Presidentit Putin ja Trump

Tekeekö Trump täyskäännöksen?

Vai onko sittenkin kyse ensi sijassa vain Yhdysvaltain aseteollisuuden tueksi tarkoitetustä liiketoimesta, jolla valtaosa Naton jäsenmaista – Suomi mukaan lukien – sidotaan Ukrainalle annettavien asepakettien rahoittamiseen?

Jaakko Laakso

Maailmalla pohditaan nyt, onko presidentti Donald Trump palaamassa presidentti Joe Bidenin Venäjä-vastaiseen politiikkaan. Ennakoiko päätös Ukrainan aseistamisen jatkamisesta ensi vaiheessa kymmenen miljardin dollarin asepaketilla myös poliittista täyskäännöstä Yhdysvaltain Ukraina-politiikassa? Monet muistavat sen, että Trump oli se Yhdysvaltain presidentti, joka ensimmäisellä virkakaudellaan aloitti Ukrainan aseistamisen.

Vai onko sittenkin kyse ensi sijassa vain Yhdysvaltain aseteollisuuden tueksi tarkoitetusta merkittävästä liiketoimesta, jolla valtaosa Naton jäsenmaista – Suomi mukaan lukien – sidotaan myös jatkossa Ukrainalle annettavien asehankintojen rahoittamiseen? Joka tapauksessa ainakin aluksi vain yksi asia muuttuu; Yhdysvallat saa jatkossa täyden korvauksen Nato-maiden Ukrainalle ostamasta amerikkalaisaseistuksesta, jota Bidenin hallinnon aikana annettiin ilmaiseksi. Biden halusi näin varmistaa sen, että Ukraina jatkaa sotimista Venäjän heikentämiseksi.

Trump uhkasi ottavansa käyttöön myös ns. toissijaiset tuontitullit, jotka kohdistetaan Venäjän kanssa kauppaa käyviin maihin sadan prosentin suuruisena, jos tulitaukoa sotaan ei saada aikaan 50 päivässä. Monelta jäi kuitenkin huomaamatta, että Venäjän presidentille Vladimir Putinille esitetyllä uhkavaatimuksella Trump hankki myös itselleen lisäaikaa, kun toistaiseksi käydyt keskustelut Venäjän ja Ukrainan välillä eivät ole edenneet alkua pidemmälle.

Siirtämällä uhkauksen toimeenpanon tulevaisuuteen Trump välttää joutumasta välittömään yhteentörmäykseen ei vain Venäjän, vaan myös Venäjän kanssa kauppaa käyvien maiden kuten mm. Kiinan, Intian, Brasilian ja Turkin kanssa. Toissijaiset tuontitullit rankaisisivat ennen kaikkea Kiinaa ja Intiaa, jotka ostavat 70 prosenttia Venäjän ulkomaille toimittamasta öljystä. Venäjän ja Yhdysvaltain kauppaan rankaisutulleilla ei olisi käytännössä suurempaa vaikutusta, koska kauppavaihto maiden välillä on varsin vaatimatonta, vain runsaat kolme miljardia dollaria.

Trump myös kertoi olevansa kovasti pettynyt Putiniin. Yhdysvaltain presidentti sanoi odottaneensa Venäjän ja Ukrainan pääsevän sopuun ”jo kaksi kuukautta sitten”.

Valtaosa pohdiskelijoista näyttää olevan yhtä mieltä siitä, etteivät Ukrainan aseistamista koskevat uudet päätökset muuta oikeastaan millään tavalla ja ainakaan välittömästi varsinaista rintamatilannetta, jossa aloite on ollut jo pitkään Venäjän asevoimilla. Venäjä on jatkanut etenemistä päivä päivältä. Näin sen odotetaan tekevän myös jatkossa.

Tiedossa on sekin, että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky on helmikuusta saakka halunnut ostaa amerikkalaisia aseita. Ja tietenkin muiden rahoilla. Ainakin helmikuusta saakka Zelensky näyttää ymmärtäneen myös sen, ettei Trump Bidenin tapaan enää aikonut jatkaa Ukrainan sodankäynnin vastikkeetonta tukemista.

Vaikka Ukrainan presidentti kiitti vuolaasti Trumpia heti päätöksen jälkeen, Zelenskylle ei tietenkään riitä vain se, että amerikkalaisaseiden virta maahan jatkuu. Trump pitäisi saada muuttamaan myös kielteinen kantansa Ukrainan Nato-jäsenyyteen ja Venäjän hallinnassa nyt olevien alueiden palauttamiseen. Siinä Zelensky tarvitsee ns. halukkaiden koalition ja Suomen presidentin Alexander Stubbin kaltaisten liittolaisten apua. Ja ennen kaikkea sodan jatkumista. Stubb kertoi tiistaina olevansa tyytyväinen Yhdysvaltain presidentin päätöksestä lähettää aseita Ukrainalle.

Suomi suostui asekaupan yhdeksi maksajaksi

Tiedotustilaisuudessa, jonka Trump piti maanantaina Naton pääsihteerin Mark Rutten kanssa, kävi ilmi, mitkä Naton jäsenmaat ovat jo suostuneet maksamaan Yhdysvaltojen jatkossa Ukrainalle toimittamista aseista. Rutte mainitsi ensiksi Saksan ja sitten Suomen, jotka ovat ilmoittautuneet maksumiehiksi. Kolmantena maana Naton pääsihteeri mainitsi Tanskan. Myöhemmin maksumiesten lista täydentyi Ruotsilla, Norjalla, Hollannilla ja Kanadalla.

Unkarin ulkoministeri Peter Szijjarto ehti jo maanantaina ilmoittaa, ettei maa aio osallistua Ukrainan uusien Yhdysvalloista tehtävien aseostojen rahoittamiseen. Ulkoministeri totesi jälleen kerran, ettei Ukraina aio lähettää Ukrainaan sen paremmin rahaa, aseita kuin joukkojakaan. Unkari on jo pitkään vaatinut sodan lopettamista rauhanomaisesti, diplomatian ja neuvotteluiden avulla. Szijjarto totesi samalla olevansa vakuuttunut siitä, että Trump haluaa saada rauhan aikaan Venäjän ja Ukrainan välillä.

Trump kertoi tiedotustilaisuudessa, että Yhdysvallat aikoo lähettää Ukrainalle lisää huippuluokan aseita, koska Venäjä ei ole suostunut tulitaukoon ja on lisännyt hyökkäyksiään. Suunnitteilla on ilmatorjunta-aseiden lisäksi toimittaa Ukrainalle myös hyökkäysaseita kuten pitkän kantaman ohjuksia. Trumpin mukaan Yhdysvaltain toimittamista aseista osa päätyy Ukrainaan ”jo lähipäivinä”. On toistaiseksi epäselvää, onko Trump rohkaissut Zelenskyä pommittamaan myös Moskovaa ja Pietaria.

Saksan sosialidemokraattinen puolustusministeri Boris Pistorius totesi maanantaina Saksan ja Yhdysvaltojen valmistelevan yhdessä kahden Patriot-ilmatorjuntajärjestelmän toimittamista Ukrainaan. Pistorius oli Rutten tavoin Washingtonissa tapaamassa maan päättäjiä. Toimituksen arvo on noin kaksi miljardia euroa. Saksa on sitoutunut rahoittamaan sen kokonaisuudessaan.

Kosatsev: Ainoa hyötyjä on Yhdysvaltain sotateollisuus

Venäjän ylähuoneen eli liittoneuvoston varapuhemiehen Konstantin Kosatševin mukaan ainoa hyötyjä Trumpin päätöksistä on Yhdysvaltojen sotateollisuus, kun Yhdysvallat panee Euroopan maksamaan Ukrainalle aseet. ”Eurooppalaisten on jatkettava kukkaroidensa avaamista. Ilmainen juusto osoittautui heille hiirenloukuksi.”

Venäläispoliitikko arvioi, että seuraavan 50 päivän aikana niin taistelukentällä kuin Yhdysvaltojen ja Naton päättäjien mielialoissa tapahtuu vielä muutoksia. ”Venäjän tunnelmiin Trumpin päätökset eivät vaikuta”.


 

12 kommenttia julkaisuun “Tekeekö Trump täyskäännöksen?

  1. Alex Krainer on yksi niistä, jotka eivät näe Trumpin kuuluvan Lontoosta johdettuun anglo-imperiumiin. Krainer
    näkee Trumpin koko ajan vain pyrkivän heikentämään Eurooppaa. Suomella voisi todellakin olla monella sektorilla annettavaa BRICS++ puitteissa.
    TP Stubb näyttäisikin menneen Trumpin suhteen lankaan vai laskeeko Suomi ja Stubb sen varaan että Trumpin kausi on lyhyt ja britit tulevat joka tapauksessa provosoimaan Venäjän suureen sotaan, niin kuin Krainer sanoo, vaikka sitten ydinaseella.- No, Suomihan ei sitten tarvitsi maaperälleen lainkaan Naton ydinaseita, jos brittiläinen ydinkärki ohjataan Ukrainasta Venäjälle.
    Krainerin argumentit globaalista tilanteesta alla olevassa haastattelussa vakuuttavat johdonmukaisuudellaan ainakin minut :

    https://www.youtube.com/watch?v=XR85PSEWzoY&t=25s

  2. Jos nyt en aivan väärin muista, niin Trumpin johtoajatus kaiketi oli ”MAGA”. Sitä hän nyt systemaattisesti toteuttaa Lontoosta johdetun angloimperiumin esitaistelijana. Ukrainaan ja myös muualle maailmaan työnnetty romurauta on korvattava modernilla kalustolla. Näin saadaan oma kapasiteetti, ajan tasalle olevaksi. Sisäpoliittisilla ongelmilla ei näytä olevan konkreettista vaikutusta. Samalla on työnnetty muut maat paitsioon edellyttämällä näiltä ”jenkkilän” sanelemia pakotteita, josta nämä muut pääasiassa kärsivät, Suomi mukaan lukien.
    Hyvin käytännönläheisesti ajateltu.
    Samaan aikaan Venäjä rakentaa omalla tahollaan moninapaisista maailmaa, jossa kaikki luonnonvaroihin perustuva varallisuus sijaitsee. Mutta tämä ei sovi pienelle Suomelle, jolla voisi olla monella sektorilla annettavaa BRICS++ puitteissa, mutta Suomi on tyylikkäästi pelattu ulos tästä typerien poliitikkojensa ansiosta. ”Kun on tyhmä pää, niin siitä kärsii koko ruumis”. -Ruumis todella. Itse on vielä kaivanut kuoppansa.

    Siinä missä tämä nk. sammaloitunut ”Vapaa Maailma” yrittää rymistellä omien pooliensa asettamien reunaehtojen puitteissa, Muut joilla on kykyä toisenlaiseen ja paremmin balansoituun talouskehitykseen tulevat menestymään omilla resursseillaan.

  3. Eiköhän sinne Ukroplandiaan rahaa ole virrannut jo bill clinttonin aikaan ja ainakin huhutaan et joku kolmen kirjaimen järjestö siellä puuhaili jo neuvosto-liiton aikaan. Ei ne kansantarut jostain Stephan Banderasta ihan yhdessä yössä synny tai vain jonkun yhden presidentin aikana. Sitä nousua siellä mikä oli kliimaksissa 2014 varmaan järjesteltiin ja rahoitettiin jo vuosia ennen kuin saatiin aseet käteen. Lopputuloksesta ei vieläkään tiedä mitään mutta yksi asia on varma. Länsi tulee häviämään Broxsy-sotansa. Saas sitten nähdä miten se länsi runoilee siitä voiton. En näillä eu-tolloilla ym usa ”demokraatti” puolueella ole pakki-vaihdetta olemassakaan. Viimeiseen mieheen vaikka lopputulos oli hyvin selvillä jo 2022. Venäjän ehdot on ne mitkä on ja vain ne täytäntöön panemalla tuo älytön sota loppuu. Ei päivääkään ennen. Mitä niihin runoihin tulee niin marraskuussa 1939 NL vain yhtäkkiä sai päähänsä hyökätä täysin viattomaan pieneen ja kurjaan suomeen. Jotain samanlaista runonlausuntaa todennäköisesti kuullaan ukrainastakin miten suomi voitti. Niin että Sannakin siihen uskoo!

  4. Professori Jeffrey Sachs muistutti juuri tuoreessa X-alustan viestissään siitä, että naruista nostelee politiikan pinnan alla sama sotilaallis-teollinen kompleksi, jonka edut ovat kaikkien Yhdysvaltain ulkopoliittisten ratkaisujen. ”Donald Trump is just a sideshow.”, kuten Sachs kiteytti. Aina on kyse aseteollisuuden voitoista, joiden turvaamisesta yksikään presidentti ei pysty irtautumaan. Yhdysvaltain näennäisdemokraattisessa vaalijärjestelmästä uurnille asti vaivautuvilla on aina tarjolla kaksi ”vaihtoehtoa”, joiden välillä ei ole ratkaisevia eroja. Molemmat turvaavat aina em. sotilaallis-teollisen kompleksin tarpeet.

    Suomen näkökulmasta uutta on lähinnä se, että myös Suomen tehtävänä on nyt ja jatkossa ajaa em. kompleksin etua, tarvittaessa kansallisten tarpeiden kustannuksella, kuten nyt jo tapahtuu kiihtyvällä vauhdilla Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Emme taida tietää tarkalleen, miten laajasti aseteollisuus on sionististen sijoittajien omistamaa. Mutta ei tämä robottimainen ”I stand for Israel” -mumina tyhjästä ole syntynyt, lahjotut päättäjät sitoutuvat rahaa vastaan tottelemaan, vaikka oman maan kansalaiset kärsivät. Kun Texasiin iski tuhoisa tulva, jossa menehtyi satoja ihmisiä, senaattori Cruz, tunnettu sionisti, kiirehti lähettämään Israelille 250 miljardia, mutta Texasin tulvauhreille hän tarjosi 700 dollarin korvausta per ihminen.

    Kuin Trump ilmoitti eurooppalaisten valtioiden ostavan Yhdysvalloista aseita Ukrainaan toimitettavaksi, useimpien EU-maiden vastaus oli alistunut nyökyttely (Suomi ja TP Stubb tietenkin etunenässä kumartelemassa). Aseteollisuus elää jatkuvasta sodasta ja Yhdysvaltain presidentin tehtävänä on pitää jatkuva sotatila yllä. Jos omia sotia ei juuri ole, aina voi rahoittaa muiden sotia. Tärkeintä on, että aseita kulutetaan ja uusia ostetaan. Sellaisessa helvetinpyörässä elämme, tahdoimme tai emm.

  5. Trump asetti jo aiemmin Kiinalle isot tullit mutta ne jouduttiin perumaan kun korot lähtivät jenkkilässä suuntaamaan ylös. Ja sitä tilannetta ei voinut jatkaa, koska heidän omat velan korkonsa olisivat menneet kestämättömälle tasolle. Näin olen ymmärtänyt. Kiina yksin on niin suuri vaikuttaja jenkkien myös talouteen. Ja Biden ,seniili gubbe kun oli, paljasti samalla kun ilmoitti Nord Streamin tuhoamisesta, että olemme 2025 Kiinan kanssa sodassa. Jenkkilässä on jo tiedusteltu mm. Australian valmiuksia Taiwanin puolustamisen suhteen. Ja Trumpilla rupeaa kiirettä pitämään. Ei pysy aikataulut kurissa kun Venäjä vallan hankala on ja Irankaan ei mennyt partiolaisten käsikirjan mukaan.
    Mielestäni jenkit ajaa vain ja ainoastaan omaa etuaan nyt ja aina. Ja se on dollarin keskeinen asema maailmantaloudessa. Sitä ne tullit Brics maita vastaan ovat. Se tapahtuu joko hyvällä tai pahalla. Sen Trump on tuonut julki. Trump ei ole sen parempi kuin kukaan edeltäjänsäkään. Oikeastaan päinvastoin. Biden toimi leimasimena ilman omaa ajatusta. Trumpilla sama politiikka, mutta omilla ajatuksilla höystettynä. Pallon vakain persoona hän ei vaikuta olevan. Ja vielä löytyy ihmisiä jotka uskovat että Trump joutuu toimimaan vielä näin, koska ns. deepstate hyökkää häneen, jos hän liian suoraan lupaamaansa politiikkaa noudattaisi. Eivät auenneet Epstein- kansiot. Eivätkä aukia. Eikä aukea mikään muukaan.Pienemmässä mittakaavassa meillä oli omat Trump-imitaatiot. Jotkut muistavat Perussuomalaisten Mauri Peltokankaan, joka youtubeen vuodatti autosta matkallaan vaalivideoitaan. Oli tulikiven katkua köyhien, sairaiden, työttömien ja eläkeläisten puolesta. Mitenkä ne nyt tulikaan hoidettua? Täysi radiohiljaisuus kun valituksi tuli. Ei tietysti Mauri ainoa ollut, mutta huutoääneltään suurin.
    Military Summary- kanava toi esille hyvän arvion tuosta Trumpin asepaketista ja 50:stä päivästä. Tarkoittaa että Ukrainalla on 50 päivää aikaa vallata alueita ja saada neuvotteluasemaa ja terrorisoida Venäjää. Aika ei ole Venäjälle vaan Ukrainalle. Vrt. Kurskin operaatio.
    Ja poikkeuslailla taas 3 kk annettiin Zelenskyille lisäaikaa. Mutta todennäköisesti siellä tullaan vaalit järjestämään vuoden loppuun mennessä. Saman kanavan mielestä näiden G-7 maiden suurlähettiläiden- ja puolustusministerin vaihto tähän viittaa. Ukrainan ulkopuolelle muuttaneita on miljoonia ja he käyvät kyseisen maan suurlähetystöissä äänensä antamassa. Eikä välttämättä ole sama asia mikä ääni ja montako sinne menee, verraten mikä ääni ja montako sieltä lähtee. Luonnollisesti Venäjän puolelle menneet eivät saa äänestää, koska eivät enää lain mukaan Ukrainalaisia ole. Tietysti EU hyväksyy sitten laillisina vaaleina. Vaikka äänestysprosentti menisikin 120 %. Sehän olisi luonnollisesti Venäjän vaalivaikuttamisesta johtuvaa.
    Pitää vielä kommentoida sitä mahdollisuutta että tulevissa vaaleissa meillä joku puolue ottaisi agendakseen lähentymisen Venäjän kanssa. Periaatteessa olisi iloinen ajatus, mutta onko se (ajatus)vain hukkuvan tarttuminen oljenkorteen. Minun käsitys tämän kansan henkisestä tilasta on vallan toinen. Se on synkkä. Niinkauan kuin valtamedia suoltaa tätä propagandaansa ja taustalla tämä lännen pakkovoiton hegemonia, niinkauan se on mahdoton ajatus. Jos joku ehdokas edes yrittäisi puhua liennytystä, se ristiinnaulittaisiin, käännettäisiin ja kaulittaisiin jo pelkän median toimesta. Ja media toimii ylhäältä annettujen ohjeiden mukaan. Olemme puolemmme valinneet totesi muuan keisari ilman vaatteita. Oli valmisteltu jo vuosikausia. Täytyy tulla tuntuva pudotus ihmisten elämään. Sitten kun ollaan tarpeeksi kurjia, voi jotain mielipiteen muutosta tapahtua. Mutta siihenkin EU- maat ovat jo harjoitelleet. Minun mielestäni korona- sulut olivat harjoitus yhteiskunnan sulkuun ja kansalaisten rauhoittamiseen. Saadaan järjestys ilman sotatilaa.

  6. Sopimus, ettei Ukraina liity Natoon eikä muullakaan tavoin muodosta Venäjälle vakavaa sotilaallista uhkaa, ratkaisisi ehkä suurimman ongelman eikä maksaisi kenellekään mitään, vaan päinvastoin säästäisi kaikkien muiden paitsi Yhdysvaltojen rahoja järkevämpiin tarkoituksiin.

    Venäjään liittyneet pääosin venäjänkieliset alueet luonnollisesti jäävät osaksi Venäjää, koska niiden asujaimisto on niin halunnut ja koska Ukraina on noin 10 vuoden sotimisellaan ja muulla politiikallaan kaikin tavoin osoittanut vihaavansa noiden alueiden väestön pääosaa.

    Denatsifikaatio on vähän kimurantimpi juttu, koska ihmisten mieliä ei pysty noin vain muuttamaan. Kyse olisi kaiketi natsismin luonteisen toiminnan kieltämisestä, Ukrainan vähemmistöjä syrjivien lakien kumoamisesta, sananvapauden palauttamisesta, jne.

    Ellei kyse olisi Venäjästä ja venäläisistä, länsimaat iloiten kannattaisivat Venäjän tavoitteita ja olisivat valmiit jopa uhrautumaan niiden saavuttamisen puolesta. Mutta nyt onkin kyse russofobiasta ja Venäjän luonnonvaroista.

    1. Tulee kirjoitettua hätäisesti. Unohtui ehkä se kaikkein suurin syy, miksi länsimaat ovat Venäjän kimpussa mm. Ukrainaa hyväksi käyttäen. Kyse on tietysti Yhdysvaltojen globaalin valta-aseman säilyttämisestä tai jopa vahvistamisesta. Napoleon, Hitler; nyt Yhdysvaltojen presidentit ja uudestaan Saksan johtajat. Saksan Venäjä-viha on erityisen hävytöntä ottaen huomioon mm. WW2:n tapahtumat ja Venäjälle annetut Nato-lupaukset Saksojen yhdistymisen yhteydessä.

  7. Brasiliahan jo ilmoitti, että jos tariffit tulee niin eivät käy enää kauppaa USA:n kanssa. Samaan joukkoon tulee varmasti myös muita Brics -maita ja tietysti myös heidän vastatullinsa.
    Venäjänä tekisin sitten sen, että en myisi enää uraania länteen.
    Joka tapauksessa taas valkoisessa talossa on puoli kahju höyrypää, joka toimillaan upottaa USA:n ja Euroopan (vaikkakin on tod näk Deep Staten talutusnuorassa).
    Voi voi, jos lapsena ja nuorena oli Suomessa hyvä olla niin se ei ole sitä enää päälle viiskymppisenä.

Vastaa