Helsingin kirjamessuilla esitellään perjantaina neuvostomusiikkia, kun ääneen pääsee toimittaja Tero Heinänen. Hän keskustelee yleisön kanssa juuri ilmestyneestä kirjastaan ”Oi niitä aikoja”. Heinäsen löytää Messukeskuksesta Kultti ry:n osastolta 6 f 10 klo 13.30 alkaen.
Säveliä Neuvostoliitosta
Heinänen toimitti Yleisradiossa suuren suosion saanutta ohjelmaa ”Säveliä Neuvostoliitosta”. Jopa puoli miljoonaa kuuntelijaa seurasi ohjelmaa. Heinänen kertoo kirjassaan, kuinka suomalaiset iskelmätähdet pyysivät häntä etsimään itselleen hittejä Neuvostoliitosta. Monta hittiä hän löysikin. Suomalaisessa musiikissa oli kausi, kun kaikki halusivat levyttää ”neukkubiisejä”. Yhtenä innoittajana oli Vera Teleniuksen superhitti ”Miljoona ruusua”. Telenius oli kuullut kappaleen Heinäsen ohjelmassa ja tehnyt siihen oman tekstinsä. Hän ei saanut heti levylleen kustantajaa, mutta kun kappale oli pari kertaa soinut ”Säveliä Neuvostoliitossa”- ohjelmassa, Tampereelta löytyi rahamies, joka kustansi levyn, joka sitten soi kaikkialla.
Laaja aikajänne
”Oi niitä aikoja” – teos on historiallinen katsaus Venäjän ja Neuvostoliiton lauluperinteeseen ja kevyeen musiikkiin. Neuvostoliiton alkuaikojen musiikin tyylisuunnat noudattelevat hyvin läntisiä virtauksia. Jazzia soitetaan. Kiinnostavaa on myös emigroituneiden muusikoiden etabloituminen länteen ja joidenkin takaisin paluu. Moni taiteilija saa menolipun Magadaniin (Gulag) ja joku jopa jää sinne, vaikka poiskin pääsisi.
Teoksessa sivutaan yleistä historiaa, jota valaistaan länsilähteiden avulla. Se häiritsee Stalinin kohdalla. Länsilähteet ovat enemmän ideologiaa kuin asiaa, nolosti vain sofi-oksas-tasoa. Muut vaiheet teos onnistuu selvittämään kunnialla. Neuvostoliiton romahdusta seurannut hajaannus heijastui myös musiikkiin ja se on surullista luettavaa.
Monikulttuurisuus ja korkea koulutus
Teos onnistuu välittämään Neuvostoliiton monikulttuurisuuden. Muusikoita ja laulajia tulee kaikista etnisistä ryhmistä. Monilla on musiikkikoulutusta, joku on vuorikemisti. Kirja antaa hyvin kiinnostavan kuvan laulutaiteilijoiden elämästä idässä. Moni lähtee toisen maailmansodan jälkeen isättömänä varsin kurjista oloista kohti Moskovaa. Sivussa kerrotaan äänilevyteollisuudesta ja esimerkiksi neuvostorockin vaikeuksista, kun rock pääsi kulkemaan kaikkiin suuntiin rajojen yli.
Olisi ollut mukava lukea vielä tarkemmin esimerkiksi virolaisten muusikoiden menestymisestä Neuvostoliitossa. Virolaiset iskelmätähdet ovat itse muistelleet konserttikiertueita, kun heitä lennätettiin kolmen keikan päivävauhtia jättimäisille konserttilavoille. Virolaisilla iskelmätähdillä ei ole koskaan ollut niin suurta yleisöä kuin heillä oli Neuvostoliitossa. He kertoivat myös ansioista, jotka lännen mittapuun mukaan olivat mitättömiä, mutta Neuvostoliitossa he olivat rikkaita. Jopa Alla Pugatshovan keikkapalkkiot olivat läntisessä mielessä naurettavan pieniä. Ei ihme, että moni halusi loikata.
Rocki-kukkojen länsi-persous
Kirja loppuu juuri ennen Ukrainan kriisiä. Sofia Rotarun vieraantuminen venäläisestä yleisöstä selitetään kirjassa hyvin. Kirjaan ei ole vielä ehtinyt kaikkien taiteilijoiden takin käännökset. Esimerkiksi rock-yhtye Mashina Vremenin (Aikakoneen) laulaja-lauluntekijä Andrei Makarevitsh ryhtyi vastustamaan Venäjän sotilaallista erityisoperaatiota sillä seurauksella, että hän on nyt Israelissa maanpaossa ja ulkomaisten agenttien listalla Venäjällä. Alla Pugatshova lähti myös miehensä Maksim Galkinin kanssa Israeliin, mutta he ovat nyt Hamasin hyökkäyksen jälkeen muuttaneet Tel Avivista Kyprokselle. Myös kuuluisa rock-muusikko, Akvarium-yhtyeen perustaja Boris Grebentshikov huutelee Lontoon kodistaan hävyttömyyksiä sodasta kärsivälle entiselle kotimaalleen ja sen johtajalle Vladimir Putinille. Moni rock-sukupolven kuuluisa muusikko on lähtenyt länteen, mutta vielä enemmän heitä on jäänyt Venäjälle. Onneksi.
