenpuolue ja Vapauden liitto. Ne ovat lahjakkaita kilpailemaan keskenään ja moittimaan toisia, mutta yhteen hiileen puhaltamaan niistä ei ole ollut.
VAPAUDEN LIITTO PUHALSI YHTEEN HIILEEN
Vapauden liitto oli vaaliliitossa kristallipuolueen ja vallankumouspuolueen kanssa ja tarjosi vaaliliittoa myös muiden EU-vastaisten pienpuolueiden kanssa. Valtamedia piti vapauden liittoa uutispimennossa.
Jokaisella puolueella on muuttumaton kannattajakunta, varsinkin pitkään olemassa olleilla. Joten sitten jää jäljelle mahdolliset ei sitoutuneet, ja se on se porukka johon täytyy iskeä ja tarttua. Ongelma on vain siinä, että media tyrehdyttää valtaosan muista ajatusten esittelijöistä. Mikä on se keino, jolla saadaan ei sitoutuneet yhteen. Täytyisi kehittää joku metodi tai ajatus, jota lähdetään viemään eteenpäin kadulle ja ulos ja imetään kannattajia mukaan kuin magneetti konsanaan. Tätä täytyy rummuttaa jo kauan ennen vaaleja. Yhteisiä kansan teemoja kyllä löytyy, esim. sähkö ja monia muita. Tässä ajatuksia Vapauden liitolle.
Tuli vielä mieleen hyvinkin ajankohtainen aihe eli itärajan ja Venäjän boikotti. Itä-suomalaisten ja rajan pinnassa asuvien ja työskentelevien tulisi nostaa jatkuva 24h mielenosoitus, jotta raja saadaan auki ja liikenne normaaliksi. Samalla kaikki Venäjään liittyvä boikotti sanottava irti, jotta työpaikat ihmisillä saataisiin säilymään ja kustannustaso aisoihin.
Euroopan Unionin piti tehdä alunperin tehdä Euroopasta vahvempi, luoda länsimainen vaihtoehto ja tasapainottaa USA:n mahtia. Toisin kävi. Yhteiseen liekaansa sidottuna Eurooppa on nyt heikompi kuin koskaan ennen, siitä on tullut USA:n imperiumin osa, jota kohtaan USA käyttää säälimättömästi valtaansa, sen todisto jo Nordstream-putkien räjäytys. Euroopan valtioiden poliittinen johto on etääntynyt yhä kauemmaksi omien maidensa kansalaisista eikä enää vastaa heille. Siksi ja vain siksi oli tarpeen, että Suomi valitsee puolensa. Ei sillä tainnut olla juurikaan tekemistä suomalaisten itsensä kanssa.
Kulttuurisesti olemme sekoitus itää ja länttä. Onnettomia ja juuristamme katkottuja kuin lapset riitaisen eron keskellä, jossa toinen vanhempi mustamaalaa ja kieltää tapaamasta enää toisen puolen sukua. Omat juureni ulottuvat sekä Inkeriin että Pietariin, olen katkera, myönnän, mutten varmaankaan ainoa, jota suututtaa tämä mielivaltainen ja suorastaan väkivaltaiselta tuntuva raja-aitojen pystytys estämään tavallisten kansalaisten tapaamisoikeutta rajan tuolla puolella oleviin juuriinsa.
Entäpä taloutemme sitten, kuin hyppisimme nyt yhdellä jalalla sen sijaan, että kulkisimme kahdella. On vain vaikeata tajuta, että maamme johtajat ovat ohjanneet meidät tällaiseen tilanteeseen.
Suomi-niminen valtio on ollut itsenäinen, puolueeton ja sotilaallisesti liittoutumaton vain 50 vuotta 1945-1994. Absoluuttinen valtion itsenäisyys tai yksittäisen ihmisen vapaus ei ole edes mahdollista, sillä valtio tai ihminen ei voi olla/elää ilman muita.
Ennen vuoden 1945 eduskuntavaaleja Suomi oli vain ”kolmen vartin demokratia”, sillä kommunistinen puolue oli kielletty ja kommunistien ja heitä lähellä olevien yritykset päästä eduskuntaan muuta kautta torpattiin ja ihmisiä suljettiin vankiloihin. Ensimmäisissä itsenäisen Suomen täysin vapaissa vaaleissa 1945 näitä ihmisiä edustanut puolue SKDL sai miltei neljäsosan kaikista äänistä.
Vuodet 1945-1962 olivat kamppailua Suomen ulkopoliittisesta linjasta. Miljonäärien puolue Kokoomus, demarien oikeisto (tannerilaiset), Maalaisliiton oikeisto ja kansanpuolueiden oikeisto yrittivät kammeta Suomen ”ryssävihaiselle” linjalle Kekkosen edustamaa Paasikiven-Kekkosen ulkopoliittista linjaa vastaan. Järki kuitenkin voitti ja Kekkosen valinta presidentiksi toiselle kaudelle 1962 sementoi Suomen puolueettomuus- ja liittoutumattomuuspolitiikan vuosikymmeniksi eteenpäin.
Kekkosen ”kuningasajatus” oli jo 1920-luvulta lähtien poliittisten keskiryhmien hallitsema Suomi. Äärivasemmistoa ja äärioikeistoa ei saanut päästää hallitsemaan (hallituksiin). Ennen vuotta 1945 kommunisteilta ja heitä lähellä olevilta poliittinen osallistuminen oli jo valmiiksi kiellettyä. 1930-luvulla sisäministerinä olleessaan Kekkonen ajoi läpi Suomen fasistipuolueen IKL:n lakkautuksen (IKL:n edeltäjän lapuanliikkeen läpi ajamien ”lapualaislakien” eli ”kommunistilakien” perusteella lapuanliike itse oli jo lakkautettu!). Oikeudessa päätös kuitenkin kumottiin ja Kekkonen joutui poliittisesti ”sivuraiteelle”.
Tuo tappio saattoi kuitenkin olla Kekkosen pelastus. Näin hän ei päässyt/joutunut mukaan sodanaikaisiin hallituksiin ja säästyi siten joutumasta sotasyyllisyysoikeudenkäynteihin syytetyn penkille.
Sotasyyllisyysoikeudenkäynneissä tuomitut – etenkin Väinö Tanner – kantoivat kaunaa Kekkoselle, joka oikeusministerinä oli vastuussa noiden takautuvasti tehtyjen lakien toteutuksesta.
Tannerin osoite oli kuitenkin väärä. Sotasyyllisyyslakeja vaati nimeomaan Neuvostoliitto ei Kekkonen. Paasikivi ja Kekkonen yrittivät päinvastoin heikentää noita lakeja ja vähentää tuomittavien määrää niin paljon kuin mahdollista. Lopulta Valvontakomission puheenjohtaja Sdanov ärsyyntyi suomalaisten hidastelusta niin paljon, että uhkasi viedä syytetyt tuomittaviksi Moskovaan. Neuvostoliitossa tuomittavien lista oli paljon pitempi kuin Suomen lista ja syytteet ankarampia – samoin tuomiotkin. Ilman Kekkosta Tannerkin olisi saattanut saada kuulan kalloonsa Moskovassa.
Tannerin ansiosta SDP jakaantui 1950-luvun lopulla kahtia, kun Tanner valittiin puolueensa puheenjohtajaksi ja yritti jatkaa ”asevelisosialisti” Väinö Leskisen kanssa 1930-luvun SDP:n ryssävihaista politiikkaa.
Vasemmistodemarit eivät Väinöjen linjasta pitäneet ja perustivat oman puolueensa TPSL:n. Hajaannus huipentui vuoden 1962 eduskuntavaaleihin, joissa SDP ”saavutti” historiansa alimman kannatuksen vain 38 kansanedustajaa. Sen alle pääsi ”limboamaan” vasta Antti Rinteen SDP kaukana 2000-luvulla.
Seuraavissa eduskuntavaaleissa 1966 SDP:n kolmaslinjalaisten johtaja Rafael Paasio korjasi SDP:n kurssia ”pari piirua vasemmalle” ja puolue saavutti heti ”rökälevoiton” vetäen mukanaan koko eduskunnan vasemmistoenemmistöiseksi.
Noista vaaleista voidaan katsoa alkaneeksi Suomen ”hyvinvointivaltion” rakentamisen. Vaaleja seuranneeseen Paasion hallitukseen tulivat kaikkia Suomen oikeata työtä tekeviä ihmisiä edustaneet puolueet SDP, Keskustapuolue ja SKDL. Kekkonen olisi halunnut pitää SKDL:n hallitusten ulkopuolella, mutta SDP:n ehto oli: joko molemmat työväenpuolueet tai emme osallistu. Herrojen puolueet Kokoomus ja pienet kansanpuolueet jätettiin oppositioon. Tosin RKP, joka oli pakkoruåtsin säilyttääkseen aina valmis liittoutumaan vaikka itsensä pirun kanssa, täydensi usein kansanrintamaa hallituksissa.
Nämä kansanrintamahallitukset mahdollistivat tavallisten suomalaisten etujen mukaisen hyvinvointivaltion rakentamisen. Samalla ne nostivat Suomen sodan kärsineestä maatalousvaltaisesta valtiosta maailman kehittyneimpien teollisuusvaltioiden joukkoon. Tuo oli myös herrojen etu, mitä ne eivät kuitenkaan itse tainneet oikein tajuta.
Mutta mikään hyvä ei kestä ikuisesti. Kun suomalaiset olivat vaurastuneet kansanrintamakaudella 1966-1985, yhä useampi menetti luokkatietoisuutensa ja alkoi äänestää porvareita. Niinpä miljonäärien puolue Kokoomus oli otettava hallitukseen 1986 etenkin, kun SDP oli palannut takaisin ”tannerilaisuuden lähteille” eli yhteistyöhön Kokoomuksen kansa (tosin toistaiseksi vielä ilman ryssävihaa). Siitä alkoi hyvinvointivaltion alasajo Milton Friedmanin talousliberalismin oppien mukaisesti.
Nyt pahoinvointivaltio Suomi on saavuttanut pohjakosketuksen. Meno on kuin konsanaan 1930-luvulla.
Kiitos tästä valaisevasta historiallisesta katsauksesta, se tarkensi ainakin minulle monta asiaa.
Meidän ”kristillisen” puolueen suhtautuminen Israeliin ja Gazaan kuvaa aika hyvin suomalaisen keskiverto-oikeistolaisen suhdetta ”länteen”, eli USA:an. Faktoista ei ole tietoa eikä sellaisia ehkä halutakaan tietää. Päällimmäisenä on halu säilyttää lapsenuskoinen kaunis ja valoisa kuva ”onnen maasta”. Jos joku yrittää sitä kuvaa rikkoa, ansaitsee ankaran rangaistuksen. Mielikuvien ja mieltymysten maailmassa ei ole oikeudenmukaisuutta. Siellä vallitsee ja hallitsee diktaattori, hahmo nimeltään MINÄ.
Ranskalla, Britannialla, Hollannilla, Belgialla on kolonialistisen historian taakka, Espanjalla ja Yhdysvalloilla taakkansa intiaanien alistamisessa. Ruotsilla on oma imperialistinen menneisyytensä, Yhdysvalloilla toisen maailmansodan jälkeiset toimensa toisten maiden sisäisiin asioihin puuttumisessa eri puolilla maailmaa. Venäjän historia ei kuitenkaan ole sen puhtaampi ja imartelevampi. Venäjän historiallisena taustana on tuhatvuotinen despoottisen hallinnan perinne, Iivana Julma, Pietari Suuri, joka halusi itse teloittaa kuolemaantuomittuja, vainoharhaisen Stalinin suuri puhdistus, jossa yli puoli miljoonaa ihmistä teloitettiin, ja nyt, Stalinin viitoittamalle itsevaltaisen hallinnan tielle lähtenyt Vladimir Putin. On meillä suomalaisillakin historiallisena taakkanamme lappalaisten maiden anastaminen ja lappalaisten ”suomalaistaminen”, mutta enimmäkseen suomalaiseen mentaliteettiin on kuulunut se, että emme ole despoottien edessä nöyrtyneet.
Hyvä veli Mauno, arvelen että yhdeksääkymmentä prosenttia suomalaisista puistattaa ajatuksesi, että me suomalaiset kuuluisimme Venäjän kansojen perheeseen. Olet erehtynyt pahemman kerran.
”Stalinin viitoittamalle itsevaltaisen hallinnan tielle lähtenyt Vladimir Putin.”
Ei pidä paikkaansa, mutta jos olettaisimme, että pitää, uskotko tosiaan, että Venäjä siitä muuttuisi länsimaiseksi LGBTQIA+, woke-, ”demokraattiseksi” , … what ever maaksi, jos Putin esimerkiksi murhattaisiin tai muuten vain kuolisi/poistuisi johdosta? Missä kohtaa ja miten muuten Venäjä on epädemokratia? Minusta Suomi on tällä hetkellä epädemokraattisempi kuin Venäjä (esimerkkinä vaikka Väyrysen presidentin vaaleihin osallistumisen estäminen, jota poliisi ei suostu tutkimaan).
” Hyvä veli Mauno, arvelen että yhdeksääkymmentä prosenttia suomalaisista puistattaa ajatuksesi”
90%, 95%, 96,8%, jne. eivät kerro mistään muusta kuin siitä, että lännen valtamedian aivopesu ja Venäjän demonisointi on todella tehokasta ja vaikuttanut esimerkiksi Suomessa jo ainakin sieltä vuodesta 1917 (ajoittain jo aikaisemminkin). Jos prosenteilla halutaan leikkiä, ei pidä unohtaa, että ”länsimaat”, joiden väestön enemmistö näyttäisi allekirjoittavan väitteet Venäjästä ja Putinista ovat itse karkeasti vain 15% ihmiskunnasta. Muualla on hyvin erilaisia käsityksiä asioista – väittäisin että enemmistöllä kaikista ihmisistä. (kommentti ei siis koskenut pelkästään Venäjän kansojen perhettä)
Veit sanat suustani. Tuo Putinin rinnastaminen georgialaiseen Staliniin (ja tarkoittaen arvatenkin Stalinin pimeää puolta) on varmaan tyhmintä, mitä olen Naapuriseuran Sanomista lukenut. Se on tietenkin totta, että Venäjän presidentillä on paljon valtaa. Niin on monen muunkin maan johtajalla, esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentillä.
Hyvä nimimerkki pekkah, huomaan, että kuulut siihen pieneen vähemmistöön , joka pitää itseään valaistuneena etujoukkona ja maamme väestön enemmistöä aivopestyinä. En ole sinun tapaasi ”nähnyt valoa”, mutta olen ammatikseni tutkinut 50 vuotta sitä, miten eri maiden hallitsemisjärjestelmät toimivat. Käsityksesi siitä, että Suomi on epädemokraattisempi kuin Venäjä, antaa minulle kiinnostavaa tietoa siitä, mInkälaisen valon olet nähnyt.
En pidä itseäni minään etujoukkoon kuuluvana (kommunisteilla oli tapana käyttää tuota nimitystä itsestään). ”Valaistumiseni” johtuu pelkästään siitä, että olen seurannut tätä Ukrainan konfliktia aivan sen alusta lähtien ja saanut tietoa myös Donbassista siellä vaikuttavilta riippumattomilta journalisteilta (pääasiassa länsimaisilta, kun en osaa venäjää) ja muilta netissä kommunikoivilta. Sieltä tuleva informaatio on täysin ristiriidassa ”lännen” valtamediasta luetusta/kuullusta (jota ei tosiaankaan tarvitse etsiä. Se tunkee silmille joka paikasta täällä lännessä). Lännen valtamedialla ei juuri ole sotakirjeenvaihtajia sillä puolen rintamaa, joten ihmettelen mistä he oikein saavat ”tietonsa”.
Tämä sota alkoi jo 17.2.2022 Ukrainan armeijan suurhyökkäyksellä Donbassiin (vähän kuten Neuvostoliiton suurhyökkäys Kannaksella kesällä 1944). Tuosta ei sanaakaan lännen mediassa. Venäjän _oli pakko_ tulla väliin. Muussa tapauksessa seurauksena olisi ollut kansanmurha (vähän kuten Gazassa nyt). Totta kai Venäjä tiesi tulevasta hyökkäyksestä. Miksi ne muuten olisivat keskittäneet joukkoja Ukrainan rajoille jo 2021 vuoden lopulla. USA ja sen liittolaiset vain käänsivät mediassaan sen ylösalaisin mukamas ”Venäjän provosoimattomaksi hyökkäykseksi suvereenia demokraattista Ukrainaa vastaan”. Venäjän ei ollut edes tarkoitus aloittaa sotilasoperaatiota. tarkoitus oli pakottaa Ukraina neuvottelupöytään, mikä onnistuikin. USA liittolaisineen kuitenkin torppasi jo allekirjoitetun sopimuksen.
Lisäksi olen vakuuttunut siitä, että järjetön vihanpito, joka valitsee Venäjää ja kaikkea venäläistä kohtaan on pelkästään pahaksi Suomelle. Naapuriseuran idea on käsittääkseni se, että pidetään keskusteluvälit _kaikkiin_ naapurimaihin vaikka kaikkien politiikka ei sattuisi itseä miellyttämäänkään.
Olen myös seurannut Paavo Väyrysen sivuja ja sieltä saamani informaatio koskien EU:a, euroon liittymistä ja viimeksi NATO:a ja muita siihen liittyviä sopimuksia (sekä eliitin suhtautumista Paavoon itseensä). Saamani vaikutelma ei todellakaan tue sitä käsitystä, että Suomen johtavat poliitikot olisivat viime vuosina menetelleet demokratian pelisääntöjen mukaisesti. Toivon kuitenkin edelleen, että tuo muuttuu ajan kanssa.
Yhdestä asiasta haluan kiittää sinua arvon Heikki Paloheimo. Et missään vaiheessa alistu alatyyliseen kommunikointiin, johon netissä viestiessäni olen törmännyt lukuisia kertoja. Haukutaan putinistiksi, stalinistiksi, käsketään painua P-Koreaan, jne. ennen kuin edes varsinaista keskustelua on päästy käymään puhumattakaan, että vastapuolella olisi pienintäkään käsitystä henkilöstä, jolle puhuu/kirjoittaa. Taisit itsekin tuolla aiemmin huomatuttaa tästä samasta asiasta täällä viestittelijöitä.
Paha veli Heikki! Kyllä hyvä veli Mauno on ihan oikeassa. Itselläkin on veren perintönä hieman venäläisyyttä. Suku on lähtöisin Salmin kirkonkylästä ja ukki Sortavalasta. Aikoinaan tuli käytyä Leningradissa ja sittemmin Moskovassa useita kertoja. Voin vilpittömästi sanoa, että kohtelu oli asiallista ja viihdyin oikein hyvin. Länsimainen happamuus on liuottanut aivoperinnöt olemattomiin. Entisajan Karjalan ja osin Venäjän puolelta tulleet ovat levinneet pitkin Suomea ja tuottavat lisää jälkikasvua.
Hyvä Toine kaenae, keskustelen mieluummin asioista kuin haukun ihmisiä pahoiksi. Venäjän kansojen perheessä tilanne voi olla päinvastainen. Suomalaisten aivoperinnön olemattomuutta haukkumalla ette kuitenkaan saaneet edes kahtakymmentätuhatta kannattajakorttia kootuksi saadaksenne presidentinvaaleihin mieleisenne ehdokkaan. Siitä päätellen se venäläiseen perheeseen kuuluvien joukko ei voi olla kovin suuri.
En ole asiantuntija enkä voi tietää Mauno Saaren tarkoituksista, mutta oletan hänen tarkoittaneen lähinnä etnisyyttämme, kielellistä sukulaisuutta, yms. En ole tullut ajatelleeksi, mutta näinhän se varmaan on suomalaisten enemmistön osalta. Mutta niin tai näin, niin esimerkiksi minä en tunne mitään vastenmielisyyttä minkään naapurimaamme kansalaisia kohtaan.
Yleisesti ottaen en koe vastenmielisyyttä heitä ketään kohtaan, mutta on yksi asia, joka minua kuitenkin inhottaa. Russofobia ja muut mahdolliset kielteiset (rasistiset) asennoitumiset. En tunne venäläisiä, mutta käsitykseni mukaan heillä ei ole vastaavia rasistisia käsityksiä vaikkapa suomalaisista tai ruotsalaisista. Viimeistään näinä vuosina he ikävä kyllä joutuvat huomaamaan, miten heihin suhtaudutaan.
Hyvä kirjoitus, eipä ole paljoakaan lisättävää. Tekisi mieli kuitenkin sanoa, että kansakunta joka ei tiedä mistä se tulee, ei tiedä mihin se menee. Siitä tämän päivän elävät esimerkit ovat paras osoitus.
Vielä sekin täytyy jatkoksi sanoa, että angloistaminen ja lännen poliittiseen eliittiin kohdistunut maasutus on jatkunut ties kuinka kauan, nk. lännen intressien mukaisesti. Sitten kun politiikkaan istutetaan yksilöitä joiden historian tietämys ulottuu omasta hiekkalaatikkoiästä varhaispuberteettiin ja hieman siitä eteenpäin, esim. kaupan kassalle ja politiikkaan, niin siihen rakoon onkin helppo iskeä. Ja niin on tehty. Ja halpaan on menty.
Pienen jääkauden jälkeen kun pohjoisesta vapautui elintilaa. Ostjakit ja Vokulit vaelsivat Volgan alueelta pohjoiseen. Osa heistä jäi suomenlahden eteläpuolelle, osa tuli yli ja muodostivat Suomen kansan. Me olemme geneettisesti slaaveja.
Mitä perheeseen kuulumiseen tulee, niin vastahan meillä on tuore ilmoitus Kiovasta: heidän mukaansa venäläiset eivät ole slaaveja ollenkaan kuten ukrainalaiset vaan ugreja. Että sillä lailla, yli sata miljoonaa ugriveljeä ja -siskoa joista yritetään tehdä vihollista.
Eräs Suomen ikävimpiä perinteitä on ikuisen kaunan ja katkeruuden marinointi ja hauduttaminen. Tämä piirre puuttuu Venäjältä kokonaan, vaikka heillä olisi siihen paremmatkin syyt. Saksalaisdelegaatiot jotka 50-luvulla vierailivat Venäjällä eivät olleet uskoa todeksi sitä, ettei heihin suhtauduttu vihamielisesti vaan ystävällisesti. 2014 aikoihin kun Kiovassa tapahtui verinen vallankaappaus venäläisiä haastateltiin siitä, mitä he ajattelevat ukrainalaisista. Pelkkää kiitosta ja hyvää oli kuultavissa. Ja tämä oli sitä aikaa kun mielenosoittajat kulkivat ympäri Kiovaa huutaen ”hyppää” koska joka kerta kun hypättiin jalkojen alla murskattiin ”torakoita” eli venäläisiä.
Aasiasta puuttuu myös vihan perinteen viljely, ainakin jos Vietnamista voi päätellä. Antaa menneiden olla menneitä. He ovat suhtautuneet niin ystävällisesti amerikkalaisiin, että nämä jo yrittävät kosiskella heitä liittoutumaan Kiinaa vastaan. Se ei kuitenkaan ole onnistunut eikä tule onnistumaan.
Suomessa on tapana muistella muiden tekemiä vääryyksiä unohtaen, että pulmusia ei olla täälläkään. Helge Seppälä sai vihat päälleen kun hän kirjoissaan laajalti kuvasi Suomen tukea Saksan sotaoperaatioille Leningradin suunnalla. Sillä vaikka ei kaupunkiin mentykään Saksa sai Suomelta merkittävän tuen pyrkimyksilleen hävittää se maan tasalle. Olihan Suomessa jo puhekin valmiina joka oli raunioiden päällä pidettävä.