Suomi on valtiona ajautunut vakavaan taloudelliseen ja yhteiskunnallis-sosiaaliseen kriisiin. Sen taustalta löytyy viime vuosien laaja, poliittisesti johdettu ja osin itse aiheutettu geopoliittinen suunnan muutos kaikkine seurauksineen.
Kuuliaisena oppilaana Suomen valtio torjui neuvottelut itänaapurin kanssa ja hyppäsi EU:n ja Yhdysvaltojen mukana Ukrainan sodan osapuoleksi. Ensin tilannetta kaunisteltiin, mutta lopulta tultiin nykyiseen vaiheeseen, jossa vain asevoimien yhteenotto on vielä kokematta. Suomelta katosi itärajan takaa rajattomat raaka-ainemarkkinat ja energiaresurssit muutakaan kauppaa ja kanssakäymistä väheksymättä.
Suomi on vuosikaudet ollut EU:n nettomaksaja. Mutta se ei riitä. Suomi oikein ylpeilee suoraan Ukrainalle osoittamallaan sotilaallisella tuella. Se on jo tilastoitu runsaan kahden miljardin euron suuriseksi. Puolustusvoimien budjettirahoitus on tänä vuonna 6,2 mrd euroa. Summan suuruutta perustellaan Venäjän uhkalla, vaikka tosiasiassa NATO-liitos sekä Yhdysvaltojen kanssa sovittu DCA-sopimus muodostavat sellaisen mustan aukon, jota ei rahalla kyetä täyttämään. Venäjän sotilaallista uhkaa Suomelle ei mikään taho ole kyennyt osoittamaan.
Suomen talouskriisin kärjistymisen syynä ovat keskeisesti edellä luetellut tekijät. Kriisin syitä ei ole mahdollista muiksi muuttaa minkäänlaisilla Suomen julkishallinnon leikkauksilla ja kuristustoimilla.
Tehdyt selvitykset osoittavat, että myöskään puheessa toistuva velkasuhde ei suunnitelluilla toimilla korjaannu. Maastrichtin sopimuksen mukaan jäsenmaiden velka ei saa ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta eikä valtiontalouden alijäämä ylittää 3 prosenttia. Suomen velkaprosentti oli viime vuonna 75,8% eli 156 mrd euroa.
Hallitus perustelee leikkaustoimiaan sekä tarpeella velkaantumisen kasvun pysäyttämisestä että kääntämisellä ajan mittaan laskuun. Tällä hetkellä paluu Maastrichtin kriteerien puitteisiin edellyttäisi noin 10 mrd:n euron menojen kaventamista julkishallinnossa. Se on yli kymmenen prosenttia valtion tämän vuoden budjetista eli jokseenkin mahdoton toteuttaa.
Jullkishallinnon menopuolella on merkittävä määrä menoja, joihin Suomen hallitus ei nykyisellään kuitenkaan halua tai voi puuttua. Puolustusvoimien runsaan 6 miljardin rahapotin koosta olisi syytä keskustella. Suomen EU-jäsenyyteen liittyvät pakolliset maksut ovat luokkaa 2,5 mrd vuodessa. Ukrainan tukemiseen on löytynyt yli 2 miljardia.
Euroopan keskuspankin T2 (entinen target2) järjestelmää Suomen pankki rahoittaa vuosittain, nyt n. 60 miljardin korottomalla lainalla (tilanne 29.3.2024).
Kestämätön tilanne
Hallituksen jo toteuttamien ja viimeksi päätettyjen leikkausten kokonaisvaikutus on vielä hämärän peitossa. Varmaa on kuitenkin se, että alaston köyhyys lisääntyy ja myös keskituloisten perheiden toimeentulo vaikeutuu palvelujen kutistuessa ja kallistuessa. Maan bruttokansantuote ei ole kasvanut viiteentoista vuoteen. Ulkomaankaupan vaihtotase on ollut miinuksella lähes koko EU-jäsenyyden ajan.
Asiaa väheksyttiin pitkään, kun korvauksena oli saatu kasvuhakuisiksi arvioidut EU:n sisämarkkinat.
Tilanne on olennaisesti muuttunut, kun sisämarkkinat ovat hyytyneet. Suomen talous tarvitsisi kipeästi valuuttatuloja raaka-aineiden ja energian jyrkästi kallistuneiden tuontilaskujen maksamiseksi. Kotimaan jätti-investoinneista on puhuttu vuosia rinta rottingilla, mutta korulauseet eivät investointinälkää karkoita. Tammikuussa 2024 konkurssiin asetettiin 806 yritystä. Edellisen vuoden luku oli 687. Murheellisen kehityslinjan arvioidaan jatkuvan. Noin 500 000 kansalaista on ulosoton kohteena. Heidän velkasummansa on noin 8 mrd euroa.
Voidaan todeta, että Suomen hallitus ja siinä kulloinkin edustetut poliittiset puolueet ovat päätöksillään ajaneet Suomen julkishallinnon kustannukset kestämättömälle tasolle. Taloudessa ei ole näkyvissä mitään sellaista impulssia, josta voisi kehkeytyä Suomen kansantalouteen pidemmälläkään tähtäimellä talouskasvua generoivaa kehitystä.
Pitäisi olla ilmeistä, että tällä linjalla ei voida jatkaa ilman syvää yhteiskunnallista kriisiä. Suomessa tulisi päästä tilanteeseen, jossa puoluekannatukseen liittyvän suhdanneajattelun ja identiteettipolitiikan sijasta otettaisiin ohjeeksi pyrkimys kansalaisten ja yhteiskunnan kannalta pitkäjänteiseen kehitystyöhön.
Miten olisi tarkkailuluokka?
Tavoite on tietysti nykyoloissa utopiaa. Siksi sietää pysähtyä hetkeksi kurkistamaan, mitä sinne hallituksen pelotteena käyttämälle EU:n tarkkailuluokalle kuuluu.
”EU:n tarkkailuluokka” on ensimmäinen askel prosessia, jossa EU:n jäsenvaltion talouden liiallista alijäämää pyritään poistamaan. Menettely voidaan käynnistää, kun EU-maan taloudellinen alijäämä ylittää 3 prosentin rajan.
Jos maa joutuu tähän jamaan, se tarkoittaa käytännössä, että EU:n komissiossa seurataan tarkemmin kyseisen maan taloudellista tilannetta ja velkaantumista. EU voi asettaa maalle taloudellisia tavoitteita ja suosituksia, joiden noudattamista se valvoo. Jos maa ei noudata sovittua linjausta, sille voidaan asettaa pakotteita. Menettelylle annetaan Maastrichtin sopimuksessa perusta. Ilmeisesti on ajateltu, että jokin valtio saattaa holtittomuuttaan ajautua edesvastuuttomaan lainarahan käyttöön.
Epäily ei ole aivan vailla perusteita. EU:n valuuttaunionin eli euron alkutaipaleella keskuspankkirahan korkoa pidettiin ilmeisen tietoisesti alhaisena. Näin luotiin hyvää tuulta ja vähemmän kehittyneidenkin maiden elintasoa kyettin nostamaan, velaksi. Tämän politiikan muistomerkiksi muodostui Kreikka. Siellä elintaso saatiin hyvälle keskieurooppalaiselle tasolle pikavauhtia, vaikka maan taloudellinen viiteryhmä olisi ollut pikemminkin Bulgaria tai Turkki. Halvan euron siunauksesta etelän maille maksamme edelleen Suomessakin.
Suomen tilanne ei ole aiheutunut pelkästä holtittomuudesta. Koronakriisin aika koetteli taloutta kovakätisesti, mutta rahaa syydettiin selvästi harkitsemattomiinkin kohteisiin. Ulkomaankauppa kyykähti ja valtion lainasummat kasvoivat.
Koronan jälkeen syöksyttiin poliittisin päätöksin taloudelliseen umpikujaan Ukrainan kriisin merkeissä. Tässä tilanteessa EU:n tarkkailuluokalle ja erityistuen piiriin pitäisi oikeastaan aktiivisesti pyrkiä. Maksaahan tämä maa ja kansa EU-politiikan aiheuttamia kustannuksia.
Europaan keskuspankki voisi lyhentää kertakorvauksena Suomen pankin keskuspankille myöntämän T2-lainoituksen nykyisestä 60 miljardin summasta vaikkapa kolmanneksen. Sillä rahalla Suomen hallitus voisi lyhentää velkojaan ja luoda tälle maalle monivuotisen rakennemuutosohjelman.
Tehtävä olisi tietysti ”haasteellinen”. Suomessa on nyt kaksikymmentä vuotta uskottu ja luultu, että missä EU, siellä mahdollisuus, jopa onnen avain. EU:n raadollisuus on tällä välin kuitenkin tullut ilmeiseksi. Viimeiseksi, vaan ei vähäisimmäksi on noussut nopea siirtyminen kuvitteellisesta rauhan unionista sotapropagandaa pauhaavaan militaristiseen sotaunioniin.
Tietenkään Suomen poliittinen luokka ei halua menettää kasvojaan EU:n isoissa pöydissä apua anelemalla. Sehän on ylvästellyt Suomen nuukuudella ja uskollisuudella velvoitteittensa hoitamiseksi. Suomi maksoi sotavelkansa, hoetaan – kuitenkaan muistamatta, että sodat hävittiin.
Voisi olla aika pohtia niitä eroja, joka ovat käsitteiden valtio, poliittinen puolue ja kansalaisten yhteiskunta kesken. Kriisissä ei ole vain velkaantunut valtionhallinto, vaan koko suomalainen yhteiskunta. Valtion velan leikkaaminen yhteiskuntaa kuristamalla murtaa ja hajottaa yhteiskunnan, ellei muuta keksitä.
Puolueita aparaatteineen kriisi koskettaa vain pinnallisesti. Harva puolue on talouskriiseihin kaatunut.
Optimistisesti voisi lainata useampiakin ajattelijoita, jotka ovat nähneet kriisissä uudistumisen mahdollisuuden. Tätä optimismia en jaa. Muutosvoimia Suomesta kyllä löytyy. Edistyksen suhteen tilanne näyttää synkeältä. Myös tarkkailuluokalta.
17 kommenttia julkaisuun “Tahtoo tarkkailuluokalle?”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Suomen tulevaisuus taloudenkin osalta näyttää hyvin synkältä. Rajan sulkemalla Suomi teki todeksi sen asian, että on saari. Energian hinnan nousu tekee laivakuljetukset kannattamattomiksi ja teollisuus lähtee pois. Matkailu tuhottiin myös. 2023 oli miljoona matkailijaa vähemmän kuin 2019. Itä-Suomesta lähti yhtä aikaa sekä turismi että teollisuus. Valtion velkaa pitäisi saada maksettua pois samaan aikaan kun talous laskee nopeasti.
Ja kaikki vain rasistisen ryssävihan vuoksi. Kyllä Suomesta taitoa ja ahkeruutta kuitenkin löytyy. Esimerkiksi tuo miten kansa saatiin vihaamaan Venäjää vastoin totuutta, oikeudenmukaisuutta ja kansan omaa etua – on siinä tarvittu monenmoista osaamista ja paljon työtä. Eikä siinä kaikki. Turvattomuuden lisääminenkin saatiin uskoteltua turvallisuuden lisäämiseksi. Kaikki on käännetty ylösalaisin, joten ehkäpä näiltä onnistuu lamankin kääntäminen nousukaudeksi. Ei toki oikeasti, mutta totuuden vastaisilla mielikuvillahan nämä pelaavat muissakin asioissa.
Kaupallisella lehdistöllä on ollut aina huumekauppiaan rooli ja tulee olemaan. Kauppojen kassojen äärellä on juorulehtiä tarjolla, joita parempiosaisten näköiset kansalaiset kietaisevat kainaloonsa. Niistä on saatavissa ajatuksen avaruutta.
Suomi jää luokalleen. Suomi tekee taloudellisen konkurssin ja joutuu EUn tarkkailulistalle. Ja miksi, koska suomalaiset pölkkypäät menivät mukaan tähän EUn kusetukseen koskien Venäjän boikotointia ja saartoa ja Ukrainan pellen Zelenskyn kusetusta. Sauli Niinistö ja talouden tuhoviisikko johtajanaan Sanna Marin kietoivat ankkuriketjun oman nilkkansa ympärille ja heittivät ankkurin veteen. No, kaikki tietävät ja näkevät tuloksen. Vettä olikin liikaa. Onneton Orpo ja Purra yrittävät selittää, että kohta Suomi pääsee taloudessa hirmuiseen kasvuun. Ainoa kasvu on työttömyys ja ihmisten velkaantuminen. Tällaista tuhoa Suomi ei ole näkenyt eikä kokenut koskaan.
Vappu on tulossa. Saa nähdä miten saadaan kansa kaduille? Ettei vaan porukka istu terassilla juomassa olutta ja syömässä jäätelöään. Naapuriseuran Sanomat olisi voinut mobilisoida kulkueen tapahtumien keskelle ainakin Helsinkiin kyltteineen.
Naapurisuhteisiin liittyvää mielenilmaisua odotellessa, voi osallistua WHO’n pandemiasopimusta vastustavaan mielenilmaisuun Senaatintorilla 25.5.
https://mvlehti.net/2024/04/23/whon-suomalaisviranomainen-rokotepassit-olivat-huijausta-tulossa-whon-pandemiasopimuksen-vastainen-suurmielenosoitus/
Suosittelen. En halua, että Covid-19 tyrannia uusiutuu kahta kauheampana, tauti X’n muodossa.
Itse olen ollut aina köyhä ja tottunut osaani pienestä pitäen. Muistan kuinka esimerkiksi oman jalkapallon omistaminen oli sellainen utopia, ettei siitä osannut uneksiakaan. Limsaa sentään saatiin, kerran vuodessa juhannuksena yksi 1/3 litran pullo. Kotikyläni jokakesäisiin raveihin keplottelin metsien kautta ja norkoilin lopussa siinä toivossa, että olisin saanut ilmaisen makkaran, joita oli jäänyt myymättä.
Suuria rahoja ei ole ollut myöhemminkään, mutta en minä siitä katkera ole. Oikeastaan syy on yksin minun. En ole koskaan päässyt täysin eroon lapsuuden skitsoistani ja arkuuksistani. Minun näkökulmasta arvioiden tavallinen ikänsä mitä tahansa työtä tehnyt suomalainen on melko varakas ja tyytyväinen. Eri asia sitten, jos hyvinvointi heikkenee huonon politiikan seurauksena. Joka tapauksessa se tulee olemaan alemmalla tasolla kuin voisi olla ilman lietsottua Venäjä-vihaa.
Meneekö salaliittoteorioiden puolelle, mutta tulee mieleen, että kuinka paljon talouden alasajossa on välinpitämättömyyttä tai jopa tahallisuutta. Poliitikkommehan eivät ole enää pitkään aikaan välittäneet Suomen itsenäisyydestä, vaan päinvastoin halunneet EU:sta liittovaltion. Mitä huonommin Suomella menee, sitä nopeammin ”päästään” EU:n ohjaukseen, sinne ytimiin. Ja jos syyllisiä etsitään, niin kaikestahan voi syyttää Venäjää.
Varmaan WEF:n ajama Great Reset – Suuri nollaus on tuttu. Siinä nimenomaan romutetaan toimivat taloudet hirveän dystopian aikaansaamiseksi ja Suomi luokan kympin oppilaana tekee siinäkin tehokasta työtä – valitettavasti myyräntyötä.
”Suomi maksoi sotavelkansa” – Tämä on tosiaan suomalaisille ylvästelyn aihe ja osa meidän kansallista itseymmärrystä ahkerina ja kunnollisina ihmisinä. Siitä voi olla ihan syystäkin iloinen ja ylpeä, että Suomi siihen kykeni.
On kuitenkin syytä tehdä myös ero ylpeyden ja ylvästelyn välillä. Ansaittu ylpeys sisältää usein myös riittävästi nöyryyttä, että voi tunnistaa minkä verran onnistumisessa on kyse myös itsestä riippumattomista olosuhdetekijöistä tai toisilta saadusta avusta ja tuesta. Ylvästely taas erehtyy lukemaan kaiken vain omaksi ansioksi.
Sotakorvausten maksulla ylvästelevä Suomi jättää usein kertomatta sen, että Suomi oli itse asiassa onnekkaassa asemassa maksaessaan pääosin sotakorvauksia Neuvostoliitolle eikä esimerkiksi USA:lle, koska NL – toisin kuin USA – hyväksyi sen, että Suomi maksoi korvaukset suurelta osin teollisuustuotteina. NL siis auttoi Suomea toipumaan taloudellisesti sodan jälkeen ja teollistumaan. Kun sotakorvaukset oli 1950-luvulla saatu maksetuksi, jatkui teollisuustuotteiden vienti itään edelleen, mutta tulot jäivät nyt kokonaisuudessaan suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen. Niin Suomi vaurastui ja rakensi hyvinvointiyhteiskuntaa, eräänlaisen ”tarkkailuluokan” käytyään.
Miten EU:n ”tarkkailuluokka” tässä suhteessa toimisi Suomen kannalta? Nykytilanteessa on Suomen kannalta huolestuttavaa paitsi tuotannon karkaaminen ulkomaille niin myös sellainen kansallisten luonnonvarojen myyminen ulkomaille, jossa suomalaisten kohtalo on samanlainen kuin kehitysmaiden ihmisillä: esimerkiksi akkuteollisuus, jossa tuotot kerää kapea ja liukas kansainvälisesti toimiva eliitti, mutta saastunut ja pilattu ympäristö jäävät köyhtyvien paikallisten asukkaiden osaksi.
Akkuteollisuusesimerkissä viittaan erityisesti Haminassa helmikuussa 2024 ympäristöluvan saaneeseen akkuteollisuuslaitokseen, joka saa laskea jätevetensä suoraan Itämereen, vaikka tekniikka jätevesien puhdistamiseen olisi olemassa.
Adressi, jossa jätevesien puhdistamista vaaditaan on jo kerännyt yli 67 000 nimeä, joten kyllä täältä löytyy paljonkin kansalaisia, jotka haluaisivat edistystä, mutta miten on mahdollista, että hallinto on suostunut tällaiseen? Kuinkahan monia vastaavia projekteja saamme vielä todistaa, jos tämä menee läpi? Onkohan tässäkin taustalla osittain kyse jonkinlaisesta ryssävihan kierouttamasta ajattelusta: koska Hamina on lähellä Venäjän rajaa, niin hah, hah, haa , kaadetaan myrkkyjä mereen surutta siinä toivossa, että ympäristömyrkyt päätyvät myös Venäjän puolelle.
https://www.adressit.com/itameri_ei_ole_akkuteollisuuden_kaatopaikka
Tämä adressi on jo luovutettu, mutta siihen voi halutessaan vielä lisätä nimensä.
Harmi, että hyvällä asialla olleet tekivät vain adressit.com aloitteen. Tuolla ei ole mitään merkitystä, allekirjoittaja voi olla vaikka Aku Ankka. Olisivat tehneet Oikeusministeriön ylläpitämän ja valvoman Kansalaisaloitteen, johon allekirjoitus tehtäneen pankkitunnuksin ja virallisesti pitäisi käsitellä. Tosin monista Kansalaisaloitteista tietäneenä, usein ne kirjataan ja siirretään eduskunnan arkistoon. Se siitä demokratiasta.
Mutta on hyviäkin esimerkkejä. Lahdessa aktivisti keräsi 9373 kannattajaa vastustamaan globaalia myyntikiimaa estäessään paikallisen energiayhtiön, Lahti Energia Oy:n, myyynnin tekemällään Kuntalaisaloitteella. Sama aktivisti torppasi myös poliittiset suojatyöpaikat kivakavereille muutama vuosi aikaisemmin, kun Lahti yritti saada ”ajan henkeen” pormestarimallia kaupunkiin. Yli 4000 kannattajaa ja päättäjien palttoot kääntyivät yllättäen nopeasti. Ja tämä kaikki yksityisenä henkilönä, ilman puoluetukia ja sponsoreita.
Joten vaalien välissä on olemassa työkalut laittaakseen oman edun tavoittelijapäättäjät ojennukseen. Vaatii vähän työtä!
Suomi maksoi kyllä, mikä kuvastaa suomalaisten parhaita puolia. Kävin kuitenkin lukemassa Wikipediaa, kun muistin, että oli siinä jotain helpotusta. Wikipedian mukaan maksuaikaa pidennettiin vuoden 1945 lopussa (kuudesta) kahdeksaan vuoteen ja kesällä 1948 korvausten nimellisarvo alennettiin (300:sta) 226,5 miljoonaan kultadollariin.
Porkkalan Suomi joutui vuokraamaan 50 vuodeksi eli vuoteen 1994 asti. Neuvostoliitto kuitenkin palautti Porkkalan Suomelle vuonna 1956 eli 38 vuotta etuajassa ”esimerkkinä lännelle rauhanomaisesta rinnakkaiselosta”.
Ja kaiken kukkuraksi Neuvostoliitto oli ihan toisenlainen valtio kuin nykyinen Venäjä ja tarkoitan tällä sitä, että nykyinen Venäjä on paaaljon parempi kuin entinen NL.
Mielenkiintoista nyky-Venäjässä on tietääkseni se, että historiansa kaikkia vaiheita kunnioitetaan laajalti. Varmaan joku väittäisi, ettei kritiikkiä historian tapahtumia kohtaan ole riittävästi, mutta luullakseni on sitä sitäkin. Jo 1950-luvulla taidettiin korkeimmalta taholta tuomita Stalinin aikaisia vääryyksiä.
Mitä tulee tuohon Porkkala-esimerkkiin (ja vastaavia osoituksia ystävyydestä on paljon), niin olen itsekseni täysin vakuuttunut siitä, että jos Suomi ryhtyisi ykskaks ystävälliseksi Venäjää kohtaan (mikä ei tarkoittaisi epäystävällisyyttä jotakuta toista kohtaan), niin sitä takinkääntöä meidän ei tarvitsisi koskaan katua pienimmässäkään määrin.
Luonnollisesti – kun asiat on ajettu tähän pisteeseen – mitkään sanat eivät riittäisi vakuuttamaan Venäjää ystävyydestämme, vaan tarvittaisiin myös tekoja eli lähinnä Venäjään maamme kautta kohdistuvan ulkopuolisen sotilaallisen uhkan poistamista. Erittäin vakuuttavaa olisi sekin, että mm. Ukrainan kriisistä (eritoten sen taustoista) alettaisiin kertoa totuutta.
Tuo kunnioitus Venäjää ja sen historiaa kohtaan saa joskus hurmoksellisia piirteitä (ks. vaikka Markku Siiran tuore blogi ”Aleksandr Prohanovin viides valtakunta”), jotka kieltämättä tuntuvat vierailta ja joita länsi pystyy siksi käyttämään Venäjä-vastaisessa propagandassaan. Terve ylpeys käännetään helposti vaaralliseksi uhoksi, kun oikeasti on kyse venäläisten isänmaallisuudesta, jonka on pitänyt vuosisatojen ajan suojautua ulkoisia uhkia vastaan – kuten nytkin.
Nostan hattua Naalille järkevistä ja hyvistä ajatuksista koskien Venäjää.
Meidän pitäisi saada nostettua joku mielenilmaus nykyistä Suomen hallitusta kohtaan kuten Ranskassa tehdään. Edellinen naistuhoviisikko sai aikaan sellaisen talouden alamäen, jota ei oikaista ilman Venäjää. Varsinkin, kun nykyinen hallitus Orpon ja Purran johdolla miettivät keinoa saada Suomi tuhottua täydellisesti. Hallitus on hajoitettava ja suunta käännettävä 180 astetta itään. Luulen, että vappuna ei tapahdu mitään mielenosoituksen kaltaista tapahtumaa, vaikka tarvetta olisi jokaisella paikkakunnalla Suomessa.
Naali sanoo, että kunnioitus Venäjää ja sen historiaa kohtaan saa joskus hurmoksellisia piirteitä viitaten Markku Siiran tuoreeseen blogiin ”Aleksandr Prohanovin viides valtakunta”.
Kävin lukemassa Siiran blogitekstin, joka siis referoi tämän minulle ennestään tuntemattoman filosofi Prohanovin ajatuksia. Mielestäni kuitenkaan Prohanovin ajatukset eivät olleet ”hurmoksellisia”, vaan ihan yksinkertaisesti uskonnollisia tai ehkä vielä tarkemmin mystisiä.
Kuten Matti Klinge kirjoitti: ”Venäjän ei sallittaisi olla Venäjä, sen pitäisi olla Hollanti tai Amerikka tai joku muu”. Mystiset traditiot ja historiantulkinnat kuuluvat olennaisesti venäläisyyteen.
Klinge myös korosti jo v. 2014 päiväkirjassaan Ukrainan ja Venäjän välisten ongelmien syvempää laatua viitaten siihen, että Ukrainassa menee Bysantin ja Rooman raja. Hän myös toteaa uskonnon olevan Itä-Euroopassa paljon merkittävämmässä roolissa kuin lännessä. Esim. Puolan katolisuus erottaa sitä ortodoksisesta Venäjästä henkisesti.
Klingen mielestä ”Venäjän ymmärtäminen” ei kuitenkaan tarkoita vain ortodoksisuutta ja kreikkalais-bysanttista taustaa, vaan myös Gogolia, Turgenjevia, Dostojevskia, Tsehovia ja erityisesti Tolstoita.
”Se tarkoittaa, että rationalistinen Pietari Suuren, Stalinin ja muiden linja on tärkeä, mutta myös toinen, voisi sanoa henkinen, linja on yhtä tärkeä. Rationalismi on yksinkertaistetusti sanoen kalvinismin individualismia, henkisyys katolisten traditioiden maaperästä noussutta anteeksiannossa ja rakkaudellisuudessa ilmenevää kollektivismia. Venäjä näyttäytyy niin kummallisena Amerikasta katsottuna, koska Yhdysvallat on nimenomaan kalvinististen lahkokuntien maa, mutta Saksasta, Ranskasta ja Italiasta nähtynä maailma on toisenlainen. Venäjä on suurten kirjailijoiden maa, samoin kuin Ranska, Saksa ja Italia ovat filosofien maita. Yhdysvalloissa ei ole maailmankäsitystä muovaavia suuria moraalin opettajia, suuria kirjailijoita tai filosofeja – Saksassa, Ranskassa ja Venäjällä melkein liikaa.”
Klingen päiväkirjasta ”Pinaatti ja Sain-Simon”, 14.4. 2014.