Sotshin jälkilöylyt
Moskovan pidättyvä reaktio Erdoğanin pyrkimyksiin elvyttää viljasopimus johtuu muun muassa viileydestä Ankaraa kohtaan.
Mediaseuranta ja pikauutiset
Moskovan pidättyvä reaktio Erdoğanin pyrkimyksiin elvyttää viljasopimus johtuu muun muassa viileydestä Ankaraa kohtaan.
”Ukrainan puolustuksella on vahva tuki Suomen uudelta konservatiivioikeistolaiselta hallinnolta ja eduskunnalta”.
Noin puolet Ukrainan 300 000 juutalaisesta on paennut maasta sen jälkeen, kun konflikti Venäjän kanssa
Miksi hallituksen päämies ei voi ilmestyä valiokuntien tai eduskunnan eteen antamaan vastauksia tärkeisiin asioihin?
Digipalvelusäädöksen periaatteena on, että sen mikä on laitonta verkon ulkopuolella, on oltava laitonta myös verkossa.
”Viron pääministeri Kallas on keskellä uransa suurinta kriisiä”
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo liputtaa torstaina Kansan Uutisissa Yhdysvaltain kanssa solmittavan puolustussopimuksen hyväksymisen puolesta.
Washington on toistuvasti katkaissut Ukrainan ja Venäjän väliset rauhan neuvottelut pyrkiessään heikentämään Venäjää, kirjoittaa The
Verkkouudistuksen tavoite on asetettu viestintäalan kehittämisstrategiassa vuoteen 2035 asti. Ensimmäisessä vaiheessa asiantuntijat aikovat toteuttaa LTE-standardin