Naapuriseuran puheenjohtaja Jauri Varvikko sanoo ukrainalaisten droonien ongelman Baltian maiden ilmatilassa viime päivinä jyrkästi kärjistyneen voimakkaasti. Samoin on käynyt myös Suomessa.
Varvikko viittaa Baltian maiden ilmatilassa ja myös Suomessa havaittuihin ukranaisdrooneihin. ”Venäjä katsoo, että Ukraina käyttää Nato-maiden ilmatilaa hyväkseen ja Nato antaa sen tapahtua”, toteaa Varvikko.
Naapuriseuran puheenjohtaja huomauttaa Venäjän ulkomaantiedustelun ilmoittaneen muutama päivä sitten, että Ukraina on sopinut Latvian kanssa droonien laukaisemisesta sen alueelta iskujen suorittamiseksi Venäjää vastaan. ”Sekä Ukraina että Latvia kiistivät tämän”, toteaa Varvikko.
Myös Viro ilmoitti, että Naton lentokone ampui alas ukrainalaisen droonin sen ilmatilassa. Tämä kaikki tapahtui Varvikon mukaan siitä huolimatta, ettei Ukraina ole pyytänyt Baltian maiden lupaa ilmatilansa käyttöön.
”Maiden puolustusministerit keskustelivat keskenään ja Ukrainan ulkoministerin sanotaan pyytäneen anteeksi”, toteaa Naapuriseuran puheenjohtaja. Hieman aiemmin Ukrainan droonit lensivät Latviaan, mikä johti koko maan hallituksen eroamiseen.
”Mistä on kyse?”
Naapuriseuran puheenjohtaja kysyy, mitä tämä kaikki tarkoittaa ja miten ukrainalaiset droonit päätyvät Baltian maihin? Hän toteaa myös, ettei Venäjän tiedustelupalvelun lausunto ole suinkaan ensimmäinen Venäjän syytös ukrainalaisten miehittämättömien ilma-alusten käytöstä Baltian maiden ilmatilassa.
Ukraina, Liettua, Latvia ja Viro kiistävät Venäjän syytökset ja väittävät Venäjän elektronisen sodankäynnin järjestelmien ohjaavat droonit pois reiteiltään. Samaa väittää myös Suomi ja eräät suomalaiset asiantuntijat.
Varvikko viittaa droonien lentoreiteistä tehtyihin raportteihin ja sanoo niistä voitavan päätellä, että droonien lentäessä kohti Leningradin alueen kohteita – esimerkiksi Laukaansuun ja Koiviston satamia – niiden reitti kulkee Venäjän ja Valko-Venäjän, Latvian ja Viron välisen rajan varrella tai lähellä sitä. ”Tämän tarkoitus on myös selvä: vaikeuttaa Venäjän ilmapuolustusjärjestelmien työtä”.
Varvikon mielestä ei ole epäselvää, että drooneja voidaan todellakin lennättää säännöllisesti Baltian maiden ilmatilan kautta joko elektronisen sodankäynnin järjestelmien vaikutuksen alaisena tai rajanvetoja leikkaamalla.
Baltian alueen läpi tapahtuvaa ”kulmien leikkaamista” käytetään tarkoituksella alas ampumisen todennäköisyyden minimoimiseksi, sanoo Varvikko ja kysyy, miksi kukaan ei myönnä sitä.
Varvikon mielestä ei myöskään ole epäselvää, että Ukraina pyrkii vetämään Baltian ja Suomen mukaan sotaan. ”Jos Venäjä kokee, että Pietaria, Murmanskia ja Kaliningradia uhataan iskuilla meidän alueeltamme, niin sen on pakko reagoida”, sanoo Varvikko. ”Tämä puolestaan ruokkii jälleen ennusteita meillä, että Venäjä valmistelee hyökkäystä Eurooppaan ja yrittää löytää tekosyyn”.
Varvikko kysyy myös, miksi Suomen johto ei halua ymmärtää, että Ukraina ei voi kuljettaa hyökkäysdrooneja Suomen ilmatilassa eikä Suomi voi ottaa edes sitä riskiä, että sellaista tapahtuisi edes vahingossa.
Kuva: Poliisi
13 kommenttia julkaisuun “Varvikko varoittaa ukrainalaisdrooneista”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Hei
Ottamatta politiikkaan sen koommin kantaa, epäilyttää niiden lähtömaa.
Näitä droneja kuvista katselleena, ihmetyttää muutama asia. Tuollainen pieni muutaman metrin kokoinen drone muka lentelee Ukrainasta asti tänne Suomenlahden pohjukkaan tekemään mittavia tuhoja.
Ensinnäkin, moottori vaikuttaa pieneltä polttomoottorilta 2-lapaisella kiinteällä alle metrin mittaisella potkurilla. N. 3000 km matkaan mutkineen aikaa menisi lähes vuorokausi. Missä on polttoainesäiliöt? Räjähdysaineet? Navigointijärjestelmät? Omasuoja?
Ihan perusaerodynamiikan mukaan se ei voi lentää ko. matkaa hallitusti ja johdetusti. Lentää kyllä, mutta ei sellaista matkaa, koska jo pelkkä polttoaine painaa enemmän kuin kohtuullinen siipikuorma tai pieni moottori / potkuri pitävät ilmassa. Lisänä sitten jo aiemmin mainitut lastit ja oma nettopainonsa.
Näin ollen uskoisin niiden lähtöpisteen olevan jossain hyvin lähellä kohdettaan, valtion jokainen saa arpoa keskenänsä.
Asiasta mitään sen enempää ymmärtämättä, kummastuttaa tämä.
Aurinkoista kesää kaikille.
J
Meneillään oleva länsimedian ”välittämä” droonisota peittää alleen hyvin monia salattuja asioita. Olen ihmetellyt esimerkiksi sitä, miksi Suomi esiintyy medioissa kokoaan tärkeämpänä maana. Sveitsiläinen uncutnews tuo artikkelissaan
https://uncutnews.ch/russlands-militaerische-satellitenbewegungen-deuten-auf-eine-neue-eskalation-des-ukraine-kriegs-hin/
asioita jotka selittävät erityisesti Ukrainan droonisodan merkitystä.
Stephen Bryen
14.–20. toukokuuta Venäjä siirsi viisi kuudesta äskettäin laukaistusta sotilaallisesta Cosmos-satelliitista (Cosmos 2610, 2611, 2612, 2613, 2614) kiertoradan kaltevuudesta 97,0 asteeseen 97,8 asteeseen, sijoittaen Cosmos-satelliitit samalle radalle ICEYE-X36-nimisen satelliitin kanssa.
ICEYE on suomalais-amerikkalainen ilmailu- ja tietoalan yritys, joka kehittää, rakentaa ja operoi maailman suurinta SAR-satelliittikonstellaatiota.
Viiden Cosmos-satelliitin uudelleensijoittaminen on ennennäkemätön askel.
Integrity ISR:n mukaan ICEYE-X36 laukaistiin Vandenbergistä SpaceX Falcon 9 -koneella 4. maaliskuuta 2024. Satelliitti on rekisteröity ICEYE US:n alle, sen massa on noin 90 kg ja se kuuluu yli 44 satelliitin konstellaatioon, jonka Ukraina voi laukaista. Kuitenkin sitä pidetään selvästi Ukrainan tärkeimpänä satelliittina.
Tämän vuoden maaliskuussa ainakin jenkeillä oli sotilaskäytössä drooneja, joiden maksimaalinen toimintamatka oli noin 2 kilometriä. Ukrainan kahakka on pannut vauhtia droonien kehitykseen, joten tuo 3000 kilometriä lienee mahdollinen.
https://www.jouav.com/blog/how-far-can-a-drone-fly.html
Viron puolustustutkimuskeskuksen johtaja Kristi Raik oli Ykkösaamussa. En jaksanut katsoa TV.stä tätä hieman ylivirittyneeltä vaikuttavaa naista, mutta luin, mitä hän oli sanonut.
Raikin mukaan Venäjä on pyrkinyt ylläpitämään uhkakuvaa hyökkäyksestä johonkin Nato-maahan ja Ukrainan lennokki-iskut ovat hänen mielestään vähentäneet tällaisen hyökkäyksen todennäköisyyttä, sillä iskut ovat heikentäneet Venäjää.
En ole kyllä huomannut, että Venäjä olisi uhkaillut iskeä johonkin Nato-maahan. Tätä ”uhkakuvaa” on pitänyt yllä lähinnä Iltalehti. Lehti on väittänyt, että Venäjä haluaisi ”testata” jonkin Nato-maan puolustusta hyökkäämällä sinne, mikä on minusta hyvin epätodennäköistä ajatellen Venäjän resursseja tällä hetkellä. Sitäpaitsi, eikös tässä ole jo meneillään ”testi” Venäjä vs NATO.
Raik itsekin sanoo myöhemmin samassa jutussa: ”Toisaalta yhteenkään Nato-maahan ei kohdistu sotilaallista hyökkäystä eikä ole merkkejä, että Venäjä olisi sellaista valmistelemassa, siinä mielessä ollaan rauhan ajassa.” (- Koettaisi jo päättää, mitä mieltä on…)
Raikin mielestä Ukrainan onnistuneet drooni-iskut Venäjälle ovat hyvä uutinen koko Euroopan sotilaallisen kyvyn kehitykselle.
Johtopäätös: Viro on uhka koko Euroopan turvallisuudelle fanaattisine Venäjän-vihaajineen.
Virossahan on presidentti, joka ymmärtää Venäjän naapurimaana positiivisena. Päinvastoin kuin meidän Stuppi.
Uskoakseni ja ymmärtääkseni ei ole Venäjän resursseista kysymys siinä, uhkaako Venäjä jotain maata. Tässä tilanteessa, kun Nato sotii Venäjää vastaan, Venäjä saattaa kylläkin pöyhistellä höyheniään torjuakseen Naton hyökkäysaikeet, mutta normaalioloissa Venäjä tahtoo päinvastoin ystävyyttä eri maiden kanssa. Niin kyllä nytkin, mutta käsittää tilanteen toivottomuuden. Ukrainaakaan Venäjä ei uhannut, mutta aloitti operaationsa, kun Venäjään ja venäläisväestöön kohdistuva uhka Ukrainasta käsin kävi liian suureksi.
Olet oikeassa, että Venäjä ei halua sotaa. Mutta Raik ja kumppaninsa eivät tätä ilmeisesti usko, voihan Venäjä heidän mielestään valehdella. Siksi viittasin resurssien rajallisuuteen eli rationaaliin, käytännölliseen argumenttiin, joka ei ole riippuvainen kenenkään puheista eikä niiden tulkinnoista.
Olen antanyt ymmärtää, että sodan sijaan Venäjällä on vaihtoehtona täsmäiskut valittuihin ”vihamielisesti käyttäytyvien valtioiden” kohteisiin.
Ihmettelen ja olen myös pohtinut tätä tilannetta, mikä on meneillään nyt EUssa, eli mikä saa naiset käymään kuumana ja valehtelevina. Ehkä kokevat oman aseman ja virkansa olevan uhattuna, jos ei reaktioi lausunnoissaan EU myönteiseksi ja Venäjän syyllistämiseksi selvissäkin tapauksissa.
Yhtäkaikki, Venäjä maksaa Ukrainan tekemät murhat moninkertaisesti ja ansaitusti.
”Ukrainan droonisodan” ohjaus tapahtuu Naton Saksassa sijaitsevasta komentokeskuksesta käsin ja se perustuu amerikkalaisten satelliittien tuottamaan paikannustietoon.
Venäjän ”suunnitelma” hyökätä johonkin Länsi-Euroopan maahan on kuulunut alusta lähtien siihen Washingtonissa kehitettyyn perustarinastoon, jolla viholliskuvaa pidetään yllä. Myös kaikki EU:n kansalaiset, jotka haluavat edetä urallaan ymmärtävät toistaa tätä tarinaa.
Viime yönä Putin/Venäjä iski suurella määrällä ohjuksia, mukaan lukien Oreshnikit ja muut dronet Kiovaan ja lähistölle tuhoten kaikki kohteet maantasalle. Tämä antoi pelle Zelenskylle herätyksen siihen, että Ukrainan rikollis pommitukset siviilikohteisiin, kuten Luganskin kouluun, eivät jää kostamatta. Sota loppuu siihen, kun EU-maat ja muut petturit lopettavat aseiden toimituksen Ukrainaan. Rotcshildit ja muut pääomapiirit tekevät kaikkensa sodan jatkamiseen, kassakirstu helisee ja rahaa tulee roppakaupalla. Viattomien ihmisten ja sotilaiden kuolemat eivät merkitse mitään.
Sota loppuisi heti, jos Trump ilmoittaisi Natolle, että tuki Ukrainalle loppuu nyt välittömästi, muuten USA asettuu Venäjän puolelle.
”Sota loppuisi heti, jos Trump ilmoittaisi Natolle, että tuki Ukrainalle loppuu nyt välittömästi,…”
Ymärrykseni mukaan ”halukkaiden koalitio” , Suomi mukaan lukien, on brittien johdolla ottanut vetovastuun sodan jatkamiseksi.
Kuka pyrkii laajentamaan Ukrainan sotaa. Ukrainan hallinto tietysti, mutta pyrkivätkö myös vaikka Baltian maat ja Suomi (omasta tahdostaan ja/tai Naton määräyksestä). Jos pyrkivät, niin passiivisuus puheiden ja tekojen tasolla droonien torjunnassa on loogista.
Olettaisin Venäjän johdon olevan vaikeassa tilanteessa (mikä on tietysti droonien lennättäjien ideakin); antaako droonien tulla tekemään tuhojaan niistäkin suunnista, jotka eivät muodollisesti ole sodassa vai vastata sotilaallisesti, mikä voisi laajentaa sotaa (ottaen huomioon lännen propagandan, joka saisi Venäjän entiseen tapaan näyttämään syylliseltä kaikkeen).
Varmaan Venäjä toimii ison kuvan mukaan ja tekee kaikkensa, ettei provosoituisi laajentamaan sotaa. Asian ikävä puoli Venäjän kannalta on sitten se, että vaikeasti torjuttavien droonien tulo jatkuu ja ehkä sekin, että USA-Nato käy yhä röyhkeämmäksi, kun Venäjän karhu näyttää nukkuvan talviunta kesälläkin.