Aselepo Iranin sodassa – tyyntä myrskyn edellä?
Tätä kirjoittaessa aselepo Lähi-idässä on kestänyt noin kolme viikkoa. Kuten viime kesänä aselepo syntyi nytkin
Tätä kirjoittaessa aselepo Lähi-idässä on kestänyt noin kolme viikkoa. Kuten viime kesänä aselepo syntyi nytkin
Naapuriseuran hallituksen jäsen, konsultti ja geopoliittinen analyytikko Sakari Linden on julkaissut laajan tutkimuksen Koillisväylän potentiaalista
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF julkaisi huhtikuisen raporttinsa globaalista taloudesta. Raportissa esitellään tutkimuksia, jotka osoittavat sotien vaikuttavan
Jorma Mäntylän kirja-arviot kolmesta kirjasta. Timo Hellenbergin ja Pekka Visurin Tulilinjassa hahmotetaan Ukrainan paikka muuttuvassa
Washingtonissa julkistettiin juuri joulun edellä aiemmin salattu muistio Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Yhdysvaltain presidentin
Sauli Niinistön elämäkerta on nostanut keskustelun kohteeksi myös hänen presidentti Putinilta vuosien aikana saamansa lahjat.
Töyhtöhyyppä, jonka fantastinen hiustaideteos on keikkunut päälaella vuosikymmeniä, oli huomannut tulleensa vanhaksi. Peilin edessä itseään
Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit sopivat torstaina tapaavansa toisensa mahdollisesti maiden välisessä huippukokouksessa, joka pidettäisiin myöhemmin
”Mutta suokaa anteeksi, eurooppalaiset ovat itse saattaneet itsensä tähän tilanteeseen kieltämällä itseltään kaikenlaisen yhteydenpidon Venäjän kanssa, puhumattakaan korkeimman tason poliittisesta vuoropuhelusta.”
Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Saksan liittokansleri Friedrich Merz vetivät vesiperän yrittäessään nostaa Washingtonin keskusteluissa