Onko Mediapooli rauhanajan sensuuriviranomainen?

Aina silloin tällöin julkisessakin keskustelussa vilahtaa termi Mediapooli. Yleisen käsityksen mukaan juuri se on vastuussa siitä, että median viestintä esimerkiksi Ukrainan sodasta noudattaa virallisen ulkopolitiikan linjauksia.

Arkikielellä Mediapooli on rauhanajan mielialoja tarkkaileva ja mediaa ohjaava sensuurilaitos. Vaikka Suomessa ei ole ennakkosensuuria, voivat viranomaiset jälkikäteen määrätä sensuuritoimenpiteistä. Mediapoolin tehtävänä on pitää huolta siitä, ettei tällaisiin toimiin ole tarvetta, vaan media noudattaa virallista politiikkaa itsesensuurilla. Se ei muodollisesti ole sensuuria vaan toimituksellista työtä.

Vuonna 2014 perustettu Mediapooli on hallinnollisesti osa Huoltovarmuuskeskusta (HVK), joka on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva valtion virasto. Sen tehtävänä on ”tukea viranomaisia, elinkeinoelämää ja järjestöjä huoltovarmuuden ylläpidossa ja kehittämisessä sekä suunnitella ja toteuttaa huoltovarmuutta turvaavia varautumistoimenpiteitä normaaliolojen vakavien häiriötilanteiden ja poikkeusolojen varalta ja niiden aikana.”

HKV:n toiminta rahoitetaan pääosin huoltovarmuusmaksulla, jota kerätään energian kulutuksen yhteydessä. Varat on sijoitettu talousarvion ulkopuoliseen huoltovarmuusrahastoon. Sen toiminta ei siis riipu eduskunnan vuosittaisista budjettipäätöksistä.

Mediapooli on Huoltovarmuusorganisaation (HVO) se osa, joka vastaa ”mediatoimialan varautumisesta ja huoltovarmuudesta Suomessa”. Sen keskeisenä tavoitteena on ”varmistaa, että suomalainen media kykenee toimimaan ja välittämään luotettavaa tietoa kaikissa olosuhteissa, myös vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Mediapoolin toiminta keskittyy media-alan yritysten jatkuvuudenhallinnan tukemiseen ja alan yhteisen tilannekuvan ylläpitämiseen.”

Mediapooli järjestää mm. koulutusta ja harjoituksia sekä tuottaa selvityksiä ja ohjeistuksia. Sen tehtäviin on kuulunut myös somevaikuttajien osallistaminen kriisiviestintään yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Kyse ei siis ole vain perinteisen median ohjailusta.

Mediapooli on osa työnantajien Medialiittoa

Poikkeuksellista ja varsin erikoista on, että Mediapooli toimii hallinnollisesti osana Medialiittoa, joka on media-alan ja graafisen teollisuuden yritysten yhteinen etujärjestö, osoitteenaan Eteläranta 10.

Mediapooli on siis alistettu yritysjohtajien hallitsemalle työnantajaosapuolelle. Ratkaisun historia ei ole tiedossa, mutta henkii pikemmin 1930-luvun kuin 2020-luvun ajattelua. Mitä muuta hyötyä valtiovallalle ratkaisusta on kuin yritysjohtajien sitouttaminen valtion viralliseen ulkopolitiikkaan? Ehkä se on ollut riittävä motiivi. Ehkä aloitekin on tullut juuri yritysjohtajien puolelta. Olisihan huolestuttavaa, jos ”huoltovarmuudesta” olisivat vastuussa myös työntekijäpuolen edustajat.

Mediapoolin toimintaa johtaa poolitoimikunta, jonka puheenjohtajuus vaihtuu kahden vuoden välein. Nykyisenä puheenjohtajana toimii Antti Karlqvist Otava-konsernista. Poolitoimikunnan kokoonpano ei ole julkista tietoa, mutta Otavan lisäksi siinä ovat edustettuina Yleisradio, Sanoma-konserni, Alma Media, Keskisuomalainen, Hufvudstadsbladet ja Suomen tietotoimisto.

Edustettuina eivät tietenkään ole Tiedonantaja tai Naapuriseuran Sanomat, mutta eivät myöskään Suomenmaa, Demokraatti tai Kansan Uutiset. Myöskään perussuomalaiset eivät ole edustettuina.

Luotetaan siis siihen, että perinteiset porvarilliset kustantajat ja lehtitalot edustavat suomalaista viestintäkenttää tarkoituksen mukaisessa kontekstissa. WSOY ei ole edustettuna oletettavasti siksi, ettei se ole enää suomalaisomistuksessa.

Mediapoolin sidosryhmät ovat selvästi pienempi ja valikoidumpi joukko kuin esimerkiksi vuonna 1961 aloitetut Maanpuolustuskurssit, joiden tarjoaman indoktrinaatiopaketin on nauttinut jo yli 10 000 yhteiskunnallista vaikuttajaa.

Poolin toimistossa työskentelee kaksi vakituista henkilöä, valmiuspäällikkö VTT Senni Jyrkiäinen sekä valmiussuunnittelija tai erikoissuunnittelija, jonka nimi ei ole julkista tietoa. Ennen Jyrkiäistä valmiuspäällikkönä toimi vuosina 2017–2024 Tero Koskinen (Yle, MTV, Mediapooli).

* * *

Mediapooli on julkaissut vastikään selvityksen otsikolla Venäjän ja Kiinan mediaan kohdistama informaatiovaikuttaminen ja häirintä. Sen ovat kirjoittaneet Pipsa Havula ja Joonas Pörsti, joista Havula on Sitran viestinnän asiantuntija ja freelance-toimittaja, Pörsti Ulkopoliittisen instituutin tutkija ja Ulkopolitiikka-lehden toimituspäällikkö.

Peräti 51-sivuinen ”kartoitus” pohjautuu siihen jyrkkäkulmaiseen viholliskuvaan, joka kaikille suomalaisille on tullut tutuksi ja ”normaaliksi” keväästä 2022 alkaen. Uutta on ehkä se, että Kiina on nostettu Venäjän rinnalle Suomen viholliskuvan toiseksi päätekijäksi erityisesti ”hybridivaikuttamisen” alueella. Pääpaino on kuitenkin Venäjässä, jota käsitellään de facto maana, jonka kanssa Suomi on sodassa.

Kirjanen varoittaa lukijoita myös siitä, että Yhdysvallat on vuoden 2025 aikana vetäytynyt hybridivaikuttamisen vastaisesta yhteistyöstä: ”Donald Trumpin johtamien oikeistopopulistien valtaannousu Yhdysvalloissa monimutkaistaa informaatiovaikuttamisen asetelmaa entisestään, minkä vuoksi luomme lyhyen katsauksen myös sinne.”

Kirjasen teksti on muodollisesti asiatyyliä, eikä viholliskuvasta muistuteta räikein ilmaisuin. Millään lailla neutraalina teksti ei kuitenkaan pyri näyttäytymään, vaan kuten luvusta ”Vastatoimet” sekä yhteenvedosta löytyvät seuraavat lainaukset osoittavat, kyseessä on yksiselitteisen viholliskuvan pohjalta laadittu ohjeisto Mediapoolin mediayritysten vastuunalaisille toimihenkilöille.

Ohjeisto vastatoimista Venäjän ja Kiinan väitetylle hybriditoiminnalle

* Toimittajien faktantarkistus- ja OSINT-taitojen kohentaminen. OSINT  eli julkisista lähteistä saati tiedusteluaineisto (Open Source Intelligence).

* Toimitusten yhteinen verifiointipalvelu. Norjassa tällainen jo toimii.

* Tiiviimpi toimitusten välinen yhteistyö informaatiovaikuttamiseen vastaamiseksi. Raportissa myönnetään ongelmaksi, että median sisällä toimitukset kilpailevat, eivätkä ole halukkaita jakamaan omaa informaatiotaan.

* Vähemmän Venäjän kaikkivoipaisuuden rummuttamista. Tällä tarkoitetaan mm. iltapäivälehtien myymistä loputtomilla keksityillä jutuilla Putinin demonisesta kaikkivallasta.

* Faktantarkistusartikkeleiden julkaiseminen.

* Verkossa leviävien väitteiden järjestelmällinen seuraaminen. Raportti myöntää, että tämä syö toimitusten työaikaa.

* Journalististen sisältöjen antaminen tai myyminen tekoälypalveluiden käyttöön. Raportti myöntää, että asiasta ollaan median sisällä montaa mieltä. Raportti ei syvällisemmin analysoi näiden algoritmien käytön uhkia.

* Asiantuntijoiden käyttäminen monipuolisesti. Raportti pitää ongelmallisena sitä, että toimitukset käyttävät helposti yksiä ja samoja asiantuntijoita. Asiantuntija ei välttämättä pysy yhtä ”luotettavana” jatkuvasti, koska häneenkin voidaan vaikuttaa.

Kirjasen kirjoittajat myöntävät, että ”tämän kartoituksen perusteella Suomen mediakentän ei ole helppo ylläpitää tilannekuvaa nopeasti muuttuvasta digitaalisesta ympäristöstä. Tutkimusten mukaan huomattava osa video- ja kuva-alustoilla kuten Youtubessa, TikTokissa ja Instagramissa julkaistusta disinformaatiosta jää pimentoon.”

” [- -] journalistisen riippumattomuuden ihanne voi muodostaa itsessään kynnyksen tukeutua viranomaisten jakamaan tietoon, vaikka sitä olisi saatavilla. Kartoituksen haastatteluiden perusteella vain harvat toimitukset ovat Ruotsissa kääntyneet kyselyillä Psykologisen puolustuksen viraston puoleen, vaikka sen tehtäviin kuuluu mediakentän tukeminen.”

”Suomessa media-ala voisi edistää toimitusten tiiviimpää keskinäistä yhteistyötä ulkomaisen informaatiovaikuttamisen ja häirinnän seurannassa esimerkiksi siihen keskittyneen tiiviimmän osaamisen tiedonvaihdon avulla. Digitaalisen informaatiolukutaidon vahvistamista ei voi jättää koulujen huoleksi, koska koko väestö tarvitsee uusia tietoja ja taitoja.”

”Euroopan digitaalisen median seurantakeskus (EDMO) on EU-rahoitteinen hanke, joka perustettiin kesällä 2020 vastaamaan verkossa levitettävän disinformaation haasteeseen. Se kokoaa yhteen riippumattomien tutkijoiden, faktantarkistajien, journalistien ja mediakasvattajien alueellisia verkostoja. EDMO:n pohjoismainen yhteistyöverkosto on nimeltään NORDIS. Euroopan ulkosuhdehallinnon (EEAS) East StratCom -työryhmä ylläpitää EUvsDisinfo-nimistä alustaa. Sen tehtävänä on ennakoida, käsitellä ja vastata Venäjän ja Kiinan Euroopan unioniin, sen jäsenvaltioihin ja alueen muihin maihin kohdistamiin disinformaatiokampanjoihin.”

”Näin tunnistat ulkomaisen informaatiovaikutuksen”

Mediapoolin kirjanen opastaa toimittajia myös tunnistamaan informaatiovaikuttamisen.

Tässä kontekstissa ulkomaisia eivät siis ole luotettavista EU-maista, Yhdysvalloista tai Israelista tuleva informaatiovaikuttaminen. Kirjoittajat eivät halua asiaa toistella, mutta lukijan on hyvä tämä koko ajan muistaa. Kaikki paha tulee Venäjältä tai Kiinasta, ei koskaan liittolaismaista.

* Ole aina valppaana, kun: Väite tai lausunto tulee suoraan valtiolliselta taholta. (esim. Kiinan tai Venäjän suurlähetystöt tai johtajat).

* Väitteen on julkaissut ulkovallan valvoma media tai sellaisessa työskentelevä toimittaja. (Kiinassa esim. Xinhua, Global Times, CGTN, People’s Daily. Venäjällä esim. Sputnik, Lenta.ru, RT).

* Väite tulee muulta taholta, jota ulkovalta rahoittaa.

* Väite tulee sotaa käyvältä maalta.

* Väite on julkaistu epäilyttävällä verkkosivustolla.

* Väite tukee ulkovallan strategisia narratiiveja.

Mediapoolin tilaamaan ja tuottamaan näennäisen viattomasti vinoutuneeseen raporttiin on hyvä tutustua jokaisen, joka haluaa ymmärtää Suomen ulkopolitiikan tämänhetkistä tausta-asetelmaa ja tavoitteita sekä EU:n että Naton jäsenenä ja DCA-sopimuksella tiukasti Yhdysvaltain ulko- ja sotapolitiikalle alistettuna, näennäisesti itsenäisenä valtiona.

Raporttia on syytä lukea erityisesti niiden, jotka eivät pidä nykyistä viholliskuvaa Suomen kansan hyvinvoinnin näkökulmasta onnistuneena saati turvallisuutta lisäävänä. Tämän kolumnin todennäköisille lukijoille voi vielä lyhyemmin kiteyttää, että raportti kuuluu sarjaan ”Tunne vihollisesi.”

Mediapooli ei ole normaalisti julkisuudessa otaksuttavasti kahdesta syystä. Ensinnäkin sen tarkoituksena on yhdenmukaistaa viestintäkulttuuria tavalla, jonka voidaan katsoa perinteisen klassisen sananvapausihanteen näkökulmasta rajoittavan julkisuuteen pääsevien näkemysten kirjoa.

Mitään tällaista ei tietenkään ole kirjattu tavoitteeksi, mutta Mediapoolin viholliskuva on niin yksiselitteinen, ettei sen tarkoituksesta voi jäädä epäselvyyttä.

Toinen julkisuudessa näkymättömyyden syy lienee se, että Mediapooli on asiallisesti, vaikka ei muodollisesti osa suomalaisten tiedustelupalveluiden kokonaisuutta. Se on piilotettu kolminkertaisen organisaation (ministeriö, Huoltovarmuuskeskus, Medialiitto) sisälle, sen toiminta ei ainakaan kaikilta osin ole julkista, eivätkä julkiset toimijat koskaan viittaa siihen tai sieltä saatuihin toimintaohjeisiin.

Käytännössä Mediapooli on juuri sellainen varjo-organisaatio, jollaisten avulla muodollisesti demokraattinen valtio voi hoitaa asioita, joita ei haluta hoitaa mahdollisesti kriittisiä kysymyksiä tarjoavan julkisuuden kautta.