TAPAUS KAASUPUTKI: TÄLTÄ NÄYTTÄÄ NATON INFOSOTA

Meidän mediamme tulee nyt toistaa isäntämaan viestiä ja saada ihmiset ajattelemaan ”oikein”.

Tässä kirjoituksessa näytetään esimerkkejä Suomen mediasta aikavälillä 10-12.10.2023.  

Viimeisten kahden viikon aikana tämän kaltaisia lienee julkaistu luokkaa 2000 tai enemmän.

Kyseessä on massiivinen psykologinen, eli mielenmuokkausoperaatio.

 

VALTIOJOHTO OLISI VOINUT LOPETTAA TÄMÄN 10.10.2023 AAMULLA 

Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Turva löysi 10.10 2023 aamulla hieman kello 06 jälkeen vaurion Inkoon ja Viron Paldiskin välisestä kaasuputkesta, kohdasta, josta kiinalainen alus oli ylittänyt putken klo 8.10 aamuyöllä. Venäjän alukset eivät voineet olla osallisia. 

Mutta Suomen johdolle sopi hyvin, että artikkelikuvan ja alla olevan lähdeluettelon mukainen mis- ja disinformaatiotulva pyöri Suomen mediassa niin, että jokaisen kansalaisen tavoitti vähintään 2-3 otsikkoa, radio- tai TV-uutista vuorokaudessa, 28-42 kertaa Venäjä, Venäjä, Venäjä. Lisäksi muut Venäjä, Venäjät. 

NÄIN INFORMAATIO-OPERAATIO TOIMII  

Aloitetaan raflaavasti: ”Venäjä räjäytti Suomen kaasuputken.” Heti alussa koplattiin yhteen ”Venäjä räjäytti Nord-Streamin” ihmisten aivoissa. Ei väliä, että mitään näyttöä ei ollut tuolloin edes ”seismisestä ilmiöstä”. 

Sitten vaihdettiin ankkuriin, mutta tekijä oli päiväselvä edelleen. Piirreltiin enemmän tai vähemmän epäselviä karttapiirroksia, joissa vauriopaikat, laivojen sijainnit ja Suomen aluksi olivat osassa miten sattuu, kunhan yhteys ensin SVG Flotiin ja sitten muihin Venäläisiin aluksiin säilyi. 

Luotettavat NATO:lle lojaalit puhuvat päät, itäisemmin politrukit täyttivät otsikot, kärjessä tietenkin tunnetuimmat, kuten Pekka Toveri, jolle oli selvää heti alussa kuka on syyllinen ja jo otsikossa oli varmaa kuka iski putkeen: 

”Kansanedustaja Pekka Toveri ei yllättynyt Venäjän iskusta kaasuputkeen ja kaapeliin: 

Pekka Toveri ei yllättynyt kaasuputki-iskusta – ”Olen itsekin ennustanut, että Venäjä käyttää enemmän hybridikeinoja osoittamaan lännen heikkoutta” 

Kansanedustajan tulee olla rehelliseksi tunnettu… 

VOIKO TÄSTÄ KANSALAINEN OPPIA JOTAIN? 

Kun seuraavan kerran otsikot täyttyvät samalla tavalla jostain, mistä ei tiedetä mitään, todisteita ei ole esittää, mutta otsikot tietävät heti syyllisen ja jokainen ”kolumnisti”, päätoimittaja ”pääkirjoituksessaan” – jotka ovat mielipiteitä, esittää asioita, joiden ei tarvitse olla totta. 

Tai kun ”asiantuntijat”, jotka aina ennenkin ovat ”kommentoineet oikein”, esittävät varmana totuutena, miksi Venäjä, tai joku muu NATO:n maalitus sen teki, niin voidaan tunnistaa saman tien hybridi / informaatio-operaatio. 

HYBRIKESKUS KERTOO ITSESTÄÄN, 24.10.2023 KRP:N TILAISUUDEN JÄLKEEN 

”Tämä on erinomainen uutinen sen takia, että asia tuotiin esille eikä salailla. Vaarallisille salaliitto­teorioille jää todella vähän tilaa, sanoo Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamis­keskuksen asiantuntija Jukka Savolainen.”[1] 

Entä mitä muuta hybridikeskus, välineenään valtiokontrollissa (Mediapooli) oleva Suomen media on muuta tehnyt kaksi viikkoa kuin levittänyt mis- ja disinformaatiota sekä salaliittoteorian tasoisia väitteitä, ilman mitään todisteita? 

Kuka on mahtanut orkestroida tätä? 

”Se, että lähdettäisiin tuosta noin vain syyttämään Kiinan valtiota jostain, niin siihen pitää olla paljon näyttöä, Savolainen sanoo.”[1] 

Venäjästä voitiin esittää tuosta vain kaikki nämä ja satoja muita syytöksiä, ilman mitään ongelmaa medioissa, saati että mediat nyt oikaisisivat yhtäkään uutistaan. 

Mutta kun kyseessä on Kiina, niin sitten pitäisi olla todisteet, jopa paljon näyttöä? 

SUOMALAISEN ON AIKA OPPIA MEDIAKRIITTISEKSI JA OSATA VASTUSTAA PSYKOLOGISTA VAIKUTTAMISTA 

Tätä infosotaa ja psykologista vaikuttamista on tuotu meille vuodesta  2008 alkaen koko ajan enemmän. Meillä ei ole enää sitä mediaa, jollainen meillä oli ja johon suomalaiset ovat tottuneet, koska sellainen voi olla vain puolueettomassa maassa. 

Meidän mediamme tulee nyt toistaa isäntämaan viestiä ja saada ihmiset ajattelemaan ”oikein”. 

Pandemia oli ensimmäinen, jossa psykologisin keinoin manipuloitiin 80% Suomen kansasta kansa sopuleiksi ja käymään jokaisen kimppuun vähintään verbaalisesti, jos ei toistanut sen psykoosin viestiä, joka imeytettiin 80%:iin kansasta. 

Siitäkö lie otettu luku kuuluun gallupiin, jossa muka Naton kannatus oli noussut 60 prosenttiyksikköä muutamassa viikossa, vaikka maailmasta ei ole vielä löytynyt yhtään toista tapausta, jossa kansan todellinen mielipide olisi muuttunut tuolla tavalla. 

Psykologisella operaatiolla toistettiin pandemian ”me kuollaan kaikki ellei heti tehdä kuin me sanomme” -uhka, muodossa ”Venäjä hyökkää just, äkkiä Natoon”. Ja jokainen, joka ei sitä kannattanut, oli vihollinen, jonka kimppuun tulee käydä, kuten maskittoman pandemiassa. 

Siksi asiasta ei voinut kansanäänestää edes eduskuntavaalien yhteydessä, kun jäsenyys ei tullutkaan viikossa kuten oli suunniteltu. Se olisi paljastanut jotain mitä ei haluttu. 

Nyt meille syötetään jatkuvana virtana psykologista vaikuttamista, Venäjä paha, NATO hyvä. Venäjä uhka, NATO turva. Aivan kuten tämä USA:n armeijan psykologisien operaatioiden käsikirja opastaa.[2] 

 ”Psychological Operations Process Tactics, Techniques, and Procedures” 

Käännös: “Seitsemänvaiheinen PYSOP -prosessi on standardoitu, epälineaarinen toimintamalli, jonka mukaan psykologiset operaatiot suunnitellaan ja toteutetaan, tukemaan laajaa aluetta erilaisia operaatioita. 

Psykologisen operaation prosessin keskeinen tavoite on kohdistaa hyvin suunniteltu ja tarkkarajainen psykologinen operaatio, keskeisimpiin ulkomaisiin kohdeyleisöihin (meihin suomalaisiin JP), USA:n kansallisia tavoitteita tukevien lopputulosten aikaan saamiseksi” 

Jos jaksaa lukea edes pääkohdat tästä oppaasta, niin tunnistaa 90% infovaikuttamisesta ja psykologisista operaatioista, koska tietää, miten ne laaditaan ja ohjeen merkistö täsmää. 

[1] 

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009945807.html 

[2] 

https://publicintelligence.net/restricted-u-s-army-psyops…/ 

Muut lähteet 10-12.10.2023

  

Venäjä-asiantuntija arvioi, että Venäjällä olisi motiivi ja kyvykkyys rikkoa Suomen ja Viron välisiä kaasuputkia 

Venäjä-asiantuntija Marko Eklund arvioi, että Suomen ja Viron välisen Balticconnector-kaasuputken rikkoutumisen takana on hyvin todennäköisesti Venäjä, jonka motiivina on reagoida Suomen Nato-jäsenyyteen. 

– Tässä tilanteessa on hyvin hankala nähdä suoralta kädeltä muita toimijoita kuin Venäjä 

https://yle.fi/a/74-20054582 

Ei vielä sotatilaa, valtiojohto epäilee Venäjää, 10.10 Petteri Orpo 

Puolustusvoimat on ryhtynyt ”toimenpiteisiin”, Suomi yhä normaaliolojen valmiudessa – Nämä asiat nyt tiedetään 

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteen mukaan valtionjohto ja Puolustusvoimat epäilevät, että Venäjä on iskenyt Suomen ja Viron väliseen kaasuputkeen. 

https://www.iltalehti.fi/…/07fa3666-2804-4d9a-98c1… 

Presidentti Niinistö HS:lle: Jos Venäjä osoittautuu syylliseksi, se kerrotaan avoimesti  

Presidentti Niinistö sanoo, että Suomi saa Natolta putken tutkimiseen asiantuntija-apua, mikäli siihen on tarvetta. 

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009913848.html 

Epäilys. Venäjä iskenyt Suomen ja Viron väliseen kaasuputkeen. Vikaliike ! 

Venäjä tehnyt nyt viimeisen vikaliikkeen Itämerellä! Jos näin on niin Peli kovenee nyt kerralla. 

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/…/epailys-venaja-%F0%9F…/ 

Kansanedustaja Pekka Toveri ei yllättynyt Venäjän iskusta kaasuputkeen ja kaapeliin: 

Pekka Toveri ei yllättynyt kaasuputki-iskusta – ”Olen itsekin ennustanut, että Venäjä käyttää enemmän hybridikeinoja osoittamaan lännen heikkoutta” 

https://www.ksml.fi/paikalliset/6272187 

Risto E.J. Penttilä: ”Kaikki viittaa Venäjään” – kaasuputkivaurio antaa viestin koko lännelle 

https://www.mtvuutiset.fi/…/risto-e-j-penttila…/8796312… 

Lapin Kansa tietää syyllisen, vain todisteet puuttuvat: 

Vain Venäjällä on motiivi ja taito katkaista Suomenlahden syvyyksiin laskettu kaasuputki – nyt on tärkeintä tutkia tapahtunut ja etsiä todisteet tekijästä 

https://www.lapinkansa.fi/vain-venajalla-on-motiivi…/5950796 

Professori Kari Liuhto arvioi, minkälaista kiusantekoa Venäjä voi Nato-Suomelle järjestää – listalla energiasabotaasi ja datakaapelin katkaisu 

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/…/8398677c-9812-4504…  

Kokenut Venäjä-tutkija: Kaasuputken vahingoittaminen on varoitus Suomen ja Yhdysvaltojen DCA-sopimukselle 

https://www.kauppalehti.fi/…/837312b6-86bb-4fca-9a6f… 

Asiantuntijat: Venäjällä voisi olla useita motiiveja kaasu­putken vahingoittamiselle 

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009914854.html 

Venäjä on todella hankala naapuri – Epäilty tuhotyö testaa nyt Suomea ja Natoa 

Venäjän mittakaavassa kaasuputken tuhoaminen ei ehkä ole törkeää. Lähes kaikkien muiden on. 

https://www.aamulehti.fi/paakirjoitu…/art-2000009914455.html 

Supo: Venäjä käyttää hyväkseen kaasuputken rikkoutumista – ”Se maalaa kuvaa  

Euroopan heikosta energiaturvallisuudesta” 

https://www.kainuunsanomat.fi/…/supo-venaja-kayttaa… 

Supo ei sulje pois mahdollisuutta, että Venäjä olisi vaurioittanut kaasuputkea – vaurio tukee Venäjän informaatiovaikuttamista 

https://www.sss.fi/…/supo-ei-sulje-pois-mahdollisuutta…/ 

Kaja Kallas: »Venäjä haluaa nähdä lännen rintaman rakoilevan – tätä ei pidä sille suoda» 

https://ulkopolitiikka.fi/…/kaja-kallas-venaja-haluaa…/ 

Artikkeli julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä.

5 kommenttia julkaisuun “TAPAUS KAASUPUTKI: TÄLTÄ NÄYTTÄÄ NATON INFOSOTA

  1. Hyvä artikkeli, mutta kyllä tuota massiivista aivopesua on jo ollut ennen koronaakin, nimittäin kehitysmaalaisten invaasion 2015 oli median mielestä suuri siunaus tälle maalle, jota toistettiin ja toistettiin. Sama juttu ollut ilmastonmuutoksen kohdalla jo varsin pitkään.

    Scott Ritter mainitsi muutama päivä sitten useampaan kertaan, että Israel omistaa USA:n kongressin (ts. ovat lahjoneet ja ostaneet rahalla) ja täten Israel USA:n ja EU:n kautta hallitsee myös Suomea!!!!!!!!!!!!!!

  2. Suomalaisen analyysin terävyydelle naureskellaan jo Saksassakin. nachdenkseiten -artikkelissaan Jens Berger kirjoittaa, että jokainen joka merenkulusta jotain tietää, olisi heti pitänyt esittää ankkurivaurion ensimmäisenä hypoteesina. Oli näet myrsky jolloin suuret alukset mieluummin menevät väylältä suojaan ja ankkuroivat. Tämän jälkiseurauksena voi tapahtua, että huolimattomuus aiheuttaa ankkurin laahaamista. Eli vahinko jonka aiheutti huolimattomuus.

    Mutta mistään analyysistahan ei ollut kyse vaan kuten kirjoittaja toteaa psyopista eli psykologisesta operaatiosta. Kun sata kertaa rummutetaan, että Venäjän sabotaasi, niin tämä rummutus jää ihmisten mieliin vaikka jälkikäteen saataisiinkin oikeaa tietoa, jota usein tulee hitaasti ja tipoittain jos ollenkaan.

    Kirjoittaja mainitsee psykologisena operaationa myös ”pandemian” josta äskettäin on tullut tieto Saksasta, että siellä sopimus Pfizerin kanssa on saatu julkiseksi. Tässä paperissa Pfizer itse tekee kaikki ne varaumat jotka ns. skeptikot tekivät rokotteesta ennen rokotusten aloittamista. Jos tämä Pfizerin tieto olisi annettu potilaille, kuten heidän oikeutensa olisi, vain pieni vähemmistö olisi suostunut rokotteen ottamaan. Lääkeyhtiö jopa myöntää, että pitkäaikaisvaikutuksia voi olla eikä niistä ole tietoa. Sitä se ei tietenkään myönnä, että ne olisivat niin vakavia kuin miksi ne ovat osoittautuneet.

  3. Erinomainen analyysi! Vaikea vain on saada suomalaisten päätä kääntymään, kun koko valtamedia on amerikan talutusnuorassa. Olisiko Helsingin Sanomilla tai Ylellä selkärankaa julkaista tuo? Eipä vainen.

Vastaa